Koronavirus Suomessa

En ymmärrä miten tuo liittyy tähän mitenkään, koska asia on itsestään selvä. Eli sinulle ei kelpaa edes tilanne, missä koronavirus aiheuttaa vain päänsäryn.

Länsimaat on näköjään saatava polvilleen. Jos olet suomalainen, niin eikö edes hävetä?
Mikserin pointti oli kai se, että silmälääkäri ei ole virusten ja epidemioiden asiantuntija. Jos kotona sähköt reistaa, soitatko sähkärille vai putkarille? Asentajia molemmat...
 
Mutku omikroniin ei käsittääkseni ole kuollut ketään tai ainakaan ei ole vielä huomattu.
Eliitin pakkorokotuskampanjalle tästä voi tulla niin iso katastrofi ettei vittu mitää järkee, siinä olen ihan samaa mieltä.
Voi olla, voi olla että kun lapsiin koskevat ja pieni mahdollisuus että vituiksi menee niin katastrofi on sitä että kuumempana käyvissä maissa nähdään julkisia hirttäjäisiä. Suomessa on onneksi pakkaset ja kansa jäässä.

Minä ymmärrän näitä terveydenhuollon asiantuntijoitamme jotka eivät halua kiirehtiä ja toimia järjettömästi pelkällä kunnianhimolla kuten poliitikot.
 
Sun täytyy jostain hankkia koronatautipiikki jos meinaat sillä selvitä.
Tässä olisikin hyvä business-idea!:ROFLMAO:
Älä sit kuitenkaan mene tehohoitooon viemään muilta paikkoja ja valita lopunikää tuhoutuneista keuhkoista tms.
Voi nimittäin tulla katumapäälle kun joutuu lopunikää kuljettamaan happipulloa mukanaan.

Ei sairastettu koronatauti ole mikään este saada tartuntaa uudesta variantista.
Myöskin koronatautiin aiemmin sairastaneen on hyvä saada aikanaan rokotuspiikkinsä.
Se oli kysymys, eikä väittämä. Koitan olla joutumatta teholle. Koitahan sinäkin.
 
Mikserin pointti oli kai se, että silmälääkäri ei ole virusten ja epidemioiden asiantuntija. Jos kotona sähköt reistaa, soitatko sähkärille vai putkarille? Asentajia molemmat...

Ei tietysti, mutta itse viestissä ei ollut vikaa.

Lainaan tähän vaikka Rihannaa.

2eedb300297ba8609f029bab2f3b3fa0.jpg
 
Kuulinko oikein:

Mika rämet sanoo, että Usa, kanada ja israel on tehnyt meidän(tampereen yliopiston) tutkimuksen pohjalta jo päätöksen rokottaa 5-11 vuotiaat.(tai siis teki)
ELi kyllä suomesta löytyy aika perkeleen kovaa osaamista rokotteista.
 
Suomen valtio ja Tampereen yliopisto perustavat kaupallisen rokotetutkimusyhtiön. Kansallisen rokotetutkimusyhtiön valmistelua on tehty Tampereen yliopiston, sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kesken syksystä 2019.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta erilliseen osakeyhtiöön siirtyvät rokotevalmistajien kanssa yhteistyössä toteutettavien kliinisten rokotetutkimusten rahoitus ja toiminnot.

Eiköhän tää kerro aika paljon. Viranomainen ulkoisti kliinisen tutkimuksen osakeyhtiöön, jossa "yhteistyö" rokotevalmistajien kanssa. Häntä heiluttaa koiraa.

Uudet tutkimukset kumoaa vanhat luulot...

Jätitkö koronarokotteen ottamatta, koska sairastit jo taudin? Ei kannattanut, uusi tutkimus paljastaa​

Koronan sairastamisesta saa merkittävästi heikomman suojan koronaa vastaan kuin koronarokotteista.
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/2a679066-7f6d-4af8-8fe5-74fefb61c6c9

Täälläkin on väitetty että koronan sairastaminen antaisi muka paremman suojan uusia tartuntoja vastaan kuin rokotus..

