Koronavirus Suomessa

Ruotsissa ja Suomessa saman verran kuolleita tänään. Molemmissa kymmenen. Ruotsissa nyt käyrät hyvässä laskussa, kun Suomi kyntää paikallaan.
Voi vitsi, sama laulu sinulla taas. Miksi sinä viljelet tuota höpötystä? Ei ihan ensimmäinen kerta, kun yrität kirjoittaa Ruotsin erinomaisesta toiminnasta ja joka kerta on mennyt persiilleen....
 
Voi vitsi, sama laulu sinulla taas. Miksi sinä viljelet tuota höpötystä? Ei ihan ensimmäinen kerta, kun yrität kirjoittaa Ruotsin erinomaisesta toiminnasta ja joka kerta on mennyt persiilleen....
Herran tähren. Ruotsin se pääpamppu itse sanoi, että huippu on takana. Kannattaa muistaa, että Svenson on aina Matti meikäläistä fiksumpi. Historia todistaa. Toki myös epäonnistumisia heilläkin.
 
Heippa,

Muutama kommentti tämän päivän uutisointiin hallituksen palavereista, miten lakisääteisiä korona -rajoituksia jatketaan. Nyt ollaan jännän äärellä. Syy ei ole siinä, että poistetaanko niitä rajoituksia, vaan nyt muovataan suomalaista yhteiskuntaa siihen, millä ehdoin Suomi menee poikkeustilaan ja sieltä pois. Tämä on historiallista suomalaisessa yhteiskunnassa.

Ei ole montakaan eduskuntavaalia aikaa siitä, kun oppositio teki välikysymyksen, niin se tehtiin sen takia että oli lähes varmaa, että hallitus kaatuu. Nykyään opposition välikysymystä, minkä tahansa hallituksen aikana, ei otsikoida edes iltapäivälehdistössä. Ajat muuttuvat.

Koronakriisi on osoittanut sen, että Suomi saadaan seis ja jengi pysymään kotona pelkästään vallassa olevan hallituksen omin toimin. 2020 hallituksen aikana, rajat meni kiinni ja tiettyjen oppositioäänien vuosien kiima täyttyi, mutta nykyistä oppositioa siihen ei tarvittu edes painamaan jaa -nappia. Ehkäpä siinä myös syy, että oppositio edelleen ottaa happea, on hiljaa, kun tämä asia selvisi, että ne "vihervassarit" sulki rajat ja laittoi Suomen seis ihan omin voimin ja laillisesti.

Tänään ja huomenna punnitaan sitä, millä laillisilla valtuuksilla poikkeustilasta tullaan pois.

Tällä hallituksen viivästyksellä ei ole sinänsä mitään tekemistä koronaviruksen kanssa vaan Suomen korkein poliittinen ja lainopillinen johto tällä hetkellä miettii, minkälainen ennakkotapaus tästä tehdään tulevaisuutta ajatellen.

Simpauttaja
 
Viimeksi muokattu:
Millä tavalla -kantavat vastuunsa-?

Katso liite: 39842

Jep. Nykyään sotketaan autuaasti vastuun kanto ja syyllisyys.

Vastuun kantamisena ymmärrän seurauksista vastaamisen esim. vastuullisesta tehtävästä eroamisena (helppo tie) tahi aiheuttamiensa vahinkojen korjaamisena/korvaamisena (vaikeaa ja usein liian myöhäistä, mutta ryhdikkäämpää).

Syyllisyys ja sen tunnustaminen taas on enemmän psykologinen käsite, joka voi olla todellinen tunne ja katumus, joka sekään ei pahemmin auta enää ketään jälkikäteen (parhaimmillaan enintään syyllistä henkisesti pitemmän päälle), tai sitten "taktinen myöntäminen" jotta välttyisi enemmältä harjaamiselta.

Noin niinku lukuja vaille valmiina psykologina lausuttuna...
 
