Kuvia

Ainakaan kone ei ole tuhottu, mutta vahingoittunut kyllä,
Joo. Olkoon ilmaisumme täsmällinen.
Tarina kuvien takana olisi mukava kuulla.
Kuvan kone laskeutui Saunajärven jäälle ilmeisesti huoltamaan Luvelahden rantaan motitettua 54.divisioonan esikuntaa. Sen lentoonlähtö estettiin ampumalla kk:lla sulkutulta, jolloin oli mahdollista tulittaa sitä krh:lla. Heittimellä saatiinkin siihen kaksi osumaa tehden sen käyttökelvottomaksi. Päivä oli 7.2. 1940. Toinen lähde kertoo koneen olleen jo vaurioitunut osuttuaan rantapuihin. Venäläisten kerrotaan räjäyttäneen sen lähtiessään sodan loputtua. Samoille jäille tuhottiin myös ainakin kaksi muuta konetta. Alumiinipellin silppua oli vielä joku vuosi sitten nähtävissä tuon Luvelahden rantavesissä.
 
Joo. Olkoon ilmaisumme täsmällinen.
Kuvan kone laskeutui Saunajärven jäälle ilmeisesti huoltamaan Luvelahden rantaan motitettua 54.divisioonan esikuntaa. Sen lentoonlähtö estettiin ampumalla kk:lla sulkutulta, jolloin oli mahdollista tulittaa sitä krh:lla. Heittimellä saatiinkin siihen kaksi osumaa tehden sen käyttökelvottomaksi. Päivä oli 7.2. 1940. Toinen lähde kertoo koneen olleen jo vaurioitunut osuttuaan rantapuihin. Venäläisten kerrotaan räjäyttäneen sen lähtiessään sodan loputtua. Samoille jäille tuhottiin myös ainakin kaksi muuta konetta. Alumiinipellin silppua oli vielä joku vuosi sitten nähtävissä tuon Luvelahden rantavesissä.
Mistä kohtaa? Näkyykö ihan rannalta käsin? Viitsisitkö laittaa Karttapaikka-osoituksen paikasta?
 
USS Macon ja USS Akron. Lentävät lentotukialukset.

Intended as a flying aircraft carrier for the Navy, the airship and the Akron-built USS Macon were the largest helium-filled airships made, each 785 feet long. That’s three times longer than Wingfoot One, the Goodyear airship launched in 2014.

Unfortunately, the Akron had an accident-plagued life ending with a 1933 crash that killed 73 of its 76 crew members. (The Macon, built and launched after the Akron, would also crash, in 1935.)

"the big what-if question is, if Macon had been operational and successful, might Macon and the little scout aircraft, might they have spotted the Japanese fleet before they could hit Pearl Harbor?”
2B8F016A00000578-3206305-image-a-1_1440189471837.jpg

2B8F35B200000578-3206305-The_Macon_launched_in_March_1933_was_operated_by_the_U_S_Navy_an-a-8_1440180776927.jpg

Suunnitelmissa oli huomattavasti suurempiakin aluksia joissa olisi ollut kiitorata, hangaari ja lentokone elevaattorit. Mutta näistä luovuttiin Akronin ja Maconin tuhouduttua.
 
Tupolev_TB-3_SA-kuva_7361.jpg

Tuosta Saunajärven TB-3:sta sanoo kirja Pommituslentäjät Suomen sodissa 1918-1945 seuraavaa:
14. Armeijan ilmavoimien 3 TBAP:n kone saatiin sotasaaliiksi Kuhmon itäpuolelta Saunajärven jäältä talvisodan päätyttyä.
Pakkolaskun tehneen koneen tehtävänä oli ollut toimittaa tarvikkeita Kuhmon rintamalla saarretuille venäläisdivisioonille.

Räjäyttikö suomalaiset vai menikö kone jäiden sulaessa pohjaan? Yhtään TB-3:sta ei tietääkseni evakoitu kunnostettavaksi. Vanhentunut tyyppi jo talvisodassa, romu mikä romu.

TB-3 oli iso, mutta hidas. Se saattoi ottaa kuormaa jopa 5 tonnia kerrallaan, miehistön ollessa 7-8 henkinen.
 
