Kertausten yleisyys jatkoissa.

Hannu Särö

Korpraali
BAN
Hei,

Minulla tuo kirje, minkä puolustusvoimat lähetti reserviläisille, kertoi että olen kaartilainen, minulla ei ollut mitään kriisin ajan sijoituspaikkaa valittuna.

Olen myös ollut kertaamassa, viimeksi joskus 2000 luvun alussa, eli ainakin yli 10 vuotta sitten, olen 45 vuotinen.

Minä en tiedä mitenkä tämä aktiivisuus, mitä puolustusvoimat, nyt jatkossa, maailmanpoliitiikan muututtua, mahdollisesti esittää reserviläisiä kohden, niin, sitten minuun vaikuttaisi.

Olen jo 45 vuotinen ja mietin että olisi jo kiva alkaa miettiä eläkeikää, kaikessa rauhassa, en enää koe sellaista kiinnostusta aseen kantoon, mitä nuorena, kun ei puolustusvoimat ole minua kertaamassakaan pitänyt, minulla on ollut tosin kaikkea pikku tautia ja sairautta usein.

Pitää tässä varmaankin lenkkeilyä, kuitenkin lisätä ja painon nostoa varmuudeksi, makkarat syrjään ja kasvispihvit tilalle.

--
 
45-V sijoittamattomalle ei ihan hevin"nakki" napsu KH-muodossa,varsinkaann miehistötasolla.
Tosin jos itseään yhtikään kiinnostaa,niin kyselyjä aluetoimistoon ja tyrkylle.
Lenkkii ja punttii ja sitä makkaraakin unohtamati, kannattaa kyllä!
 
Jos vm palveluksesta on yli 10 vuotta ja vieläkään ei ole kutsua tullut, niin tuskin sitä tulee vaikka kuinka KH-vrk määrää kasvatetaan, koska ne vrk:t kohdennetaan sijoitetuille ja tärkeimmille joukoille.
 
Jos vm palveluksesta on yli 10 vuotta ja vieläkään ei ole kutsua tullut, niin tuskin sitä tulee vaikka kuinka KH-vrk määrää kasvatetaan, koska ne vrk:t kohdennetaan sijoitetuille ja tärkeimmille joukoille.

Pieni mutta oleellisehko tarkennus: tuskin tulee kertauskutsua ILMAN OMAA AKTIIVISUUTTA. MaakKiin hakeutumalla kyllä rupeaa kutsut napsahtelemaan.
 
Back
Top