Bushmaster
Greatest Leader
Minusta tässä on kerrottu myös hauskoja/hyviä yksityiskohtia historiallisen taistelun kulusta ja sen aikana tapahtuneista asioista muulla..
http://takkirauta.blogspot.com/2015/09/kohteessa-on-juomavesipula.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+Takkirauta+(Takkirauta)
Kohteessa on juomavesipula
Midwayn taistelu on ollut yksi Toisen maailmansodan ratkaisutaisteluita. Se ei ollut Tyynenmeren sodan loppu, eikä se ollut edes lopun alku. Mutta se oli tuon sodan alun loppu, sillä se oli ensimmäinen merkittävä ja musertava taistelu, jonka Japani hävisi.
Kaikki alkaa koodinmurtamisesta. Viestien salaus oli 1940-luvulla mekaanisten salakirjoituskoneiden varassa, joista paras, sveitsiläisen Crypto AG:n valmistama ja Boris Hagelinin valmistama kone kykeni nykytermein 512-bittiseen kryptaukseen. Saksalainen, Arthur Scherbiuksen suunnittelema Enigma, kykeni 240-bittiseen. Mutta japanilaisten salakirjoituskone perustui askelmoottoriin ja amerikkalaiset saivat kräkättyä sen jo 1941, ja 1942 he kykenivät lukemaan sitä reaaliaikaisesti
Japanilaiset olivat yrittäneet toukokuussa 1942 iskua Port Moresbyhyn ja Tulagiin. Seurauksena oli ollut Korallimeren meritaistelu, jossa USN menetti yhden suuren lentotukialuksen, USS Lexingtonin ja japani yhden pienen, Shóhon. Vaikka tulos oli selkeä japanilaisten taktinen voitto, se oli Pyrrhoksen voitto. Pearl Harborin veteraanitukialukset, Shókaku ja Zuikaku, olivat kärsineet sekä pommiosumia että lentokone- ja miehistötappioita sen verran, että ne olivat nyt muutaman kuukauden poissa pelistä. Niinpä Japanin laivastolle jäi enää vain neljä suurta tukialusta, Akagi, Kaga, Soryú ja Hiyrú käyttöönsä, ja nekin olivat kärsineet miehistö, ja lentokonetappioita brittejä vastaan Intian valtamerellä. Ratkaisu olisi saatava nyt nopeasti aikaan ennenkuin näännytyssota kääntyisi Japania vastaan.
Niinpä Liikkuvan Laivaston parhaat miehet löivät paksut samurainpäänsä yhteen ja amiraali Isoroku Yamamoton johdolla suunnittelivat operaatio MI:n. Se koostui lukuisasta hämäysoperaatiosta ja iskusta. Yksi hämäysoperaatioista olisi isku Alaskaan, Aleuteille ja Attun saaren valtaus. Tämän tarkoitus oli vetää amerikkalaisten taisteluvoimat Aleuteille (ei Paraisille, sielläkin on Attun saari) ja näin luoda voimatyhjiö keskeiselle Tyynellemerelle. Samaan aikaan sukellusveneet ja taistelulaivat lähtisivät etenemään toisaalle hämätäkseen amerikkalaisia vielä enemmän. Pääisku kohdistuisi Midwayn atollille, joka vallattaisiin ja josta tulisi tukikohta Havaijille suuntautuvaa operaatiota vastaan.
Suunnitelmassa oli vain yksi pieni vika. Se oli täyttä skeidaa.
Koko suunnitelma perustui siihen oletamukseen, että ameikkalaiset tekisivät täsmälleen mitä japanilaiset olettaisivat heidän tekevän. Ja kuten marsalkka Helmuth von Moltke on sanonut, "yksikään sotasuunnitelma ei ole ikinä kestänyt viittä minuuttia viholliskontaktia". Kaupan päälle japanilaiset olettivat, ettei amerikkalaisilla olisi harmainta aavistustakaan siitä, mitä japanilaiset olisivat huseeraamassa. Kaupan päälle operaatio oli aivan liian monimutkainen - siihen liittyi liian monta hämäystä, hämäyksen hämäystä ja orkestrointia - että sillä oli mitään mahdollisuutta onnistua.
Midwayn atolli on nimensä mukaisesti puolessavälissä Tokiota ja San Franciscoa ja noin 2/3-matkassa Tokiosta Havaijiin. Se koostuu neljästä pienestä saaresta, joista kahdella on lentokenttä. Sen koordinaatit ovat 28°12′N ja 177°21′W. Ja tämä atolli sekä lähisaaret - Laysan, French Frigate Shoals ja Kure - olisivat mitä mainioimpia askelmia kohti Havaijin valloittamista. Sen jälkeen Yamamoto voisi mennä sanelemaan Rooseveltille rauhanehdot San Franciscossa. Tai ainakin niin japanilaiset kuvittelivat. Olivathan he sanelleet 40 vee aikaisemmin rauhanehdot tsaari Nikolai II:lle - miksi Roosevelt olisi yhtään erilaisempi?
Pahaksi onneksi USA:n radiotiedustelu oli kiinnostunut siitä, että japanilaisten koodiliikenne oli kiihtynyt eetterissä. Ja siellä toistui kaksi koodinimeä taajaan. Toinen oli AL ja toinen oli AF. Niistä tiedettiin, että ne olivat hyökkäyksen kohteita. AL tiedettiin, se oli Aleutit. Mutta AF:stä ei ollut varmuutta. Niinpä radiotiedustelu käski merikaapelia pitkin jokaista Havaijin lähiseudun varuskuntaa ilmoittamaan selväkielellä - ei kryptattuna - radiossa jonkin vian tai puutteen. Midwaylla oli juomaveden tislauslaitteisto ollut epäkunnossa, ja vaikka se oli korjattu, sieltä ilmoitettiin että makeavesitislaamo ei toimi.
Japanilaiset tarttuivat syöttiin. Sieltä ilmoitettiin: "Kohteessa on juomavesipula".
Tämä oli täysosuma. Amerikkalaiset tiesivät nyt täsmälleen, mikä AF oli. Se oli Midway. Ja japanilaisten isku suuntautuisi sinne. Amerikkalaiset olivat valmiita uhraamaan Aleutit saadakseen japanilaisten päävoimat satimeen. Midwaysaarilla oli lentotukikohta, jossa oli yksi hävittäjälaivue, yksi syöksypommituslaivue, yksi torpedolentue, yksi armeijan raskas pommikonelaivue ja yksi tiedustelulaivue. Nyt oli aika järjestää japanilaisille väijytys.
Amerikkalaiset saivat haalittua kasaan kolme Yorktown-luokan tukialusta - USS Yorktownin, USS Enterprisen ja USS Hornetin. Niissä oli jokaisessa yksi hävittäjälaivue, yksi syöksypommituslaivue, yksi torpedolaivue ja yksi partiopommittajalaivue. Kun ne ja Midwayn lentovoimat laskettaisiin yhteen, voimat olisivat suunnilleen tasaveroiset japanilaisten kanssa. Mikä parasta, japanilaiset olettivat, että USS Yorktown oli uponnut Korallimeren taistelussa. Alus kuitenkin oli nilkuttanut savuten ja rei'itettynä Pearl Harboriin ja se saatiin merikelpoiseksi telakan väen äärimmäisten ponnistusten ja laivaston komentajan vetoomuksen ansiosta 48 tunnissa. Tämän vuoksi japanilaiset eivät saaneet selvyyttä vihollisen lentotukialusten määrästä Midwayn taistelun aikana.
Kesäkuu 1942 oli alkanut ja japanilaiset olivat panneet operatiivisen pallon pyörimään. Suunnitelma oli seuraavanlainen. Ensin 5. Laivasto komentajanaan vara-amiraali Boshiro Hosogawa, hyökkää Dutch Harboriin Aleuteille ja valtaa Attun ja Kiskan, jotta Yhdysvallat lähettäisi laivastonsa pohjoiseen. Laivastoon kuuluivat tukialukset Ryūdzō ja Dzunyō, raskaat risteilijät Nachi, Maya ja Takao sekä kevyet risteilijät Abukuma ja Tama. Samanaikaisesti Liikkuvan Laivaston Iskuryhmä tuhoaa Midwayn puolustuksen. Ryhmässä olivat:
* 1. Laivaston päävoima (taistelulaivat), komentajanaan amiraali Yamamoto, johon kuuluivat kevyt lentotukialus Hōshō, taistelulaivat Yamato, Nagato ja Mutsu, kevyt risteilijä Sendai sekä hävittäjät Fubuki, Shirayuki, Murakumo, Hatsuyuki, Isonami, Uranami, Shikinami, Ayanami ja Yukaze sekä pohjoinen tukiryhmä, jossa oli taistelulaivat Hyuga, Ise, Fuso, Jamashiro sekä kaksi kevyttä risteilijää ja 12 hävittäjää.
