KRP operaatio Turun saaristossa

Lukenut vain liikaa Remestä, mutta mieleni loihtii fantastisia mielikuvia, että tänä yönä kuhisee jossain päin Suomea... Joillain tiluksilla savu nousee piipusta jota ei ole lämmitetty koko vuonna ja Hiaceen lastataan muuttolaatikoita puolen yön jälkeen... Toisaalla sorakuopalla palaa pakettiauto ja sillalta heitetään jotain veteen.. Urheiluseuralle tulee yllättävä pelimatka toiselle paikkakunnalle. Ja Igorin ja Pjotrin lauantai on pilalla.
Saakeli, uusi Remes odottaa pöydällä...jää toiseksi tälle...
 
Kun tutkitaan talousrikoksena, niin voidaanko ko. kohteen omaisuus takavarikoida?

Laissa määritellyistä perustelluista syistä ainakin silloin jos omaisuus on rikoksella hankittua, joskus jos se on rikosväline ja varsin usein jos jokin osapuoli ei halua tai kykene maksamaan sille määrättyjä korvauksia.

Yritysverotuksesta en ole perillä, mutta ainakin yksityishenkilöiden suhteen verottaja voi käyttää ns. arviointimenettelyä - eli mätkäisee niin perhanasti. Jos ei kykene maksamaan, niin omaisuus ulosottoon. Jos kykenee maksamaan, niin pitää selvittää verottajalle että millä rahoilla tai verottaja vähäsen arvioi uudestaan entistä painavammalla kämmenellä.
 
Mafiavaltiossa kaikki liittyy kaikkeen. Vaikka kyseessä oikeasti olisi ”vain” järjestäytyneen rikollisuuden rahanpesu, voi sillä silti olla yhteyksiä Venäjän turvallisuuskoneistoon.
 
Kuinkahan helpolla Ylen käyttämä drone saadaan alas?
Valvonta on melko aktiivinen, koska dronen etsintä on varmasti alkanut heti ja silti ehdittiin kamera viedä...varmaan saattanut kuvaajaa hieman kuumottaa...
Normi yrittäjällähän on tietenkin kalusto valmiina?
 
Laissa määritellyistä perustelluista syistä ainakin silloin jos omaisuus on rikoksella hankittua, joskus jos se on rikosväline ja varsin usein jos jokin osapuoli ei halua tai kykene maksamaan sille määrättyjä korvauksia.

Yritysverotuksesta en ole perillä, mutta ainakin yksityishenkilöiden suhteen verottaja voi käyttää ns. arviointimenettelyä - eli mätkäisee niin perhanasti. Jos ei kykene maksamaan, niin omaisuus ulosottoon. Jos kykenee maksamaan, niin pitää selvittää verottajalle että millä rahoilla tai verottaja vähäsen arvioi uudestaan entistä painavammalla kämmenellä.
Verottaja on ulosotossa myös ensijainen velkoja eli nuohan menee käytännössä valtiolle samantein jollei firma niitä maksamaan pysty. Jos siis ovat firman nimissä. Voihan ne olla yksityisomistuksessakin.
 
Lukenut vain liikaa Remestä, mutta mieleni loihtii fantastisia mielikuvia, että tänä yönä kuhisee jossain päin Suomea... Joillain tiluksilla savu nousee piipusta jota ei ole lämmitetty koko vuonna ja Hiaceen lastataan muuttolaatikoita puolen yön jälkeen... Toisaalla sorakuopalla palaa pakettiauto ja sillalta heitetään jotain veteen.. Urheiluseuralle tulee yllättävä pelimatka toiselle paikkakunnalle. Ja Igorin ja Pjotrin lauantai on pilalla.

Kyllä, toivottavasti näin! Sitten vielä suvakki-vaihteeni päälle tässä:

Suomessa on kymmeniä tuhansia venäläisiä maahanmuuttajia jotka tekevät joka päivä ahkeraa ja omistautunutta työtä. Teollisuudessa, rakennuksilla, sairaaloissa ja monessa muussa paikassa. He ovat Putinin uhreja siinä missä muutkin. Ansaittu viha ja epäluulo Venäjää kohtaan tulee aina kohdistaa Venäjän hallintoa ja panslavismia kohtaan, ei koskaan yksittäistä venäläistä kohtaan!

Vihataan Putinia, ei venäläisiä!
 
Kuulin väärin, eli Airiston Helmi niminen yritys kyseessä. Tähän mennessä on löytynyt alueelta häirintälaitteita ja useampi AK-105 rynnäkkökivääri. Yrittävät pitää asian salassa, mutta löydöt tulevat julki. Kyseessä on todellakin ollut venäjän puolustusministeriön salainen kohde. Alueelta on kiinniotettu venäjän erikoisjoukkojen sotilaiksi tunnistettuja henkilöitä. Remeksen jäätyvä helvetti alkaa toteutumaan?

Murha Infosta. Todennököisesti paskaa mutta pisti miettimään

Linkki?
 
Menee toki foliohattuiluksi ja tosiaan voihan kyseessä ollakin että homma on juuri niin kuin ilmoitetaan tai sitten ei.

Se mitä tiedetään ei oikein istu talousrikostutkintaan ainakaan perinteisessä mielessä.

