Koronavirus Suomessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AKE-ukki
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Niin,

Finavian viimeisimmät tilastot tammi- kesäkuu 2020:

Ja huomioita:
- Lentotoiminta on jatkunut jokaisena kuukautena, myös Uudenmaan eristämisen aikana ja valmiuslain käytön aikana
- Huhtikuu on ollut hiljaisin, noin 6000 matkustajaa kotimaassa ja 19000 kansainvälisessä liikenteessä
- Lentomatkustus on ollut jatkuvaa kaikilla Suomen pääkentillä koko 2020 vuoden aikana

Jatkoyhteyksiä on löytynyt koko alkuvuoden ajan mihin on halunnut. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa se, että Suomi elää vientiteollisuudesta ja se, että rattaat jotenkuten pyörisivät, edellyttää matkustamista. Muuten sossun -luukulla jaetaan kuponkeja ja maakuntien väliset tulonsiirrot ovat nollassa.

Simpauttaja

LENTOLIIKENTEEN luvut koronakevään aikana ovat kylmääviä.

Huhtikuussa Finnair kuljetti 16 100 matkustajaa, mikä on 98,7 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2019 vastaavalla jaksolla. Suomen suurin lentäjien työllistäjä lomautti käytännössä koko henkilöstönsä keväällä.

Osa yhtiön kaukoliikennelentäjistä lensi koronarajoitusten aikana rahtilentoja, mutta silti lentoyhtiön noin tuhannesta lentäjästä 70 prosenttia oli lomautettuna huhtikuussa. Tosin osa lentäjistä piti keväällä lomia, mikä ei näy lomautusluvussa.

”Täytyy kuitenkin muistaa, että lomauttaminen on suojannut lentäjien työpaikkoja. On ollut molempien etu, että lentäjiä ei ole tarvinnut irtisanoa”, Lentäjäliiton puheenjohtaja Akseli Meskanen sanoo.
 
Niin,

Finavian viimeisimmät tilastot tammi- kesäkuu 2020:

Ja huomioita:
- Lentotoiminta on jatkunut jokaisena kuukautena, myös Uudenmaan eristämisen aikana ja valmiuslain käytön aikana
- Huhtikuu on ollut hiljaisin, noin 6000 matkustajaa kotimaassa ja 19000 kansainvälisessä liikenteessä
- Lentomatkustus on ollut jatkuvaa kaikilla Suomen pääkentillä koko 2020 vuoden aikana

Jatkoyhteyksiä on löytynyt koko alkuvuoden ajan mihin on halunnut. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa se, että Suomi elää vientiteollisuudesta ja se, että rattaat jotenkuten pyörisivät, edellyttää matkustamista. Muuten sossun -luukulla jaetaan kuponkeja ja maakuntien väliset tulonsiirrot ovat nollassa.

Simpauttaja

Näillä liikennemäärillä (2000 saapuvaa matkustajaa ulkomailta päivässä) voisi vaikka joka ikisen ulkomailta tulevan testata, eikä se veisi testauskapasiteetista kuin osan, vaikk testaus tehtäisiin Islannin malliin vielä uusintana 4 vrk päästä. Käytännössähän vain riskimaista tulijat tulisi testata.
 
Mikä onkaan syynä. Välinpitämättömyys, kyvyttömyys? Halutaan toistaa maaliskuun tilanne?

Ettei nyt hallituksen aatemaailma sotke, ei sieltä ulkomailta koskaan mitään ikävää tule ei siis nytkään? Kumma kyllä Ruotsin ja Venäjän rajat saivat kiinni / "kiinni" mutta lentokentät, ne on niin pyhiä globalismin pyhättöjä että ei saa tehdä mitään ..
 
Näillä liikennemäärillä (2000 saapuvaa matkustajaa ulkomailta päivässä) voisi vaikka joka ikisen ulkomailta tulevan testata, eikä se veisi testauskapasiteetista kuin osan, vaikk testaus tehtäisiin Islannin malliin vielä uusintana 4 vrk päästä. Käytännössähän vain riskimaista tulijat tulisi testata.