* 1. Laivaston iskuryhmä, (lentotukialukset) vara-amiraali Chuichi Nagumon komennossa, tukialukset Kaga, Akagi, Sōryū ja Hiryū. Lisäksi osastoon kuuluivat taistelulaivat Haruna ja Kirishima, raskaat risteilijät Tone ja Chikuma sekä kevyt risteilijä Nagara. Osaston lähisuojana olivat hävittäjät Akigumo, Makigumo, Yugumo, Isokaze, Hamakaze, Arashi, Kazagumo, Urakaze, Tanikaze, Nowaki, Hagikaze ja Maikaze. Osaston tukena oli kahdeksan tankkeria.
* 2. Laivasto, komentajanaan vara-amiraali Nobutake Kondo. Laivastoon kuuluivat kevyt lentotukialus Zuihō, taistelulaivat Hiei ja Kongo, raskaat ristelijät Atago, Chokai, Myōkō ja Haguro ja kevyt risteilijä Yura. Osaston lähisuojana olivat hävittäjät Murasame, Yudachi, Harusame, Samidare, Asagumo, Minegumo, Natsugumo ja Mikazuki. Osaston tukena oli neljä tankkeria.
* 2. Laivaston saattajavoimat komentajanaan kontra-amiraali Raizo Tanaka
* 2. Laivaston valtauksen tukiyksiköt komentajanaan kontra-amiraali Takeo Kurita, neljä raskasta risteilijää ja kaksi hävittäjää
* Erikoistehtäväyksikkö, jossa vesilentokoneiden emälaivat Chiyoda ja Nisshin
* 1. Tukiosasto, jossa hävittäjä Ariaken suojaamat kaksi rahtilaivaa
Midwaytä vastaan suunnattuun kokonaisoperaatioon osallistui kahdeksan japanilaista lentotukialusta, 11 taistelulaivaa, 12 raskasta risteilijää, viisi kevyttä risteilijää ja 47 hävittäjää ja 15 sukellusvenettä. Melkoinen armada siis.
Amerikkalaisia oli sillä välin kohdannut takaisku. Heidän rohkein ja tarmokkain amiraalinsa, William "Bull" Halsey, oli joutunut sairaalaan vaiken allergisen reaktion vuoksi, ja hän ei ollut käytettäväksi. Hän oli nimennyt sijaisekseen kaikkein älykkäimpänä pitämänsä komentajan, kontra-amiraali Raymond "Electric Brain" Sprucancen, joka sai koko laivaston komennon. Hänen apulaisekseen oli lähtevä kontra-amiraali Frank J. Fletcher. Yhdysvallat keskitti Midwayn koillispuolelle kolme lentotukialusta, kahdeksan risteilijää ja 15 hävittäjää. Alukset jaettiin kahteen osastoon, joille annettiin nimet ryhmä 16 ja ryhmä 17. Kontra-amiraali Raymond A. Spruancella oli komennossa ryhmä 16, joka koostui lentotukialuksista Hornet ja Enterprise sekä viidestä raskaasta risteilijästä. Kontra-amiraali Frank J. Fletcher komensi toista ryhmää, joka kuului lentotukialus Yorktown, kaksi raskasta risteilijää ja kuusi hävittäjää. Yhteensä osastoissa oli 233 lentokonetta. Aleuteille lähetettiin viisi risteilijää ja 13 hävittäjää.
Amerikkalaiset laskivat, ettei heillä olisi mahdollisuuksia pinta-alusten väliseen taisteluun, mutta jos he saisivat ilmavoimillaan maihinnousun torjuttua ja ehkä upotettua yhdenkin japanilaisen tukialuksen siinä sivussa, se lannistaisi japanilaiset ja tarjoaisi heille mahdollisuuden vetäytyä. He asettautuivat väijyksiin Midwayn koillispuolelle.
Taistelijat olivat nyt kehässä. Nyt odotettaisiin jytinää.
Jytinä alkoi 3.6. 1942 japanilaisten tukialuspommittajien iskiessä Attun Dutch Harboriin Aleuteilla. Maihinnousu olisi pian tiedossa. Mutta amerikkalaiset olivat huolestuneempia Midwayn suunnasta, ja aamun aikaan yksi Midwayn Catalina-lentoveneistä sai näkyviinsä japanilaisten laivaston. Heidät oli nyt nähty; ja nyt oli aika purkaa radiohiljaisuus. Iltapäivällä amerikkalaiset lähettivät laivueellisen B-17 "Lentäviä linnoituksia" pommittamaan japanilaisia. Yksikään pommi ei osunut. Aamulla alkaisivat tositoimet.
Ja se tiedettiin sekä Midwayn saarella - että Liikkuvassa Laivastossa. Amiraali Chúichi Nagumo varusti neljän tukialuksensa pommikoneista puolet sirpalepommein. Niiden tehtävänä oli pommittaa Midwayn varuskunta ja lentoyksiköt tohjoksi. Aamuyöstä kello 4.45 Nagumo lähettiä hyökkäykseen Midwaylle 36 pommikonetta, 36 syöksypommittajaa ja 36 hävittäjää. Sama määrä koneita jää lentotukialuksille varustettuna torpedoilla reserviksi laivastohyökkäystä varten. Mutta kello 5.30 Midwayn Catalina-tiedustelukone löysi japanilaiset tukialukset ja ilmoitti niiden koordinaatit. Spruance ja Fletcher tiesivät nyt täsmälleen, missä japanilaiset olivat, mikä oli etäisyys heidän laivoihinsa, ja kuinka kauan amerikkalaisten Wildcateilla, Dauntlesseilla ja Devastatoreilla kestäisi lentää sinne.
Ja kello 6.16 Midwayn puolustuksen tutka havaitsi japanilaiset lentokoneet. Nyt oli aika hälyttää kaikki Midwayn torjuntahävittäjät - merijalkaväen laivue VMF-221:n 21 Brewster F2A-3 Bufaloa sekä 7 Grumman F4F Wildcatia. Pahaksi onneksi kaikki lentäjät olivat täysin vihreitä - osa suoraan lentokoulusta - eikä heillä ollut taistelukokemusta.
Japanilaiset saapuivat paikalle kello 6.31. Seurauksena oli ilmataistelu, ja teurastus. Amerikkalaiset menettivät 15 lentokonetta ja 14 lentäjää, mukaanlukien laivueenkomentaja Parksin. Mutta myös japanilaiset kärsivät raskaita tappioita; he menettivät 25 lentokonetta, ja 26 muuta oli kärsinyt vaurioita. Hyökkäys oli ohi 7.01. Lentäjät raportoivat radiossa, etteivät he olleet onnistuneet neutraloimaan Midwayn ilmavoimia.
Chúichi Nagumo oli nyt dilemman edessä. Lähettääkö uusi isku Midwaylle, vai odottaako tiedustelukoneiden raportteja amerikkalaislaivoista? Tukialuksille jääneissä koneissa oli torpedot ja panssaripommit, joilla ei voisi iskeä maamaaleja vastaan. Ja jos hän lähettäisi uuden iskun, niin mitä tehdä, jos sillävälin havaittaisiin amerikkalaisten laivasto-osasto? Nagumo antoi käskyn: Midwaylle tehdään uusi isku. Lentokoneisiin vaihdetaan sirpalepommit maamaaleja vastaan. Tukialusten hangaarikansilla alkoi nyt täysi tohina. Sillä välin Midwayn Lentävät Linnoitukset pommittivat Nagumon laivoja - jokainen pommi meni mereen.
Mutta kello 7.28 alkoi tapahtua. Risteilijä Tonen tiedustelukone, joka oli startissa myöhässä, löysi nyt amerikkalaiset laivat, mutta ei ilmoittanut mukana olleista lentotukialuksista. Nagumo antoi nyt kohtalokkaan käskyn: vaihdetaan sirpalepommit takaisin torpedoihin ja panssaripommeihin. Hangaarikansilta kuului nyt tasaista murinaa ja kiroilua, mutta amiraalin käsky on käsky.
Sillä välin Spruance oli tehnyt laskelmansa. Hän päätti iskeä kolmella tukialuksellaan niin, että lentokoneet saapuisivat paikalle juuri sinä hetkenä, kun japanilaiset laskeutuisivat tukialuksilleen - ja tukialukset olisivat kaikkein haavoittuvaisimmillaan. Ja tuo hetki olisi kello 9.20. Hän lähetti kello seitsemältä USS Enterprisen ja USS Hornetin hyökkäysosaston koneet ilmaan. Hyökkäys olisi all-out - tukialuksille ei jäänyt reserviä. Osastoon kuului kaksi syöksypommitus- ja kaksi partiopommituslaivuetta (67 SBD Dauntlessia) ja kaksi laivuetta TBF Devastator -torpedokoneita (29 konetta), sekä niitä suojaavat 20 F4F Wildcat -hävittäjää. Kello 8.06 kaikki 116 konetta olivat ilmassa ja laivue suuntasi kohti japanilaisia. Samaan aikaan kontra-amiraali. Fletcher lähetti Yorktownilta ilmaan 17 Dauntless-pommikonetta ja 12 Devastator-torpedokonetta, sekä kuusi Wildcat-suojahävittäjää. Hän päätti jättää puolet koneistaan reserviksi.