No joskus on Helvetin Enkeleiden pyörittämiä talousrikoksia aloitettu tutkimaan niin että Karhu menee ensiksi sisään
 
HS Paraisilla: Poliisi tutkii vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa
Paikalla on paljon poliiseja.

e0f7262965a24b20b3e6cdeb19a3c2b8.jpg


Poliisioperaatio oli käynnissä vielä iltaseitsemän aikaan Paraisilla Airiston Helmen alueella. (KUVA: KALLE KOPONEN / HS)
Satu Pajuriutta HS
Julkaistu: 22.9. 19:42
POLIISILLA on menossa laaja operaatio Turun saaristossa ja mantereella Airiston Helmi Oy -nimisen yrityksen tiloissa Paraisilla.

Helsingin Sanomien toimittaja ja kuvaaja Kalle Koponen on parhaillaan näköyhteyden päässä Airiston Helmen tiloista.

Koponen kertoi iltaseitsemän aikaan, että poliisilla on ”täysi hönkä” tutkinnan kanssa. Poliisi tutkii vanhoja sotilasveneitä, joita on Airiston Helmen laiturissa.
e58688bd94084284a7b013b65ab55a98.jpg


”Poliiseja kävelee tuolla isojen harmaiden veneiden kansilla ja ylärakenteilla ja he näyttävät tutkivan niitä veneitä”, kertoo Kalle Koponen.

”Ne ovat ilmeisesti vanhoja merivoimien sotilasveneitä.”

Koposen mukaan laiturissa on ainakin Kala-niminen harmaa huoltolautta, Targa-merkkinen vene ja pieni ilmatyynyvene, jossa on ilmapotkuri.

bc7101e84ebb49d38e517c10de17e855.jpg

Osa operaatioon osallistuvista poliiseista on siiviliasuisia ja osa poliisin tunnuksin varustettuja. (KUVA: KALLE KOPONEN / HS)

Keskusrikospoliisi (krp) on ottanut kaksi henkilöä kiinni ja kuulustellut seitsemää henkilöä Turun saaristossa tehtyyn talousrikostutkintaan liittyen.

Koposen mukaan Airiston Helmen pihapiirissä on paljon poliiseja.

”Paikalla on ainakin viisi siviilipoliisiautoa ja hetki sitten paikalle ajoi vielä iso valkoinen kuorma-auto”, hän kertoo.

Osa tutkintaa tekevistä henkilöistä on pukeutunut maastopukuihin.

326e1957850a49869d40d4964715c6cc.jpg

Airisotn Helmi -yrityksen tutkintaan on tultu useiden autojen voimin. (KUVA: KALLE KOPONEN / HS)

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005838053.html
 
Se, että PV ilmoitti ettei Airiston helmi ole heillä seurannassa, ei tarkoita sitä, ettei se olisi heillä seurannassa.

Puolustusvoimat taitaa muutenkin keskittyä enemmän alue- kuin yritysvalvontaan. Se ei taida seurata mitään liikeyritystä. Se lienee ihan mahdollista, että se seuraa jotain aluetta tavallista tarkemmin ja sillä alueella voi toki olla liikeyrityksiä.
 
No joskus on Helvetin Enkeleiden pyörittämiä talousrikoksia aloitettu tutkimaan niin että Karhu menee ensiksi sisään
Totta toisaalta eivät istu ehkä ihan bisnesmiehen saappaisiin :D
 
Kenenkään ei pidä kirjoittaa mitään mistään viranomaisten liikkeistä reaaliaikaisena yhtään mihinkään. Ei ole mitään perustetta olla tyhmä vain siksi, että on oikeus ja muutkin ovat.

facepalm! meinaatko ettei venäjän tiedustelu näe ihan omilla laitteillaan ihan reaaliajassa missä täällä kalusto liikkuu...
 
Tuossa kuvassa eivät suinkaan ole kaikki venäläisten omistamat ja PV:n toimipisteiden välittömässä läheisyydessä olevat maa-alueet..

Ymmärtääkseni itärajan lähellä, idästä johtavien reittien ja niihin liittyvien puolustuksellisesti tärkeiden paikkojen (harjut, sillat, lossit...) lähellä on malko paljon venäläisomisteista majoitustoimintaa.

Ja jostain olen saanut sen kuvan että asia olisi aika samoin Lapissa ja ehkä osassa Kainuuta.

Olisi kiinnostavaa tietää, että löytyykö niistäkin kummia yhteyksiä hassuihin itäisiin organisaatioihin.

Jos löytyy niin toivottavasti niissäkin tehdään joskus talousrikostutkintaa.
 
"Myös Puolustusvoimien henkilöstöä osallistuu operaatioon, kertoo Puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Sami Nurmi. Hän ei halua kertoa, minkä verran sotilaita on mukana operaatiossa.

”Se ei ole oleellinen kysymys. Meillä on tiettyä asiantuntemusta”, Nurmi sanoo ja kertoo, että epäiltyihin rikoksiin tai tutkinnan kohteisiin liittyvistä asioista tiedottavat poliisiviranomaiset."

Mielenkiintoista... Mitä asiantuntemusta puolustusvoimilla voi olla talousrikoksiin liittyen? ;)

Talousrikoksiin liittyy usein kätkemistä, piilottamista, todisteiden hävittämistä...

Laajoihin tutkintoihin voi liittyä valvontaa - sensoreilla, henkilöstöllä...

Iso operaatio saattaa tarvita kenttäkeittiöitä ja muuta logistiikkaa.

Helppohan noita erilaisia osaamisalueita on keksiä.
 
Back
Top