Tvälups
Ylipäällikkö
yle Uutiset Ulkomaat 28.6.2013 klo 7:28
Kuusi kysymystä ja vastausta: Mistä Snowdenin tiedoissa oikein on kyse
Yhdysvaltalainen Edward Snowden kertoi julkisesti Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian laajasta tietoliikennevakoilusta. Snowdenin paljastukset herättivät koko maailman mielenkiinnon. Vielä 1929 Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Stimson totesi vakavissaan, että "herrasmiehet eivät lue toisten kirjeitä".
1. Ovatko Snowdenin vuotamat tiedot paljastaneet jotain uutta?
Kyllä, mutta eivät siinä mielessä kuin äkkiseltään kuvittelisi.
Jo toukokuussa 2006 USA Today -lehti kertoi, että Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusvirasto NSA kerää salaa kymmenien miljoonien amerikkalaisten puhelutietoja. Tietoja kerättiin ainakin AT&T, Verizon ja BellSouth puhelinoperaattoreiden asiakkaista.
Snowdenin vuotamat tiedot kertovat pikemminkin siitä, kuinka tiedusteluvirkamiesten keräämän tiedon määrä on moninkertaistunut vuosien aikana. Jos vuonna 2006 kerättiin kymmenien miljoonien amerikkalaisten puhelintietoja, vuonna 2013 tietoja kerätään periaatteessa miljardeista ihmisistä maailmanlaajuisesti.
Snowdenin vuotamat tiedot viittaavat siis kehitykseen, jossa turvallisuuspalvelut pyrkivät pääsemään käsiksi entistä suurempaan määrään tieto- ja puhelinverkoissa kulkevaa tietoa.
Lisäksi Snowdenin antamat tiedot valaisevat Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian keskinäistä tietojen vaihtoa. On vanha totuus, että tiedustelutieto on kulkenut sukkelasti Atlantin yli, mutta Snowdenin paljastukset vahvistivat epäilykset siitä, mitä tietoa kerätään, miten kerätään ja millaista tietoa Lontoon ja Washingtonin välillä kulkee.
2. Rajoittuuko urkintaskandaali vain Yhdysvaltoihin ja Isoon-Britanniaan?
Kyllä - toistaiseksi.
Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian turvallisuuskoneistot ovat maailman laajimpia, joten on luonnollista, että näistä maista myös pulpahtelee eniten tietoja salaisista vakoiluohjelmista. Lisäksi Yhdysvalloissa tiedustelutietoja vuodetaan säännöllisesti. Esimerkiksi Euroopasta harvoin kuullaan yhtä hätkähdyttäviä uutisia.
Tietoturva-asiantuntijat ovat puolestaan huomauttaneet, että tähän asti tietoverkot ovat olleet tiedustelun "villi länsi". Mitä tietoja tiedustelupalvelut saavat kerätä ja millä edellytyksillä, ovat kysymyksiä, joihin kansalliset lainsäädännöt antavat usein vain niukasti vastauksia. Näiden kysymysten merkitys kuitenkin korostuu entisestään, erityisesti Euroopassa, kun tiedustelupalvelut suuntautuvat entistä enemmän tietoverkkoihin, joita jo nyt kutsutaan sodankäynnin viidenneksi ulottuvuudeksi.
3. Onko tällainen urkinta laillista?
Yhdysvaltain armeijan elektronisesta sodankäynnistä vastaavan osaston komentaja kenraali Keith Alexander senaatin määrärahakomitean kuultavana. Yhdysvaltain armeijan elektronisesta sodankäynnistä vastaavan osaston komentaja kenraali Keith Alexander senaatin määrärahakomitean kuultavana Washington D.C.:ssä 12. kesäkuuta. Kuva: Michael Reynolds / EPA
Kyllä, teoriassa.
Niin sanottu Patriot Act on yksi yhdysvaltalaisen tiedustelutoiminnan kulmakivistä. Laki säädettiin välittömästi syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen ja se laajensi tiedustelupalveluiden oikeuksia kerätä tietoja. Myös yhdysvaltalaisista. Kyseessä oli merkittävä päätös, sillä niin sanottu Churchin valiokunta kielsi tiedustelupalveluja keräämästä tietoja omista kansalaisistaan vuonna 1975, kun kävi ilmi, että keskustiedustelupalvelu CIA oli kerännyt tietoja yhdysvaltalaisten poliittisten puolueiden jäsenistä.
