Kv ms kulj väl

noska

Ylipäällikkö
Eli aiheena otsikon mukainen kevyt maastokuljetusväline. Kävin tossa naapurin kanssa kahveella (eli foorumin jäsen niäämen) ja tuli juttua vanhasta tutusta SSgt(Ret.) Rick F.Tschernestä eli Ranger-Rickistä. Naapurilta kun löytyy koko sarja niitä Ranger-Risck's Tricks & Tips painotuotteita, niin sellaista sitten selailimme. Siellä oli esitelty ideana (jota kuulemma jopa käytetään jossain määrin) tälläisestä kevyestä maastokuljetusvälineestä. Käytännössä siis golfkärrystä. Siis sellaisesta jolla bägiä kiskotaan perässä, ei sellaisesta auton tapaisesta. Sillä kuulemma kulkee erittäin mukavasti mukana singot ja pst-ohjukset. No biltemasta löytyi sellainen halvimmillaan alle kahdenkympin, mutta oletettavasti tukevampia ja paremmilla pyörillä oleviakin on. Oikein kivikkoisessa, kantoisessa ja juurakkoisessa maastossa tuskin tuosta on mitään apua, mutta vähänkään paremmassa maastossa saattaa tosiaan toimia. Onko golfin pelaajia joukossa, että olisi kokemuksia noista kärryistä?

Naapuri kertoi että heillä oli pommipurkia varten Kosovossa jomkunlaiset nokkakärryt. Useimmiten oli vaan kuulemma helpompaa ajaa vaunu lähelle ja kantaa purkki lopun matkaa kuin alkaa irrottelemaan kärryjä vaunun katolta.

Ahkiohan tavallaan menee samaan kastiin, vaikka onkin sitten talvikeleihin, samoin toboggan, paarit ja purilaat.

Eli nyt kehiin Pelle Peloton ideoita erilaisista miehenvedettäväistä/työnnettävistä kuljetusvälineistä, joilla kannettavaa kuormaa voidaan vähentää / yksittäisen taistelijan kuormaa lisätä. Nokkakärryjä, kottikärryjä tms patruunantäydentäjille tms. Tuosta golfkärrystäkin saisi varmaan helposti yhteensopivamman esim parin Apilaksen kanss pienellä kehittelyllä, kun ei sitä bägiä tarvitse siihen saada kiinni. Ja mikäli käyttää noita aitoja golfkärryjä, niin kai sille bägillekin jotain käyttöä löytyy? Asepussina, miinoiteenmerkitsemistikkujen kantovälineenä, teltan nurkkasalkojen kuljettimena tms. Nyt äkkiä keksimään pyörä uudelleen ja jalas toistamiseen. Huono kuntoiset läskit ressut tarvitsevat nyt apuanne jotteivät lyyhisty taistelukuormansa alle.
 
Akat kantaa! :camo:

Äänekköitähän nuo on, nykyiset ei enää ehkä ole edes niin vaatimattomia vaan vaativat oman logistisen junan. En ole kokeillut koskaan joten en osaa sanoa että onko noista nyt sitten loppupeleissä enemmän haittaa. Eli pahimmassa tapauksessa: Laatikollinen sinkoja kyllä kulkee, mutta perässä ramppaa parturikampaajaa, manikyyriä, jumppaohjaajaa, TV-kokkia. Kaikki pitää muonittaa ja pitää piilossa. Ja noista sitä vasta meluhaittaa syntyykin. Seuraavana päivänä ei enää sinkoja kannetakkaan kun kynsi on murtunut.
 
Tuolla jotain juttua: http://www.vaellusnet.com/turinat/viewtopic.php?t=6251

Edit: tuommoinen, joka olisi maastossa vedettävissä/työnnettävissä ja maantiellä pyörän perään kytkettävissä, voisi olla näppärä. (tai sitten ei)
 
Semmonen yksipyöräinen polkupyöränperäkärry voisi olla melko maastokelpoinen, jos pysyy pystyssä. Paripyöräiset on kuin maitokärryjä, eivät mahdu puiden välistä ja jäykällä akselilla melkoista keinumista tiedossa
 
Tästähän oli jo puhetta, vai oliko perinnefoorumilla?

