Koronavirus Suomessa

Rajakaranteenit ovat mainio idea, mutta nyt on jo löysät housuissa eivätkä pelkät viime kevään keinot riitä. UK:ssa on myös ulkonaliikumiskieltoja.
Valitettavasti. Tämän sotkun jälkeen pitäisi käydä läpi miksi rajakaranteeneja ei toteutettu. Olkoon se nyt sitten kenen tahansa tontille kuuluvaa - kun näyttää olevan niin epäselvää, ja mikä oli tämän Lintilän rooli päätöksissä. Kyseinen herra puhui sen tyyppisiä mm. viime syksynä että voi olla omat osuutensa.
 
Ei tässä touhussa ole mitään saatanan järkeä.

Jos tässä maassa olisi haluttu oikeasti estää koronan leviäminen niin ravintolat ja yökerhot olisi pakotettu kiinni ja antaa mennä konkkaan. Samoin ihan haistavitunpaska touhua että koulut ovat saaneet olla auki. "Ei se lapsilla leviä". Just vittu joo.
 
Onneksi Suomessa ei harjoiteta vahingollista oma kansa ensin -ajattelua. NZ ja DK ovat myös demaripääministerin johtamia maita, mutta kummastakaan ei ole päädytty Vogueen.

Tuossa on myös vahingollista tulevaisuussuuntautuneisuutta. Meillehän riittää kolmen viikon loppukiri jonka jälkeen korona on kadonnut.

Tanskan Frederiksen on kuluneella viikolla sanonut maan yleisradioyhtiön DR:n(siirryt toiseen palveluun) mukaan, että koronapandemian torjunnassa ei ole niinkään kyse terveyspolitiikasta vaan turvallisuuspolitiikasta. Tämä on hänen mukaansa ymmärretty Israelissa ja Yhdysvalloissa, ja Euroopankin kannattaisi suhtautua asiaan samoin.
 
Suomessa ei näytä olevan minkäänlaista visiota mistään. Paitsi tietysti siitä, että ei pidä ajatella omaa tonttia ensimmäisenä, vaan varmistaa se naapurin hyvinvointi. Ja että antaa EU:n hoitaa meidän epidemia kuntoon, jos ovat hoitaakseen. Koittakaa pärjäillä! Voi olla, että vuoden päästä meillä ei keuhkojen kunto enää ole ihan niin hyvä. Sikälikin ihan mielenkiintoinen tuo Tanskan näkemys, että kyse on myös turvallisuuspolitiikasta.
 
Kun se idea on estää opiskelija-Jonnen meneminen iltabileisiin hetken summanmutikassa tai Ibrahimin sukukokous Ahmadin luona ilman ainakaan sitä vaikeutta että pitäisi majoittua paikan päälle. Ulkonaliikkumiskielto on tehokkain tapa estää kotitalouksien kesken tapahtuvaa vierailua. Kokoontumisrajoituksia kotitalouksissa kun ei voi oikein mitenkään valvoa.

Toki kun korona on Trumpin ja republikaanien salaliitto niin eivät esimerkit muualta kelpaa...

Esimerkit muualta kelpaavat siinä suhteessa, että niistä voi oppia. Ihmiset läntisissä demokratioissa eivät pureksimatta hyväksy sellaisia rajoitustoimenpiteitä, jotka sotivat heidän oikeuskäsitystään ja tervettä järkeä vastaan.

Jos alkaa määräilemään näin rankkoja toimenpiteitä, pitää ennakoida mitä niistä seuraa. Maskipakkoa ei ole määrätty kun sitä ei voi valvoa, sanoi oikeusministeri.

Mitenkäs ulkonaliikkumiskielto sitten? Se pitäisi tietysti rajata koskemaan sitä tiheimmin asutettua ydintä alueella, jossa suhteellinen tartuntamäärä on lähdössä käsistä. Siitäkin huolimatta sen valvominen...

Tällaiset toimenpiteet on myös hyvä keino rikkoa kansallista yksimielisyyttä ja yhteiskuntarauhaa. Espanjassa ottivat kansallisen yöllisen ulkonaliikkumiskiellon ilman alue-eroja käyttöön ja näin kävi:

https://www.france24.com/en/europe/...y-protests-as-covid-cases-climb-across-europe

"In Spain, the anger that spilled onto the streets overnight Saturday included looting and vandalism breaking out in some cities.

The country has imposed a nationwide nighttime curfew and almost all of Spain's regions have implemented regional border closures to prevent long-distance travel."

