Kuinka talvisota olisi mennyt, jos se olisi taisteltu jatkosodan vahvuudella?

[Protheon_93]

Eli ongelma talvisodassa oli se, että puolustusvoimia ei oltu varusteltu riittävän hyvin. Kuinka jos olisimme taistelleet sen jatkosodan vahvuudella, ajattelisitte että talvisota olisi mennyt?

 

[Sardaukar]

Varmasti hieman paremmin.

Välirauhan aikana tehtiin paljon muutoksia juurikin Talvisodan kokemusten perusteella.

Vahvuus (ja etenkin tykistö ja ammukset plus ilmavoimat) olisi ollut lujasti hyödyksi. Miten sitten muuten olisi mennyt, koska edelleenkään ei olisi ollut käytössä muuta kokemusta kuin vapaussodan aikainen...vaikea sanoa.

 

[tulikomento]

Varmasti hieman paremmin.

Välirauhan aikana tehtiin paljon muutoksia juurikin Talvisodan kokemusten perusteella.

Vahvuus (ja etenkin tykistö ja ammukset plus ilmavoimat) olisi ollut lujasti hyödyksi. Miten sitten muuten olisi mennyt, koska edelleenkään ei olisi ollut käytössä muuta kokemusta kuin vapaussodan aikainen...vaikea sanoa.

Kyllähän talvisota opetti taktisesti. Esim. joulukuun 39 "hölmön tölväys" opetti mitenkä ison mittakaavan hyökkäystä EI tule suorittaa. Toisaalta, kyllä jatkosodan hyökkäysvaihekin tuotti kovat miestappiot. Minusta iso ongelma oli se, että kunnon painopisteitä ei maltettu muodostaa, vaan moni komentaja yritti itse omin päin eteenpäin. Mikroskaalassa minusta tätä kuvaa hyvin Tuntemattoman sotilaan "bunkkerilinjan" puhkaisu. Kariluoto kertoo Autiolle tappioista johon Autio vaan vastaa, että: "Koko pataljoona on jo kiinni. Jos menet läpi niin tämä on sinun päiväsi."

 

[StmSvejk]

Puolustusvoimat oli varusteltu lähes niin hyvin kuin mahdollista. Puolustusmäärärahat olivat olleet sangen suuret, joiltain osin oli jopa ongelmia kaiken rahan käytössä mikä viivästytti hankintoja - kiireen tuntua ei ollut. Ehkä jos Ryti olisi liukastunut banaaninkuoreen, olisi voitu ottaa dollarilaina USA:sta ja tehdä mittavia viime hetken hankintoja. Samoin kotimaisen teollisuuden liikekannallepanon olisi voinut valmistella paremmin, samoin kuin liikenneyhteydet Norjasta Ruotsin kautta Suomeen.

Mutta takaisin alkuperäiskysymykseen. Vahvempi Suomi olisi voinut pahimmassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että Stalin olisi heti alkajaisiksi keskittänyt Suomea vastaan sellaiset voimat kuin talvisodan lopussa.

 

[Hallinkorva]

Mutta takaisin alkuperäiskysymykseen. Vahvempi Suomi olisi voinut pahimmassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että Stalin olisi heti alkajaisiksi keskittänyt Suomea vastaan sellaiset voimat kuin talvisodan lopussa.

Kyllä se olisi otettu huomioon, mutta olisiko Stalin hyökännyt ollenkaan? Komissaarien mielestä kansa ei vastustaisi kommunistista vapauttajaansa, mutta ei kai Stalin niin tyhmä ollut. Molotovin-Ribbentropin sopimuksessa Eurooppa jaettiin, mutta eihän se mikään jakomääräys ollut. Kun oli helppoa ottaa. otettiin. Paitsi Suomi.

Helmikuussa siellä oli puolet Neuvostoliiton Euroopan vastaisista joukoista. Silti yhä edelleen mediassa ja politikkojen suussa kiertää tavan takaa mantra, että talvisota käytiin vain Leningradin sotilaspiiriä vastaan. Niin varmaan, mutta ei pelkästään Leningradin distriktin joukkoja vastaan.

 

[Hallinkorva]

Puolueettomuuden yksi peruskiviä on voima.