Normisti työmatka kestää päivän tai muutamia päiviä. Viruksen itämisaika on max 2 viikkoa. Virus ei näy testeissä heti tartunnan saamisen jälkeen. Testaamisella lentoasemilla ei ole ollut suurempaa hyötyä. Omalta osaltani voin sanoa, että työnantajani on kyllä kieltänyt tulemasta työpaikalle kahden viikon aikana niitä jotka ovat joutuneet matkustamaan. Järkevä henkilö on välttänyt muitakin kontakteja. Tiedän tapauksia, joissa suomalainen, Suomen rekkarissa olevalla autolla on lähtenyt ajamaan Espanjasta tai eteläisestä Italiasta maalis- huhti ja toukokuussa Suomea kohden. Millään valtion rajoilla ei ole ollut testaamista. Passin näyttämällä ja todistamalla, että on yöpaikka olemassa Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Saksassa, Tanskassa ja Sveitsissä on päässyt jatkamaan matkaa eteenpäin. Ruotsin rajoilla, Ruotsin puolella, ei ole ollut edes rajavartioita.

Simpauttaja
 
Normisti työmatka kestää päivän tai muutamia päiviä. Viruksen itämisaika on max 2 viikkoa. Virus ei näy testeissä heti tartunnan saamisen jälkeen. Testaamisella lentoasemilla ei ole ollut suurempaa hyötyä.

Täydellistä varmuutta ei saa koskaan. Jokainen tartunta, joka saadaan kiinni, on plussaa koska sillä ehkäistään jatkotartuntamahdollisuuksia.Lentokentillä testattiin kai noin 200 henkilöä joista 9 jäi kiinni. Nähdäkseni testauksen vältteleminen tilanteessa jossa kapasiteettia on, on hiukan väärää taloudellista osaoptimointia.

Islannissa ja monessa muussa testataan kaikki.

As of 15 June, 47.357 individuals have undergone COVID-19 screening at Iceland’s borders. Thereof, 18 have been diagnosed as infectious.

EddNXaAXYAEBJ1G
 
Valitettavasti tuo toteutuu vasta kun se on liian myöhäistä. Tulee olemaan mielenkiintoista kun rajoilla ei ole liikennevaloja mutta samaan aikaan sanotaan että yhteiskunta tulee toimimaan kuten ennen virustakin. Paikkoja ei muka tulla enää laittamaan samalla tavalla kiinni kuten keväällä.

Varmasti laitetaan mutta se on sitten kun on kertynyt riittävästi ruumiita. Surullista sillä tavalla opettelu. Paljon halvemmaksi tulisi valvoa rajoja. Ja kun toimittaisiin oikein niin pääministeriäkin juhlittaisiin taas sankarina.

Ihmiset sitäpaitsi kantavat rahojaan ulkomaille kun matkustavat Italiaan, Kreikkaan, Espanjaan ja jotkut tässäkin tilanteessa kaikenlaisiin paskastaneihin niiden kautta - jos onnistuvat pääsemään. Suomalaiset maksavat jo riittävästi ja vielä enemmän maksetaan. Vastineeksi saadaan virusta. Kiitos vaan.

Sen pitäisi olla niin että matkustaa saa kunhan sitoutuu sääntöihin. Yllä olevassa kuvassa on esitettynä varsin hyvät säännöt. Miten poliittiset päättäjät saisi ymmärtämään asian? Somemyrsky jossa heille laitetaan tuota kuvaa tuhansien ihmisten toimesta?
 
Viimeksi muokattu:

Pieni varoituksen sana, joka ei liity tähän sinänsä hyvään kuvaan vaan eroonkoronasta.fi -sivustoihin.

Sivustoilla voi osallistua avoimeen kirjeeseen, jossa voi jakaa nimensä, sposti -osoitteen, ammatin (esimerkkeinä mainitaan professori, dosentti ja tutkijatohtori), koulutuksen, organisaatioaseman ja asiantuntija -alan (esimerkkeinä annetaan biologi, kemisti, lääketieteen asiantintija, jne.

