Taustaa:
Jatkosotaan lähdettäessä Vaasan sotilasläänin komentaja eversti Hannu Hannuksela sai komentoonsa 19. Divisioonan. Siihen kuuluivat JR 16 (Matti Laurila), JR 37 (Into Salmio) ja JR 58 (Eino Juva). Pohjalaiset eivät pitäneet Hannukselasta, ja heidän mielestään divisioona olisi pitänyt antaa Laurilalle. Henkilösuhteet olivat huonot, ja erityisen huonot välit Laurilalla oli esikuntapäällikköön majuri Otto Liliukseen. Lilius oli talvisodassa Laurilan alaisena, ja Laurila siirsi hänet pois.
Jostain (sekin taisi olla Brantbergilta) olen lukenut arvion, että Lilius "oli rohkea ja hänet nähtiin usein etulinjassa pistooli kädessä". No niin nähtiin. Heppu ilmestyi milloin missäkin pitkin Taipaletta taistelutauoilla haukkumassa sotilaita ja uhkailemassa pistoolilla "pelkureita". Näistä on useita kirjallisia viitteitä.
Kerran hän ilmestyi soinilaisten (keskisuomalaisten rykmentti) luokse ja uhkaili vänrikki Mauno Pohjolaa. Silloin miehet osoittivat vierasta majuria konepistoolilla ja sanoivat: "Älä sinä saatana hauku meidän vänrikkiä." Lilius häipyi. (ks. Jukka L. Mäkelä:
Taipaleenjoki)
Esikunnassa ollut sotilas kertoi Ilmari Turjalle kuulleensa Hannukselan ja Liliuksen keskustelleen, jolloin Lilius oli sanonut: "
Tässä sodassa Laurilan gloria syödään pois." Kyse on kuitenkin vain suullisesta todistuksesta.
No se Liliuksesta.
Brantberg kertoo:
JR 16 sai 27. päivänä heinäkuuta vuonna 1941 käskyn hyökätä rajan pinnassa olevaan Kumurin kylään. Laurila pyysi tiedustelutietoja ja ilmavalokuvia vihollisen asemista eversti Hannu Hannukselan 19. divisioonan esikunnasta. Sieltä ilmoitettiin, ettei Kumurissa ole varustettuja asemia.
Vastassa oli kuitenkin vahvasti linnoitettu linja. Puna-armeija ampui betonibunkkereistaan suoraan hyökkääjien riveihin. Tappiot olivat suuret ja hyökkäys juuttui. Laurila antoi vetäytymiskäskyn. Huonoa sotaonnea?
Kersantti Väinö Kurunmäki sai ennen hyökkäystä divisioonan esikunnalta käskyn tiedustella Kumurin maastoa.
- Käskyssä ilmoitettiin, ettei siellä ole mitään, mutta käykää katsomassa, Kurunmäki kertoo.
Kurunmäen partio totesi, että edessä oli vahvasti varustetut asemat bunkkereineen ja kivipoteroineen, jotka hallitsivat koko maastoa.
- Kun ilmoitin tiedot esikuntaan, minua ei uskottu. Paikalle lähetettiin upseeripartio luutnantti Reino Hautalan johdolla, joka varmisti tulokset.
Epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen Laurila oli järjestämässä joukkojaan uuteen yritykseen. Paikalle saapui Erillisen järeän patterin päällikkö, luutnantti Åke Windt. Hänen kartallaan oli 24 vihollisen varustettua bunkkeria, joista pystyi tulittamaan Laurilan rykmentin hyökkäyskaistaa.
Mutta Laurilalle ei tietoja annettu vaan sanottiin: "
Ei siellä ole mitään vastusta, sinne voi mennä vaikka kalikat kädessä."
Hyökkäyksen jälkeen kävi ilmi, että
Kumurin asemat oli ilmakuvattu ja kuvissa bunkkerit näkyivät. Laurila ilmoitti puhelimitse eversti Hannukselalle, että oli joutunut uskomattoman petoksen uhriksi. Laurila kieltäytyi jatkamasta hyökkäystä ja vaati virallista tutkimusta asiassa.
Kieltäytymisestä olisi pitänyt joutua sotaoikeuteen. Ja nyt kieltäytyjä oli vielä rykmentinkomentaja. Mitään virallista tutkimusta ei kuitenkaan tehty.