Patriot Act on kaksiosainen: osa lain määräyksistä astui pysyvästi voimaan. Osa taas on uudistettava määräajoin, koska määräykset loukkaavat amerikkalaisten yksityisyyttä. Patriot Actin käytännön soveltamisesta ei tiedetä paljon, koska pääosa käytännöstä pidetään turvallisuussyihin vedoten salassa. Muutamat Yhdysvaltain senaatin tiedusteluvaliokunnan jäsenet ovat sanoneet, että kansalaiset eivät pitäisi hallituksen tulkinnasta ja siitä, miten lakia käytännössä sovelletaan.
2000-luvun aikana Yhdysvallat on heikentänyt perustuslain suojaamia yksilön oikeuksia. Niin sanottu FISA-laki (Foreign Intelligence Surveillance Act) suojaa Yhdysvaltojen kansalaisia jossain määrin tiedustelupalveluiden urkinnalta. Jos et ole Yhdysvaltojen kansalainen, olet tiedustelupalveluille vapaata riistää, koska Yhdysvaltojen perustuslaki ei suojaa ulkomaalaisten oikeuksia.
Snowdenin vuodettua tietonsa julkisuuteen Yhdysvaltojen turvallisuusvirasto NSA kiirehti julkisuudessa korostamaan, että viraston kaikkia toimia valvoo moniportainen valvontakoneista, jonka huipulla toimii parlamentaarinen valvontaelin, senaatin tiedusteluvaliokunta. NSA jätti mainitsematta, että suurella yleisöllä ei ole juuri mahdollisuuksia arvioida tiedustelupalvelun toimien lainmukaisuutta tai laittomuutta. Kaikki tapahtuu suljettujen ovien takana ja jopa tiedusteluvaliokunnan jäseniä on kielletty paljastamasta mitään julkisuuteen.
4. Saavatko tiedustelupalvelut vapaasti kerätä tietoa yritysten palvelimilta?
Eivät, ainakaan virallisesti.
Virallisen selityksen mukaan yritysten palvelimilta tietoja kaipaavat virastot joutuvat esittämään haasteen. Tätä ovat korostaneet myös Microsoft, Yahoo, Google, Facebook, PalTalk, YouTube, Skype, AOL ja Apple, joiden palvelimilta tietoja on haettu.
Median kirjoituksista saattoi saada käsityksen, että NSA:n salainen Prism-ohjelma nuuskii järjestelmällisesti käyttäjätietoja yhtiöiden palvelimilta. Todellisuus lienee laimeampi. Prism on vain tekninen ohjelma, jonka avulla NSA voi kerätä yritysten palvelimilta niitä tietoja, jotka oikeusistuin on määrännyt luovutettavaksi. Yksikään yritys ei ole ollut näistä päätöksistä mielissään, mutta mahdollisuudet pullikoida oikeuden päätöstä vastaan ovat olleet vähäiset.
Järjestelyn oikeudenmukaisuuden arviointi on lähes mahdotonta. NSA ei vaadi käyttäjätietojen julkistamista liittovaltion yleisistä tuomioistuimista, vaan erityisestä FISA-tuomioistuimesta, jossa oikeudenkäynti ja päätökset ovat salaisia. Se tiedetään, että tuomioistuin kuulee vain turvallisuusvirastojen kannan esiteltävään asiaan, jonka jälkeen tuomioistuin antaa päätöksensä. 2000-luvulla FISA-tuomioistuin on antanut kielteisen päätöksen vain kahdesti. Turvallisuusvirastojen mukaan tämä kertoo siitä, että virastojen oma sisäinen valvonta toimii erinomaisesti.