Oli miten oli, minä ottaisin oikein mieluusti vaikka niitä maitokärryjä, ainakin sitä "neljän tonkan sorttia" ja massamaisesti jakoon, kiitos! Isopyöräinen kärry tulee yllättävän nätisti mukana urien ulkopuolella, ja on muotonsa ja tartuntojen puolesta aika helppo nostettava kun ojia ylitellään jne.

Erityisesti jos joukko meinaa voittaa sotansa jollain runsaammalla kuin kuudella lippaallisella JVA 0316, olisi kantokeventäjä enemmän kuin paikallaan.

Oma fillarikärryni on muuten todella mainio peli maastofillarin perässä. Rakenne tuo painopisteen alas ja pyörien väliin, jolloin pysyy aika rytyytyksessä mukana. Maavara ehkä ensimmäisenä loppuu jos isompaa kuormaa vetelisi eli lakkaisi liukumasta esteen päältä.
 
Jenkeillä on tuollaisia deer cart tai game cart -kärryjä. Yksipyöräisenä kulkee hyvin kinttupolkua. Poronhoitoalueella spadet kuskaisi tuollaisella kätevästi sattumia soppaan.

http://www.carryallbuddy.net/
 
Olen joskus mielessäni pähkäillyt ykispyöräistä, kottikärryn pyörään ja aisoihin perustuvaa kevyen KRH:n kuljetusvälinettä. Se olisi siis käsin työnnettävä kevyen heittimen versio raskaan KRH:n ajolaitteesta. Heitin kulkisi vehkeessä koottuna putki alimmaisena, tuki päällä ja vastin jonkinlaisten koukkujen varassa ja se kipattaisiin tuliasemaan samalla tavalla kuin raskas heitin ajolaitteestaan.
Ammuksille pitäisi myös olla oma kärrytyyppinsä.

Moiselle voisi olla käyttöä ainakin taajamissa ja niiden ymäristössä, missä on runsaasti polkuja, ulkoiluteitä ja muista kapeita melko tasaisia uria, joille ei moottoripeleillä mahdu.
 
Pojat ottavat aivan vakavasti armeijan tulevat leikkauslistat. Jos ne otto-traktorit vielä jäisivät käyttöön ettei tarvitse kuitenkaan maitokärreillä tyrkkiä tykistön tuliasemaan kranaatteja ja tuliaseman johtajia. Kokemuksesta voin tosin kertoa, että rivakka nuorimies puskee tasaisella maitokärrillä varsin nätisti noin 150 kiloa, riesa alkaa vasta- ja myötämäessä, luonnollisesti maastokäyttöön joutuisi innovoimaan maitokärrit maavaralla ja reippaammilla pyörillä, samoin moottoriksi pitää valjastaa jo kaksi puskijaa, jotka pärjäävät italianpadalla ja ihqulla juustopastalla löpön sijasta.

Yksi juttu, joka monasti on tuumituttanut, kun katselee karttoja ja käytössä olevia sotavarusteita, on vesistötoiminnan aliarvostaminen. Vesireittien hyödyntäminen on jotenkin nöten osalla, samoin koulutus ko. vempeleiden käyttöön...no, onhan niitä rannikko- ja merijääkäreitä tosin, että eipä makeaa mahan täydeltä.
 
baikal kirjoitti:

Jopa John Wayne hyökkäsi maitokärryillä, joten miksipä ei myös meidän pojat?

TLDCART.jpg

:uzi:
 
Lavat, lavakaulukset ja muut trukkirontit ovat tiettyyn tasaan asti loistava keksintö, mutta materiaalikäsittelyn apuvälineet kentällä ovat harvemmassa. Kun maastorocla ja kenttävihivaunu ovat vielä viimeistelytestausta vaille, niin minulle kelpaa maitokärry, golftuubi, kevytperäkärry ja vaikka ikean kassit + riuku jos vaihtoehtona on kantaa käsissä.