Sen jälkeisen Kiteen läpimurron JR 16 hoiti räyhäkkäästi. Rykmentti tuhosi Gorolenkon divisioonan panssarikomppanian ja jalkaväkipataljoonan perusteellisesti. Neuvostopanssareita tuhottiin 11. Hannukselan puhelimessa annettu vastaus Laurilan ilmoittamaan voittoon kuului:
Älä valehtele! Ette te ole siellä muuta tehneet kuin maanneet ja haisseet. Älä koeta uskotella minulle, että sinun rykmenttisi pystyisi johonkin.
Olavi Mantere tuhosi vaunuista seitsemän ja haavoittui jalkoihinsa. Hannuksela ei olisi halunnut puoltaa nimitysesitystä, mutta hänen oli lopulta pakko: Mantereesta tuli ritari nro 13.
Elokuussa Hannuksela jatkoi savustamista. Hän laittoi Laurilan hyökkäämään mutta otti osan pataljoonista pois ja alisti muualle. Laurila ymmärsi yskän ja pyysi siirtoa ja jälleen tapahtumien perinpohjaista tutkimista. Hägglund ilmoitti Hannukselalle. "
Minulla ei ole mitään aihetta epäillä asianomaisen esimiesten arvostelukykyä, joten eversti Laurilan toivoma tutkiminen ei voi tulla kysymykseen."
Kumurin tapauksessa kyseessä oli mahdollinen sotapetos, josta seuraa kuolemanrangaistus tai kuritushuonetta. Päämaja ei kuitenkaan yhtynyt Hägglundin arvosteluun, vaan nimitti Laurilan Jalkaväkirykmentti 22:n komentajaksi kenraaliluutnantti Talvelan alaisuuteen. Siinä on kenraali, joka ei ole tunnettu mielistelystä. Hän oli hyvin tyytyväinen Laurilaan: "Myös tämän rykmentin komentajantehtävän Laurila suoritti hyvin. Tuulosjoen läpimurrossa hän työntäytyi syvälle vihollisen selustaan, katkaisi vihollisen yhdystien ja otti sotasaaliiksi tykkejä ja muuta kalustoa. Tämän rohkean operaation yhteydessä Laurila osoitti erityisesti henkilökohtaista urhoollisuutta.Se, että hän on saanut huonoakin arvostelua osakseen muissa yhtymissä, johtunee komentajien luonteenominaisuuksista."
Näin siis Talvela.
Jukka Kemppinen ottaa kateuden esiin kirjoituksessaan:
Laurila jätti hyökkäämättä mm. siksi, että Kumuri oli hyvin vahvasti linnoitettu ja kokonaistilanteesta arvasi, mitä tapahtuisi – venäläiset vetäytyivät sieltä muutamien päivien kuluttua kokonaistilanteen takia vapaaehtoisesti.
Se historia on kirjoittamatta, jossa kerrottaisiin lähemmin ylempien upseerien ammattitaidottomuudesta. Ei sitä koskaan kirjoiteta. Pataljoona- ja rykmenttitason taitamattomuus maksoi niin monen tuhannen ihmisen hengen.
Laurila ei kukaties ollut sotilaana ihmeellinen älyniekka, ei siis mikään Nihtilä, mutta kun hän sai 1941 johdettavakseen toisen rykmentin, niin mahdottomuudestaan maankuulu esimies, kenraali Talvela, oli hänen toimintaansa sangen tyytyväinen, ja ilmaisi sen kirjallisesti vielä sodan jälkeen. Kenraali Karhu oli samaa mieltä. Ja Päämaja palkitsi VR 1:llä tammenlehvien kera.
Sotasankareiden (talvisodan Kemppi ja Laurila) olisi viisainta kaatua. Muutoin kollegat ja muut ”ystävät” kaluavat heidät hengiltä.
Tämä koskee pienempiäkin kihoja. Tunnettu ”vaskisti” Paavo Susitaival sai karvaasti maksaa jatkosodassa suurenmoisen toimintansa talvisodan Suomussalmella (ryhmä Susi).
Ilmari Turja pyysi sodan jälkeen Kekkosta palauttamaan Laurilan maineen. UKK sanoi vain: "Laita sinä asiat kuntoon." Turja kirjoitti kirjan.
Hannu Hannuksela kuoli komentopaikallaan sydänkohtaukseen vuoden 1942 toukokuussa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Laurila
http://brantberg.fi/Sotaupseerit - Matti Laurila.htm
http://kemppinen.blogspot.fi/2008/09/laurilain-tyt.html