Jos Prism-ohjelmaa haluaa jotenkin jäsentää, kyseessä on uusin työkalu tiedustelupalveluiden työkalupakissa. Liittovaltion poliisilla FBI:lla on jo vuosia ollut oikeus marssia mihin tahansa IT-yhtiöön ja vaatia tietoja. Aina tähän ei ole tarvittu edes oikeuden päätöstä, vaan tietoja on voitu vaatia erityisen kansallisen turvallisuuden kirjeellä (engl. national security letter). Nämäkin toimet ovat salaisia. Kansalaiset eivät voi arvioida, kuinka usein näitä tietopyyntöjä on esitetty ja missä laajuudessa yritykset ovat luovuttaneet tietoja.
Urkintakohun vuoksi yritykset haluavat kuitenkin raottaa salaisuuksien verhoa ja paljastaa edes vähän oman kilpensä kiillottamiseksi. Google ja joukko muita Prism-ohjelmaan liitettyjä yrityksiä on pyytänyt tuomioistuimelta lupaa paljastaa, kuinka monta tietopyyntöä NSA on niille tehnyt. Yritykset toivovat, että lukumäärän paljastaminen lopettaisi väitteet siitä, että NSA:lla on "suora pääsy" yritysten palvelimille.
On kuitenkin todennäköistä, että pyyntöön ei suostuta. Turvallisuusvirastot ja Yhdysvaltain hallinto pelkäävät, että pelkkä lukumäärän julkistaminen paljastaisi terroristeille, ja laajemmin rikollisille ja valtion vastustajille, jotain turvallisuusvirastojen toimintatavoista.
5. Eli minua ei vakoilla, jos en käytä Prism-ohjelmaan liitettyjen yritysten palveluita?
Väärin.
Snowdenin vuotamat tiedot kertovat kolmesta eri järjestelmästä. Ensinnäkin tietoja kerätään Prism-ohjelman avulla tiettyjen suosittujen palveluiden palvelimilta.
Toiseksi tiedustelupalvelut keräävät matkapuhelinten metadataa. Esimerkiksi puhelinyhtiö Verizon luovuttaa liittovaltiolle asiakkaidensa metadatatietoja. Tämä ei tarkoita, että turvallisuuspalveluilla on pääsy puheluiden sisältöön. Metadata kertoo esimerkiksi, mistä käyttäjä soittaa, mihin numeroihin hän soittaa ja kauanko puhelut kestävät. Näiden tietojen perusteella voidaan laatia käytösanalyyseja ja jos käyttäytyminen äkisti muuttuu, tiedustelupalveluilla voi olla syy kiinnostua käyttäjästä.
Kolmas ja mahdollisesti tärkein tekijä on kansainvälisen tietoliikenneverkon nuuskinta. Pieni tekninen selvitys on tarpeen. Tieto ei kulje internetissä suoraviivaisesti. Jos lähetät sähköpostia Helsingistä Turkuun, viesti ei ota ensimmäistä VR:n pikavuoroa. Sen sijaan tieto pakataan datapaketeiksi, jotka kiertävät ympäri maailmaa sijaitsevien välityspalvelimien kautta. Toisin sanottuna, jos NSA seuraa Pakistanissa sijaitsevaa internet-palvelinta, virasto voi lukaista sinunkin viestisi.
6. Tarvitseeko minun olla huolissani tästä tietojen keräämisestä?
Kyllä - ja ei.
Ei siksi, että tiedustelupalvelut loukkaisivat yksityisyyttäsi ja revittelisivät julkisesti tekemisilläsi. Jos olet elänyt elämäsi kuin pyhimys etkä edes tiedä, mikä Face on, sinulla ei ole mitään hätää.
Vaikka internet- tai puhelutiedoissasi olisi jotain, mistä et puhuisi julkisesti, voit luottaa numeroiden voimaan: Internetissä kulkee niin paljon tietoa, että sähköpostilla lähettämäsi valokuvat nuoruuden pilvi-kokeiluista tai satunnaiset vierailut erikoisilla aikuisviihdesivuilla eivät herätä tiedustelupalveluiden mielenkiintoa. Nykyteknologia mahdollistaa yksityiskohtaisen tiedon keräämisen valtavasta tietomäärästä, mutta edes Yhdysvalloilla ei ole riittävästi analyytikoita seulomaan kaikkea kerättyä tietoa.
