Keskustellaan sähköstä

Kyllähän tuo saakelin kalliilta vaikuttaa. Minä kun voin lopettaa oman soppariin koska tahansa 2 viikon irtisanomisajalla. Kesällä makselee 25 senttiä kun todellinen sähkön hinta on pelkkä viidennes. Pääsetkö tuosta irti mitenkään? Onko taloudessa toista henkilöä jonka nimiin voisi tehdä uuden sopparin? Tuolla tavalla pitäisi päästä määräaikaisesta.
Kulutusprofiili vaihtelee toki kotitalouksittain, mutta esim. meillä kuukaudessa on kulunut pahimmillaan 1800 kWh ja pienimmillään 300 kWh. Jälkimmäinen luonnollisesti kesäaikaan, joten ei se heinäkuun 75 € sähkölasku nyt niin paha mahtaisi olla.
 
Tämä oli hyvä artikkeli niille, jotka haluavat yrittää ymmärtää miten ja miksi sähkö hinnoitellaan pörssissä niin kuin se hinnoitellaan.

Median mukaan sähkön hinta on ollut kuluvan vuoden aikana korkeampi kuin ilmoisna ikinä, vaikka muutama nollatuntikin mukaan on mahtunut. Mutta mitä minun vanhat kansakoulunopettajan korvani kuulevatkaan : "Asiantuntijoiden mukaan sähkön hinta tulee laskemaan kesää kohti mentäessä." Mitä!! Ei voi olla totta! Nuo asiantuntijat ovat varmasti alansa huippuneroja.
Tuossa on yhden sähkönmyyjän 24kk ennuste.
1672641917318.png

Varmaa on ainoastaan se, että jos suuria muutoksia tulee, niin se on "yllättävää ja ennalta arvaamatonta"...
 
Mitä mättää OmaHelen sivustolla?
Menin katsomaan oma tilannetta sähkökulutukseen ja laskuun (tulevaan)
Olen tehnyt aika kalliin sopimuksen 27,60 cKw.

Nyt siellä OmaHelenissa osoiteeni ja nimeni näkyy kohdalla "Sähkö" näkyy paljonko sähköä kulutin kuukasittain ja hinta loka-, marras-,joulukuulle.
67,36
67,36
70,84
Ja alla Yleissähkö hinnaksi laitettu 24,52 c/kw ja perusmaksu 2,66 eur/kk
Alla
  • Perusmaksu5,51eur/kk
  • Siirtomaksu4,07c/kWh
  • Sähkövero2,79c/kWh
En ymmärrä mitään.
Sitten on sieltä oikealla "katso hinta" > sopimukseen, PDF muodossa, ja siellä on tämä kallis hinta 27ckW ja muut lisukkeet.

Mitä ihmeen sotku tämä on? Ovatko sitten myymässä minulle 24,53 c/kw hinnalla, mutta unohtaneet kertoa?
 
Viimeksi muokattu:

Sopimus varmaan kertoo sähkön normaalin ALV-kannan(24 %) mukaisen hinnan, 1.12.2022-30.4.2023 se on alennettu(10 %).
 
Sopimus varmaan kertoo sähkön normaalin ALV-kannan(24 %) mukaisen hinnan, 1.12.2022-30.4.2023 se on alennettu(10 %).
No itse sopimuksessa sitä alennuksesta ei ole maininta. Mutta hinta 24,52 cKw on jokaisen kuun kulutuskäyrien alla, myös loka-ja marraskuun alla.
Ja hintakin laskettu sen mukaan. Puhumatta sitä että nimenomaan minun kulutusta siinä mainitaan ja lasketaan. Ei mitään maininta alv:sta.
Jos tämä jokin pelleily, ja ne voi yhtäkkiä vedota, että ei, kysymys on kuitenkin sitä kiinteästä hinnasta 27,60 cKw:sta ja kuten sopimuksessa on, ja lasku tulee sen mukaa, niin tälläinenhän on harhaanjohtava toiminta?

Pitää ottaa kopiot jotenkin.. Koin edelleen että kohdallani Helen osoitti aikamoista joustamattomuutta, toisin kun monen tuttavani muissa sähköyhtiössä, vaikka ajallisesti olin heidän asiakkana tuplasti pitempään.
 
Joulukuun alussa tosiaan arvonlisävero laski 10%:iin. Itselläni Helen niin ikään, ja sopparissa se sopimushetkellä ollut hinta sisältäen 24% alv:n. Nykyhinta mikä Helenin portaalissa lukee on siis pienempi kuin mitä sopimuskessa lukee tästä johtuen.
 
Ootko katsonut paljonko sellainen järjellinen nuolukivi uuni/takka maksaa piippuineen?
Minulla on talon kokoon nähden alimitoitettu nykyinen varaava tiilitakka, syö paljon puuta muttei jaksa kunnolla puskea taloon lisää lämmintä vaikka toki sähkölaskua pienentää sekin (ilmalämpöpumpun kanssa kaksistaan riittävät ainakin -15C keleihin pitämään huoneet +18 tai lämpimämpinä ettei tarvitse sähköistä lattialämmitystä käyttää.

Tässä kartoitellut korvaavaa tuotetta nykyisen takan tilalle (ensi kesänä aikaisintaan voisi tehdä, meillä ei lämmityskaudella aleta vanhaa takkaa purkaa) ja käytyäni tuttavalla kylässä joka päivitti vanhan varaavan takkansa viime kesänä ns pönttöuuniin tuli siitä itselle erittäin varteenotettava vaihtoehto juurikin siitä syystä että vuolukivet yms muut varaavat kookaammat tiiliset takat usein alkaen 5 tonnia + asennus kun varaava pönttöuuni 3-4t€ paikalleen tehtynä jos ei laita siihen samalla leivinuunia joka 1300€ lisää.