Rokotinksen myötä hankittu suoja koronaa vastaan on monella tavalla parempi kuin tartunnan ja sairauden kautta saatu.
- toki tämä on ollut tiedossa jo aikaisemminkin
- tuossa yllä lisäksi uusinta tutkimustietoa..

Ja kuten olen aina suositellut niin luottakaa kotimaisiin asiantuntijoihin.. Tuo yllä olevassa linkissä uutisoidaan kotimaisten asiantuntijoide (mm. virologian professori) toimesta USA:ssa tehtyä tutkimusta..
- minulle se edustaa huomattavasti luotettavampaa tietoa kuin että vastaavia jenkkiuutisia referoidaan asiaa ymmärtämättömien virusvastaisten agitaattorien toimesta,

Mutta näin asiat etenee. Ymmärrettävästi tieto koronasta ja siihen liittyvistä hoitokeinoista lisääntyy kokemuksien ja tutkimusten myltä.
- salaliittolaisten ja kaikenlaiseen, henkisesti sairaiden "matolääkepuoskareiden", mielikuvituksen luomat harhaiset valheet paljastuu kerta toisensa jälkeen..

Rokotettujen osalta korona on jo kohtuullisen hyvin kontrollissa..tottakai jatkossa tarvitaan lisärokotteita jne. Mutta nekin ovat varsin pieni vaiva yksittäiselle ihmiselle..Hyvä näin.
 
Ei tietysti, mutta itse viestissä ei ollut vikaa.

Lainaan tähän vaikka Rihannaa.

2eedb300297ba8609f029bab2f3b3fa0.jpg
OK, ajatellaan.
1. Hanlonin partaveitsi: älä epäile pahantahtoisuutta, jos epäpätevyys on riittävä selitys
2. Aasialaisiin kulttuureihin kuuluva kasvojen menettämisen pelko selittää aika hyvin Kiinan salailun koronan alkulähteestä ja leviämisestä syksyllä/alkutalvella 2019
2.1 Viruksien tutkiminen on välttämätöntä, jotta tuleviin zoonooseihin osattaisiin edes jotenkin varautua
2.2 Viruksia on karannut laboratorioista
2.3 Kiina ei ole päästänyt tutkijoita kyseiseen laboratorioon
2.4 Kiinalla ole toimivaa rokotetta omille kansalaisille

Minusta on täysin selkeää, että korona karkasi Wuhanista vahingossa, koska Kiinan johto ei halunnut menettää kasvojaan. Pidän todennäköisenä että virus karkasi nimenomaan laboratoriosta, koska se on Kiinan johdolle noloin vaihtoehto ja siksi selittää parhaiten epidemian alun salailun. Laboratorion sulkeminen WHO:n tutkijoilta tukee tätä ajatusta. Mikään tässä ei kuitenkaan tue sitä, että korona olisi bioase tai se olisi tietoisesti päästetty liikkeelle. Bioasetta varmaan käytettäisiin muualla kuin omassa maassa. Mikäli korona taas olisi Lännen bioase, Kiina uhriutuisi täyttä kurkkua.

Vaikka korona onkin vahinko, minusta pitäisi vakavasti keskustella Kiinan soveltuvuudesta kauppa- yms kumppaniksi uiguurien kohtelun, Taiwaniin kohdistuvan aggression sekä Covidin karkuun päästämisen vuoksi.

Zoonoosiperäisten pandemioiden uhka on aina olemassa. Tässä valossa minusta on käyty aivan liian vähän keskustelua huoltovarmuuden ja pandemiavarautumisen kehittämisestä sekä maailmanlaajuisten alihankinta- ja logistiikkaketjujen järkevyydestä.

3. Valtioille myönnetään velkaa, koska niillä on verotusoikeus. Työlliset kansaiset maksavat veroja.
4. Lääkeyhtiöt ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä, jotka pyrkivät maksimoimaan voittonsa.
4.1 Rokotteet ovat lääkeyhtiöille pieni bisnes
4.2 Lääkeyhtiöiden rahasampoja ovat huippukalliit syöpä- yms lääkkeet, sekä säännöllisesti otettavat, kuolemaan asti käytettävät verenpaine-, kolestroli-, diabetes- reuma-, alzheimer, AIDS yms lääkkeet. AIDS-lääkkeitä lukuunottamatta lääkkeiden tarve kasvaa väestön ikääntyessä.