Kello 9.17 viimeiset japanilaiskoneet saapuivat tukialuksilleen, ja samassa hetkessä paikalle saapuivat myös amerikkalaiset torpedopommittajat. TBD Devastator oli kuolemanloukun maineessa. Se oli hidas ja kömpelö, ja siinä oli yksi ainoa konekivääri puolustusaseena. Kaupan päälle amerikkalainen Bliss-Leavitt Mk. XIII -torpedo oli puupanos. Se oli erittäin epäluotettava, ja oli osoittautunut, että vain 15% torpedoista toimi. Niillä oli paha taipumus räjähtää osuessaan meren pintaan, lähteä kiertämään spiraalia tai sukeltaa suoraan pohjaan. Ja Devastatorien hyökkäys oli itsemurha. Hitaat ja kömpelöt torpedokoneet olivat suupala japanilaisten Zeroille. Pursimies Iyozo Fujita Akagilta sai seitsemän ilmavoittoa, ja yksikään amerikkalainen torpedo ei osunut. Kaikki Hornetin Devastatorit ammuttin alas ja vain yksi lentäjä, aliluutnantti George Gay, jäi henkiin. Enterprise menetti 14 Devastatoria 16:sta, ja Yorktownille palasi vain yksi kahdestatoista. Samaan aikaan paikalle saapunut Midwayn pommitusosaston - kourallinen Dauntlesseja, SB2U Vindicatoreja ja TBM Avengereita - teurastettiin samalla tavoin. Amerikkalaiset olivat menettäneet 83 lentokonetta ja japanilaiset vain 26.
Mutta Devastatorien itsemurhahyökkäys oli sitonut japanilaisten lakipartion ja ilmatorjunnan itseensä, ja näin ostanut amerikkalaisten syöksypommittajille aikaa. Sillä välin kun japanilaiset teurastivat avuttomia torpedokoneita, Dauntlessit iskivät kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Akagin tulenjohtaja ehti vain huutaa "Syöksypommittajia!" ja käskeä ampumaan ylös, kun ensimmäiset Dauntlessit aloittivat jo kuolemansyöksynsä. "Ny pommi irtosiva", ehti paikallinen Hietanen vain todeta, ja kolme japanilaista tukialusta - Akagi, Kaga ja Sōryū - olivat Dauntlesseille kuin istuvia sorsia.
Dauntlessissa on rei'itetyt laskulaipat; niiden tehtävä on toimia, paitsi laskulaippoina, myös syöksyjarruina. Mutta rei'ityksellä oli odottamaton sivuvaikutus; niihin syöksyssä osuva ilmavirta saa aikaan ulvovan, valittavan äänen - aivan kuin Junkers 87 Stukan sireeni. Ja nyt tuo helvetinulina syöksyi suoraan kohti Japanin laivaston ylpeyksiä.
Akagi sai kaksi täysosumaa, joista yksi osui lentokannelle suoraan keskelle tankattuja ja torpedoin varustettuja pommikoneita, ja toinen lävisti lentokannen ja hangaarikannen, sytyttäen hangaarissa jättimäisen lentobensiinipalon. Kaga sai neljä osumaa, joista yksi osui suoraan komentosiltaan surmaten koko aluksen ylimmän päällystön, kaksi hangaarikannelle ja yksi suoraan ammusvarastoon, räjäyttäen aluksen korjauskelvottomaksi. Lento- ja hallikannet olivat täynnä koneita, jotka syttyivät osumista palamaan. Koska bensiinisäiliöt ja -letkut olivat suojaamattomia ja kansilla oli lentopommeja irrallaan, niin palo levisi niin pahasti, että alus jouduttiin evakuoimaan. Sōryū sai kolme osumaa, joista yksi hangaarikannelle, yksi lentobensiinitankkiin ja yksi illmanvaihtokanavaa pitkin boilerikannelle, ja alus syttyi palamaan hallitsemattomasti. Lisäksi kaikki alukset saivat runsaasti lähiosumia, jotka vahingoittivat niiden runkoa, akselistoa ja ohjausjärjestelmiä. Kaikista tuli toimintakyvyttömiä räjähdysten ja voimakkaiden tulipalojen takia. Kaikilla tukialuksilla aloitettiin välitön evakuointi ja Nagumo siirsi lippunsa pois Akagilta risteilijä Nagaraan. Ensisija oli nyt lentäjien ja lentävän henkilökunnan pelastamisella: merimiehistä ei ollut niin väliä.
Taistelu oli nyt kääntynyt päälaelleen. Japanilaiset olivat muutamassa minuutissa menettäneet kolme suurta laivastotukialusta ja toistaasataa lentokonetta. Heillä oli enää vain yksi toimintakuntoinen tukialus, Hiryū, ja sillä vain kourallinen taistelukelpoisia lentokoneita.
Hiryūn kapteeni, kontra-amiraali Tamon Yamaguchi, päätti kääntää taistelun vielä voitoksi. Hän muodosti aluksen pahasti huvenneesta lento-osastosta taisteluosaston, ja lähetti heidät seuraamaan Sōryūn upottaneita USS Yorktownin koneita, toivoen heidän johdattavan japanilaiset suoraan kohteeseensa. Hiryūlta nousi 18 syöksypommittajaa ja kuusi hävittäjää kohti amerikkalaisia. Ne löysivät kohteensa puoliltapäivin, ja hyökkäsivät päin USS Yorktownia. USS Yorktown sai kolme osumaa: kaksi pomminosumaa hangaarikannelle ja yhden boilereihinsa, ja alus syttyi palamaan ja pysähtyi keskelle merta. Mutta lentäjät ilmoittivat, että Yorktown kieltäytyi uppoamasta, ja se vaatisi vielä yhden iskun.
Ja sellainen saapui tunnin päästä. Hiryūn 18 torpedopommittajaa saapuivat paikalle ja pudottivat surmankalansa kohti vakavasti vaurioitunutta Yorktownia. Alus sai kaksi osumaa ja kallistui 23 astetta. Tulet boilereissa sammuivat ja höyrynpaine putosi. Vanhat korjatut vauriot repesivät uudelleen. Voitonriemuiset japanilaiset ilmoittivat upottaneensa USS Yorktownin. Kapteeni Buckmaster käski evakuoimaan aluksen.
Epäonni oli nyt iskenyt amerikkalaisia. USS Hornetin lenokoneet olivat joutuneet tekemään pakkolaskun Midwaylle - niiden polttoaine ei ollut riittänyt takaisin Hornetille, ja ainoat koneet, joita siellä oli, olivat kuuden Wildcatin lakipartio. Heillä oli yksi rampa tukialus ja yksi toimintakyvytön tukialus. Enää USS Enterprise oli toimintakykyinen. Tilanne oli siis kääntynyt tasapeliksi 1:1. Mutta sitähän japanilaiset eivät tienneet.
Sillä välin USS Enterprisellä ahkeroitiin. Koneet tankattiin ja varustettiin, ja Yorktownilta evakuoidut Dauntlessit lennettiin Enterpriselle. Amerikkalaisille oli nyt selvää, että japanilaisilla oli yksi toimintakykyinen tukialus, joka piti neutraloida mihin hintaan hyvänsä. Ja nyt japanilaisille selvisi, että amerikkalaisilla oli kahden sijasta kolme tukialusta...
USS Enterpriseltä lähti nyt all-out -isku kohti Hiryūa. 16 Wildcatia, 10 Enterprisen omaa Dauntlessia ja 14 Yorktownilta evakuoitua Dauntlessia. Spruance pelasi nyt upporikasta ja rutiköyhää. USS Hornet oli menettänyt koko ilma-aseensa, ja USS Yorktown oli pelistä pois. Jos nyt isku menisi pieleen, USN saattaisi vielä hävitä koko pelin. Jotain hyvääkin sentään; tiedustelukoneet ilmoittivat pahimmin vaurioituneen japanilaistukialuksen, Sóryūn, uppoamisesta kello 16:10. Alus vaipui aaltojen alle mukanaan liki 900 merimiestä.
Ja epätoivon vimmalla amerikkalaiset iskivät kello 17:00. Japanilaiset olivat heittäneet ilmaan kaikki koneensa; Zerojen ohella nyt syöksypommittajiakin käytettiin torjuntahävittäjinä. Taivas oli täynnä liekehtiviä ja putoilevia lentokoneita. Mutta kaikki oli turhaan: amerikkalaiset pääsivät läpi. Hiryū sai neljä pomminosumaa, joista yksi suoraan lentokonehissiin ja hangaarikannelle. Alus syttyi palamaan. Pian ilmoitettiin, että pannuhuone ja turbiinikansi oli jäänyt loukkuun ja ylemmät kannet olivat tulen vallassa. Kolme muuta osumaa olivat murtaneet lentobensiinijohdot, ja hangaarikansi lainehti palavaa lentobensiiniä. Hiryū oli mennyttä. Alus evakuoitiin, mutta kontra-amiraali Yamaguchi kieltäytyi poistumasta.