Ainakin Telian verkosta, eroonkoronasta.fi pointtaa yllättäen venäläiseen Yandex palveluun osoitteessa 130.193.63.249 tai 84.201.133.73.

Ja yllättäen eroonkoronasta.fi sivustolla ei ole julkaista tietosuojaselostetta, jossa kerrotaan, kuka rekisteriä ylläpitää ja mihin syötettyjä tietoja käytetään. Ja yllätten uutisissa on ollut otsikointia, että venäläinen kerää tietoa virustutkimuksesta ja tutkijoista EU -alueelta ja USA:sta.

Että en suosittele täyttämään mitään henkilötietoja eroonkoronasta.fi sivuille. Ihmettelinkin, että miksi tiukahko palomuurini ei päästänyt lävitse noille sivuille. Venäjä on blokattuna pois mennen ja tullen.

Mutta se siitä. Takaisin asiaan....

Suomesta voidaan kieltää kaikki matkustaminen, mutta sillä on seurauksia. Voidaan kieltää vaikka Joulupukkikin, sehän on 24.12 varsinainen globaali viruslinko. On totta, että turistit tuskin osaavat käyttäytyä, mutta teollisuuden tarvitsema matkustaminen pitää pystyä turvaamaan, muuten tämä maa on lopullisesti konkurssissa.

Koronatestauskriteerit eivät ole vieneet Itävaltaa, Taiwania, Hong Kongia, Islantia tms. konkurssiin. Testaushan voidaan vaatia tehtäväksi etukäteenkin.

A review by S&P Global said the recession would be uneven across the Asia Pacific region and New Zealand would be among the countries to escape with less permanent damage, the agency said.

Recent data shows that Taiwan’s economy has held up “extremely well,” said Capital Economics in a note last Friday, citing industrial production that was up 1.5% in May from a year ago. Although this was lower than the 4.2% on-year growth in April, “it was still much stronger than most other countries in Asia,” wrote Gareth Leather, senior Asia economist.
 
Viimeksi muokattu:
Suomesta voidaan kieltää kaikki matkustaminen, mutta sillä on seurauksia.

On varmasti mutta ovatko "virushysteerikot" sitä olleet kieltämässäkään? Matkustaa saa kunhan sitoutuisi matkustusohjeisiin, erityisesti kotimaahan palatessa. Erikoista on että suomalaisia kyllä testataan monessa maassa (hyvä hyvä) mutta Suomeen tulevia ei testata missään vaiheessa. Ei suomalaisia eikä tietenkään Suomeen tulevia ulkomaalaisia (se olisi varmasti jokin "ihmisoikeusrikkomus")
 
Virushysteerikko = Koronarealisti. Kun joku homma hoidetaan Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Uudessa-Seelannissa ym. nappiin pitää ottaa mallia sieltä.
 
Virushysteerikko = Koronarealisti. Kun joku homma hoidetaan Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Uudessa-Seelannissa ym. nappiin pitää ottaa mallia sieltä.

On hieman hämmentävää, että vielä puolen vuoden jälkeenkin Suomessa roolit ja vastuut siinä suhteessa, että kenellä tällä hetkellä on oikeus alkaa testaamaan on kadoksissa.

Sen jälkeen kun koronavirus lisättiin tartuntatautilakiin, kunnan vastaava lääkäri tai aluehallintovirasto voi testata oireellisia ja ennenkaikkea oireettomia henkilöitä, aivan kuten parhaaksi näkee. Metrin päästä raja-asemasta aluehallintovirasto voi testata kaikki sisääntulevat tai sieltä poistuvat. Aluehallintovirasto voi päättää sen, että kaikki vastuualueella olevat henkilöt testataan kerran viikossa tai vaikka päivittäin, jos niin päätetään. Raja-asemasta vastaa sisäministeriö. Sen oven takana vastuu on aluehallintovirastolla. Kansalaisuudesta riippumatta. Maahanpääsyä ei voi keneltäkään estää, mutta heidät voidaan ohjata karanteeniin jos on epäilys. Tämä on sen tartuntautilain muutoksen sisältö, joka tehtiin joskus maaliskuussa.