Valtioiden ja lääketehtaiden yhteinen intressi on pitää ihmiset hengissä, koska se on hyväksi heidän businekselleen. Rokotuksista kieltaytyvät ihmiset ovat ongelma, koska
-rokotteet eivät suojaa täydelliseti, joten on tärkeää painaa liikkeellä oleva viruskuorma mahdollisimman pieneksi
-osaa ihmisistä ei lääketieteellisistä syistä voida rokottaa, korkea rokotuskattavuus pienentää koronan leviämisen riskiä ja suojaa näitä ihmisiä
-osalle rokotetuista ei kehity immuniteettia, korkea rokotuskattavuus pienentää koronan leviämisen riskiä ja suojaa näitä ihmisiä
-teholla makaavat rokottamattomat vievät hoitopaikkoja onnettomuuksien uhreilta, sairaskohtauksen saaneilta, syöpä-, umpilisäke-, keinonivel yms leikattavilta
-teho-osastohoidosta selvinneillä jää pysyviä keuhko- yms vaurioita, jotka vaativat pitkiä sairaslomia ja työkyvyttömyyseläkkeitä
-kokoontumisrajoitukset haittaavat taloutta ja aiheuttavat työttömyyttä

Viralliseen linjaan uskovat joutuvat myöntämään, että maailmassa tapahtuu ikäviä asoita, joita ei pystytä estämään ja yksittäinen ihminen on pieni, merkityksetön ja olosuhteiden armoilla. Salaliittoteoreetikoille kaikelle pahalla on tarkoitus ja syyllinen. Salattua tietoa omaavana voi kokea itsensä ainutkertaiseksi ja tärkeäksi.

5. Vaikka koronan leviäminen onkin vahinko
5.1. Mikään ei estä Kiinaa ja Venäjää käyttämästä disinformaatiota rokotteiden haitallisuudesta toivoen, että länsimaat kärsisivät koronasta pahemmin tai edes yhtä pahasti kuin he
5.2 Mikään ei estä poliitikkoja käyttämästä koronan aiheuttamia poikkeusoloja oman valtansa ja/tai ideologiansa pönkittämiseen

9 päivää vaille triplarokotettuna en ole koronapassin kannattaja. Ihmisten eriarvoinen kohtelu terveysturvallisista syistä ilman perusteellista perustuslaillista tarkastelua on vaarallinen ennakkotapaus. Mieluummin näkisin rokotukset pakollisina, jolloin valtio vastaa mahdollisista haittavaikutuksista. Vastaanhangottelijoille uhkasakko 100 euroa päivässä, jota ei huomioida toimeentulotuessa.

Muutenkin inhoan hallituksen tapaa pestä kätensä vastuusta. Etätyösuositus -> ei tarvitse maksaa korvauksia työpaikkaravintoloille. Ravintolan aukioloajan rajoitus, joka leikkaa parhaan katteen tunnit -> ei tarvitse maksaa korvauksia. Ilmastoposeeraukseen, etelän vetelien tukiin ja elintasopakolaisille miljardeja kyllä riittää :mad:

Tämänhetkinen kiista hallitus vs KRAR on mielenkiintoinen. Onko kyseessä vääntö politiikka vs lääketiede vaiko laumaimmuniteetti vs kuolemien minimointi. Mikäli kyseessä on ensimmäinen tapaus, olen KRARin kannalla. Jos taas jälkimmäinen, sympatiani ovat hallituksen puolella. Toki Tegnellin laumaimmuniteetin tavoittelu on karulla tavalla parantanut huoltosuhdetta Ruotsissa karsimalla vanhuksia, sairaita ja mamuja.
 
OK, ajatellaan.

