– Haluan teille myöskin huomauttaa, että kyllä luonto on kuulkaa ihmeellinen.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas).
No wau. Aino-Kaisa kun argumentoi, niin siitä on oksat pois.

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
– Haluan teille myöskin huomauttaa, että kyllä luonto on kuulkaa ihmeellinen.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas).
Kun koronavirus alkoi toden teolla levitä Euroopassa keväällä 2020, Ruotsin reaktio tilanteeseen ei ollut vain Euroopan vaan myös maailman mittakaavassa poikkeuksellinen. Maan hallitus ei asettanut kansalaisille juuri lainkaan arkielämän rajoitteita, toisin kuin tehtiin esimerkiksi kaikissa muissa Pohjoismaissa.
"Näin siinä kävi: ihmisiä on kuollut tuhansia enemmän kuin sulkutiloja määränneissä naapurimaissa, mutta Ruotsin talous on menestynyt aavistuksen paremmin", Yhdysvaltalainen The New York Times -sanomalehti kirjoittaa. Jutun otsikko kuuluu ”Ruotsista on tullut varoittava esimerkki maailmalle”.
"He eivät saavuttaneet kirjaimellisesti mitään", kommentoi lehdelle kansainvälisen talouden tutkija Jacob F. Kirkegaard. "Se on itseaiheutettu haava, eikä heillä ole mitään taloudellisia hyötyjä."
Suomeen verrattuna Ruotsissa on kuolonuhreja seitsemän kertaa enemmän. Ruotsissa on WHO:n mukaan menehtynyt tautiin 5 420 ihmistä. Talousnäkymät eivät ole Ruotsissa sen paremmat kuin muuallakaan.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/...ailmalle/95249d4c-2703-4a54-b587-fd67dabbc27c
Seuraavassa aallossa, luulisin, että kumpikaan ääripää ei enää toteudu. Täydellinen lockdown tuli Euroopalle liian kalliiksi. Jonkinlaisella välimuodolla otetaan vastaan seuraavaa aaltoa.
No wau. Aino-Kaisa kun argumentoi, niin siitä on oksat pois.![]()
Koronavirus on aiheuttanut valtavia inhimillisiä tappioita:
![]()
Uimarannat | ”Olen yllättynyt, että tulin edes tänään ulos”, sanoo Alli Särkijärvi – Tällainen on nuorten kesä 2020 Helsingissä
Koronavirusepidemia vei monelta nuorelta kesätyön, festivaalireissut ja muutkin kesän suunnitelmat. Mutta yksi jäi: Hietaniemen uimaranta.www.hs.fi
Halttusen ystävä Bander Omar Osman kertoo, että koronavirus peruutti häneltä kesälomamatkan.
”Minun piti lähteä Kurdistaniin, mutta sitten rajat menivät kiinni.”
”Ei siellä ole rajoja”, kommentoi vieressä oleva Abdul Malik, 15. Kaveriporukka räjähtää nauramaan.
KORONAVIRUS on aiheuttanut paljon harmia, mutta erityisesti ulkomaanmatkojen peruuntuminen näyttää harmittavan nuoria eniten. Melkein jokaiselta haastatellulta on jäänyt koronaviruksen vuoksi väliin ainakin yksi matka.
”Mun synttärit tuhoutuivat koronan takia. Piti lähteä kahdeksi viikoksi San Franciscoon, mutta sitten mentiinkin vain viikoksi Barcelonaan”, kertoo Vilko Ahlholm, 18.
...
”Tää on eka kesä since 2007, kun en ole ulkomailla. Mietin ensin, että kesä Suomessa, ei mitään tekemistä”, Shahid sanoo.
...
Kyllä on kurjaa.Kriisikestävyys huipussaan.
Rajat kiinni jos tartuntoja alkaa tulla yli 20 vuorokaudessa. Ok kaikille? Täällä ei varmaan kukaan sellaisesta ulise.
Islannin malli, testataan ja jäljitetään niin maan perkuleesti? Toimisi ainakin korkean luottamuksen yhteiskunnassa missä on sairaslomakorvaus - kuten Suomessa.
Raha ei kasva puussa. Kaikenlaiset korvaukset, maakuntien väliset tulonsiirrot ja sossun luukut, niinkuin ne nyt tunnetaan Euroina voi olla mennyttä aikaa lähitulevaisuudessa.
![]()
Teollisuuden näkymät synkkenivät toukokuussa: uudet tilaukset romahtivat runsaan neljänneksen
Tilausmäärät ovat laskeneet nyt viisi kuukautta peräkkäin.yle.fi
Simpauttaja
Kannattaa muistaa, että THL ei teettänyt/määrännyt yhtään testiä, käytännössä sairaanhoitopiirit hoitivat alun sekoilun ja vähättelyn jälkeen todelliset linjaukset ja päätökset. Jos oltaisiin menty THL linjauksilla, suo olisi ollut todella syvä ja sielä oltaisiin varmasti vieläkin. Ministeriö oli taas, jos mahdollista, vielä enemmän pimennossa kuin THL, kyvykkyydestä järkevään päätöksentekoon puhumattakaan.
Kentällä THL:n linjauksia arvosteltiin todella kovaa ja rauhalliseksi tieämäni miehet puhuivat rumia kuvaillessaan THL:n toimia.
Ehkä se on ollut joku aikuinen, joka on tartuttanut.Jyväskylässä päiväkoti karanteenissa. Miksi? Tarinahan on että lapsista ei tartu?
Ehkä se on ollut joku aikuinen, joka on tartuttanut.
Jyväskylässä päiväkoti karanteenissa. Miksi? Tarinahan on että lapsista ei tartu?