Tropiikissa yö laskeutuu nopeasti, ja jo puoli seitsemältä alkoi olla pimeää. 4.6. 1942 - Mannerheimin 75-vuotispäivä siis - oli nähnyt siihen saakka raivokkaimman meritaistelupäivän Tyynellämerellä. Japanilaiset olivat menettäneet neljä isoa tukialustaan, kaikki Pearl Harborin veteraaneja. Amerikkalaisilla oli yksi uppoamaisillaan ja toinen oli menettänyt koko lento-osastonsa. Kello 19:30 myös Kaga vajosi aaltojen alle mukanaan yli 800 merimiestä.
Yamamoto oli nyt pulassa. Vaikka hänellä oli vielä neljä toimintakuntoista tukialusta - Hōshō, Zuihō, Ryūdzō ja Dzunyō - ne olivat pieniä eivätkä edes yhdessä väärti kahdelle isolle amerikkalaiselle. Yamamoto ei myöskään raaskinut riskeerata yötaistelua tykistöaluksillaan eikä tykistöiskua Midwaylle, vaikka muut amiraalit vaativatkin sitä. Nagumo vaati keskeyttämään operaation. Seuraavana aamuna Yamamoto totesi: "Operaatio MI on peruutettu".
Liekehtivät Akagi ja Hiryū olivat valaisseet yötaivaan. Molemmat alukset kieltäytyivät uppoamasta, mutta niitä oli mahdotonta pelastaa. Raskain sydämin Yamamoto antoi käskyn niiden upottamisesta. Mutta myös Spruance pelkäsi japanilaisten iskua, ja käski välittömän vetäytymisen kohti itää. Olivathan he upottaneet neljä isoa japanilaistukialusta ja estäneet maihinnousun Midwaylle.
Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Kello 02:55 raskaalta risteilijä Mogamilta havaittiin periskooppi. Se kuului sukellusvene USS Tamborille, joka oli varjostanut japanilaisia. Mogami kaarsi välittömästi paetakseen Tamboria. Seuranneessa hässäkässä Mogami ja sen sisaralus, raskas risteilijä Mikuma, törmäsivät toisiinsa. Molemmat alukset vaurioituivat pahasti. Kello 05:00 Akagi upposi, ja yhdeksältä myös Hiryū aloitti viimeisen matkansa kohti Ahdin valtakuntaa. Mukanaan onneton Tamon Yamaguchi, joka oli kieltäytynyt poistumasta alukselta ja oli sitonut itsensä ankkuriin, pitäen keisarin kuvaa rinnallaan. Samuraihyveet riistivät Japanin laivastolta sen ehkä lahjakkaimman amiraalin.
5.6. valkeni, ja amerikkalaisille valkeni japanilaisten edellisen yön törttöilyt. Midwaylta päätettiin nyt lähettää hyökkäys kohti vaurioituneita risteilijöitä. Kello 8:00 Midwayn Dauntlessit ja Vindicatorit iskivät. Mikuma sai vakavia vaurioita ja syttyi palamaan. Pommituksessa nähtiin myös sodan ensimmäinen itsemurhahyökkäys. Majuri Lofton Hendersonin Dauntless oli syttynyt palamaan ilmatorjuntatulessa, ja Henderson ohjasi Dauntlessinsa suoraan päin Mikumaa. Alus oli mennyttä.
Raskain mielin Yamamoto käski laivastonsa vetäytymään. Maihinnousua ei tulisi. Operaatio MI olisi epäonnistunut. Turpaan tuli niin että tukka lähti. Yamamoto ei vielä tiennyt, että sukellusvene I-68 oli sillävälin löytänyt USS Yorktownin ja ampunut sitä kohti kuusi torpedoa, joista neljä osui USS Yorktowniin ja kaksi hävittäjä USS Hammanniin, joka katkesi ja upposi. USS Yorktown sai armoniskun, ja kaatui kyljelleen upoten. Mutta myös Spruance vetäytyi. Voitto ei ollut tyrmäys: se oli pistevoitto. Nyt oli aika vetäytyä Pearliin ja nuolla haavat. Spruance tiesi, että japanilaiset olivat saaneet vielä pahempia haavoja. Niinkuin olivatkin. Seraavana päivänä, 6.6. 1942, Mikuma vihdoin upposi, mukanaan 700 merimiestä. Ikäänkuin irvokkaana outrona epäonnistuneelle operaatiolle, amiraali Hosogawan osasto valtasi Kiskan saaren Aleuteilla 7.6.
Midway oli meritaistelu, jossa taisteuosastot eivät saaneet visuaalista kontaktia toisiinsa. Taistelut käytiin ilmassa ja alusten välillä. Vaikka japanilaisilla oli tykistöylivoima, raskailla tykeillä ei ammuttu laukaustakaan. Amerikkalaiset olivat saavuttaneet voiton vastoin kaikkia odotuksia. Japani menetti Midwayn taistelussa neljä lentotukialustaan – Kagan, Akagin, Sōryūn ja Hiryūn, eikä maan varusteluteollisuus pystynyt enää korvaamaan aluksia. Mutta japanilaiset tekivät jälkipeleissä anteeksiantamattoman virheen. Vaikka aluksi pelättiin, että myös valtava määrä lentäjiä olisi menetetty, lentäjätappiot olivat vähäiset, vain 20% lentävästä henkilökunnasta. Mutta sensijaan, että näitä veteraaneja ja heidän kokemustaan olisi hyödynnetty uusien kouluttamiseksi, niin typeryys ja pölkkypäisyys parhaaseen samuraitapaan velvoitti japanilaisia. Henkiin jääneet lentäjät eristettiin syrjäiselle saarelle, jottei tieto tappiosta leviäisi kansan keskuuteen. Yhdysvallat menetti taistelussa aluksistaan ainoastaan lentotukialus Yorktownin ja sitä hinanneen hävittäjä Hammannin. Yhdysvaltain telakat pystyivät helposti korvaamaan menetykset. Lisäksi Yorktownin lentokoneet ja lentomiehistöt pelastuivat muille tukialuksille ja Hornetin Midwayn saarelle.
Sekä Nagumon että Spruancen toimia on arvosteltu. Nagumon päättämättömyys maksoi koko taistelun. Hän teki virheen, jota hän yritti paikata toisella virheellä. Myös Spruancen toimia on arvosteltu; miksei hän lähtenyt jaagaamaan pakenevia japanilaisia? Vastaus on, ettei hänellä enää ollut iskukykyistä ilma-asetta. Jos hän olisi lähtenyt japanilaisten perään, hän olisi voinut pahimmillaan joutua keskelle japanilaisten taistelulaivoja, jolloin lopputulos olisi ollut murheellinen. Entäpä Yamamoto? Miksei hän ei kertakaikkiaan yön pimeydessä ajanut valtavia taistelulaivojaan Midwaylle ja aloittanut saaren moukarointia yön pimeydessä? USN käytti taistelulaivojaan erinomaisella menestyksellä saarten pehmittämiseen - japanilaiset olisivat helposti ampuneet koko paikan Chūdon (tai vaihtoehtoisesti Nakamichin) matalikoksi.
Ruukinmatruunan tulkinta on, että sekä Nagumolta että Yamamotolta petti hermo. He olivat suunnitelleet ylikomplisoidun ja ylidetaljoidun suunnitelman, ja lähteneet toteuttamaan sitä voitonvarmoina. Kun amerikkalaiset olivat tuottaneet heille odottamattomia tappioita, se oli täysin demoralisoiva isku. Se, mitä tilanteessa olisi pitänyt tehdä, olisi ollut että painaa päälle tappioista piittaamatta. Niin pitää hyökätessä tehdä. Sir Basil Liddell Hartin mukaan taistelua ei hävitä taistelukentällä paitsi poikkeustapauksissa; se hävitään silloin, kun häviävän puolen komentaja päättää, että taistelu on hävitty. Tilanne olisi ollut vielä pelastettavissa voitoksi käyttämällä taistelulaivoja ja risteilijöitä aggressiivisesti. Japanilaisilla oli täydellinen tykistöylivoima. Mutta Yamamoto kertakaikkiaan päätti, että taistelu on hävitty aamupäivällä 5.6. 1942. Niinpä amerikkalaiset saivat rutistettua loistavan voiton uhkaavan tappion leuoista.
Olemme pelanneet Midwayn taistelun useasti strategiapelinä. Lähes joka ainoan kerran taistelu on päättynyt japanilaisten voittoon, ja japanilaiset voittavat aina, jos he uskaltavat heittää taistelulaivansa peliin. Mutta jossittelu on aina kivaa. Vuoden 1942 kesän ja syksyn aikana japanilaiset saivat vielä monta Pyrrhoksen voittoa ja kirvelevää tappiota, ja jos Midway oli alun loppu, niin Guadalcanal oli lopun alku.