Ajattelin Rihannaa lähinnä siltä kantilta, että silmälääkärin viesti oli itsestään selvyys. Jos ihmisille ei kelpaa edes pelkän päänsäryn aiheuttama virus, niin edessä pitkä alamäki, jonka lopputulosta voi kuvata vain elokuvan nimellä - Downfall. Korona kun ei ole mihinkään katoamassa, eikä sitä voi hävittää.

Ja jos silmälääkäri on ongelma, niin muistetaan nyt vaikka sekin juttu, että Pfizerin nykyinen johtaja on eläinlääkäri.

Valtioiden ja lääketehtaiden yhteinen intressi on pitää ihmiset hengissä, koska se on hyväksi heidän businekselleen.

Ja että homma jatkuu mahdollisimman pitkään, tai ainakin se on yksi mahdollisuus. Ihmiset eivät ole maailmasta loppumassa, vaikka kaiken maailman virukset rehottaisivat vapaana. Salmisen Mika sanoi, ettei ihmiskunta ole viruksen takia häviämässä.

Rokotuksista kieltaytyvät ihmiset ovat ongelma, koska
-rokotteet eivät suojaa täydelliseti, joten on tärkeää painaa liikkeellä oleva viruskuorma mahdollisimman pieneksi
-osaa ihmisistä ei lääketieteellisistä syistä voida rokottaa, korkea rokotuskattavuus pienentää koronan leviämisen riskiä ja suojaa näitä ihmisiä
-osalle rokotetuista ei kehity immuniteettia, korkea rokotuskattavuus pienentää koronan leviämisen riskiä ja suojaa näitä ihmisiä
-teholla makaavat rokottamattomat vievät hoitopaikkoja onnettomuuksien uhreilta, sairaskohtauksen saaneilta, syöpä-, umpilisäke-, keinonivel yms leikattavilta
-teho-osastohoidosta selvinneillä jää pysyviä keuhko- yms vaurioita, jotka vaativat pitkiä sairaslomia ja työkyvyttömyyseläkkeitä
-kokoontumisrajoitukset haittaavat taloutta ja aiheuttavat työttömyyttä

Viralliseen linjaan uskovat joutuvat myöntämään, että maailmassa tapahtuu ikäviä asoita, joita ei pystytä estämään ja yksittäinen ihminen on pieni, merkityksetön ja olosuhteiden armoilla. Salaliittoteoreetikoille kaikelle pahalla on tarkoitus ja syyllinen. Salattua tietoa omaavana voi kokea itsensä ainutkertaiseksi ja tärkeäksi.

5. Vaikka koronan leviäminen onkin vahinko
5.1. Mikään ei estä Kiinaa ja Venäjää käyttämästä disinformaatiota rokotteiden haitallisuudesta toivoen, että länsimaat kärsisivät koronasta pahemmin tai edes yhtä pahasti kuin he
5.2 Mikään ei estä poliitikkoja käyttämästä koronan aiheuttamia poikkeusoloja oman valtansa ja/tai ideologiansa pönkittämiseen

9 päivää vaille triplarokotettuna en ole koronapassin kannattaja. Ihmisten eriarvoinen kohtelu terveysturvallisista syistä ilman perusteellista perustuslaillista tarkastelua on vaarallinen ennakkotapaus. Mieluummin näkisin rokotukset pakollisina, jolloin valtio vastaa mahdollisista haittavaikutuksista. Vastaanhangottelijoille uhkasakko 100 euroa päivässä, jota ei huomioida toimeentulotuessa.

Muutenkin inhoan hallituksen tapaa pestä kätensä vastuusta. Etätyösuositus -> ei tarvitse maksaa korvauksia työpaikkaravintoloille. Ravintolan aukioloajan rajoitus, joka leikkaa parhaan katteen tunnit -> ei tarvitse maksaa korvauksia. Ilmastoposeeraukseen, etelän vetelien tukiin ja elintasopakolaisille miljardeja kyllä riittää :mad:

Tämänhetkinen kiista hallitus vs KRAR on mielenkiintoinen. Onko kyseessä vääntö politiikka vs lääketiede vaiko laumaimmuniteetti vs kuolemien minimointi. Mikäli kyseessä on ensimmäinen tapaus, olen KRARin kannalla. Jos taas jälkimmäinen, sympatiani ovat hallituksen puolella. Toki Tegnellin laumaimmuniteetin tavoittelu on karulla tavalla parantanut huoltosuhdetta Ruotsissa karsimalla vanhuksia, sairaita ja mamuja.