Hallituksen ja eduskunnan rooli koronakriisissä on ollut valmiuslain käyttöönotto, joka tehtiin kolmesta syystä.
- Uudenmaan eristäminen
- Rajoitukset lääkkeiden myyntiin, ettei hysteeriset ihmiset osta apteekkeja tyhjäksi tai trokaa lääkkeitä ulkomaille
- Suunnitelma, jota ei koskaan laitettu käytäntöön, miten yksityisten lääkäriasemien ja sairaaloiden henkilökunta ja varusteet voidaan pakko-ottaa Covid-19 käyttöön

Lisäksi hallitus ja eduskunta selkeytti huoltovarmuuskeskuksen toiminnan, koska kunnat eivät olleet hoitaneet velvollisuuksiaan.

Eli mitä nyt oletetaan, että hallituksen ja eduskunnan pitäisi tehdä??

Hallituksella ei ole toimivaltaa päättää siitä, että kaikki jonkun kunnan alueelle tulevat henkilöt testataan. Vaikka valmiuslaki olisi voimassa, se ei anna hallitukselle yhtään sen enempää valtuuksia tehdä pakkotestauksia. Siitä päättää tällä hetkellä ja valmiuslain aikana kunnan vastaava lääkäri ja aluehallintovirasto.

Se mikä tästä puuttuu, on se että Ministeri Pekosen pitäisi tehdä selväksi aluehallintovirastoille, kunnille ja tartuntatautilääkäreille heidän vastuunsa. Se on hänen vastuullaan, jos nuo edellemainitut virkamiehet eivät tiedä vastuitaan.

Pidemmällä ajalla tällaiset ongelmat vastuunjaon epäselvyyksissä johtaa siihen, että yksi taso ketjusta tipautetaan pois. Ja se on kunta. Ei ole muutakuin maakuntia ja sote -alueita ja niiden yläpuolella on hallitus/eduskunta.

Simpauttaja
 
Viimeksi muokattu:
Hallituksella ei ole toimivaltaa päättää siitä, että kaikki jonkun kunnan alueelle tulevat henkilöt testataan. Vaikka valmiuslaki olisi voimassa, se ei anna hallitukselle yhtään sen enempää valtuuksia tehdä pakkotestauksia. Siitä päättää tällä hetkellä ja valmiuslain aikana kunnan vastaava lääkäri ja aluehallintovirasto.

Hallituksella ja eduskunnalla on budjettivalta ja aika paljon de facto direktiovaltaa, millä pystyy käytännössä ohjeistamaan toimintaa aktiivisempaan suuntaan. Esimerkiksi henkilöresurssien lisääminen, välineistön hankkiminen, tarvittaessa vaikka lainsäädäntötyö ym. jolle olisi laaja poliittinen tuki...
 
Viimeksi muokattu:
Hallituksella ja eduskunnalla on budjettivalta ja aika paljon de facto direktiovaltaa, millä pystyy käytännössä ohjeistamaan toimintaa aktiivisempaan suuntaan. Esimerkiksi henkilöresurssien lisääminen, välineistön hankkiminen, tarvittaessa lainsäädäntötyö ym. jolle olisi laaja poliittinen tuki...

Hallitus ja eduskunta voi päättää lisäbudjetoinnista. Tällä hetkellä epidemia- ja pandemia budjetointivalta on kunnilla ja kunnat ovat riippumattomia. Kansan silmissä hallituksella ja eduskunnalla on direktiovaltaa, se on totta ja hyvä näin. Mutta virkamiehen silmissä asia ei ole näin. Ja virkamies ei toimi, jos vastuut eivät ole selvillä.