Mutta se on toinen tarina.
http://takkirauta.blogspot.com/2015/09/kohteessa-on-juomavesipula.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+Takkirauta+(Takkirauta)
Kohteessa on juomavesipula
Midwayn taistelu on ollut yksi Toisen maailmansodan ratkaisutaisteluita. Se ei ollut Tyynenmeren sodan loppu, eikä se ollut edes lopun alku. Mutta se oli tuon sodan alun loppu, sillä se oli ensimmäinen merkittävä ja musertava taistelu, jonka Japani hävisi.
Kaikki alkaa koodinmurtamisesta. Viestien salaus oli 1940-luvulla mekaanisten salakirjoituskoneiden varassa, joista paras, sveitsiläisen Crypto AG:n valmistama ja Boris Hagelinin valmistama kone kykeni nykytermein 512-bittiseen kryptaukseen. Saksalainen, Arthur Scherbiuksen suunnittelema Enigma, kykeni 240-bittiseen. Mutta japanilaisten salakirjoituskone perustui askelmoottoriin ja amerikkalaiset saivat kräkättyä sen jo 1941, ja 1942 he kykenivät lukemaan sitä reaaliaikaisesti
Japanilaiset olivat yrittäneet toukokuussa 1942 iskua Port Moresbyhyn ja Tulagiin. Seurauksena oli ollut Korallimeren meritaistelu, jossa USN menetti yhden suuren lentotukialuksen, USS Lexingtonin ja japani yhden pienen, Shóhon. Vaikka tulos oli selkeä japanilaisten taktinen voitto, se oli Pyrrhoksen voitto. Pearl Harborin veteraanitukialukset, Shókaku ja Zuikaku, olivat kärsineet sekä pommiosumia että lentokone- ja miehistötappioita sen verran, että ne olivat nyt muutaman kuukauden poissa pelistä. Niinpä Japanin laivastolle jäi enää vain neljä suurta tukialusta, Akagi, Kaga, Soryú ja Hiyrú käyttöönsä, ja nekin olivat kärsineet miehistö, ja lentokonetappioita brittejä vastaan Intian valtamerellä. Ratkaisu olisi saatava nyt nopeasti aikaan ennenkuin näännytyssota kääntyisi Japania vastaan.
Niinpä Liikkuvan Laivaston parhaat miehet löivät paksut samurainpäänsä yhteen ja amiraali Isoroku Yamamoton johdolla suunnittelivat operaatio MI:n. Se koostui lukuisasta hämäysoperaatiosta ja iskusta. Yksi hämäysoperaatioista olisi isku Alaskaan, Aleuteille ja Attun saaren valtaus. Tämän tarkoitus oli vetää amerikkalaisten taisteluvoimat Aleuteille (ei Paraisille, sielläkin on Attun saari) ja näin luoda voimatyhjiö keskeiselle Tyynellemerelle. Samaan aikaan sukellusveneet ja taistelulaivat lähtisivät etenemään toisaalle hämätäkseen amerikkalaisia vielä enemmän. Pääisku kohdistuisi Midwayn atollille, joka vallattaisiin ja josta tulisi tukikohta Havaijille suuntautuvaa operaatiota vastaan.
Suunnitelmassa oli vain yksi pieni vika. Se oli täyttä skeidaa.
Koko suunnitelma perustui siihen oletamukseen, että ameikkalaiset tekisivät täsmälleen mitä japanilaiset olettaisivat heidän tekevän. Ja kuten marsalkka Helmuth von Moltke on sanonut, "yksikään sotasuunnitelma ei ole ikinä kestänyt viittä minuuttia viholliskontaktia". Kaupan päälle japanilaiset olettivat, ettei amerikkalaisilla olisi harmainta aavistustakaan siitä, mitä japanilaiset olisivat huseeraamassa. Kaupan päälle operaatio oli aivan liian monimutkainen - siihen liittyi liian monta hämäystä, hämäyksen hämäystä ja orkestrointia - että sillä oli mitään mahdollisuutta onnistua.
Midwayn atolli on nimensä mukaisesti puolessavälissä Tokiota ja San Franciscoa ja noin 2/3-matkassa Tokiosta Havaijiin. Se koostuu neljästä pienestä saaresta, joista kahdella on lentokenttä. Sen koordinaatit ovat 28°12′N ja 177°21′W. Ja tämä atolli sekä lähisaaret - Laysan, French Frigate Shoals ja Kure - olisivat mitä mainioimpia askelmia kohti Havaijin valloittamista. Sen jälkeen Yamamoto voisi mennä sanelemaan Rooseveltille rauhanehdot San Franciscossa. Tai ainakin niin japanilaiset kuvittelivat. Olivathan he sanelleet 40 vee aikaisemmin rauhanehdot tsaari Nikolai II:lle - miksi Roosevelt olisi yhtään erilaisempi?
Pahaksi onneksi USA:n radiotiedustelu oli kiinnostunut siitä, että japanilaisten koodiliikenne oli kiihtynyt eetterissä. Ja siellä toistui kaksi koodinimeä taajaan. Toinen oli AL ja toinen oli AF. Niistä tiedettiin, että ne olivat hyökkäyksen kohteita. AL tiedettiin, se oli Aleutit. Mutta AF:stä ei ollut varmuutta. Niinpä radiotiedustelu käski merikaapelia pitkin jokaista Havaijin lähiseudun varuskuntaa ilmoittamaan selväkielellä - ei kryptattuna - radiossa jonkin vian tai puutteen. Midwaylla oli juomaveden tislauslaitteisto ollut epäkunnossa, ja vaikka se oli korjattu, sieltä ilmoitettiin että makeavesitislaamo ei toimi.
Japanilaiset tarttuivat syöttiin. Sieltä ilmoitettiin: "Kohteessa on juomavesipula".
Tämä oli täysosuma. Amerikkalaiset tiesivät nyt täsmälleen, mikä AF oli. Se oli Midway. Ja japanilaisten isku suuntautuisi sinne. Amerikkalaiset olivat valmiita uhraamaan Aleutit saadakseen japanilaisten päävoimat satimeen. Midwaysaarilla oli lentotukikohta, jossa oli yksi hävittäjälaivue, yksi syöksypommituslaivue, yksi torpedolentue, yksi armeijan raskas pommikonelaivue ja yksi tiedustelulaivue. Nyt oli aika järjestää japanilaisille väijytys.
Amerikkalaiset saivat haalittua kasaan kolme Yorktown-luokan tukialusta - USS Yorktownin, USS Enterprisen ja USS Hornetin. Niissä oli jokaisessa yksi hävittäjälaivue, yksi syöksypommituslaivue, yksi torpedolaivue ja yksi partiopommittajalaivue. Kun ne ja Midwayn lentovoimat laskettaisiin yhteen, voimat olisivat suunnilleen tasaveroiset japanilaisten kanssa. Mikä parasta, japanilaiset olettivat, että USS Yorktown oli uponnut Korallimeren taistelussa. Alus kuitenkin oli nilkuttanut savuten ja rei'itettynä Pearl Harboriin ja se saatiin merikelpoiseksi telakan väen äärimmäisten ponnistusten ja laivaston komentajan vetoomuksen ansiosta 48 tunnissa. Tämän vuoksi japanilaiset eivät saaneet selvyyttä vihollisen lentotukialusten määrästä Midwayn taistelun aikana.
Kesäkuu 1942 oli alkanut ja japanilaiset olivat panneet operatiivisen pallon pyörimään. Suunnitelma oli seuraavanlainen. Ensin 5. Laivasto komentajanaan vara-amiraali Boshiro Hosogawa, hyökkää Dutch Harboriin Aleuteille ja valtaa Attun ja Kiskan, jotta Yhdysvallat lähettäisi laivastonsa pohjoiseen. Laivastoon kuuluivat tukialukset Ryūdzō ja Dzunyō, raskaat risteilijät Nachi, Maya ja Takao sekä kevyet risteilijät Abukuma ja Tama. Samanaikaisesti Liikkuvan Laivaston Iskuryhmä tuhoaa Midwayn puolustuksen. Ryhmässä olivat:
* 1. Laivaston päävoima (taistelulaivat), komentajanaan amiraali Yamamoto, johon kuuluivat kevyt lentotukialus Hōshō, taistelulaivat Yamato, Nagato ja Mutsu, kevyt risteilijä Sendai sekä hävittäjät Fubuki, Shirayuki, Murakumo, Hatsuyuki, Isonami, Uranami, Shikinami, Ayanami ja Yukaze sekä pohjoinen tukiryhmä, jossa oli taistelulaivat Hyuga, Ise, Fuso, Jamashiro sekä kaksi kevyttä risteilijää ja 12 hävittäjää.