Tänään ja huomenna punnitaan sitä, millä laillisilla valtuuksilla poikkeustilasta tullaan pois.

Taitavat punnita tällä hetkellä ihan muita asioita...


Uskallan jo veikata että poikkeusolot jatkuvat ainakin tämän vuoden loppuun saakka, vaikka monia rajoituksia kyllä lievennetään ja joiltakin osin jopa poistetaan ennen sitä. Mielenkiinnolla odottelen huomista tiedotustilaisuutta, vaikka anti taitaa jäädä tälläkin kertaa hyvin ohueksi...suuria ja yllättäviä uutisia tuskin on luvassa.

Suurin uutinen taitaa olla siinä että myös ravintoloitsijat saavat oman tukipaketin, jonka veronmaksajat maksavat omalla selkänahallaan...sitten joskus :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
Koronakriisi on osoittanut sen, että Suomi saadaan seis ja jengi pysymään kotona pelkästään vallassa olevan hallituksen omin toimin. 2020 hallituksen aikana, rajat meni kiinni ja tiettyjen oppositioäänien vuosien kiima täyttyi, mutta nykyistä oppositioa siihen ei tarvittu edes painamaan jaa -nappia. Ehkäpä siinä myös syy, että oppositio edelleen ottaa happea, on hiljaa,

Kyllä oppositio on ollut hiljaa, ihan kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan.

Mietimme juuri kaverin kanssa skenaariota, että poikkeustilan tarve olisi tullut porvarihallituksen aikana. Voi hyvät hyssykät sitä ulinaa. Kyllä olisivat Andersson ja Ohisalo olleet äänessä ja Marin ihan keulilla.

Porvarihallitus sinänsä oli aivan sormi perseessä kriisissä syksyllä 2015. Kai se lupaisi koronalle huvilan, en minä tiedä.

Olen aika huono poliittisissa kysymyksissä, koska minulle ei kelpaa mikään. En ole koskaan voinut sietää systeemiä, jossa oikealla ja väärällä ei ole mitään merkitystä, vaan kyse on vain "politiikasta".
 
Kyllä oppositio on ollut hiljaa, ihan kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan.
No oppositio on ollut samalla linjalla hallituksen kanssa. Erimielisyttä ei suuremmin ole ollut koska kokoomus ei pääse nyt tarttumaan talousasioihin lainaa lapioidessa miljardikaupalla epidemian hoitoon. Ja persut on hiljaa koska heillä ei muita argumentteja ole kuin maahanmuutto ja nyt ymmärrettävästi tämä teema ei toimi.
 
Monella aikusellakin alkaa puristamaan vannetta.

Voit olla varma että jos menee vituiksi vain 11 päivän takia niin ainakin meillä on sen jälkeen Suomen historian vihatuin opetusministeri. Toivottavasti muistaa ulista säännöllisin väliajoin "vihapuheesta". Puuttuu vielä jotkut ihan uudet "Pirkkalan monisteet 2020" ...

Kaikki on juoppoja vanhempia ja lapset nyt vaan on pakko saada kevään "pioneerileireille" - ja muut on yhteisen veneen keikuttajia

Kun koululaiset joutuivat perumaan luokkaretkiään, olisi sopiva korvaava kohde eduskunta, etenkin opetusministerin luulisi ottavan vieraat mielellään vastaan.
Jos vastoin kaikkea virallista tietoa sattuisikin että lapsukaiset tuovat taudin edustajille, ei se suinkaan vaarallista ole, päinvastoin kesäloman aikana edustajat saavat laumasuojan.

Ei tartu lapsista mutta lapsia ei eduskuntaan tai vanhusten luokse. Hengityssuojaimet eivät suojaa mutta silti niitä ostetaan veronmaksajien piikkiin jopa tunnetuilta huijareilta.

