Tvälups
Ylipäällikkö
Koukussa tappamiseen blogi by Riikka Söyring
Kirjoitin huhtikuussa 2012 Verkkomedialle artikkelin "Lääkitse ja lähetä taisteluun - sota ja psyykenlääkkeet"
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3228
Artikkelissa käsitellään sotilaiden psyykenlääkkeiden, erilaisten stimulanttien ja rauhoittavien sekä kipulääkkeiden käyttöä Yhdysvaltain armeijan tilastojen valossa, samoin kuin niiden sosiopoliittisia yhteisvaikutuksia sotilaisiin, heidän perheisiinsä ja yhteiskuntaan yleensä.
Kirjoitin "Psyykenlääkkeiden käyttöä ei juurikaan ilmennyt ennen Irakin sotaa, kertoo toukokuussa 2010 esitetty PBS Frontiline -dokumentti The Wounded Platoon.
Vuoteen 2007 mennessä tilanne oli toinen. Traumaperäistä stressihäiriötä (PTSD, post-traumatic stress disorder) sekä TBI:ta, traumaattisista aivovammaa potevia alettiin hoitaa psyykenlääkkeillä, jotta sotilaat voitaisiin pitää taistelualueilla huolimatta siitä, että heidän henkinen kanttinsa oli pettämässä, tiedottaa The Wired."
Tänään osui silmiini samaa aihepiiriä sivuava Barry Sheppardin artkkeli "Letter from the US: Petraeus sex scandal covers more shocking story", jonka on julkaissut australialainen Green Left Weekly, Vihreän vasemmiston viikkolehti.
http://www.greenleft.org.au/node/52919
Kersantti Smithin kuolettava joulu
Artikkelissa kerrotaan - kaiken muun ohella - kantakersantti Dwight L. Smithin joulusta. Smith oli tullut kotimaahan joululomille viettämään joulua perheensä kanssa. Joulua edeltävinä päivinä Smith oli lähtenyt hölkkäämään, kun "jokin kilahti".
Smith palasi kotiin, hyppäsi Hummeriinsa ja lähti ajelulle, "päättäneenä tappaa jonkun", kuten Smith myöhemmin kertoi poliisille.
Hänen sattumanvaraisesti valittu uhrinsa oli 65-vuotias Marsha Lee. Smith ajoi autollaan naisen yli. Todistajat näkivät hänen nousevan autostaan, nostavan naisen, kirkuvana ja loukkaantuneena, takapenkille ja ajavan tiehensä.
Nainen löydettiin myöhemmin noin puolen mailin päästä, alastomana, raiskattuna, pää murskattuna ja kuolleena. Tekonsa jälkeen Smith ajoi kotiin, ja lähti äitinsä kanssa jouluostoksille.
Illalla poliisi tuli taloon ja pidätti Smithin. Smithin Hummer-auton takapenkki oli veren peitossa.
Smithin vanhemmat kertoivat huomanneensa kyllä poikansa äkkinäiset raivonpuuskat, joiden aikana hän hakkasi reikiä seiniin ja heitteli tavaroita. "Tunnen lapseni", hänen isänsä sanoi, "eikä tämä ole minun poikani. Hän oli aina höpsö poika, hassuttelija. Tämä ei ole sama mies, jonka lähetin sotaan."
Sheppard kertoo Smithin saaneen iskun päähänsä sodassa, ja että arviolta puoli miljoonaa amerikkalaissotilasta on saanut aivotärähdyksen tai muunlaisen aivovamman Irakissa ja Afganistanissa käydyissä hyökkäyssodissa.
Päävamman ohella toisen syyn paljastaa Smithin oma kirje, jonka hän osoitti isälleen pidätyksensä jälkeen. Smith kirjoitti: "Aion olla täysin rehellinen sinulle, isä. Olen tappanut paljon miehiä ja lapsia. Osa oli sellaisia, jotka eivät olleet tehneet minulle mitään, eivät edes yrittäneet tappaa minua. Tapoin sellaisiakin, jotka rukoilivat minulta armoa.
"Minulla on ongelma. Olen jäänyt koukkuun tappamiseen. Voisin tappaa jonkun, mennä nukkumaan ja unohtaa koko jutun, että sitä koskaan tapahtuikaan. Sellaisesta on tullut minulle uusi normaali. En minä halunnut tulla tällaiseksi. Otin vain (tappamisen) työni liian vakavasti. Vein asiat äärimmäisyyksiin."