Mistä kohtaa? Näkyykö ihan rannalta käsin? Viitsisitkö laittaa Karttapaikka-osoituksen paikasta?
Eipä siellä paljon nähtävää ole. Ei mitään osia tai muuta suurempaa, vain joitain alumiinipellin kappaleita. https://asiointi.maanmittauslaitos....desc=&zoom=11&layers=[{"id":2,"opacity":100}]
Räjäyttikö suomalaiset vai menikö kone jäiden sulaessa pohjaan?
Jos tieto venäläisten räjäyttämisestä ei pidä paikkaansa, niin kone lienee viety romuksi. Tuo lahti on niin matala, että hylky varmaan näkyisi.
 
Eipä siellä paljon nähtävää ole. Ei mitään osia tai muuta suurempaa, vain joitain alumiinipellin kappaleita. https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?share=customMarker&n=7094616.5&e=641938&title=&desc=&zoom=11&layers=[{"id":2,"opacity":100}]
Jos tieto venäläisten räjäyttämisestä ei pidä paikkaansa, niin kone lienee viety romuksi. Tuo lahti on niin matala, että hylky varmaan näkyisi.
Kiitti. Sen Paljakanvaaran tukikohdan reissu on edelleen ohjelmassa, samalla käyn ihmettelemässä tuossa kohtaa.
 
Focke Wulf Fw190 Butcher bird

tumblr_ogl9pknNjo1tcucayo1_1280.jpg



Damaged RAF Bf-109G-6/U2 (ex-TP814)
23 Nov. 1944

tumblr_ofqrurWIni1tcucayo1_1280.jpg


Heinkel He 111 H-18 with FuG 200 Hohentwiel radar and torpedos 1943

tumblr_ofm3h7brye1tcucayo1_1280.jpg


Focke Wulf Fw190 Torpedo Bomber

tumblr_of55jhZp9k1tcucayo1_1280.jpg


Porsche Tiger P, prototype VK4501.

tumblr_ofl9g7ozzi1tcucayo1_1280.jpg


PzKpfw II Luchs with angled armor plates..test vehicle
tumblr_ogj51terNQ1tcucayo1_1280.jpg
tumblr_ogj522IS4c1tcucayo1_1280.jpg


T34 Fahrgestell mit 8.8 Flak?!

Porsche Tiger

tumblr_oga5p78RAm1tcucayo1_1280.jpg
tumblr_og7mbqGOR21tcucayo1_1280.jpg


British Matilda, captured and used by German to fight in African desert, with main goal to cross Egypt and meet their comrades in southwest Russi

tumblr_of8xbu9tSA1tcucayo1_1280.jpg


Kälble Geschütz- ziewagen

tumblr_og24v2gimZ1tcucayo1_1280.jpg


Focke-Achgelis Fa 223 DM+SR on 14th May 1944 lifting wreckage of a DO-217

tumblr_ofyd05SDGe1tcucayo1_1280.jpg
 
Focke Wulf Fw190 Butcher bird

Focke-Wulf Fw 190 Würger (Suom:Lepinkäinen) (English: Shrike)
''Teurastajalintu'' googlen käännös vähän potkii vastaan:) Ei ole tarkoitus nillittää.
12368.jpg

Pesii myös meillä Ahvenanmaata lukuunottamatta. Suomen pesimäkannaksi arvioitu 6.000–9.000 paria.Ravinto: Isot hyönteiset ja pienet selkärankaiset. Talvikuukausina saattaa saalistaa myös lintuja, erityisesti sini- ja talitiaisia. Säilöö ylimääräravinnon pistämällä sen kasvien piikkeihin ja puiden oksanhaaroihin. Ei siis ole sen kummemmasta ''Butcher birdistä'' kysymys.
 
http://67.media.tumblr.com/dc0daa2b86a315fe9463e3f262107df2/tumblr_no7w70jzIp1r94kvzo1_400.gif
tumblr_o53a7tAFz61r94kvzo1_1280.jpg


A U.S. Army Air Forces Martin B-26G-11-MA Marauder (s/n 43-34565) from the 497th Bombardment Squadron, 344th Bombardment Group, 9th Air Force, enveloped in flames and hurtling earthward after enemy flak scored a direct hit on left engine while aircraft was attacking front line enemy communications center at Erkelenz, Germany.