Tietojenkeruu on kuitenkin ongelma. Vaaravyöhykkeessä ovat erityisesti toisinajattelijat, tietojen vuotajat, tutkivat toimittajat ja oikeastaan kaikki, jotka pitävät maansa hallinnon toimintaa vääränä, arveluttavana tai laittomana. Jos kuulut näihin ihmisiin ja ilmaiset mielipiteesi julkisesti, on mahdollista, että joku kanssasi eri mieltä oleva ottaa asiakseen tutkia, mitä kaikkea sinusta selviää. Nimittäin kaikki verkossa julkaistu myös pysyy siellä.
Kuulostaako kaukaa haetulta? Yhdysvallat on tässäkin suhteessa varsinainen ihmemaa. Kun yhdysvaltalainen diplomaatti Joseph Wilson julkisesti kumosi presidentti George W. Bushin hallinnon väitteet presidentti Saddam Husseinin uraaninrikastusohjelmasta, eräät hallinnon työntekijät päättivät rankaista Wilsonia. He kertoivat julkisuuteen, että Wilsonin vaimo työskenteli keskustiedustelupalvelu CIA:lle. Tämä tuhosi naisen uran.
David Petraeus joutui eroamaan samaisen viraston johdosta, koska FBI:n kenttäagentti ryhtyi penkomaan Petraeuksen elämänkerran kirjoittajan taustoja. Tutkimuksissa FBI sai hyppysiinsä sähköposteja, jotka paljastivat, että Petraeuksella oli avioliiton ulkopuolinen suhde kirjailijan kanssa.
Aikana ennen internetiä J. Edgar Hoover piti itsensä Yhdysvaltojen turvallisuuspalveluiden johdossa liki viisi vuosikymmentä julkistamalla huomattavan määrän arkaluontoista tietoa poliittisista vastustajistaan.
Esimerkit osoittavat, että jos kerätty tieto tallennetaan jonnekin, ennemmin tai myöhemmin joku ei voi vastustaa tiedon käyttämistä omien tarkoitusperiensä edistämiseksi.
Kuusi kysymystä ja vastausta: Mistä Snowdenin tiedoissa oikein on kyse
Yhdysvaltalainen Edward Snowden kertoi julkisesti Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian laajasta tietoliikennevakoilusta. Snowdenin paljastukset herättivät koko maailman mielenkiinnon. Vielä 1929 Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Stimson totesi vakavissaan, että "herrasmiehet eivät lue toisten kirjeitä".
1. Ovatko Snowdenin vuotamat tiedot paljastaneet jotain uutta?
Kyllä, mutta eivät siinä mielessä kuin äkkiseltään kuvittelisi.
Jo toukokuussa 2006 USA Today -lehti kertoi, että Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusvirasto NSA kerää salaa kymmenien miljoonien amerikkalaisten puhelutietoja. Tietoja kerättiin ainakin AT&T, Verizon ja BellSouth puhelinoperaattoreiden asiakkaista.
Snowdenin vuotamat tiedot kertovat pikemminkin siitä, kuinka tiedusteluvirkamiesten keräämän tiedon määrä on moninkertaistunut vuosien aikana. Jos vuonna 2006 kerättiin kymmenien miljoonien amerikkalaisten puhelintietoja, vuonna 2013 tietoja kerätään periaatteessa miljardeista ihmisistä maailmanlaajuisesti.
Snowdenin vuotamat tiedot viittaavat siis kehitykseen, jossa turvallisuuspalvelut pyrkivät pääsemään käsiksi entistä suurempaan määrään tieto- ja puhelinverkoissa kulkevaa tietoa.
Lisäksi Snowdenin antamat tiedot valaisevat Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian keskinäistä tietojen vaihtoa. On vanha totuus, että tiedustelutieto on kulkenut sukkelasti Atlantin yli, mutta Snowdenin paljastukset vahvistivat epäilykset siitä, mitä tietoa kerätään, miten kerätään ja millaista tietoa Lontoon ja Washingtonin välillä kulkee.