Hollannissa mellakat ovat saaneet nimensäkin nimenomaan ulkonaliikkumiskiellosta, jota ei niellä toisin kuin enempi järjellä perusteltavissa olevia toimenpiteitä:

https://en.wikipedia.org/wiki/2021_Dutch_curfew_riots

"The 2021 Dutch curfew riots (Dutch: avondklokrellen) were a series of riots in the Netherlands that initiated as protests against the government's COVID-19 prevention measures and specifically the 21:00–4:30 curfew that was introduced on 23 January 2021. The police have described the events as the "worst riots" in the country since the 1980 coronation riots.[4]
...
The mayor of Eindhoven John Jorritsma gave a statement that: "If we continue down this way, we will head to civil war."[43]"

Lyhyesti sanottuna voisi tiivistää että ulkonaliikkumiskieltoa ajavat pelaavat Putinin pussiin ja heikentävät kansallista koheesiota ja maanpuolustuskykyä.

Kekkosta lainaten: Saatanan sopulit.
 
Viimeksi muokattu:
Esimerkit muualta kelpaavat siinä suhteessa, että niistä voi oppia. Ihmiset läntisissä demokratioissa eivät pureksimatta hyväksy sellaisia rajoitustoimenpiteitä, jotka sotivat heidän oikeuskäsitystään ja tervettä järkeä vastaan.

Jos alkaa määräilemään näin rankkoja toimenpiteitä, pitää ennakoida mitä niistä seuraa. Maskipakkoa ei ole määrätty kun sitä ei voi valvoa, sanoi oikeusministeri.

Mitenkäs ulkonaliikkumiskielto sitten? Se pitäisi tietysti rajata koskemaan sitä tiheimmin asutettua ydintä alueella, jossa suhteellinen tartuntamäärä on lähdössä käsistä. Siitäkin huolimatta sen valvominen...

Maskipakko on voimassa joka ikisessä EU ja EEA maassa pois lukien Ruotsi ja Suomi. Myös Norjassa ja Tanskassa. On meillä turvavyöpakkokin jota ei valvota laittamalla poliisiautoa joka ikisen auton perään.

Ulkonaliikkumiskiellot ovat laajalti hyväksyttyjä jokaisessa maassa. On meillä natseja ja elokapinoitakin ym. hörhöjä ja kyllähän ne toki mieltään osoittaisivat tässä tapauksessa, valtavirtaa ne eivät ole.
 
Kurkkaappa tuonne asiaa käsittelevän YLE:n uutisen kommentteihin niin näet kuinka yleisesti hyväksytty ulkonaliikkumiskielto on ajatuksena suomalaisessa yhteiskunnassa. Ja kyse on nyt sentään YLE:n keskustelufoorumista, joka on tehokkaasti moderoitu.

Innokkaimmat hurmahenget visioivat jo puolustusvoimien valvovan ulkonaliikkumiskieltoa Suomessa. Sepä vasta auttaisi maanpuolustushengen ylläpidossa ja puolustusvoimien kokemisessa koko kansan yhteisenä armeijana.

Mutta ei se mitään, seurataan eurooppalaista esimerkkiä vaan. Siellä ei muuten pahemmin enää ole asevelvollisuusarmeijoita.
 
Lyhyesti sanottuna voisi tiivistää että ulkonaliikkumiskieltoa ajavat pelaavat Putinin pussiin ja heikentävät kansallista koheesiota ja maanpuolustuskykyä.
Kyllä se oman oksan sahaaminen alkoi ihan siitä, että kerjäämällä kerjättiin tämä brittivariantti tänne. Tyhmempikin tajusi, että niillä mitäänsanomattomilla toimilla ja rajat auki pitämällä ei lopputulos voinut olla yhtään mikään muu.

Jos oikeasti ei olisi inisty niistä yksilön perusoikeuksista päästä ulkomaille panemaan ja bilettämään ja estetty hallitsematon leviäminen, olisi meillä nyt aivan helvetin paljon vakaampi tilanne sisäisesti ja lisäksi monen keuhkot säästyisi vielä siinä samassa.

Toistan: Nykyinen tilanne on tänne kerjäämällä kerjätty.
 
Kurkkaappa tuonne asiaa käsittelevän YLE:n uutisen kommentteihin niin näet kuinka yleisesti hyväksytty ulkonaliikkumiskielto on ajatuksena suomalaisessa yhteiskunnassa. Ja kyse on nyt sentään YLE:n keskustelufoorumista, joka on tehokkaasti moderoitu.

Innokkaimmat hurmahenget visioivat jo puolustusvoimien valvovan ulkonaliikkumiskieltoa Suomessa. Sepä vasta auttaisi maanpuolustushengen ylläpidossa ja puolustusvoimien kokemisessa koko kansan yhteisenä armeijana.

Mutta ei se mitään, seurataan eurooppalaista esimerkkiä vaan. Siellä ei muuten pahemmin enää ole asevelvollisuusarmeijoita.

Kommenttipalstat ovat osa avohoitoa. Meillähän oli keväällä PV valvomassa liikkumiskieltoa virka-aputehtävänä.
 