* 1. Laivaston iskuryhmä, (lentotukialukset) vara-amiraali Chuichi Nagumon komennossa, tukialukset Kaga, Akagi, Sōryū ja Hiryū. Lisäksi osastoon kuuluivat taistelulaivat Haruna ja Kirishima, raskaat risteilijät Tone ja Chikuma sekä kevyt risteilijä Nagara. Osaston lähisuojana olivat hävittäjät Akigumo, Makigumo, Yugumo, Isokaze, Hamakaze, Arashi, Kazagumo, Urakaze, Tanikaze, Nowaki, Hagikaze ja Maikaze. Osaston tukena oli kahdeksan tankkeria.
* 2. Laivasto, komentajanaan vara-amiraali Nobutake Kondo. Laivastoon kuuluivat kevyt lentotukialus Zuihō, taistelulaivat Hiei ja Kongo, raskaat ristelijät Atago, Chokai, Myōkō ja Haguro ja kevyt risteilijä Yura. Osaston lähisuojana olivat hävittäjät Murasame, Yudachi, Harusame, Samidare, Asagumo, Minegumo, Natsugumo ja Mikazuki. Osaston tukena oli neljä tankkeria.
* 2. Laivaston saattajavoimat komentajanaan kontra-amiraali Raizo Tanaka
* 2. Laivaston valtauksen tukiyksiköt komentajanaan kontra-amiraali Takeo Kurita, neljä raskasta risteilijää ja kaksi hävittäjää
* Erikoistehtäväyksikkö, jossa vesilentokoneiden emälaivat Chiyoda ja Nisshin
* 1. Tukiosasto, jossa hävittäjä Ariaken suojaamat kaksi rahtilaivaa
Midwaytä vastaan suunnattuun kokonaisoperaatioon osallistui kahdeksan japanilaista lentotukialusta, 11 taistelulaivaa, 12 raskasta risteilijää, viisi kevyttä risteilijää ja 47 hävittäjää ja 15 sukellusvenettä. Melkoinen armada siis.
Amerikkalaisia oli sillä välin kohdannut takaisku. Heidän rohkein ja tarmokkain amiraalinsa, William "Bull" Halsey, oli joutunut sairaalaan vaiken allergisen reaktion vuoksi, ja hän ei ollut käytettäväksi. Hän oli nimennyt sijaisekseen kaikkein älykkäimpänä pitämänsä komentajan, kontra-amiraali Raymond "Electric Brain" Sprucancen, joka sai koko laivaston komennon. Hänen apulaisekseen oli lähtevä kontra-amiraali Frank J. Fletcher. Yhdysvallat keskitti Midwayn koillispuolelle kolme lentotukialusta, kahdeksan risteilijää ja 15 hävittäjää. Alukset jaettiin kahteen osastoon, joille annettiin nimet ryhmä 16 ja ryhmä 17. Kontra-amiraali Raymond A. Spruancella oli komennossa ryhmä 16, joka koostui lentotukialuksista Hornet ja Enterprise sekä viidestä raskaasta risteilijästä. Kontra-amiraali Frank J. Fletcher komensi toista ryhmää, joka kuului lentotukialus Yorktown, kaksi raskasta risteilijää ja kuusi hävittäjää. Yhteensä osastoissa oli 233 lentokonetta. Aleuteille lähetettiin viisi risteilijää ja 13 hävittäjää.
Amerikkalaiset laskivat, ettei heillä olisi mahdollisuuksia pinta-alusten väliseen taisteluun, mutta jos he saisivat ilmavoimillaan maihinnousun torjuttua ja ehkä upotettua yhdenkin japanilaisen tukialuksen siinä sivussa, se lannistaisi japanilaiset ja tarjoaisi heille mahdollisuuden vetäytyä. He asettautuivat väijyksiin Midwayn koillispuolelle.
Taistelijat olivat nyt kehässä. Nyt odotettaisiin jytinää.
Jytinä alkoi 3.6. 1942 japanilaisten tukialuspommittajien iskiessä Attun Dutch Harboriin Aleuteilla. Maihinnousu olisi pian tiedossa. Mutta amerikkalaiset olivat huolestuneempia Midwayn suunnasta, ja aamun aikaan yksi Midwayn Catalina-lentoveneistä sai näkyviinsä japanilaisten laivaston. Heidät oli nyt nähty; ja nyt oli aika purkaa radiohiljaisuus. Iltapäivällä amerikkalaiset lähettivät laivueellisen B-17 "Lentäviä linnoituksia" pommittamaan japanilaisia. Yksikään pommi ei osunut. Aamulla alkaisivat tositoimet.
Ja se tiedettiin sekä Midwayn saarella - että Liikkuvassa Laivastossa. Amiraali Chúichi Nagumo varusti neljän tukialuksensa pommikoneista puolet sirpalepommein. Niiden tehtävänä oli pommittaa Midwayn varuskunta ja lentoyksiköt tohjoksi. Aamuyöstä kello 4.45 Nagumo lähettiä hyökkäykseen Midwaylle 36 pommikonetta, 36 syöksypommittajaa ja 36 hävittäjää. Sama määrä koneita jää lentotukialuksille varustettuna torpedoilla reserviksi laivastohyökkäystä varten. Mutta kello 5.30 Midwayn Catalina-tiedustelukone löysi japanilaiset tukialukset ja ilmoitti niiden koordinaatit. Spruance ja Fletcher tiesivät nyt täsmälleen, missä japanilaiset olivat, mikä oli etäisyys heidän laivoihinsa, ja kuinka kauan amerikkalaisten Wildcateilla, Dauntlesseilla ja Devastatoreilla kestäisi lentää sinne.
Ja kello 6.16 Midwayn puolustuksen tutka havaitsi japanilaiset lentokoneet. Nyt oli aika hälyttää kaikki Midwayn torjuntahävittäjät - merijalkaväen laivue VMF-221:n 21 Brewster F2A-3 Bufaloa sekä 7 Grumman F4F Wildcatia. Pahaksi onneksi kaikki lentäjät olivat täysin vihreitä - osa suoraan lentokoulusta - eikä heillä ollut taistelukokemusta.
Japanilaiset saapuivat paikalle kello 6.31. Seurauksena oli ilmataistelu, ja teurastus. Amerikkalaiset menettivät 15 lentokonetta ja 14 lentäjää, mukaanlukien laivueenkomentaja Parksin. Mutta myös japanilaiset kärsivät raskaita tappioita; he menettivät 25 lentokonetta, ja 26 muuta oli kärsinyt vaurioita. Hyökkäys oli ohi 7.01. Lentäjät raportoivat radiossa, etteivät he olleet onnistuneet neutraloimaan Midwayn ilmavoimia.
Chúichi Nagumo oli nyt dilemman edessä. Lähettääkö uusi isku Midwaylle, vai odottaako tiedustelukoneiden raportteja amerikkalaislaivoista? Tukialuksille jääneissä koneissa oli torpedot ja panssaripommit, joilla ei voisi iskeä maamaaleja vastaan. Ja jos hän lähettäisi uuden iskun, niin mitä tehdä, jos sillävälin havaittaisiin amerikkalaisten laivasto-osasto? Nagumo antoi käskyn: Midwaylle tehdään uusi isku. Lentokoneisiin vaihdetaan sirpalepommit maamaaleja vastaan. Tukialusten hangaarikansilla alkoi nyt täysi tohina. Sillä välin Midwayn Lentävät Linnoitukset pommittivat Nagumon laivoja - jokainen pommi meni mereen.
Mutta kello 7.28 alkoi tapahtua. Risteilijä Tonen tiedustelukone, joka oli startissa myöhässä, löysi nyt amerikkalaiset laivat, mutta ei ilmoittanut mukana olleista lentotukialuksista. Nagumo antoi nyt kohtalokkaan käskyn: vaihdetaan sirpalepommit takaisin torpedoihin ja panssaripommeihin. Hangaarikansilta kuului nyt tasaista murinaa ja kiroilua, mutta amiraalin käsky on käsky.
Sillä välin Spruance oli tehnyt laskelmansa. Hän päätti iskeä kolmella tukialuksellaan niin, että lentokoneet saapuisivat paikalle juuri sinä hetkenä, kun japanilaiset laskeutuisivat tukialuksilleen - ja tukialukset olisivat kaikkein haavoittuvaisimmillaan. Ja tuo hetki olisi kello 9.20. Hän lähetti kello seitsemältä USS Enterprisen ja USS Hornetin hyökkäysosaston koneet ilmaan. Hyökkäys olisi all-out - tukialuksille ei jäänyt reserviä. Osastoon kuului kaksi syöksypommitus- ja kaksi partiopommituslaivuetta (67 SBD Dauntlessia) ja kaksi laivuetta TBF Devastator -torpedokoneita (29 konetta), sekä niitä suojaavat 20 F4F Wildcat -hävittäjää. Kello 8.06 kaikki 116 konetta olivat ilmassa ja laivue suuntasi kohti japanilaisia. Samaan aikaan kontra-amiraali. Fletcher lähetti Yorktownilta ilmaan 17 Dauntless-pommikonetta ja 12 Devastator-torpedokonetta, sekä kuusi Wildcat-suojahävittäjää. Hän päätti jättää puolet koneistaan reserviksi.
