Koulutusmetodeja

Kumitassu

Alikersantti
Olen pähkäillyt jonkin aikaa sopivaa tapaa kouluttaa johtajille (RJ...JJ...ehkä KPÄÄL) kenttäjohtamisen asioita. Esimerkkinä vaikkapa joukkueen toiminta rakennetulla alueella tai miksei ihan vain metsässä. Johtaminen tökkii yleensä jossain vaiheessa, ja harjoituksissa olisi hyvä treenauttaa johtajia erikseen ennen soveltavaa touhua. Joukkueen ptm on pohjana, mutta erityistä painoa tulisi laittaa johtajien väliseen toimintaan, viestintään ja siis yleisesti paketin koossa pysymiseen. Tässä on kokeiltu powerpointtia, maastossa tapahtuvaa liikumista ja toiminnan kuvaamista, mutta aina tuntuu jäävän se aktivointi ja tekeminen taka-alalle eikä tehokkuus ole näin ollen parhaalla mahdollisella tasolla. Mielessä on pyörinyt joku yksinkertainen skenaariopeli, vaikka ihan karttapohjalla ja itsetehdyillä "pelimerkeillä"..

Otetaan lähtötilanteeksi se, että samalla rastille on kerätty toimivat johtajat, vaikkapa 4 ryhmänjohtajaa, joukkueenjohtaja ja varajohtaja. Joukkueen eteneminen kontaktiin rakennetulla alueella. Miehistö punnertaa kulmatekniikka rastien yms parissa ja johtajilla olisi aiheena johtamistoiminta.
- "nyt tapahtuu xxx, mitä tekee 1. RJ?" "
- "Mitä joukkueen johtajan tulisi saada tietää tässä vaiheessa?"
- "Et saa viestiä läpi, mitä teet nyt?"

Mikä olisi hyvä tapa kouluttaa tämäntyylistä toimintaa? En varmaan ole ensimmäinen joka tätä miettii ja jotkut onnelliset ovat ehkä päässeet osallistumaan tälläisiin valmennuksiin?
 
Itse lähtisin rakentamaan liikeharjoitteena, ensimmäisellä vedolla selkeästi supistetuin välein jossa mietitään mitä kunkin päässä liikkuu ja mikä tieto on pakko saada kenelle. Sitten uudelleen realistisemmilla etäisyyksillä, kouluttajan ja 1-2 apukouluttajan leikkiessä lähettejä/kuvatessa tilannetta. Huonoista ratkaisuista se vähiten huono.

Aktivointiin ehkä semmoista henkistä roolileikkiä, että "mitä 2. RJ kuvittelee kun ei näe mitä täällä tapahtuu eikä kukaan kerro mitään? mitä saattaa tehdä epätietoisuuksissaan?"
 
Ihanteellisesti ryhmänjohtajat olisivat tietoisia toistensa sijainneista, jos siis ovat toistensa ampumaetäisyydellä, etteivät toisiaan ammu erheellisesti. Tähän tarvitaan pieni elektroninen näyttö, jossa on ilmakuva toiminta-alueesta, sekä siinä näytetään omien sekä vihollisen sijainnit ja liikkeet, joko tarkasti tai karkeasti. Laitteessa ei saisi näkyä sijainnit koko ajan, vaan ryhmänjohtajalla on henk.koht. koodi tilannekuvan päivityksen saamiseen (tilaamiseen). Jokainen ryhmänjohtaja ilmoittaa tiiminsä liikkeet, havainnot ja statuksen ylempään johtoportaaseen, joka puolestaan päivittää ne kartalle ja lähettää ilmoituksen tilannemuutoksista muille ryhmänjohtajille, joiden pitää sitten erikseen manuaalisesti tilata tai avata päivitetty tilannekuva omalla koodillaan. Koska moinen seurantalaite ei saa joutua vihollisen käsiin. Vaihtoehtoisesti käytetään paperikarttoja ja radioita.

Ihmisiä ei saa leikkimään jos leikki ei ole tarpeeksi vakavaa, todellista tai viihdyttävää. Tiimien väliset kilpailut ovat kai yksi keino saada vipinää, olettaisin, ainakin jos voittajan palkintona on jotain yleisesti tavoiteltua ja haluttua. Palkinnoksi voidaan asettaa myös useita vaihtoehtoja voittajalle valittavaksi. Eli laitetaan tiimit "taistelemaan" toisiaan vastaan. Laittakaa tiimit etsimään toisiaan, eli joko paikantamaan "vihollisryhmä" tai paikantamaan toinen kaveriryhmä joka "joutui hyökkäyksen kohteeksi ja heidän viimeinen tiedetty sijainti on tässä". Laittakaa kolme ryhmää etsimään yhteistyössä neljättä "vihollisryhmää" metsässä, ja tämän "vihollisryhmän" tavoite puolestaan on paeta, mahdollisesti johonkin tiettyyn paikkaan tai suuntaan. Näitä tilanteita pitää luoda kuten elokuvaohjaaja tai käsikirjoittaja konsanaan.

Yleensä ihmisille on myös hyvä selittää miksi toimitaan siten kuin toimitaan. Tietoturvallisuussyistä luonnollisesti perusteluja ei aina haluta kertoa. Tässä piilee sotilastoiminnan ristiriita. Pimityksen kulttuuri vie pohjan motivaatiolta, kun miehistö itsekään ei kehtaa kysyä, että mistä nyt on kysymys, jos siis heillä ei ole johtoportaan näkökulmaa ja tietämystä asioihin, ja vaikka joku ehkä saattaakin haluta tietää oman paikallolon suuren tarkoituksensa. Miehistöllä on olettamus, että heille kyllä kerrotaan se mikä heidän tulee tietää. Miehistöllä voi olla myös harhainen käsitys siitä, että ylemmillä on 100% tarkka kuva ja että he tietävät tasan tarkkaan mitä he tekevät... tai vaihtoehtoisesti heillä ei ole kummoista luottamusta johtoportaan kykyihin, tai ylipäätään koko toiminnan uskottavuuteen, joka sekin saattaa nakertaa motivaatiota. Harva myöskään tottelee innolla tylsiä tai haasteettomia tehtäviä, tai sellaisia juttuja, joita on jo saanut kokeilla kyllästymiseen asti. Miehistönsä suosiota nauttiva ryhmänjohtaja ei myöskään ala määräilemään miehiään tekemään juttuja, joiden teetättäminen vain tympäännyttäisi miehiä. Odottamus voi olla se, että johtoporras tuo harjoitukseen motivaation, inspiraation ja mielenkiintoiset haasteet, huolimatta siitä että johtoporras ei ehkä saata osata lukea ajatuksia, ja siten tietää mitä kukin saattaisi pitää mielenkiintoisena... ja sitten kun niitä ei tule, niin petytään hiljaa. Kyseessä voi olla molemminpuolinen kommunikaatiokatko. Johtoporras odottaa, että harjoituskäskyt toteutetaan säntillisesti, samalla kun miehistö odottaa olevansa osana jotain mielenkiintoista uutta kokemusta. Täytyy ottaa huomioon myös että Suomi on ollut sotimatta 70v. Kertausharjoitukset ovat olleet pitkään pelkkää leikkiä ja virkistävää vaihtelua arkeen. Moni saattaa olla täysin pihalla modernin sodankäynnin realiteeteista, ja siten pihalla omasta roolistaan sodassa.

Jos jotain asutuskeskustaistelua halutaan harjoitella niin ei siinä auta muu kuin rakentaa tyhjä asutuskeskus, mielellään liikuteltavista osista ja taloista, jotta sen olemusta ja muotoa voidaan muutella väliajoin.
 
Back
Top