Kuka tahansa voi kertoa sinulle, että olen muuttunut. On kuin olisi aivan eri persoona."
Tappamishengen nostatus saattaa sotilaat operaatioihin
Sheppard kirjoittaa: "Smithin tarina, vaikka onkin äärimmäinen esimerkki, havainnollistaa miehityssotien todellisuutta. Vaikka Yhdysvaltain sotilaita olisi aluksi tervehditty sortavan hallituksen vallasta ´vapauttajina´ (vaikkakin se idea, että heitä olisi Irakissa ja Afganistanissa tervehditty halauksin, suudelmin ja kukkasin, on silkkaa fantasiaa), realiteetit astuvat nopeasti mukaan kuvaan."
"Miehitetyt alkavat pian vihata miehittäjiä. Sodasta tulee sotaa tavallisia ihmisiä vastaan. Vastarinnan halu kasvaa väestön keskuudessa. He alkavat taistella miehittäjiä vastaan. Miehittäjät eivät voi luottaa väestöön, ja niin he ennen pitkää potkivat ovia etsien ´vihollista´. Kun ´vihollinen´ yhä enenevässä määrin on väestö, siihen kuuluu miesten lisäksi myös naiset ja lapset. Pian miehittäjät ottavat osaa hirmutekoihin. Toiset menevät äärimmäisyyksiin, kun taas toiset ovat osa tavanomaisia ´etsi ja tuhoa´-missioita."
Patricia Foulkrodin dokumentti-elokuvassa The Ground Truth ("Perimmäinen totuus") kuvataan sotilaiden elämää, sotilaskoulutusta ja sen seurauksia. Sotilaskoulutus on niin tappamiskeskeistä, että lopulta teoreettinen jatkuvasti tappaminen houkutteli kokemaan sitä, mitä se voisi olla oikeasti.
Juuri ennen sotaanlähtöä tappamiskeskeisyyden strategia koulutuksessa muuttui: laulettiin yhteislauluja, joissa tapettin lapsia koulussa, naisia ostoskeskuksessa jne ja nostatettiin tappamisen yhteishenkeä "yhteislaulun ja -leikin keinoin". Ihanteellisuutta ja isänmaallisuutta korostettiin. Taistelukentällä tosiasiat iskevät vasten valmistautumatonta mieltä.
Kuinka ei tällä kaikella olisi vaikutusta sotilaiden mielenterveyteen ja fyysiseen kuntoon siinä kuin siviilienkin?
Väestön kannalta tilanne muuttuu "demokratisoinnin" jälkeen huonosta kammottavaksi: uusissa olosuhteissa he joutuvat pelkäämään hallituksen joukkojen lisäksi erilaisia "vapaustaistelijoiden" ryhmiä, miehittäjiä ja "rauhanturvaajia".
Sotilaiden kannalta tilanne on yhtä kauhea. Henkisesti vammautuneet kertoivat, ettei rintamalla voi enää tunnustaa saaneensa traumaattisen häiriön (TBI tai PSTD) - muuten ei enää pääse pois, koska traumaattisia ei haluta kotiuttaa. Syy on todennäköisesti kuntoutusmahdollisuuksien puute ja pr-ajattelu, jossa sota on kaunista. Rintamalta palaavia ikäviä todistuskappaleita ei haluta päästää irralleen kotiyleisön joukkoon kertomaan tosiasioita.
Erään yksittäisen taistelijan tarina
Irakin sodan veteraani Mike Prysner puhui vuoden 2008 Irakin sodassa tehtyjä sotarikoksia käsitelleessä Winter Soldier -kuulemistilaisuudessa.
Prysner sanoi:
"... Meille sanottiin, että taistelemme terroristeja vastaan mutta oikea terroristi olin minä, oikeata terrorismia oli miehitys. Rasismi on armeijassa työkalu, jolla oikeutetaan muiden maiden tuhoaminen ja miehitys. Sillä oikeutetaan tappaminen, alistaminen ja kidutus. Rasismi on hallitusten elintärkeä työkalu, tärkeämpi kuin kiväärit, tankit... aseet ovat harmittomia, jos ei ole ihmisiä, jotka haluavat niitä käyttää...
