Tvälups
Ylipäällikkö
MTV3 Veripalvelun raportista: Konsultti laskutti joululounaasta 5400 euroa
il Sunnuntai 1.9.2013 klo 15.26
SPR:n Veripalvelun ostamista konsulttipalveluista on paljastunut erikoisia yksityiskohtia, kertoo MTV3.
Veripalvelun erityistarkastusraportti paljastaa, että konsultti iski joululounaalle peräti 5400 euron hintalapun.
Lounaalle osallistuminen vei konsultin oman ilmoituksen mukaan kokonaisen työpäivän eli kahdeksan tuntia.
Syytetty konsultti puolustautuu sanomalla, että Veripalvelu maksoi tuloksista, ei tunneista. Konsulttia epäillään avunannosta luottamusaseman väärinkäyttöön.
Veripalvelu maksoi vuosina 2004-2009 Booz & Co -konsulttiyritykselle yli 3,3 miljoonaa euroa. SPR:n Veripalvelu osti konsulttipalvelut ilman kunnollista kilpailutusta tai sopimuksia. Veripalvelun johtaja Jukka Rautonen oli töissä Boozilla ennen siirtymistään Veripalvelun johtoon.
Muhkeasta joululounaasta laskuttanut luottokonsultti oli siis Rautosen entinen työtoveri.
Tarkastajat selvittivät konsulttiyhtiön työaikakirjausten, laskujen, kalenterimerkintöjen ja henkilöiden haastattelujen avulla, mitä vastinetta Veripalvelu sai rahoilleen sopimuksen aikana.
Selvityksen mukaan vuosina 2008-2009 laskutetusta konsulttityöstä vain vajaat 40 prosenttia perustui todellisiin, tehtyihin tunteihin.
Poliisi arvioi esitutkintapöytäkirjassaan, että perusteetonta laskutusta oli ainakin noin 540 000 euron edestä.
Konsultti ja Rautonen kiistävät edelleen, että mitään vahinkoa olisi syntynyt.