2. Rajoittuuko urkintaskandaali vain Yhdysvaltoihin ja Isoon-Britanniaan?
Kyllä - toistaiseksi.
Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian turvallisuuskoneistot ovat maailman laajimpia, joten on luonnollista, että näistä maista myös pulpahtelee eniten tietoja salaisista vakoiluohjelmista. Lisäksi Yhdysvalloissa tiedustelutietoja vuodetaan säännöllisesti. Esimerkiksi Euroopasta harvoin kuullaan yhtä hätkähdyttäviä uutisia.
Tietoturva-asiantuntijat ovat puolestaan huomauttaneet, että tähän asti tietoverkot ovat olleet tiedustelun "villi länsi". Mitä tietoja tiedustelupalvelut saavat kerätä ja millä edellytyksillä, ovat kysymyksiä, joihin kansalliset lainsäädännöt antavat usein vain niukasti vastauksia. Näiden kysymysten merkitys kuitenkin korostuu entisestään, erityisesti Euroopassa, kun tiedustelupalvelut suuntautuvat entistä enemmän tietoverkkoihin, joita jo nyt kutsutaan sodankäynnin viidenneksi ulottuvuudeksi.
3. Onko tällainen urkinta laillista?
Yhdysvaltain armeijan elektronisesta sodankäynnistä vastaavan osaston komentaja kenraali Keith Alexander senaatin määrärahakomitean kuultavana. Yhdysvaltain armeijan elektronisesta sodankäynnistä vastaavan osaston komentaja kenraali Keith Alexander senaatin määrärahakomitean kuultavana Washington D.C.:ssä 12. kesäkuuta. Kuva: Michael Reynolds / EPA
Kyllä, teoriassa.
Niin sanottu Patriot Act on yksi yhdysvaltalaisen tiedustelutoiminnan kulmakivistä. Laki säädettiin välittömästi syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen ja se laajensi tiedustelupalveluiden oikeuksia kerätä tietoja. Myös yhdysvaltalaisista. Kyseessä oli merkittävä päätös, sillä niin sanottu Churchin valiokunta kielsi tiedustelupalveluja keräämästä tietoja omista kansalaisistaan vuonna 1975, kun kävi ilmi, että keskustiedustelupalvelu CIA oli kerännyt tietoja yhdysvaltalaisten poliittisten puolueiden jäsenistä.
Patriot Act on kaksiosainen: osa lain määräyksistä astui pysyvästi voimaan. Osa taas on uudistettava määräajoin, koska määräykset loukkaavat amerikkalaisten yksityisyyttä. Patriot Actin käytännön soveltamisesta ei tiedetä paljon, koska pääosa käytännöstä pidetään turvallisuussyihin vedoten salassa. Muutamat Yhdysvaltain senaatin tiedusteluvaliokunnan jäsenet ovat sanoneet, että kansalaiset eivät pitäisi hallituksen tulkinnasta ja siitä, miten lakia käytännössä sovelletaan.
2000-luvun aikana Yhdysvallat on heikentänyt perustuslain suojaamia yksilön oikeuksia. Niin sanottu FISA-laki (Foreign Intelligence Surveillance Act) suojaa Yhdysvaltojen kansalaisia jossain määrin tiedustelupalveluiden urkinnalta. Jos et ole Yhdysvaltojen kansalainen, olet tiedustelupalveluille vapaata riistää, koska Yhdysvaltojen perustuslaki ei suojaa ulkomaalaisten oikeuksia.
Snowdenin vuodettua tietonsa julkisuuteen Yhdysvaltojen turvallisuusvirasto NSA kiirehti julkisuudessa korostamaan, että viraston kaikkia toimia valvoo moniportainen valvontakoneista, jonka huipulla toimii parlamentaarinen valvontaelin, senaatin tiedusteluvaliokunta. NSA jätti mainitsematta, että suurella yleisöllä ei ole juuri mahdollisuuksia arvioida tiedustelupalvelun toimien lainmukaisuutta tai laittomuutta. Kaikki tapahtuu suljettujen ovien takana ja jopa tiedusteluvaliokunnan jäseniä on kielletty paljastamasta mitään julkisuuteen.