Asiat ei vaan täsmää. Sanoisivat suoraan että koulut on pakko avata ei 11 päivän härdellin aiheuttaman rahanmenon vuoksi vaan siksi jos tartuntamäärät pitää saada nousemaan tai että tietyillä alueilla on haasteita. Fakta nimittäin on että hyvin monessa Suomen kunnassa etäopetus on toiminut ja viikon hökellys paikan päällä koulussa ei ole mitään muuta kuin lisäkulu. Sama juttu on suojainten kanssa, kun ffp3- suojaimia ei ole niin niiden käyttöä ei tietenkään voi suositella. Toteaisivat suoraan eikä kierrellen. Olisi ollut helpompaa.

Kiinakin, siellä valehdeltiin. Virus ehkä levisikin laboratoriosta. Ovatkohan faktoja joista olisi pidettävä turpa kiinni täällä Euroopassakin? Kiinassahan tukittiin "poikien suut" jottei tieto olisi levinnyt. Viivyttelyä joka maksoi paljon. Jotain niin samankaltaista kuin Chernobylissa.
 
Viimeksi muokattu:
No oppositio on ollut samalla linjalla hallituksen kanssa. Erimielisyttä ei suuremmin ole ollut koska kokoomus ei pääse nyt tarttumaan talousasioihin lainaa lapioidessa miljardikaupalla epidemian hoitoon. Ja persut on hiljaa koska heillä ei muita argumentteja ole kuin maahanmuutto ja nyt ymmärrettävästi tämä teema ei toimi.
Tuulipukukansalle riittää nyt, että hallitus tulee kertomaan ympäri pyöreitä tiedotustilaisuuksiin. Ei väliä, vaikka eivät uskalla sanoa ääneen kaikkea mitä tuleman pitää. Katsos kun se Marin on niin nättikin vielä. Kyllä ne persujen argumentit nousevat vielä arvoon arvaamattomaan, kun niukkuutta ruvetaan jakamaan. Nyt kannattaa mennä virran mukana. Elokuussa alkaa paska sitten hallituksen toimesta lentämään rahvaan kasvoihin. Sitten katsotaan gallupit uudestaan.’
 
Kyllä oppositio on ollut hiljaa, ihan kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan.

Mietimme juuri kaverin kanssa skenaariota, että poikkeustilan tarve olisi tullut porvarihallituksen aikana. Voi hyvät hyssykät sitä ulinaa. Kyllä olisivat Andersson ja Ohisalo olleet äänessä ja Marin ihan keulilla.

Porvarihallitus sinänsä oli aivan sormi perseessä kriisissä syksyllä 2015. Kai se lupaisi koronalle huvilan, en minä tiedä.

Olen aika huono poliittisissa kysymyksissä, koska minulle ei kelpaa mikään. En ole koskaan voinut sietää systeemiä, jossa oikealla ja väärällä ei ole mitään merkitystä, vaan kyse on vain "politiikasta".

Kyllä,

Tässä on nimenomaa kyse siitä, millä ehdoin Suomi menee poikkeustilaan ja ottaa tartuntatautila-, valmius- ja puolustuslakia käyttöön ja miten poikkeustilasta tullaan pois. Eduskunnalle tuli about kuukausi sitten yllätyksenä, että hallitus voi käytännössä eduskunnan tiedonannolla ottaa valmiuslain käyttöön. Ja hallitus yllättyi, että tartuntatautilaki on niin ristiriitainen, että kylänmiehet voivat sitä lukea niin, että jengiä voidaan laittaa karanteeniin sillä perusteella jos he yskivät ja ovat olleet tekemisissä etnisen ryhmän kanssa, josta on puhuttu Iltasanomissa. Ja kansa yllättyi, kriisiajan ministeriöiden ja kuntien vastuut ovat niin epäselvät, että kukaan ei tiedä kuka tekee tarvikehankintoja, mistä ja millä perustein.

Tässä suhteessa Suomen varautumiselle ei voi antaa edes välttävää arvosanaa.