... Niiden, jotka meidät lähettävät sotaan, ei tarvitse painaa liipaisinta... heidän ei tarvitse käydä sotaa. He tarvitsevat suuren yleisön, joka on halukas lähettämään sotilaita tuleen ja he tarvitsevat sotilaita, jotka ovat halukkaita tappamaan tai tulemaan tapetuiksi esittämättä kysymyksiä.... ja hallitseva luokka: he hyötyvät ihmisten kärsimyksestä; he eivät välitä kuin varallisuuden kahmimisesta, maailman talouden kontrolloimisesta; he ymmärtävät, että heidän valtansa riippuu siitä, kuinka he onnistuvat vakuuttamaan meidät siitä, että sota, sorto ja riisto on tarpeellista, meidän etumme.
He ymmärtävät, että heidän varallisuutensa riippuu heidän kyvystään vakuuttaa työtätekevät luokat siitä, että toisen maan markkinoiden kontrolloimisen takia kannattaa kuolla sodassa. Ja meidän vakuuttamisemme tappamaan ja kuolemaan perustuu heidän kykyynsä uskotella meille, että olemme jotenkin parempia kuin muut ihmiset.
Sotilaat... eivät millään lailla hyödy tästä (Irakin) miehityksestä. Suurin osa väestöä ei hyödy millään lailla tästä miehityksestä... Tämän maan, Yhdysvaltain, köyhät ja työtätekevät lähetetään tappamaan köyhiä ja työtätekeviä toiseen maahan, jotta rikkaat rikastuisivat... ilman rasismia sotilaat ymmärtäisivät, että heillä on enemmän yhteistä Irakin köyhien ja työtätekevien kanssa kuin heillä on yhteistä niiden miljonäärien kanssa, jotka lähettävät meidät sotaan....
Vihollinen ei ole vieraan maan ihmiset joita emme tunne. Vihollinen on järjestelmä, joka käy sotaa kun se on tuottoisaa. Vihollinen on toimitusjohtaja, joka irtisanoo meidät kun se on tuottoisaa; se on vakuutusyhtiöt, jotka kieltävät meiltä terveydenhuollon voittonsa takia; vihollinen on pankit, jotka ulosmittaavat kotimme saadakseen voittoa.
Vihollisemme eivät ole 5000 mailin päässä vieraassa maassa, he ovat täällä kotona. Jos järjestäydymme, taistelemme yhdessä veljiemme ja sisariemme kanssa, voimme lopettaa tämän sodan, voimme pysäyttää tämän hallituksen. Voimme luoda paremman ja oikeudenmukaisemman maailman."
Muistettakoon äitienpäivä!
Yksittäisten sotilaiden lisäksi koukussa tappamiseen ovat hallitukset, korporaatiot ja valtaryhmittymät. Ahneus-, tehokkuus- ja laajentumispolitiikat pitävät siitä huolen.
Kenties olisi syytä painokkaasti vuosittain palauttaa mieliin, miksi äitienpäivää oikeastaan vietetään.
Äitienpäivää alettiin viettää Amerikassa 1870, kun Julia Ward Howe kirjoitti Äitienpäivän julistuksen. Kirjoitettuna vastaukseksi Amerikan sisällissotaan ja ranskalais-preussilaiseen sotaan hänen julistuksensa kutsui naisia käyttämään asemaansa äiteinä vaikuttaakseen yhteiskuntaan ja siten taistelemaan kaikkien sotien lopettamiseksi.
Hän kutsui naisia nousemaan epäoikeudenmukaisen sodan väkivaltaa vastaan rooleissaan vaimoina ja äiteinä, protestoimaan turhuutta vastaan, jossa heidän poikansa tappavat toisten äitien poikia.
Hän kirjoitti - sanokaa tiukasti:
"Meillä ei tule olemaan suuria kysymyksiä turhien virastojen päätettäväksi, aviomiehemme eivät tule palaamaan luoksemme saamaan hyväilyjä ja suosionosoituksia verilöylylle löyhkäten. Poikiamme ei saa ottaa meiltä pois opetettavaksi unohtamaan sen, mitä olemme kyenneet heille opettamaan hyväntekeväisyydestä, armeliaisuudesta ja kärsivällisyydestä. Me, yhden maan naiset, olemme liian herkkätuntoisia toisen maan naisia kohtaan salliaksemme poikiamme harjoitettavan vahingoittamaan heidän poikiaan."
http://www.nationofchange.org/radical-history-mother-s-day-1336835841
Kirjoitin huhtikuussa 2012 Verkkomedialle artikkelin "Lääkitse ja lähetä taisteluun - sota ja psyykenlääkkeet"
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3228
Artikkelissa käsitellään sotilaiden psyykenlääkkeiden, erilaisten stimulanttien ja rauhoittavien sekä kipulääkkeiden käyttöä Yhdysvaltain armeijan tilastojen valossa, samoin kuin niiden sosiopoliittisia yhteisvaikutuksia sotilaisiin, heidän perheisiinsä ja yhteiskuntaan yleensä.