Kuten jollekin toiselle nimimerkille sanoin, niin tähän kokonaisuuteen on hankala puuttua, koska informaatio on niin puuroutunutta. Pahimmillaan voi olla jopa niin, että kaksi toisensa poissulkevaa totuutta on voimassa samaan aikaan, ja pyörivät ihmisten huulilla

Jos, siis jos, omicron nimellä kulkeva variantti on oireeltaan mieto, niin se olisi periaatteessa siunaus koko kurimuksen päättymiselle. Nyt tässä on ongelmana pari asiaa:

A) Se leviää joka tapauksessa, niin halutaanko myöntää, että se on levinnyt. Tässä kun voidaan kehitellä totuus, mikä kuitenkaan ei voi pitää paikkaansa, muuten kuin politiikassa.

B) Politiikka. EU on siirtänyt kriisin aikana merkittävästi valtaa ja haluaa sitä myös jatkaa. Rumasti sanottuna, EU:n liittovaltiokehitykselle virus on ollut siunaus.

C) Korruptiota on aina. Itse näen melkoisia vaaranmerkkejä ilmassa, kun rikotaan niitä raja-aitoja, jotka suojelevat ihmisiä tämän vaikutukselta.

On varmasti muitakin. Pelolla kuitenkin hallitaan ja se rikkoo Eurooppaa.

Kukaan ei ole osannut selittää - tai ainakaan ei ole halunnut nostaa esille - että miksi virus ei tee tuhoaan yhtään sen enempää, vaikka jossain paikoissa ei ole mitään rajoituksia. Ja vaikka Ruotsi nostetaan mediassa usein esille, niin Ruotsi pärjäsi siten, että oli Euroopan mittakaavassa keskikastia. Ei parhaiten, mutta ei myöskään huonommin.

Yhdysvallat selviytyy Eurooppaa paremmin, jossa suurimpana seurauksena lienee sinisten osavaltioiden näivettyminen, jos erityisesti edes sitäkään. Eurooppa vaikuttaa etenevän kohti jonkinlaista katastrofia. En tarkoita välttämättä kaaosta, mutta vaikkapa korruption ohjaamaa järjestystä.

Tämmöisellä polulla on Euroopan historiassa ollut aina vain yksi lopputulos. Ainut jännittävä osuus on tässä se, että millaisen mutkan kautta siihen lopputulokseen päästään.
 
Uudet tutkimukset kumoaa vanhat luulot...

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/2a679066-7f6d-4af8-8fe5-74fefb61c6c9

Täälläkin on väitetty että koronan sairastaminen antaisi muka paremman suojan uusia tartuntoja vastaan kuin rokotus..

Rokotinksen myötä hankittu suoja koronaa vastaan on monella tavalla parempi kuin tartunnan ja sairauden kautta saatu.
- toki tämä on ollut tiedossa jo aikaisemminkin
- tuossa yllä lisäksi uusinta tutkimustietoa..

Ja kuten olen aina suositellut niin luottakaa kotimaisiin asiantuntijoihin.. Tuo yllä olevassa linkissä uutisoidaan kotimaisten asiantuntijoide (mm. virologian professori) toimesta USA:ssa tehtyä tutkimusta..
- minulle se edustaa huomattavasti luotettavampaa tietoa kuin että vastaavia jenkkiuutisia referoidaan asiaa ymmärtämättömien virusvastaisten agitaattorien toimesta,

Mutta näin asiat etenee. Ymmärrettävästi tieto koronasta ja siihen liittyvistä hoitokeinoista lisääntyy kokemuksien ja tutkimusten myltä.
- salaliittolaisten ja kaikenlaiseen, henkisesti sairaiden "matolääkepuoskareiden", mielikuvituksen luomat harhaiset valheet paljastuu kerta toisensa jälkeen..