Tämä kriisinhallinnan järjestelmä Suomessa ei kertakaikkiaan toimi. Se on liian monimutkainen. Se heikoin lenkki on osoittautunut olevan sillä alueellisella tasolla, mikä piti olla koko järjestelmän vahvuus.

Omasta näkökannastani en näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin sen, että maakunnat ovat itsenäisiä toimijoita ja hallituksella/eduskunnalla on selkeä mandaatti toimia kaikkien maakuntien ylitse. Kuntia ei tässä päätöksenteossa tarvita.

Simpauttaja
 
Hyvää oppia sotilaalliseen kriisiin. Miettikääs kotka-lappeenranta-joensuu sektorin evakuointeja tai muuta aika raskasvetoista hommaa tässä syhermässä. PV on omista kuvioistaan perillä mutta sitten se 3. Osapuoli..
 
Riippuu mikä olisi evakuointien aiheuttaja. Vihreät ukot, perinteinn hyökkäys itärajan takaa, vaiko ydinvoimalaonnettomuus. Tämän viruksen kohdalla suurin syy taitaa olla se että virus on vaarallinen muttei niin vaarallinen että se otettaisiin todella tosissaan.

Helpompihan itärajan kuntia tai harvaan asuttua Lappia on evakuoida. Kuvitelkaas jos evakuointi pitäisi tehdä pääkaupunkiseudun väestölle.

Kirjoittivat lehdessä että vastuu on kansalaisilla - siis tämän viruksen leviämisen estämisessä. Ei tule sujumaan. Ollaan väsyneitä sekä välinpitämättömiä ja toisaalta sekä valtiovalta että yritykset ovat ottamassa asennetta että virus tulee mutta tulkoon. Ei vahdita rajoja ja todennäköisesti kohta lähtee päälle etätöidenvastainen kampanjointikin jotta ei varmasti oltaisi mökeillä tuottavuutta lisäämässä. Kaupunkien kahvilat kärsii, ja HR-osastot ovat huolestuneita kun isot toimistot ovat vajaalla käytöllä. Muodikkaat avokonttorit, pitkät kahvitauot ja venyvät palaverit. Niitä Suomi kaipaa.

Mutta on mielenkiintoista jos virus ei Rovaniemellä ottanutkaan levitäkseen. Onko se tosiaankin että tarttuu lapsien välillä niin heikosti. Siinähän vältytään syksyn aikana kymmenien koulujen sulkemiselta ja karanteeneilta.

Ja mikä on tilanne eri puolella Suomea 2-3 viikon kuluttua. Pientä signaalia on että hiipii, se hiipii. Samaan aikaan huolettomuus lisääntyy.
 
Viimeksi muokattu:
Sen huomannu tässä kesän kuluessa. Kellään ei ole maskeja, turvavälit on ihan tuntematon asia, kukaan ei käytä käsidesejä vaikka niitä on joka kaupassa yms tarjolla... yms
 
Sen huomannu tässä kesän kuluessa. Kellään ei ole maskeja, turvavälit on ihan tuntematon asia, kukaan ei käytä käsidesejä vaikka niitä on joka kaupassa yms tarjolla... yms
Totta, ihmiset tulee taas liian lähelle, huomasin 30 min sisällä muistutin 3 kerta turvavälistä, yksi jopa sanonut takaisin "ei minua haittaa" -hän taisi olla näitä narkkihörhljä. Ihmiset todella unohtaneet turvavälit. Kontulan metrossa desi aina loppu. Kuulosaaren metrossa ei koskaan. Tyhjä se on aina Itiksessakin. Aika törkeätä taholta joka vastuussa niiden täyttymisestä. Metrot jos mikä ovat leviämispommeja. Kaupoissa/terveysasemilla/apteekeissa desit on, mutta kaupoissa harva käyttää. Varta vasten seurannut.

Nyt itsekin otin vapaammin, rehellisyyden nimissä, kun tämä jatkuva varoaminen stressasi liika. Mutta järkevästi kuitenkin. Olen ehkä näitä harvoja jotka muistuttavat turvaväleistä toisille - ihan pokkana
 
Back
Top