4. Saavatko tiedustelupalvelut vapaasti kerätä tietoa yritysten palvelimilta?
Eivät, ainakaan virallisesti.
Virallisen selityksen mukaan yritysten palvelimilta tietoja kaipaavat virastot joutuvat esittämään haasteen. Tätä ovat korostaneet myös Microsoft, Yahoo, Google, Facebook, PalTalk, YouTube, Skype, AOL ja Apple, joiden palvelimilta tietoja on haettu.
Median kirjoituksista saattoi saada käsityksen, että NSA:n salainen Prism-ohjelma nuuskii järjestelmällisesti käyttäjätietoja yhtiöiden palvelimilta. Todellisuus lienee laimeampi. Prism on vain tekninen ohjelma, jonka avulla NSA voi kerätä yritysten palvelimilta niitä tietoja, jotka oikeusistuin on määrännyt luovutettavaksi. Yksikään yritys ei ole ollut näistä päätöksistä mielissään, mutta mahdollisuudet pullikoida oikeuden päätöstä vastaan ovat olleet vähäiset.
Järjestelyn oikeudenmukaisuuden arviointi on lähes mahdotonta. NSA ei vaadi käyttäjätietojen julkistamista liittovaltion yleisistä tuomioistuimista, vaan erityisestä FISA-tuomioistuimesta, jossa oikeudenkäynti ja päätökset ovat salaisia. Se tiedetään, että tuomioistuin kuulee vain turvallisuusvirastojen kannan esiteltävään asiaan, jonka jälkeen tuomioistuin antaa päätöksensä. 2000-luvulla FISA-tuomioistuin on antanut kielteisen päätöksen vain kahdesti. Turvallisuusvirastojen mukaan tämä kertoo siitä, että virastojen oma sisäinen valvonta toimii erinomaisesti.
Jos Prism-ohjelmaa haluaa jotenkin jäsentää, kyseessä on uusin työkalu tiedustelupalveluiden työkalupakissa. Liittovaltion poliisilla FBI:lla on jo vuosia ollut oikeus marssia mihin tahansa IT-yhtiöön ja vaatia tietoja. Aina tähän ei ole tarvittu edes oikeuden päätöstä, vaan tietoja on voitu vaatia erityisen kansallisen turvallisuuden kirjeellä (engl. national security letter). Nämäkin toimet ovat salaisia. Kansalaiset eivät voi arvioida, kuinka usein näitä tietopyyntöjä on esitetty ja missä laajuudessa yritykset ovat luovuttaneet tietoja.
Urkintakohun vuoksi yritykset haluavat kuitenkin raottaa salaisuuksien verhoa ja paljastaa edes vähän oman kilpensä kiillottamiseksi. Google ja joukko muita Prism-ohjelmaan liitettyjä yrityksiä on pyytänyt tuomioistuimelta lupaa paljastaa, kuinka monta tietopyyntöä NSA on niille tehnyt. Yritykset toivovat, että lukumäärän paljastaminen lopettaisi väitteet siitä, että NSA:lla on "suora pääsy" yritysten palvelimille.
On kuitenkin todennäköistä, että pyyntöön ei suostuta. Turvallisuusvirastot ja Yhdysvaltain hallinto pelkäävät, että pelkkä lukumäärän julkistaminen paljastaisi terroristeille, ja laajemmin rikollisille ja valtion vastustajille, jotain turvallisuusvirastojen toimintatavoista.
5. Eli minua ei vakoilla, jos en käytä Prism-ohjelmaan liitettyjen yritysten palveluita?
Väärin.
Snowdenin vuotamat tiedot kertovat kolmesta eri järjestelmästä. Ensinnäkin tietoja kerätään Prism-ohjelman avulla tiettyjen suosittujen palveluiden palvelimilta.
Toiseksi tiedustelupalvelut keräävät matkapuhelinten metadataa. Esimerkiksi puhelinyhtiö Verizon luovuttaa liittovaltiolle asiakkaidensa metadatatietoja. Tämä ei tarkoita, että turvallisuuspalveluilla on pääsy puheluiden sisältöön. Metadata kertoo esimerkiksi, mistä käyttäjä soittaa, mihin numeroihin hän soittaa ja kauanko puhelut kestävät. Näiden tietojen perusteella voidaan laatia käytösanalyyseja ja jos käyttäytyminen äkisti muuttuu, tiedustelupalveluilla voi olla syy kiinnostua käyttäjästä.
Kolmas ja mahdollisesti tärkein tekijä on kansainvälisen tietoliikenneverkon nuuskinta. Pieni tekninen selvitys on tarpeen. Tieto ei kulje internetissä suoraviivaisesti. Jos lähetät sähköpostia Helsingistä Turkuun, viesti ei ota ensimmäistä VR:n pikavuoroa. Sen sijaan tieto pakataan datapaketeiksi, jotka kiertävät ympäri maailmaa sijaitsevien välityspalvelimien kautta. Toisin sanottuna, jos NSA seuraa Pakistanissa sijaitsevaa internet-palvelinta, virasto voi lukaista sinunkin viestisi.
6. Tarvitseeko minun olla huolissani tästä tietojen keräämisestä?
Kyllä - ja ei.
Ei siksi, että tiedustelupalvelut loukkaisivat yksityisyyttäsi ja revittelisivät julkisesti tekemisilläsi. Jos olet elänyt elämäsi kuin pyhimys etkä edes tiedä, mikä Face on, sinulla ei ole mitään hätää.
Vaikka internet- tai puhelutiedoissasi olisi jotain, mistä et puhuisi julkisesti, voit luottaa numeroiden voimaan: Internetissä kulkee niin paljon tietoa, että sähköpostilla lähettämäsi valokuvat nuoruuden pilvi-kokeiluista tai satunnaiset vierailut erikoisilla aikuisviihdesivuilla eivät herätä tiedustelupalveluiden mielenkiintoa. Nykyteknologia mahdollistaa yksityiskohtaisen tiedon keräämisen valtavasta tietomäärästä, mutta edes Yhdysvalloilla ei ole riittävästi analyytikoita seulomaan kaikkea kerättyä tietoa.
Tietojenkeruu on kuitenkin ongelma. Vaaravyöhykkeessä ovat erityisesti toisinajattelijat, tietojen vuotajat, tutkivat toimittajat ja oikeastaan kaikki, jotka pitävät maansa hallinnon toimintaa vääränä, arveluttavana tai laittomana. Jos kuulut näihin ihmisiin ja ilmaiset mielipiteesi julkisesti, on mahdollista, että joku kanssasi eri mieltä oleva ottaa asiakseen tutkia, mitä kaikkea sinusta selviää. Nimittäin kaikki verkossa julkaistu myös pysyy siellä.
Kuulostaako kaukaa haetulta? Yhdysvallat on tässäkin suhteessa varsinainen ihmemaa. Kun yhdysvaltalainen diplomaatti Joseph Wilson julkisesti kumosi presidentti George W. Bushin hallinnon väitteet presidentti Saddam Husseinin uraaninrikastusohjelmasta, eräät hallinnon työntekijät päättivät rankaista Wilsonia. He kertoivat julkisuuteen, että Wilsonin vaimo työskenteli keskustiedustelupalvelu CIA:lle. Tämä tuhosi naisen uran.
David Petraeus joutui eroamaan samaisen viraston johdosta, koska FBI:n kenttäagentti ryhtyi penkomaan Petraeuksen elämänkerran kirjoittajan taustoja. Tutkimuksissa FBI sai hyppysiinsä sähköposteja, jotka paljastivat, että Petraeuksella oli avioliiton ulkopuolinen suhde kirjailijan kanssa.
Aikana ennen internetiä J. Edgar Hoover piti itsensä Yhdysvaltojen turvallisuuspalveluiden johdossa liki viisi vuosikymmentä julkistamalla huomattavan määrän arkaluontoista tietoa poliittisista vastustajistaan.
Esimerkit osoittavat, että jos kerätty tieto tallennetaan jonnekin, ennemmin tai myöhemmin joku ei voi vastustaa tiedon käyttämistä omien tarkoitusperiensä edistämiseksi.