Tästä tulee huomattavasti pahempi koronakevät kuin viimevuodesta. Brittimuunnos tarttuu ja tappaa tai aiheuttaa vakavia oireita useammalle. Nyt se jyllää pääkaupunkiseudulla ja hiihtolomien jälkeen koko suomessa. Happihoidosss on ihan perusterveitä kolmekymppisiä joten tuo narratiivi perussairaiden kuolemasta ei pidä vettä. Totta kai monisairaat kuolevat. Tosin sivistynyt yhteiskunta pyrkii suojelemaan myös heitä.
 
Ensin inistään siitä, että ei voi pakottaa karanteeniin ulkomaanmatkan jälkeen, ei voi määrätä testeihin, mulla on oikeus mennä heti yökerhoon kavereitten kanssa.

Sitten homma lähtee lapasesta ja on pakko alkaa miettimään kovia rajoituksia ja kieltoja, niin sama porukka itkee että ”ei saa, mulla on oikeudet”.

Nykyään länsimaissa pesii tietty porukka, jotka eivät osaa mitään muuta kuin inistä ja vaatia, tilanteessa kuin tilanteessa. Ja jotkut poliitikot ovat sitten aivan polvillaan näiden edessä eivätkä uskalla tehdä mitään.
 
Kommenttipalstat ovat osa avohoitoa. Meillähän oli keväällä PV valvomassa liikkumiskieltoa virka-aputehtävänä.

Se oli perusteltavissa senaikaisen tietotason pohjalta ja ihmiset ymmärsivät sen. Ulkonaliikkumiskieltoa ei ymmärretä eikä pidäkään.

Edelleen suosittelisin puhekieltoa silloin kun on oman perheen ulkopuolisia ihmisiä 10 m:n sisäpuolella.

Turvat tukkoon ja pidetään ne aerosolit siellä omassa mahassa. Loppuu leviäminen.

Poikkeuksena voi olla puhe, jonka sisällöstä AVI antaa todistuksen, ettei se ole vihapuhetta eikä ilmastonlämpenemisen kieltämistä. Puheen sisältö tulee toimittaa AVI:lle hyväksyttäväksi viikkoa ennen aiottua transmissiota.

Koetanpa tässä nyt rauhoittua. No personal insults intended.
 
Viimeksi muokattu:
Byrokratia voitti järjen 10-0 :ROFLMAO:

– Ei ole riittävän luotettavaa näyttöä, että koira tunnistaisi covid-19-tartunnan, sanoo ministeriön lääkintöneuvos Anni Virolainen-Julkunen.

Tullia päätös harmittaa. Tullin pääjohtaja Hannu Mäkinen ihmettelee, miksi koirien hyödyntämistä ei mahdollistettaisi osana pandemian torjuntaa.

– Kysymyshän ei ole koskaan ollut lääketieteellisen toiminnan korvaamisesta vaan tukemisesta silloin, kun siitä on hyötyä.
 
Ei voi välttyä ajatukselta, että monelle taholle tuli ikävänä yllätyksenä, että amerikkalaiset kehittivät toimivan rokotteen.

Kaikkialla ihmisille mainostettiin, että pitää kärvistellä (useampi vuosi), kunnes rokote. Sitten kun se tuli, niin alettiin päälle liimaamaan tutkimuksia ja selityksiä sekä passeja, että miksi emme voi edellenkään luopua useamman vuoden kärvistelystä. Mikä ehkä olikin se alkuperäinen suunnitelma.

Jostain syystä, länsimaat täytyy tuhota. Yksi syy voi olla se, että keskeisessä asemassa olevat ilmastohullut ajattelevat, että kohta tulee maailmanloppu. Sitäkin kun selvästi mainostettiin...
 
Viimeksi muokattu:
Kurkkaappa tuonne asiaa käsittelevän YLE:n uutisen kommentteihin niin näet kuinka yleisesti hyväksytty ulkonaliikkumiskielto on ajatuksena suomalaisessa yhteiskunnassa. Ja kyse on nyt sentään YLE:n keskustelufoorumista, joka on tehokkaasti moderoitu.

Innokkaimmat hurmahenget visioivat jo puolustusvoimien valvovan ulkonaliikkumiskieltoa Suomessa. Sepä vasta auttaisi maanpuolustushengen ylläpidossa ja puolustusvoimien kokemisessa koko kansan yhteisenä armeijana.

Mutta ei se mitään, seurataan eurooppalaista esimerkkiä vaan. Siellä ei muuten pahemmin enää ole asevelvollisuusarmeijoita.
Täälläkin voimafantasioitiin ihan huolella keväällä että laitetaan reserviläiset huomioliiveissä valvomaan metsäautoteitä että ei kukaan pääse rikkomaan Uudenmaan eristystä.
 
Back
Top