Kello 9.17 viimeiset japanilaiskoneet saapuivat tukialuksilleen, ja samassa hetkessä paikalle saapuivat myös amerikkalaiset torpedopommittajat. TBD Devastator oli kuolemanloukun maineessa. Se oli hidas ja kömpelö, ja siinä oli yksi ainoa konekivääri puolustusaseena. Kaupan päälle amerikkalainen Bliss-Leavitt Mk. XIII -torpedo oli puupanos. Se oli erittäin epäluotettava, ja oli osoittautunut, että vain 15% torpedoista toimi. Niillä oli paha taipumus räjähtää osuessaan meren pintaan, lähteä kiertämään spiraalia tai sukeltaa suoraan pohjaan. Ja Devastatorien hyökkäys oli itsemurha. Hitaat ja kömpelöt torpedokoneet olivat suupala japanilaisten Zeroille. Pursimies Iyozo Fujita Akagilta sai seitsemän ilmavoittoa, ja yksikään amerikkalainen torpedo ei osunut. Kaikki Hornetin Devastatorit ammuttin alas ja vain yksi lentäjä, aliluutnantti George Gay, jäi henkiin. Enterprise menetti 14 Devastatoria 16:sta, ja Yorktownille palasi vain yksi kahdestatoista. Samaan aikaan paikalle saapunut Midwayn pommitusosaston - kourallinen Dauntlesseja, SB2U Vindicatoreja ja TBM Avengereita - teurastettiin samalla tavoin. Amerikkalaiset olivat menettäneet 83 lentokonetta ja japanilaiset vain 26.
Mutta Devastatorien itsemurhahyökkäys oli sitonut japanilaisten lakipartion ja ilmatorjunnan itseensä, ja näin ostanut amerikkalaisten syöksypommittajille aikaa. Sillä välin kun japanilaiset teurastivat avuttomia torpedokoneita, Dauntlessit iskivät kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Akagin tulenjohtaja ehti vain huutaa "Syöksypommittajia!" ja käskeä ampumaan ylös, kun ensimmäiset Dauntlessit aloittivat jo kuolemansyöksynsä. "Ny pommi irtosiva", ehti paikallinen Hietanen vain todeta, ja kolme japanilaista tukialusta - Akagi, Kaga ja Sōryū - olivat Dauntlesseille kuin istuvia sorsia.
Dauntlessissa on rei'itetyt laskulaipat; niiden tehtävä on toimia, paitsi laskulaippoina, myös syöksyjarruina. Mutta rei'ityksellä oli odottamaton sivuvaikutus; niihin syöksyssä osuva ilmavirta saa aikaan ulvovan, valittavan äänen - aivan kuin Junkers 87 Stukan sireeni. Ja nyt tuo helvetinulina syöksyi suoraan kohti Japanin laivaston ylpeyksiä.
Akagi sai kaksi täysosumaa, joista yksi osui lentokannelle suoraan keskelle tankattuja ja torpedoin varustettuja pommikoneita, ja toinen lävisti lentokannen ja hangaarikannen, sytyttäen hangaarissa jättimäisen lentobensiinipalon. Kaga sai neljä osumaa, joista yksi osui suoraan komentosiltaan surmaten koko aluksen ylimmän päällystön, kaksi hangaarikannelle ja yksi suoraan ammusvarastoon, räjäyttäen aluksen korjauskelvottomaksi. Lento- ja hallikannet olivat täynnä koneita, jotka syttyivät osumista palamaan. Koska bensiinisäiliöt ja -letkut olivat suojaamattomia ja kansilla oli lentopommeja irrallaan, niin palo levisi niin pahasti, että alus jouduttiin evakuoimaan. Sōryū sai kolme osumaa, joista yksi hangaarikannelle, yksi lentobensiinitankkiin ja yksi illmanvaihtokanavaa pitkin boilerikannelle, ja alus syttyi palamaan hallitsemattomasti. Lisäksi kaikki alukset saivat runsaasti lähiosumia, jotka vahingoittivat niiden runkoa, akselistoa ja ohjausjärjestelmiä. Kaikista tuli toimintakyvyttömiä räjähdysten ja voimakkaiden tulipalojen takia. Kaikilla tukialuksilla aloitettiin välitön evakuointi ja Nagumo siirsi lippunsa pois Akagilta risteilijä Nagaraan. Ensisija oli nyt lentäjien ja lentävän henkilökunnan pelastamisella: merimiehistä ei ollut niin väliä.
Taistelu oli nyt kääntynyt päälaelleen. Japanilaiset olivat muutamassa minuutissa menettäneet kolme suurta laivastotukialusta ja toistaasataa lentokonetta. Heillä oli enää vain yksi toimintakuntoinen tukialus, Hiryū, ja sillä vain kourallinen taistelukelpoisia lentokoneita.
Hiryūn kapteeni, kontra-amiraali Tamon Yamaguchi, päätti kääntää taistelun vielä voitoksi. Hän muodosti aluksen pahasti huvenneesta lento-osastosta taisteluosaston, ja lähetti heidät seuraamaan Sōryūn upottaneita USS Yorktownin koneita, toivoen heidän johdattavan japanilaiset suoraan kohteeseensa. Hiryūlta nousi 18 syöksypommittajaa ja kuusi hävittäjää kohti amerikkalaisia. Ne löysivät kohteensa puoliltapäivin, ja hyökkäsivät päin USS Yorktownia. USS Yorktown sai kolme osumaa: kaksi pomminosumaa hangaarikannelle ja yhden boilereihinsa, ja alus syttyi palamaan ja pysähtyi keskelle merta. Mutta lentäjät ilmoittivat, että Yorktown kieltäytyi uppoamasta, ja se vaatisi vielä yhden iskun.
Ja sellainen saapui tunnin päästä. Hiryūn 18 torpedopommittajaa saapuivat paikalle ja pudottivat surmankalansa kohti vakavasti vaurioitunutta Yorktownia. Alus sai kaksi osumaa ja kallistui 23 astetta. Tulet boilereissa sammuivat ja höyrynpaine putosi. Vanhat korjatut vauriot repesivät uudelleen. Voitonriemuiset japanilaiset ilmoittivat upottaneensa USS Yorktownin. Kapteeni Buckmaster käski evakuoimaan aluksen.
Epäonni oli nyt iskenyt amerikkalaisia. USS Hornetin lenokoneet olivat joutuneet tekemään pakkolaskun Midwaylle - niiden polttoaine ei ollut riittänyt takaisin Hornetille, ja ainoat koneet, joita siellä oli, olivat kuuden Wildcatin lakipartio. Heillä oli yksi rampa tukialus ja yksi toimintakyvytön tukialus. Enää USS Enterprise oli toimintakykyinen. Tilanne oli siis kääntynyt tasapeliksi 1:1. Mutta sitähän japanilaiset eivät tienneet.
Sillä välin USS Enterprisellä ahkeroitiin. Koneet tankattiin ja varustettiin, ja Yorktownilta evakuoidut Dauntlessit lennettiin Enterpriselle. Amerikkalaisille oli nyt selvää, että japanilaisilla oli yksi toimintakykyinen tukialus, joka piti neutraloida mihin hintaan hyvänsä. Ja nyt japanilaisille selvisi, että amerikkalaisilla oli kahden sijasta kolme tukialusta...
USS Enterpriseltä lähti nyt all-out -isku kohti Hiryūa. 16 Wildcatia, 10 Enterprisen omaa Dauntlessia ja 14 Yorktownilta evakuoitua Dauntlessia. Spruance pelasi nyt upporikasta ja rutiköyhää. USS Hornet oli menettänyt koko ilma-aseensa, ja USS Yorktown oli pelistä pois. Jos nyt isku menisi pieleen, USN saattaisi vielä hävitä koko pelin. Jotain hyvääkin sentään; tiedustelukoneet ilmoittivat pahimmin vaurioituneen japanilaistukialuksen, Sóryūn, uppoamisesta kello 16:10. Alus vaipui aaltojen alle mukanaan liki 900 merimiestä.
Ja epätoivon vimmalla amerikkalaiset iskivät kello 17:00. Japanilaiset olivat heittäneet ilmaan kaikki koneensa; Zerojen ohella nyt syöksypommittajiakin käytettiin torjuntahävittäjinä. Taivas oli täynnä liekehtiviä ja putoilevia lentokoneita. Mutta kaikki oli turhaan: amerikkalaiset pääsivät läpi. Hiryū sai neljä pomminosumaa, joista yksi suoraan lentokonehissiin ja hangaarikannelle. Alus syttyi palamaan. Pian ilmoitettiin, että pannuhuone ja turbiinikansi oli jäänyt loukkuun ja ylemmät kannet olivat tulen vallassa. Kolme muuta osumaa olivat murtaneet lentobensiinijohdot, ja hangaarikansi lainehti palavaa lentobensiiniä. Hiryū oli mennyttä. Alus evakuoitiin, mutta kontra-amiraali Yamaguchi kieltäytyi poistumasta.