Rokotettujen osalta korona on jo kohtuullisen hyvin kontrollissa..tottakai jatkossa tarvitaan lisärokotteita jne. Mutta nekin ovat varsin pieni vaiva yksittäiselle ihmiselle..Hyvä näin.
Tämä tutkimustulos on ristiriidassa muiden tutkimusten kanssa ja on mahdollista, että se on tehty puolueellisesti.

"Tohtori David Dowdy, epidemiologian apulaisprofessori Johns Hopkins Bloomberg School of Public Healthista, sanoo, että CDC-tutkimuksessa on "potentiaalisia haasteita".

CDC-tutkimuksessa keskitytään vain sairaalahoitoon oleviin henkilöihin, eli ihmisiin, joilla on riittävän vakava sairaus päästäkseen sairaalaan. Tämä tarkoittaa, että osallistujat eivät välttämättä edusta yleistä väestöä, Dowdy sanoo.

"Lyhyesti sanottuna tämä ei ole edustava populaatio rokotetuista ihmisistä tai ihmisistä, joilla on aiemmin ollut COVID", Dowdy sanoo. "En ole varma, onko minulla välttämättä syytä uskoa, että se on todennäköisemmin puolueellinen tai rokotetta puoltava kuin aikaisempi immuniteetti, mutta se on varmasti vaarassa olla puolueellinen. Ja luku, jonka saisit täältä, ei ole se luku, jonka saisit yleisessä väestössä." https://komonews.com/news/coronavirus/experts-identify-potential-bias-in-cdc-natural-immunity-study.

Washington post on kirjoittanut aivan erinlaisista tutkimushavainnoista liittyen taudin sairastaneiden luonnolliseen immuniteettiin.

"Yli 15 tutkimusta on osoittanut aiemmin viruksen saaneen immuniteetin voiman. Israelissa kaksi viikkoa sitten tehdyssä 700 000 henkilön tutkimuksessa todettiin, että ne, jotka olivat kokeneet aiempia infektioita, olivat 27 kertaa pienempi todennäköisyys saada toinen oireinen covid-infektio kuin tautia sairastamattomilla tuplasti rokotetuilla.

Tämä vahvisti kesäkuun Cleveland Clinic -tutkimuksen terveydenhuollon työntekijöistä (jotka altistuvat usein virukselle), jossa kukaan, joka oli aiemmin saanut positiivisen koronaviruksen, ei saanut uudelleentartuntaa. Tutkimuksen kirjoittajat päättelivät, että "henkilöt, joilla on ollut SARS-CoV-2-infektio, eivät todennäköisesti hyödy covid-19-rokotuksesta." Ja toukokuussa Washingtonin yliopiston tutkimus havaitsi, että jopa lievä covid-infektio johti pitkäaikaiseen immuniteettiin.
Koronavirusrokotteet toimivat. Mutta tämä tilastollinen illuusio saa ihmiset ajattelemaan, etteivät he sitä tee.
Niinpä uusi tiede ehdottaa, että luonnollinen immuniteetti on yhtä hyvä tai parempi kuin rokotteen aiheuttama immuniteetti."

Voi olla, voi olla että kun lapsiin koskevat ja pieni mahdollisuus että vituiksi menee niin katastrofi on sitä että kuumempana käyvissä maissa nähdään julkisia hirttäjäisiä. Suomessa on onneksi pakkaset ja kansa jäässä.

Minä ymmärrän näitä terveydenhuollon asiantuntijoitamme jotka eivät halua kiirehtiä ja toimia järjettömästi pelkällä kunnianhimolla kuten poliitikot.

Niin no haluaisitko sinä aloittaa 6-vuotiaalle lapsellesi tällä tiedolla koko loppuelämän kestävän puolivuosittain toistettavan piikkirumban rokotteella, joka estää koronan tartuttamista hetken aikaa todella marginaalisesti tai ei lainkaan, sen vuoksi, että vaikka lapsesi ei itse tarvisikaan rokotetta, siitä saattaisi olla jokin mikroskooppinen hyöty jollekin aikuiselle, joka suojaa oikeasti koronalta tarvitsisi.

https://www.thelancet.com/journals/lanepe/article/PIIS2666-7762(21)00258-1/fulltext?s=09#

Sitten tietenkin voi tähän lisätä että tämä rokote on, täysin riidattomasti ja haittarekistereiden kautta kaikkien milloin tahansa varmistettavissa olevana faktana, kautta historian kaikkein vaarallisin ja tappavin laajaan koekäyttöön päästetty rokote. Jonka vaarallisuus näyttää lisääntyvän sen ensimmäisen pistokerran jälkeen.
 
OK, ajatellaan.
1. Hanlonin partaveitsi: älä epäile pahantahtoisuutta, jos epäpätevyys on riittävä selitys
2. Aasialaisiin kulttuureihin kuuluva kasvojen menettämisen pelko selittää aika hyvin Kiinan salailun koronan alkulähteestä ja leviämisestä syksyllä/alkutalvella 2019
2.1 Viruksien tutkiminen on välttämätöntä, jotta tuleviin zoonooseihin osattaisiin edes jotenkin varautua
2.2 Viruksia on karannut laboratorioista
2.3 Kiina ei ole päästänyt tutkijoita kyseiseen laboratorioon
2.4 Kiinalla ole toimivaa rokotetta omille kansalaisille

Minusta on täysin selkeää, että korona karkasi Wuhanista vahingossa, koska Kiinan johto ei halunnut menettää kasvojaan. Pidän todennäköisenä että virus karkasi nimenomaan laboratoriosta, koska se on Kiinan johdolle noloin vaihtoehto ja siksi selittää parhaiten epidemian alun salailun. Laboratorion sulkeminen WHO:n tutkijoilta tukee tätä ajatusta. Mikään tässä ei kuitenkaan tue sitä, että korona olisi bioase tai se olisi tietoisesti päästetty liikkeelle. Bioasetta varmaan käytettäisiin muualla kuin omassa maassa. Mikäli korona taas olisi Lännen bioase, Kiina uhriutuisi täyttä kurkkua.

Vaikka korona onkin vahinko, minusta pitäisi vakavasti keskustella Kiinan soveltuvuudesta kauppa- yms kumppaniksi uiguurien kohtelun, Taiwaniin kohdistuvan aggression sekä Covidin karkuun päästämisen vuoksi.

Zoonoosiperäisten pandemioiden uhka on aina olemassa. Tässä valossa minusta on käyty aivan liian vähän keskustelua huoltovarmuuden ja pandemiavarautumisen kehittämisestä sekä maailmanlaajuisten alihankinta- ja logistiikkaketjujen järkevyydestä.

3. Valtioille myönnetään velkaa, koska niillä on verotusoikeus. Työlliset kansaiset maksavat veroja.
4. Lääkeyhtiöt ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä, jotka pyrkivät maksimoimaan voittonsa.
4.1 Rokotteet ovat lääkeyhtiöille pieni bisnes
4.2 Lääkeyhtiöiden rahasampoja ovat huippukalliit syöpä- yms lääkkeet, sekä säännöllisesti otettavat, kuolemaan asti käytettävät verenpaine-, kolestroli-, diabetes- reuma-, alzheimer, AIDS yms lääkkeet. AIDS-lääkkeitä lukuunottamatta lääkkeiden tarve kasvaa väestön ikääntyessä.

Valtioiden ja lääketehtaiden yhteinen intressi on pitää ihmiset hengissä, koska se on hyväksi heidän businekselleen. Rokotuksista kieltaytyvät ihmiset ovat ongelma, koska
-rokotteet eivät suojaa täydelliseti, joten on tärkeää painaa liikkeellä oleva viruskuorma mahdollisimman pieneksi
-osaa ihmisistä ei lääketieteellisistä syistä voida rokottaa, korkea rokotuskattavuus pienentää koronan leviämisen riskiä ja suojaa näitä ihmisiä
-osalle rokotetuista ei kehity immuniteettia, korkea rokotuskattavuus pienentää koronan leviämisen riskiä ja suojaa näitä ihmisiä
-teholla makaavat rokottamattomat vievät hoitopaikkoja onnettomuuksien uhreilta, sairaskohtauksen saaneilta, syöpä-, umpilisäke-, keinonivel yms leikattavilta
-teho-osastohoidosta selvinneillä jää pysyviä keuhko- yms vaurioita, jotka vaativat pitkiä sairaslomia ja työkyvyttömyyseläkkeitä
-kokoontumisrajoitukset haittaavat taloutta ja aiheuttavat työttömyyttä