Kirjoitin "Psyykenlääkkeiden käyttöä ei juurikaan ilmennyt ennen Irakin sotaa, kertoo toukokuussa 2010 esitetty PBS Frontiline -dokumentti The Wounded Platoon.
Vuoteen 2007 mennessä tilanne oli toinen. Traumaperäistä stressihäiriötä (PTSD, post-traumatic stress disorder) sekä TBI:ta, traumaattisista aivovammaa potevia alettiin hoitaa psyykenlääkkeillä, jotta sotilaat voitaisiin pitää taistelualueilla huolimatta siitä, että heidän henkinen kanttinsa oli pettämässä, tiedottaa The Wired."
Tänään osui silmiini samaa aihepiiriä sivuava Barry Sheppardin artkkeli "Letter from the US: Petraeus sex scandal covers more shocking story", jonka on julkaissut australialainen Green Left Weekly, Vihreän vasemmiston viikkolehti.
http://www.greenleft.org.au/node/52919
Kersantti Smithin kuolettava joulu
Artikkelissa kerrotaan - kaiken muun ohella - kantakersantti Dwight L. Smithin joulusta. Smith oli tullut kotimaahan joululomille viettämään joulua perheensä kanssa. Joulua edeltävinä päivinä Smith oli lähtenyt hölkkäämään, kun "jokin kilahti".
Smith palasi kotiin, hyppäsi Hummeriinsa ja lähti ajelulle, "päättäneenä tappaa jonkun", kuten Smith myöhemmin kertoi poliisille.
Hänen sattumanvaraisesti valittu uhrinsa oli 65-vuotias Marsha Lee. Smith ajoi autollaan naisen yli. Todistajat näkivät hänen nousevan autostaan, nostavan naisen, kirkuvana ja loukkaantuneena, takapenkille ja ajavan tiehensä.
Nainen löydettiin myöhemmin noin puolen mailin päästä, alastomana, raiskattuna, pää murskattuna ja kuolleena. Tekonsa jälkeen Smith ajoi kotiin, ja lähti äitinsä kanssa jouluostoksille.
Illalla poliisi tuli taloon ja pidätti Smithin. Smithin Hummer-auton takapenkki oli veren peitossa.
Smithin vanhemmat kertoivat huomanneensa kyllä poikansa äkkinäiset raivonpuuskat, joiden aikana hän hakkasi reikiä seiniin ja heitteli tavaroita. "Tunnen lapseni", hänen isänsä sanoi, "eikä tämä ole minun poikani. Hän oli aina höpsö poika, hassuttelija. Tämä ei ole sama mies, jonka lähetin sotaan."
Sheppard kertoo Smithin saaneen iskun päähänsä sodassa, ja että arviolta puoli miljoonaa amerikkalaissotilasta on saanut aivotärähdyksen tai muunlaisen aivovamman Irakissa ja Afganistanissa käydyissä hyökkäyssodissa.
Päävamman ohella toisen syyn paljastaa Smithin oma kirje, jonka hän osoitti isälleen pidätyksensä jälkeen. Smith kirjoitti: "Aion olla täysin rehellinen sinulle, isä. Olen tappanut paljon miehiä ja lapsia. Osa oli sellaisia, jotka eivät olleet tehneet minulle mitään, eivät edes yrittäneet tappaa minua. Tapoin sellaisiakin, jotka rukoilivat minulta armoa.
"Minulla on ongelma. Olen jäänyt koukkuun tappamiseen. Voisin tappaa jonkun, mennä nukkumaan ja unohtaa koko jutun, että sitä koskaan tapahtuikaan. Sellaisesta on tullut minulle uusi normaali. En minä halunnut tulla tällaiseksi. Otin vain (tappamisen) työni liian vakavasti. Vein asiat äärimmäisyyksiin."