Tropiikissa yö laskeutuu nopeasti, ja jo puoli seitsemältä alkoi olla pimeää. 4.6. 1942 - Mannerheimin 75-vuotispäivä siis - oli nähnyt siihen saakka raivokkaimman meritaistelupäivän Tyynellämerellä. Japanilaiset olivat menettäneet neljä isoa tukialustaan, kaikki Pearl Harborin veteraaneja. Amerikkalaisilla oli yksi uppoamaisillaan ja toinen oli menettänyt koko lento-osastonsa. Kello 19:30 myös Kaga vajosi aaltojen alle mukanaan yli 800 merimiestä.
Yamamoto oli nyt pulassa. Vaikka hänellä oli vielä neljä toimintakuntoista tukialusta - Hōshō, Zuihō, Ryūdzō ja Dzunyō - ne olivat pieniä eivätkä edes yhdessä väärti kahdelle isolle amerikkalaiselle. Yamamoto ei myöskään raaskinut riskeerata yötaistelua tykistöaluksillaan eikä tykistöiskua Midwaylle, vaikka muut amiraalit vaativatkin sitä. Nagumo vaati keskeyttämään operaation. Seuraavana aamuna Yamamoto totesi: "Operaatio MI on peruutettu".
Liekehtivät Akagi ja Hiryū olivat valaisseet yötaivaan. Molemmat alukset kieltäytyivät uppoamasta, mutta niitä oli mahdotonta pelastaa. Raskain sydämin Yamamoto antoi käskyn niiden upottamisesta. Mutta myös Spruance pelkäsi japanilaisten iskua, ja käski välittömän vetäytymisen kohti itää. Olivathan he upottaneet neljä isoa japanilaistukialusta ja estäneet maihinnousun Midwaylle.
Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Kello 02:55 raskaalta risteilijä Mogamilta havaittiin periskooppi. Se kuului sukellusvene USS Tamborille, joka oli varjostanut japanilaisia. Mogami kaarsi välittömästi paetakseen Tamboria. Seuranneessa hässäkässä Mogami ja sen sisaralus, raskas risteilijä Mikuma, törmäsivät toisiinsa. Molemmat alukset vaurioituivat pahasti. Kello 05:00 Akagi upposi, ja yhdeksältä myös Hiryū aloitti viimeisen matkansa kohti Ahdin valtakuntaa. Mukanaan onneton Tamon Yamaguchi, joka oli kieltäytynyt poistumasta alukselta ja oli sitonut itsensä ankkuriin, pitäen keisarin kuvaa rinnallaan. Samuraihyveet riistivät Japanin laivastolta sen ehkä lahjakkaimman amiraalin.
5.6. valkeni, ja amerikkalaisille valkeni japanilaisten edellisen yön törttöilyt. Midwaylta päätettiin nyt lähettää hyökkäys kohti vaurioituneita risteilijöitä. Kello 8:00 Midwayn Dauntlessit ja Vindicatorit iskivät. Mikuma sai vakavia vaurioita ja syttyi palamaan. Pommituksessa nähtiin myös sodan ensimmäinen itsemurhahyökkäys. Majuri Lofton Hendersonin Dauntless oli syttynyt palamaan ilmatorjuntatulessa, ja Henderson ohjasi Dauntlessinsa suoraan päin Mikumaa. Alus oli mennyttä.
Raskain mielin Yamamoto käski laivastonsa vetäytymään. Maihinnousua ei tulisi. Operaatio MI olisi epäonnistunut. Turpaan tuli niin että tukka lähti. Yamamoto ei vielä tiennyt, että sukellusvene I-68 oli sillävälin löytänyt USS Yorktownin ja ampunut sitä kohti kuusi torpedoa, joista neljä osui USS Yorktowniin ja kaksi hävittäjä USS Hammanniin, joka katkesi ja upposi. USS Yorktown sai armoniskun, ja kaatui kyljelleen upoten. Mutta myös Spruance vetäytyi. Voitto ei ollut tyrmäys: se oli pistevoitto. Nyt oli aika vetäytyä Pearliin ja nuolla haavat. Spruance tiesi, että japanilaiset olivat saaneet vielä pahempia haavoja. Niinkuin olivatkin. Seraavana päivänä, 6.6. 1942, Mikuma vihdoin upposi, mukanaan 700 merimiestä. Ikäänkuin irvokkaana outrona epäonnistuneelle operaatiolle, amiraali Hosogawan osasto valtasi Kiskan saaren Aleuteilla 7.6.
Midway oli meritaistelu, jossa taisteuosastot eivät saaneet visuaalista kontaktia toisiinsa. Taistelut käytiin ilmassa ja alusten välillä. Vaikka japanilaisilla oli tykistöylivoima, raskailla tykeillä ei ammuttu laukaustakaan. Amerikkalaiset olivat saavuttaneet voiton vastoin kaikkia odotuksia. Japani menetti Midwayn taistelussa neljä lentotukialustaan – Kagan, Akagin, Sōryūn ja Hiryūn, eikä maan varusteluteollisuus pystynyt enää korvaamaan aluksia. Mutta japanilaiset tekivät jälkipeleissä anteeksiantamattoman virheen. Vaikka aluksi pelättiin, että myös valtava määrä lentäjiä olisi menetetty, lentäjätappiot olivat vähäiset, vain 20% lentävästä henkilökunnasta. Mutta sensijaan, että näitä veteraaneja ja heidän kokemustaan olisi hyödynnetty uusien kouluttamiseksi, niin typeryys ja pölkkypäisyys parhaaseen samuraitapaan velvoitti japanilaisia. Henkiin jääneet lentäjät eristettiin syrjäiselle saarelle, jottei tieto tappiosta leviäisi kansan keskuuteen. Yhdysvallat menetti taistelussa aluksistaan ainoastaan lentotukialus Yorktownin ja sitä hinanneen hävittäjä Hammannin. Yhdysvaltain telakat pystyivät helposti korvaamaan menetykset. Lisäksi Yorktownin lentokoneet ja lentomiehistöt pelastuivat muille tukialuksille ja Hornetin Midwayn saarelle.
Sekä Nagumon että Spruancen toimia on arvosteltu. Nagumon päättämättömyys maksoi koko taistelun. Hän teki virheen, jota hän yritti paikata toisella virheellä. Myös Spruancen toimia on arvosteltu; miksei hän lähtenyt jaagaamaan pakenevia japanilaisia? Vastaus on, ettei hänellä enää ollut iskukykyistä ilma-asetta. Jos hän olisi lähtenyt japanilaisten perään, hän olisi voinut pahimmillaan joutua keskelle japanilaisten taistelulaivoja, jolloin lopputulos olisi ollut murheellinen. Entäpä Yamamoto? Miksei hän ei kertakaikkiaan yön pimeydessä ajanut valtavia taistelulaivojaan Midwaylle ja aloittanut saaren moukarointia yön pimeydessä? USN käytti taistelulaivojaan erinomaisella menestyksellä saarten pehmittämiseen - japanilaiset olisivat helposti ampuneet koko paikan Chūdon (tai vaihtoehtoisesti Nakamichin) matalikoksi.
Ruukinmatruunan tulkinta on, että sekä Nagumolta että Yamamotolta petti hermo. He olivat suunnitelleet ylikomplisoidun ja ylidetaljoidun suunnitelman, ja lähteneet toteuttamaan sitä voitonvarmoina. Kun amerikkalaiset olivat tuottaneet heille odottamattomia tappioita, se oli täysin demoralisoiva isku. Se, mitä tilanteessa olisi pitänyt tehdä, olisi ollut että painaa päälle tappioista piittaamatta. Niin pitää hyökätessä tehdä. Sir Basil Liddell Hartin mukaan taistelua ei hävitä taistelukentällä paitsi poikkeustapauksissa; se hävitään silloin, kun häviävän puolen komentaja päättää, että taistelu on hävitty. Tilanne olisi ollut vielä pelastettavissa voitoksi käyttämällä taistelulaivoja ja risteilijöitä aggressiivisesti. Japanilaisilla oli täydellinen tykistöylivoima. Mutta Yamamoto kertakaikkiaan päätti, että taistelu on hävitty aamupäivällä 5.6. 1942. Niinpä amerikkalaiset saivat rutistettua loistavan voiton uhkaavan tappion leuoista.
Olemme pelanneet Midwayn taistelun useasti strategiapelinä. Lähes joka ainoan kerran taistelu on päättynyt japanilaisten voittoon, ja japanilaiset voittavat aina, jos he uskaltavat heittää taistelulaivansa peliin. Mutta jossittelu on aina kivaa. Vuoden 1942 kesän ja syksyn aikana japanilaiset saivat vielä monta Pyrrhoksen voittoa ja kirvelevää tappiota, ja jos Midway oli alun loppu, niin Guadalcanal oli lopun alku.
Mutta se on toinen tarina.
Viimeksi muokattu:
