Kriminaalipsykologi väläyttää ampuma-asekieltoa yksityishenkilöille

Peiper

Majuri
Oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentin Jaana Haapasalon mielestä ampuma-aseiden saatavuus on ampujan toimintatapaa, motiivia ja taustoja oleellisempi asia Hyvinkään ampumistapauksen jälkipuinnissa.

"Teko olisi ilman muuta voinut jäädä tekemättä, jos ampuja ei olisi saanut helposti aseita itselleen. Impulsiivinen ajatus olisi voinut mennä silloin ohi", hän sanoo.

Haapasalon mielestä viimeistään nyt on aika kiristää tuntuvasti aselainsäädäntöä. Tähänastisia toimia hän pitää liian vähäisinä.

"Onko edes tarpeen myöntää yksityishenkilöille aseita?" Haapasalo pohtii.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) kertoi lauantaina Helsingin Sanomille, että on vielä liian aikaista arvioida, antaako Hyvinkään tapaus aihetta uudistaa viranomaisten toimintatapoja tai lainsäädäntöä.

"Tässä nousee kuitenkin esiin kysymys aseiden säilytyksestä, jos henkilö on saanut haltuunsa aseita, vaikka hänellä ei ole aselupaa", Räsänen sanoi.

Hänen mukaansa aseiden säilytyskysymystä käsitellään ampuma-aselain toisen vaiheen uudistamishankkeessa, joka käynnistyi tänä keväänä. Räsäsen mukaan hankeryhmä arvioi, miten ampuma-aseiden säilytysturvallisuutta voitaisiin parantaa.


http://www.hs.fi/kotimaa/Kriminaalipsykologi+v%C3%A4l%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4+ampuma-asekieltoa+yksityishenkil%C3%B6ille/a1305571626505
 
Tämä akka jatkaa samaa virrenveisuutaan aina hautaan saakka, aivan kuten Annika Lt.
 
Tuon digilehden sivun 4 ylälaidastahan sitä ampuma-aseiden säilytysturvallisuutta löytyy

http://en.calameo.com/read/0000548427ab7bfde0552
 
Kyllähän taas tämänkin ammuskelun uutisointi on niin tarkoitushakuista paskaa, että voi ilman GPS-paikannintakin olla varma siitä, että jalat ovat tukevasti Suomen kamaralla.

Ihanko totta, että asekaapin saa murrettua? Vittu sellaista rakennelmaa tai lukkoa ei ole keksittykään mitä ei saisi auki, mutta standardin mukainen kaappi on sen verran murtovarma ja painava, että yksikään 18- kesäinen ei sitä kanna pois tai murra ilman erityisiä työvälineitä ja osaamista. Peltikaapit, joita on työpaikkojen pukuhuoneissa eivät ole asekaappeja. Eivät silloinkaan, vaikka joku sellaisessa uskaltaisi aseita säilyttää.
Jokaisella vastuullisella harrastajallahan pitäisi olla kunnon asekaappi jo ihan sen takia, että esimerkiksi aseita takavarikoiva taho ei niitä pääse varastamaan kovin helposti.

Lapintie on varmasti oikea ihminen puhumaan murtovarmuudesta. Tuollaisen ihmispaskan takia harkitsisin vakavasti kunnon aseholvia, joka sijaitsisi jossain 50 metriä peruskallion sisällä. Tuolloin voisin olla varma siitä, että punikit eivät pääse omaisuuteeni käsiksi.
 
Menee kategoriaan "dosentti vai desantti".
 
http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106810-kuka-onkaan-vaarallinen-aseenomistaja-vai-aseistamaton-naapuri
 
Moniko muistaa vielä että Haapasalo on ihan oikeasti kommunisti (SKP). Siis edustaa aatetta jonka aatetoverit joka puolella maailmaa keräsivät ensin pois aseet siviileiltä jotta pääsivät murhatöihin tai vähintään lähettämään aseenomistajat, porvarit tai muut toisinajattelijat keskitysleireille kuolemaan nälkään ml. lapsia. Iljettävää.
 
Nämä eivät ole asekaappeja

images


scaled.php


puku-asekaappi-981630_l_382fae224073971e.jpg


Nämä ovat asekaappeja

images


image_view.php


Lehdistö voisi käyttää oikeita termejä eikä kutsua jokaista sukkalaatikkoa asekaapiksi, jos se ei todella ole asekaappi vaan jokin "muu säilytystila". Puukaappien aseet on muutenkin säilytetty voimassa olevan lainvastaisesti. *

Iltalehti kirjoitti:
Hiltunen poimi aseet vanhempiensa asekaapista, joka oli STT:n mukaan lukittu asianmukaisesti. Ihaksisen mukaan asekaappi avautui avaimella, eikä esimerkiksi tunnusluvulla.
Ihaksinen ei kerro tarkemmin, miten Hiltunen oli tullut tietoiseksi avaimen sijainnista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052815631653_uu.shtml

Iltalehti kirjoitti:
Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan aseiden säilytyssäännöt kaipaavat tarkennusta.
- Nykyiset aseiden säilyttämistä koskevat säännökset kaipaavat aikaisempien selvitysten perusteella joiltain osin tarkentamista. Hyvinkään tapahtumista aikanaan saatava selvitys huomioidaan aselain uudistamishankkeessa. Säilyttämissäännöksiä käydään läpi tulevan kesän ja syksyn aikana, Räsänen kertoo.
Räsänen ilmoittaa asettaneensa huhtikuussa ampuma-aselain toisen vaiheen uudistamishankkeen. Tässä käydään läpi myös ampuma-aseiden säilyttämistä koskevia perusvaatimuksia ja arvioidaan, miten aseiden säilytysturvallisuutta voitaisiin parantaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052815632519_uu.shtml

Hmmm. Onko näissä uutisissa jotain ristiriidassa?

*
Ampuma-aselaki 10 luku 106 § kirjoitti:
Säilyttäminen, kantaminen ja kuljettaminen

Ampuma-asetta tulee säilyttää lukitussa paikassa tai muuten lukittuna taikka siten, että ampuma-aseeseen kuuluvaa aseen osaa säilytetään erillään. Ampuma-asetta ja aseen osia ei näinkään säilytettyinä saa pitää paikassa, josta ne ovat helposti anastettavissa.
Jos säilytettävänä on erityisen vaarallinen ampuma-ase taikka yhteensä yli viisi pistoolia, revolveria, itselataavalla kertatulella toimivaa kivääriä tai itselataavalla kertatulella toimivaa 6 §:n 2 momentin 12 kohdassa tarkoitettua muuta ampuma-asetta, on aseet säilytettävä sisäasiainministeriön asetuksen mukaisessa lukitussa turvakaapissa. Turvakaappia ei kuitenkaan edellytetä, jos aseiden säilytystilojen sijaintipaikan poliisilaitos on hyväksynyt säilytystilat. (29.6.2001/601)
Ampuma-asetta saa yleisellä paikalla sekä tiloissa, joihin yleisöllä on pääsy, kuljettaa vain lataamattomana suojuksessa sekä kantaa ja kuljettaa vain silloin, kun siihen on hyväksyttävä syy. Moottorikäyttöisessä ajoneuvossa ampuma-asetta saa kuljettaa vain lataamattomana suojuksessa tai sijoitettuna suojattuun tilaan sekä kantaa vain silloin, kun siihen on hyväksyttävä syy. Metsästysaseen kuljettamisessa noudatetaan lisäksi, mitä metsästyslaissa ja sen nojalla säädetään.
Patruunoiden ja räjähdysainetta tai sytyttävää ainetta sisältävien erityisen vaarallisten ammusten säilyttämisessä ja kuljettamisessa sovelletaan lisäksi, mitä räjähdysvaarallisista aineista annetussa laissa ja vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetussa laissa (719/1994) sekä niiden nojalla säädetään.
 
Ampuma-aselain seuraavan vaiheen valmistelutyössä tuntuu olevan vahvana vallalla ajatus, että säilytyksen tulee tosiasiallisesti estää toimintakuntoisen aseen joutuminen kolmannen (myös perheenjäsenen) haltuun. Tuon ajatuksen muovaaminen toimeenpantavaksi laiksi onkin sitten vähän haasteellisempi juttu.

Periaate ei siis ole muuttumassa mihinkään, sääntö kyllä.
 
pstsika kirjoitti:
Lehdistö voisi käyttää oikeita termejä eikä kutsua jokaista sukkalaatikkoa asekaapiksi, jos se ei todella ole asekaappi vaan jokin "muu säilytystila". Puukaappien aseet on muutenkin säilytetty voimassa olevan lainvastaisesti. *

* Ampuma-aselaki 10 luku 106 §

Tiedätkö asiasta jonkin ennakkotapauksen?
 
Roger Mike kirjoitti:
pstsika kirjoitti:
Lehdistö voisi käyttää oikeita termejä eikä kutsua jokaista sukkalaatikkoa asekaapiksi, jos se ei todella ole asekaappi vaan jokin "muu säilytystila". Puukaappien aseet on muutenkin säilytetty voimassa olevan lainvastaisesti. *

* Ampuma-aselaki 10 luku 106 §

Tiedätkö asiasta jonkin ennakkotapauksen?

En tiedä miten noiden osalta on, mutta jos katsoit kuvia niin olet varmaankin samaa mieltä siitä, että seuraava ei täyty:

Ampuma-asetta tulee säilyttää lukitussa paikassa tai muuten lukittuna taikka siten, että ampuma-aseeseen kuuluvaa aseen osaa säilytetään erillään. Ampuma-asetta ja aseen osia ei näinkään säilytettyinä saa pitää paikassa, josta ne ovat helposti anastettavissa.

Kivääreissä on lukot paikoillaan ja haulikot ovat kokonaisina. Kaapit ovat puuta ja ovet osittain lasia. Menee samaan sarjaan kuin kiväärin säilyttäminen pirtin seinustalla.
 
Back
Top