Viralliseen linjaan uskovat joutuvat myöntämään, että maailmassa tapahtuu ikäviä asoita, joita ei pystytä estämään ja yksittäinen ihminen on pieni, merkityksetön ja olosuhteiden armoilla. Salaliittoteoreetikoille kaikelle pahalla on tarkoitus ja syyllinen. Salattua tietoa omaavana voi kokea itsensä ainutkertaiseksi ja tärkeäksi.

5. Vaikka koronan leviäminen onkin vahinko
5.1. Mikään ei estä Kiinaa ja Venäjää käyttämästä disinformaatiota rokotteiden haitallisuudesta toivoen, että länsimaat kärsisivät koronasta pahemmin tai edes yhtä pahasti kuin he
5.2 Mikään ei estä poliitikkoja käyttämästä koronan aiheuttamia poikkeusoloja oman valtansa ja/tai ideologiansa pönkittämiseen

9 päivää vaille triplarokotettuna en ole koronapassin kannattaja. Ihmisten eriarvoinen kohtelu terveysturvallisista syistä ilman perusteellista perustuslaillista tarkastelua on vaarallinen ennakkotapaus. Mieluummin näkisin rokotukset pakollisina, jolloin valtio vastaa mahdollisista haittavaikutuksista. Vastaanhangottelijoille uhkasakko 100 euroa päivässä, jota ei huomioida toimeentulotuessa.

Muutenkin inhoan hallituksen tapaa pestä kätensä vastuusta. Etätyösuositus -> ei tarvitse maksaa korvauksia työpaikkaravintoloille. Ravintolan aukioloajan rajoitus, joka leikkaa parhaan katteen tunnit -> ei tarvitse maksaa korvauksia. Ilmastoposeeraukseen, etelän vetelien tukiin ja elintasopakolaisille miljardeja kyllä riittää :mad:

Tämänhetkinen kiista hallitus vs KRAR on mielenkiintoinen. Onko kyseessä vääntö politiikka vs lääketiede vaiko laumaimmuniteetti vs kuolemien minimointi. Mikäli kyseessä on ensimmäinen tapaus, olen KRARin kannalla. Jos taas jälkimmäinen, sympatiani ovat hallituksen puolella. Toki Tegnellin laumaimmuniteetin tavoittelu on karulla tavalla parantanut huoltosuhdetta Ruotsissa karsimalla vanhuksia, sairaita ja mamuja.
Hyvää pohdiskelua! Huoltosuhteen parantamisesta koronataudin varjolla on kyllä kovin dystopinen ajatus, mutta ehkäpä mahdollista maissa joissa valta hyvin keskittynyt... köh... itä naapurissa? Jos tuommoiseen joku lähtisi, kovin pitäisi olla varma ettei tieto vuoda tai täytyisi olla Putin tasoinen turvajärjestely ympärillä.
 
Ruotsissahan tuohon mentiin. Lars Vilks oli ilmeisesti pakko tappaa, jotta suojausresursseja vapautui poliitikoille.
 
Tiedämmme että tauti on vaarallinen vanhuksille ja rokottamattomille.

Mutta entä jos vertaamme rokotettua vanhusta ja nuorta rokottamatonta henkilöä ? Hesarin uudet taulukot antavat tähän vastauksen.

12-29 vuotias rokottamaton joutuu koronan takia sairaalaan todennäköisemmin kuin yli 70 vuotias rokotettu.
Teho-osastolle he päätyvät yhtä todennäköisesti.

=> Nuori ei siis voi luottaa pärjäävänsä hyvin pelkästään ikänsä vuoksi, rokote kannattaa ottaa

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007983110.html
 
Back
Top