Kuka tahansa voi kertoa sinulle, että olen muuttunut. On kuin olisi aivan eri persoona."
Tappamishengen nostatus saattaa sotilaat operaatioihin
Sheppard kirjoittaa: "Smithin tarina, vaikka onkin äärimmäinen esimerkki, havainnollistaa miehityssotien todellisuutta. Vaikka Yhdysvaltain sotilaita olisi aluksi tervehditty sortavan hallituksen vallasta ´vapauttajina´ (vaikkakin se idea, että heitä olisi Irakissa ja Afganistanissa tervehditty halauksin, suudelmin ja kukkasin, on silkkaa fantasiaa), realiteetit astuvat nopeasti mukaan kuvaan."
"Miehitetyt alkavat pian vihata miehittäjiä. Sodasta tulee sotaa tavallisia ihmisiä vastaan. Vastarinnan halu kasvaa väestön keskuudessa. He alkavat taistella miehittäjiä vastaan. Miehittäjät eivät voi luottaa väestöön, ja niin he ennen pitkää potkivat ovia etsien ´vihollista´. Kun ´vihollinen´ yhä enenevässä määrin on väestö, siihen kuuluu miesten lisäksi myös naiset ja lapset. Pian miehittäjät ottavat osaa hirmutekoihin. Toiset menevät äärimmäisyyksiin, kun taas toiset ovat osa tavanomaisia ´etsi ja tuhoa´-missioita."
Patricia Foulkrodin dokumentti-elokuvassa The Ground Truth ("Perimmäinen totuus") kuvataan sotilaiden elämää, sotilaskoulutusta ja sen seurauksia. Sotilaskoulutus on niin tappamiskeskeistä, että lopulta teoreettinen jatkuvasti tappaminen houkutteli kokemaan sitä, mitä se voisi olla oikeasti.
Juuri ennen sotaanlähtöä tappamiskeskeisyyden strategia koulutuksessa muuttui: laulettiin yhteislauluja, joissa tapettin lapsia koulussa, naisia ostoskeskuksessa jne ja nostatettiin tappamisen yhteishenkeä "yhteislaulun ja -leikin keinoin". Ihanteellisuutta ja isänmaallisuutta korostettiin. Taistelukentällä tosiasiat iskevät vasten valmistautumatonta mieltä.
Kuinka ei tällä kaikella olisi vaikutusta sotilaiden mielenterveyteen ja fyysiseen kuntoon siinä kuin siviilienkin?
Väestön kannalta tilanne muuttuu "demokratisoinnin" jälkeen huonosta kammottavaksi: uusissa olosuhteissa he joutuvat pelkäämään hallituksen joukkojen lisäksi erilaisia "vapaustaistelijoiden" ryhmiä, miehittäjiä ja "rauhanturvaajia".
Sotilaiden kannalta tilanne on yhtä kauhea. Henkisesti vammautuneet kertoivat, ettei rintamalla voi enää tunnustaa saaneensa traumaattisen häiriön (TBI tai PSTD) - muuten ei enää pääse pois, koska traumaattisia ei haluta kotiuttaa. Syy on todennäköisesti kuntoutusmahdollisuuksien puute ja pr-ajattelu, jossa sota on kaunista. Rintamalta palaavia ikäviä todistuskappaleita ei haluta päästää irralleen kotiyleisön joukkoon kertomaan tosiasioita.
Erään yksittäisen taistelijan tarina
Irakin sodan veteraani Mike Prysner puhui vuoden 2008 Irakin sodassa tehtyjä sotarikoksia käsitelleessä Winter Soldier -kuulemistilaisuudessa.
Prysner sanoi:
"... Meille sanottiin, että taistelemme terroristeja vastaan mutta oikea terroristi olin minä, oikeata terrorismia oli miehitys. Rasismi on armeijassa työkalu, jolla oikeutetaan muiden maiden tuhoaminen ja miehitys. Sillä oikeutetaan tappaminen, alistaminen ja kidutus. Rasismi on hallitusten elintärkeä työkalu, tärkeämpi kuin kiväärit, tankit... aseet ovat harmittomia, jos ei ole ihmisiä, jotka haluavat niitä käyttää...