Kun Paasikivi esitti Stalinille, etteme anna saksalaisten hyökätä Suomen alueen kautta, Stalin sanoi: "Teiltä ei kysytä."

Heikkoutemme siihen sotaan vei. Mutta kaikki mahdolliset rahat annettiin, vaikka rutistiinkin.

Talvisodan jälkeen Stalin oli itse ajanut tilanteen siihen pisteeseen, että nyt jopa kysyttiin, ja vastaus oli jostain kumman syystä kyllä.

 

[polkovnik]

Kyllähän talvisota opetti taktisesti. Esim. joulukuun 39 "hölmön tölväys" opetti mitenkä ison mittakaavan hyökkäystä EI tule suorittaa. Toisaalta, kyllä jatkosodan hyökkäysvaihekin tuotti kovat miestappiot. Minusta iso ongelma oli se, että kunnon painopisteitä ei maltettu muodostaa, vaan moni komentaja yritti itse omin päin eteenpäin. Mikroskaalassa minusta tätä kuvaa hyvin Tuntemattoman sotilaan "bunkkerilinjan" puhkaisu. Kariluoto kertoo Autiolle tappioista johon Autio vaan vastaa, että: "Koko pataljoona on jo kiinni. Jos menet läpi niin tämä on sinun päiväsi."

Mannerheim esti talvisodan kritiikin. Sotakokemusten keruuta ei käsketty ja sotahistorian toimistoon ei osoitettu resursseja. Mitään ylimmän johdon yhteenvetoa tai johtamisharjoitusta ei toteuttu. Sotapelinä sadan päivän operaatiot olisi pitänyt käydä läpi kaikissa armeijakunnissa.
Ohjesääntöjen kirjoittamisen sijasta olisi pitänyt tehdä muutaman sivun mittaisia toimintaohjeita ja -piirroksia. Niiden jakelu jokaiseen perusyksiköön ja käyttönotoon puuttui kokonaan. Perusyksiköissä jatkettiin sulkeisjärjestyksen harjoittelua ja asekäsittelyä.

Taistelujaotusta ei muutettu ja kokoonpanojen heikkoudet siirtyivät jatkosotaan. Prikaati olisi voinut korvata divisioonan ja rykmentin, jolloin prikaatin esikuntaan olis saatu pätevät upseerit. Armeijakunta kyllä hallitsee viisikin itsenäistä prikaatia. Huolto säilyi ihmeellisessä kolonna-organisaatiossa jossa yksiköt olivat levällään ilman komentajaa. Saksalaisten huoltopataljoona olisi ollut helppo kopioida ja rakentaa huoltoon linjaorganisaatio prikaatin huoltokomentaja-pataljoonan huoltopäälliikkö- komppanian huoltoupseeri ja huoltoryhmän johtaja, no sellaistahan ei ole vieläkään vaan sotku jossa hääräävät vääpelit ja huoltopäälliköt miten sattuu ilman välttämätöntä huoltokoulutusta. Sotasaaliin käyttöönottoa varten erillinen korjaamo- ja kuljetuskomppania olisi ollut tarpeen että aseet ja varusteet olisi saatu käyttökelpoisina heti jakoon taistelujoukoille.
Aselajijoukot olisi pitänyt siirtää orgaanisiksi prikaatiin mutta nekin olivat erillispataljoonia ja -komppanioita. Ilmavoimien yhteysupseeri prikaatin esikuntaan olisi pitänyt organisoida jo tiedustelunkin takia. Erilliset RajaJK:t yhdiistettiin kevytosastoihin vasta sodan lopulla, niistä olisi pitänyt tehdä tiedustelupataljoona eli neljäs pataljoona. Tykistörykmentti, -tiedustelu ja tulenjohto myös olisi pitänyt olla prikaatin kiinteä osa ml ammushuolto.

No tuossa muutamia havaintoja joita olen poiminut satunnaisista muistelmista ja tutkimuksista. Tärkein kokemusten jakamisen jarru oli kunnianarka ylipäällikkö ja häntä palvovat lähimmät alaiset, jotka myös sammuttivat intomielet. Keskinäiset valtataistelut myöskin estivät asiallisen kritiikin koska kaikkea tietoa olisi voitu käyttää lyömäaseena.