tumblr_oen9tbTDKW1s6qr4mo1_1280.jpg



tumblr_o79cfa9WaX1sfdr4zo1_1280.jpg


The B-17 Swamp Ghost – Found After 68 Years In the Jungle

On Feb. 23, 1942, a B-17E Flying Fortress bomber crashed in one of the most remote and wild places on Earth: the primitive Agaimbo swamp located on the island of Papua New Guinea.
The plane, piloted by young U.S. Army Air Corps Captain Fred Eaton, had flown a long, dangerous mission from Australia against the Japanese Fortress at Rabaul in New Britain. This was the first long-range Allied bombing mission of World War II following Japan’s attack on Pearl Harbor that included the U.S.
The crew survived their ordeal and, after a six-week trek to safety, returned to combat. Their B-17E, however, remained forgotten in the swamp until it was rediscovered in 1972 by an Australian Air Force crew.
In the mid-1980s, the late World War II pilot, restaurant industry pioneer and antique aircraft collector David Tallichet initiated efforts to recover and return the plane to U.S. soil. His dream was fulfilled in 2010 through the joint efforts of his family and aircraft salvage enthusiast Alfred Hagen.
Nicknamed Swamp Ghost, the B-17E has become an icon of military aviation. In tribute to its intact state, romantic isolation and the extreme challenges involved in its salvage, it is known among historians as military aviation’s Holy Grail.
Coincidentally, the B-17E was assigned to the Kangaroo Squadron, which flew into Pearl Harbor from San Francisco during the Japanese attack on December 7, 1941. This occurrence contributed to the disaster because U.S. Oahu radar personnel assumed the incoming Japanese attack wave represented the squadron’s expected arrival. Swamp Ghost was not with the squadron on that fateful day, but flew in shortly after the attack.
Before its salvage, Swamp Ghost was considered the best-preserved unrecovered B-17E in the world. With its return to the Port of Long Beach, Swamp Ghost completed its final mission 68 years after take-off. Only four aircraft models of its type have ever been recovered. The aircraft will be restored, possibly to flying condition, for display at an aviation museum as a symbol of America’s military aviation heritage.


tumblr_ofu5uh7n7h1u87v54o1_1280.jpg

Fouga C.M.88R Gemeaux French engine test-bed in flight
tumblr_ofokx55mcz1r94kvzo1_1280.jpg

2010 Lethbridge CF-18 crash.

tumblr_ofdehlemx21s7e5k5o1_1280.jpg


tumblr_oempfrHvTC1r39szco1_1280.jpg
tumblr_oempfrHvTC1r39szco2_1280.jpg
tumblr_oempfrHvTC1r39szco3_1280.jpg
tumblr_oempfrHvTC1r39szco4_1280.jpg
tumblr_oempfrHvTC1r39szco5_1280.jpg
tumblr_oempfrHvTC1r39szco7_1280.jpg
tumblr_oempfrHvTC1r39szco8_1280.jpg
tumblr_oempfrHvTC1r39szco10_1280.jpg
tumblr_odpfoouu0h1sgr76qo1_1280.jpg
afrikakombi_by_mercenarygraphics-d6gs2bf.jpg
 
tumblr_ogquk1H9Yf1shnho4o2_400.jpg

@Ottoville n kuvasta^^:
Da, venäjän pojilla oli Su-34:n renkaanvaihto. Koska tunkkia ei ollut, mutta tikkaat oli, sopivat pilotin kanssa käytännön läheiseen tapaansa, että se pistää koneen laskussa selälleen..:D
 
August 12, 1942, an Italian SM 79 torpedo bomber attacking the OPERATION: PEDESTAL convoy.
tumblr_ofr1d1B4Wz1r39szco1_1280.jpg
tumblr_ogknumMtqi1rqpszmo1_1280.jpg
tumblr_og3ypqhaaE1rqpszmo1_500.jpg


Damages of the German U-290 submarine

00886.jpg
tumblr_obwfy2HNAW1rqpszmo1_1280.jpg


The Spanish pilot of the frankist near inverted stormtrooper breda VA-65

tumblr_og9fjkpnU21rqpszmo1_1280.jpg



A vestige of alpine warfare, an Italian cannon still stands on Cresta Croce, a 3,000-meter-high Adamello ridge, WWI.

tumblr_o2pm1tqRtC1tgrkdyo1_1280.jpg
tumblr_oeju4qXvxs1vhaphlo1_1280.jpg
tumblr_oe74tpm3T71tb3do1o1_1280.jpg
f111ln.jpg
tumblr_o7b5wi8X111tb3do1o1_1280.jpg
 
Back
Top