... Niiden, jotka meidät lähettävät sotaan, ei tarvitse painaa liipaisinta... heidän ei tarvitse käydä sotaa. He tarvitsevat suuren yleisön, joka on halukas lähettämään sotilaita tuleen ja he tarvitsevat sotilaita, jotka ovat halukkaita tappamaan tai tulemaan tapetuiksi esittämättä kysymyksiä.... ja hallitseva luokka: he hyötyvät ihmisten kärsimyksestä; he eivät välitä kuin varallisuuden kahmimisesta, maailman talouden kontrolloimisesta; he ymmärtävät, että heidän valtansa riippuu siitä, kuinka he onnistuvat vakuuttamaan meidät siitä, että sota, sorto ja riisto on tarpeellista, meidän etumme.
He ymmärtävät, että heidän varallisuutensa riippuu heidän kyvystään vakuuttaa työtätekevät luokat siitä, että toisen maan markkinoiden kontrolloimisen takia kannattaa kuolla sodassa. Ja meidän vakuuttamisemme tappamaan ja kuolemaan perustuu heidän kykyynsä uskotella meille, että olemme jotenkin parempia kuin muut ihmiset.
Sotilaat... eivät millään lailla hyödy tästä (Irakin) miehityksestä. Suurin osa väestöä ei hyödy millään lailla tästä miehityksestä... Tämän maan, Yhdysvaltain, köyhät ja työtätekevät lähetetään tappamaan köyhiä ja työtätekeviä toiseen maahan, jotta rikkaat rikastuisivat... ilman rasismia sotilaat ymmärtäisivät, että heillä on enemmän yhteistä Irakin köyhien ja työtätekevien kanssa kuin heillä on yhteistä niiden miljonäärien kanssa, jotka lähettävät meidät sotaan....
Vihollinen ei ole vieraan maan ihmiset joita emme tunne. Vihollinen on järjestelmä, joka käy sotaa kun se on tuottoisaa. Vihollinen on toimitusjohtaja, joka irtisanoo meidät kun se on tuottoisaa; se on vakuutusyhtiöt, jotka kieltävät meiltä terveydenhuollon voittonsa takia; vihollinen on pankit, jotka ulosmittaavat kotimme saadakseen voittoa.
Vihollisemme eivät ole 5000 mailin päässä vieraassa maassa, he ovat täällä kotona. Jos järjestäydymme, taistelemme yhdessä veljiemme ja sisariemme kanssa, voimme lopettaa tämän sodan, voimme pysäyttää tämän hallituksen. Voimme luoda paremman ja oikeudenmukaisemman maailman."
Muistettakoon äitienpäivä!
Yksittäisten sotilaiden lisäksi koukussa tappamiseen ovat hallitukset, korporaatiot ja valtaryhmittymät. Ahneus-, tehokkuus- ja laajentumispolitiikat pitävät siitä huolen.
Kenties olisi syytä painokkaasti vuosittain palauttaa mieliin, miksi äitienpäivää oikeastaan vietetään.
Äitienpäivää alettiin viettää Amerikassa 1870, kun Julia Ward Howe kirjoitti Äitienpäivän julistuksen. Kirjoitettuna vastaukseksi Amerikan sisällissotaan ja ranskalais-preussilaiseen sotaan hänen julistuksensa kutsui naisia käyttämään asemaansa äiteinä vaikuttaakseen yhteiskuntaan ja siten taistelemaan kaikkien sotien lopettamiseksi.
Hän kutsui naisia nousemaan epäoikeudenmukaisen sodan väkivaltaa vastaan rooleissaan vaimoina ja äiteinä, protestoimaan turhuutta vastaan, jossa heidän poikansa tappavat toisten äitien poikia.
Hän kirjoitti - sanokaa tiukasti:
"Meillä ei tule olemaan suuria kysymyksiä turhien virastojen päätettäväksi, aviomiehemme eivät tule palaamaan luoksemme saamaan hyväilyjä ja suosionosoituksia verilöylylle löyhkäten. Poikiamme ei saa ottaa meiltä pois opetettavaksi unohtamaan sen, mitä olemme kyenneet heille opettamaan hyväntekeväisyydestä, armeliaisuudesta ja kärsivällisyydestä. Me, yhden maan naiset, olemme liian herkkätuntoisia toisen maan naisia kohtaan salliaksemme poikiamme harjoitettavan vahingoittamaan heidän poikiaan."
http://www.nationofchange.org/radical-history-mother-s-day-1336835841