On totta, että 2015 vuonna olisi ollut aihetta tuoda julkisuuteen valmiuslain käyttööotto pelkästään sillä perusteella, että jengiä lappoi rajan yli sitä tahtia, että heidän sijoittaminen Suomen rajojen sisäpuolella tarvitsi jo poikkeuksellisia järjestelyjä, Tuota ei silloin tehty, koska silloinen hallitus ei ymmärtänyt, miten helppo toimi se hallitukselle olisi ollut. Syytä lykättiin EU:lle, vaikka viime kädessä EU:lla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, sulkeeko joku valtio osan ulkorajaansa turvapaikanhakijoilta vaiko eikö. Yksi itsenäisen valtion tunnusmerkki nykyaikana on se, että valtio on sitoutunut noudattamaan YK:n pakolaisasetusta. Esim Sveitsi ja Norja, jotka eivät ole EU:n (tai Sveitsi ei ole edes YK:n jäsen), ovat ottaneet vastaan turvapaikanhakijoita enemmän, mitä Suomi.

Se, mitä säätytalolla tällä hetkellä pohditaan ei ole koronavirus tai siihen oletettu kuolleisuus. Ei edes se, riittääkö sairaanhoitopaikat. Se, mitä siellä yhdessä Suomen ylimpien oikeuslaitoksen edustajien kanssa pohditaan on se, onko poikkeusolojen käyttöönotto liian helppo prosessi Suomessa. Ja tulevaisuudessa, jos pääministerillä ja avainministereillä kilahtaa ja he eivät halua poikkeusoloja lopettaa, miten eduskunnalle annetaan siihen mahdollisuus. Tämä on fundamentti asia, jolla muovataan Suomalaista yhteiskuntaa pitkäksi aikaa. Tähän myös Jussi Halla-Aho viittasi omassa vappupuheessaan, kun hän toi esille yhteiskunnan epäsuhdan, lainsäädäntävallan ja toimeenpanovallan olevan samoissa käsissä. Tällä hetkellä eduskunnalla ei ole mahdollisuutta lopettaa poikkeustilaa, jos hallitus ei sitä esitystä tuo eduskunnan päätettäväksi.

Itse oletan, että tulevaisuudessa paikallisista kaupunkeja, maakuntia, lentoasemia, satamia, raja-asemia koskeva poikkeustila tulee olemaan uusi normaali.

Simpauttaja
 
Viimeksi muokattu:
Se, mitä säätytalolla tällä hetkellä pohditaan ei ole koronavirus tai siihen oletettu kuolleisuus. Ei edes se, riittääkö sairaanhoitopaikat.

Olen kyllä samaa mieltä. Yksityiskohtia joihin eivät paneudu. Eivät ne alkusyksystä 2015 miettineet mitkä ovat seuraukset kun läpsyttelijää tuli rajojen yli. Turkkilaisten ja todennäköisesti venäläisten vehkeilystä oli tietoa jo kesällä 2015, mahdollisesti aiemmin. Samantyyppistä temppuahan yritettiin uudelleen alkuvuodesta Kreikan rajalla. Jos EU:n raja olisi kaatunut niin tulijaa olisi riittänyt ja niitä olisi ohjailtu Suomeen asti ihan hallituksen toimin. Siinä sitä riittäisikin "pohdittavaa", muutama sata tuhatta ukkoa yli EU-rajan ja sen jälkeen tämä virus. Kaikki olisi tullut vieläpä "laillisesti" yli rajojen?

Viruksesta tiedettiin jo tammikuussa mutta luotettiin Kiinaan kuten jotkut luottavat turkkilaisiin. Nähtävästi pitäisi vieläkin pitää turpa kiinni Kiinan virheistä, peittelystä tai jopa tuottamuksellisuudesta.
 
Viimeksi muokattu:
Voi vitsi, sama laulu sinulla taas. Miksi sinä viljelet tuota höpötystä? Ei ihan ensimmäinen kerta, kun yrität kirjoittaa Ruotsin erinomaisesta toiminnasta ja joka kerta on mennyt persiilleen....
 
Back
Top