Maakuntajoukkoja pitää käyttää ei-sotavarustelähtöisen kehittämistoiminnan hajautettuna laboratoriona. Eli miten hoidat homman fiksusti kun saat rauhassa valmistella ja kehitellä - ja sitten toimintatavaksi laajemmin.
 
Moderni maitokärry:

maitokarry_iso.jpg

Tuollaista mökillä raijatessa on tullut yksi parannusidea mieleen. Kapeita uria varten pyörien pitäisi olla kallistettavissa. Pyörien alareunat tulisivat siis lähemmäksi toisiaan, kun kapoisemmalle uralle joudutaan.

Masiinan olisi hyvä olla jo lähtökohtaisesti kapeampi. Kiikkeryys vältettäisiin tarvittaessa alareunasta ulospäin kallistetuilla pyörillä. Hyvässä maastossa mentäisiin pyörät pystyssä ja kapeilla urilla pyörien alareunat sisäänpäin kallistettuna. Pohja saisi olla korkeammalla, kuin kuvan mallissa.
 
JOKO kirjoitti:

Pitäisikö tuon henkilökuljetusmallin olla panssaroitu?
 
Saksalaiset vuoristojoukot eivät koskaan edes luopuneet ja amerikkalaiset ja britit ovat ottamassa Balkanin, Väliamerikan ja Afganistanin oppien johdosta takaisin käyttöön muuleja ja kuormahevosia kantosatuloin. Suomessahan hevosten lisäksi kantosatuloita käytettiin poroilla. Molempia tietenkin käytettiin myös vetojuhtina. Enää ei rekiä, ahkioita ja kärryjä vedetä kuin ihmisvoimin ja kantosatuloita ei käytetä lainkaan.
 
noska kirjoitti:

Ihminen on varmaan kustannustehokkaampi vetokalu.
 
noska kirjoitti:
Saksalaiset vuoristojoukot eivät koskaan edes luopuneet ja amerikkalaiset ja britit ovat ottamassa Balkanin, Väliamerikan ja Afganistanin oppien johdosta takaisin käyttöön muuleja ja kuormahevosia kantosatuloin. Suomessahan hevosten lisäksi kantosatuloita käytettiin poroilla. Molempia tietenkin käytettiin myös vetojuhtina. Enää ei rekiä, ahkioita ja kärryjä vedetä kuin ihmisvoimin ja kantosatuloita ei käytetä lainkaan.
Hevosten "uutta tulemista" kokeiltiin meilläkin joskus 80-luvun alkupuolella muutamissa sotaharjoituksissa ja myös RUK:n koulutuksessa. Pitkät maantiematkat hevoset kuljetettiin kuorma-autoilla ja maastossa käytettiin hevosvetoisia kärryjä, rekiä ja kantosatuloitakin. Laajempaan käyttöön kokeilu ei kuitenkaan johtanut.

Ongelmia oli ilmeisesti sekä sopivien, raskaiden kuormien vetoon tottuneiden hevosten löytämisessä että varsinkin hevosten käsittelyyn tottuneiden varusmiesten vähyydessä; sitä ei opita muutamassa kuukaudessa vaan hevosmieheksi täytyy "kasvaa".
Nykyäänhaän olisi mahdollista houkutella hevosharrastajatyttöjä vapaaehtoiseen palvelukseen, mutta noiden kokeilujen aikaan naisten varusmiespalvelus oli täysin utopiaa.
Pv varastoi rekiä ja kumipyöräkärryjä hyvinkin pitkään; niitä myytiin pois huutokaupoissa vielä -90-luvulla.
 
Ihan mielenkiinnolla pitää seurata, miten kehittyy tuo anglojen hevostoiminta? Jos en aivan väärässä ole niin Aut, Zh ja D sotavoimissa on vielä käytössä vuoristo-oloihin koulutettuja heppajoukkoja, olisko Italiassakin vielä?