Kun tuo kriisinajan varautuminen on syvällä takaraivossa niin jotenkin alkanut tuntua että tuo uusi tehokkaampi pönttöuuni takan tilalle leivinuunilla tekisi sen että täällä tarvittaessa elettäisiin melko mukavasti vaikka sähköttä kovimmatkin pakkaset (ja minä pääsisin pienemmällä polttopuunteolla omasta metsästä jolloin lisää vapaa-aikaa).
 
Käyty laajemman perheen kanssa tiukkaa keskustelua mökin sähköistyksestä.

Varustuksessa on nyt varaava takka ja puuliesi, toinen puuliesi myös kesäkeittiössä koska kesällä sisäkokkaus tekee mökistä saunan. Talvikäytössä kannattaa jo tunnelmankin vuoksi lämmittää joka tapauksessa puulla kun sitä on hehtaaritolkulla pystyssä odottamassa.

Muilla on hinku saada sähköliittymä 20000€:lla. Naapurilla kiinteä kulu on 40€/kk ja siihen käytetty sähkö lisäksi, ihanan kallista. Ihan vaan jotta saisi sähkölieden ja sähkölämmityksen.

Nyt katolla on onneton 80 W aurinkopaneeli joka sytyttää valot ja usb-laturit ja täyttää nykyiset vähäiset tarpeet. En mielestäni ole aivan päästäni vialla, kun yritän puhua aurinkopaneelien ja pienen aggregaatin puolesta.

Neljän vuoden kuukausimaksuilla rakentaa jo paketin jolla pyörii jääkaappi ja mikro, puhumattakaan tuosta 20000€ alkutällistä. Jos talvella ei halua mennä kylmään mökkiin, etäohjattavalla diesel-lämmittimellä voisi lyödä lämpöä etukäteen.

Kaivo kaipaa pesun ja vanhat pellot pitäisi raivata, sitten alkaisi sopimaan hienosti maailmanlopun odotteluun.
Olet mielestäni ihan oikeilla jäljillä, kesämökkiin 20.000€ sähköliittymässä ei hitonkaan järkeä kun sinne saat alle kymppitonnilla riittävän suuret panelit + säätimen & invertterin+ akuston + laturit + dieselaggrekaatin tueksi. Suositan kohteeseen jossa ei asuta ympärivuotisesti satsaamaan sen verran enempi että saa dieselaggrekaatin koska polttoaineen säilyvyys ihan toista kuin bensalla. Itsellä omakotitalossa bensa koska 1 auto, 1 vene, 1 mönkijä + läjä pienkoneita syö bensaa normiarjessa niin tontilla oltava varabensaa aina ja sillä luotainen varastokierto. Toki jos talvella viitsit roudata mökille mennessä yhden 20l bensakannun niin sillä lataa akuston useampaan kertaan hyvin. Itsellä hyviä kokemuksia paneleista + kunnollisesta akustosta veneessä jossa netti ja jääkaappi aina päällä huhtikuusta lokakuuhun aurinkosähkön varassa.
 
Jep, juuri näin. Appivanhempien mökkipaneeleihin paistaa aurinko esteettömästi n. 2h päivässä ja siellä sähköjääkaappi, imurit ja rensselit laulaa hienosti koko kesän nyt kun löin sinne toisen paneelin. Kokonaistehoa 530W ja 500Ah akkuja. Eivät vaan käy siellä talvisin kuin piipahtamassa.

Itse katsellut kahta 350-400W paneelia ja akkuja alkuun samanverran kuin appivanhemmilla. Talvikelpoinen, mutta ei ole mikään helppo sijainti talveksi paneeleille, kun ranta on pohjois-etelä-suuntainen ja tontin halkaisee luode-kaakko suuntainen harju. Itäänpäin nousee melkein 10% nousulla 70m mäki.

Ranta hirveetä ryteikköä, kaipaisi raivausta paneeleita ajatellen mutta sitten alkaa vastarannan isäntä näkemään turhan hyvin pihaan - ukko on parhaimmillaan ollut kokemassa katiskaansa 5m laiturista kun painelin saunasta uimaan, morjestin melko napakasti.

Toki tässä on sekin, että 400m kaapelivedolla saisi toiselta mökiltä verkkovirran, mutta ei ole ihan pykälien mukainen ratkaisu…
 
Joulukuun alussa tosiaan arvonlisävero laski 10%:iin. Itselläni Helen niin ikään, ja sopparissa se sopimushetkellä ollut hinta sisältäen 24% alv:n. Nykyhinta mikä Helenin portaalissa lukee on siis pienempi kuin mitä sopimuskessa lukee tästä johtuen.
Kiitos kertomastasi.
Helen tarjosi jo 20ckw sopimuksia, varmaan kannattaa vaihtaa ja maksa sen 50€ sakko, ja sitten siirtyä kokonaan pörssisähköön? Tai siirtyä suoraan siihen? Onko pörssisähkö hyvä nyt hyvä ratkaisu?
 
Tällä hetkellä pörssi on edullisin. Nyt oli riskiä pidemmälle pakkasjaksolle mutta lupaa enää vain muutamaa päivää. Kaasun matala hinta sekä Ruotsin tuotanto myös vaikuttanut positiivisesti. Taisi sähkön hinnalla pelottelu
lähteä laukalle syksyllä.
 
Back
Top