Ongelma on kuten suksisissi kirjoitti juuri se, ettei hevosmieheksi tulla kuudessa kuukaudessa, se on kulttuurinen ajopeli, johon kasvetaan. Tässä olisi valtakunnan romanien paikka näyttää leijonankyntensä maanpuolustussektorilla.

Meidän perällä hevon tallivuosimaksu on noin 3500, sis. elikon muonan, kuivikkeet ja laitumen. Kantosatula, reki, kärri kust. yhteensä noin kuusi tonnia ja hevon saa parilla tonnilla...kamppeet kestävät helposti hevon käyttöiän verran, jopa kahden.

Onko meikä maanpuolustuksella paikkaa hevolla, en tiedä, kv-tehtävissä tähän tarpeeseen ovat havahtuneet ne joukot, jotka toimivat ohi kaivonvälien. Joku foorumin nohevista googlettajista voisi hakea muutaman kuvan mm. jenkkien heppakoulusta yhdysvalloista...samoin treenejä on ollut mm. Afganistanissa.
 
baikal kirjoitti:
Kantosatula, reki, kärri kust. yhteensä noin kuusi tonnia ja hevon saa parilla tonnilla...kamppeet kestävät helposti hevon käyttöiän verran, jopa kahden.

En hevosista ja niiden varusteista tiedä mitään, mutta aika kovilta tuntuvat nuo ajokalujen hinnat. Kuvittelisin, että itse tekemällä ja romuttamosta saatavia auton pyöriä ja akselistoja hyödyntämällä puurunkoisen -ja aisaisen kumipyöräkärryn tarpeet saisi muutamalla satasella, eikä itse tekeminen mitään kovin kummoisia puusepän taitoja vaatine. Tarvittavat metallityöt; jos ei itse osaa tai ei ole vehkeitä, teettänee nekin paikallisosaamista hyödyntäen aika halvalla.
 
Tämä alkaa mennä viihteelliseksi. Ennen pitkää saadaan uutta sotilasfolklorea, jossa pataljoonan pappi karkaa kirveskomppanian sepän ja timpurin kanssa ryyppäämään kärkikomppanian peltotyö- ja kuokkajoukkueen keiteltyä tikkuviinaa sadonkorjuun aikoihin... Vai olikohan se jo itänaapurin arkea tämä?

Omia siviilipuolen logistisia suoritteita muistinvaraisesti peraten alan taipua sen puolelle että monelle joukolle ryhmäkohtainen nokkakärrykään ei olisi hullumpi ajatus... Tai siis kun koko kenttäarmeija on pakattavissa niihin CV:hin niin sitten ei ole niin väliksi, mutta en toisaalta oikein toivo miesmäärän sopeuttamista siihen eikä vehkeiden määrä lisäänny, niin...
 
suksisissi kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Kantosatula, reki, kärri kust. yhteensä noin kuusi tonnia ja hevon saa parilla tonnilla...kamppeet kestävät helposti hevon käyttöiän verran, jopa kahden.

En hevosista ja niiden varusteista tiedä mitään, mutta aika kovilta tuntuvat nuo ajokalujen hinnat. Kuvittelisin, että itse tekemällä ja romuttamosta saatavia auton pyöriä ja akselistoja hyödyntämällä puurunkoisen -ja aisaisen kumipyöräkärryn tarpeet saisi muutamalla satasella, eikä itse tekeminen mitään kovin kummoisia puusepän taitoja vaatine. Tarvittavat metallityöt; jos ei itse osaa tai ei ole vehkeitä, teettänee nekin paikallisosaamista hyödyntäen aika halvalla.

Valjaat jäi uupumaan tuosta laskusta vielä.
 
Mitä sellaiset maksavat ?
(En ole hankkimassa hevosta; 11v tytärkin hinkuaa enemmän koiraa...)
 
Back
Top