Kysely venäjänkielisille

Ehkä yllättävämpi tulos on, että hieman yli puolet kyselyyn vastanneista ei kannattanut ajatusta Venäjän ja EU:n viisumivapaudesta.

Miksi niin kovin yllättävä? Suomen viisumi on halpa ja Venäjän kansalaiselle helppo saada etenkin, jos kutsujana on Suomessa asuvat sukulaiset.
 
Miksi niin kovin yllättävä? Suomen viisumi on halpa ja Venäjän kansalaiselle helppo saada etenkin, jos kutsujana on Suomessa asuvat sukulaiset.

On se silti hidaste. Vertaa suomalaisen matkustamiseen Euroopassa saati Pohjoismaissa.

Selvää on, että koska viisumi hidastaa ja kontrolloi matkustamista, eli siitä on haittaa vapaalle matkustamiselle, eivät Suomessa asuvat venäläiset halua, että Venäjän venäläiset pääsevät täysin vapaasti matkustamaan Suomeen. On se mielestäni aika mielenkiintoista, ja implikoi mielenkiintoisia vastauksia kysymykseen miksi.
 
On se silti hidaste. Vertaa suomalaisen matkustamiseen Euroopassa saati Pohjoismaissa.

No ei viisumivapauden mihinkään Schengen jäsenyyttä vastaavaan tilanteeseen ollut kait tarkoitus johtaa. Viisumipakko, kunhan se viisumi on hommattu, saattaa oikeasti nopeuttaa rajan ylitystä kun suuri osa tarkastuksista, jotka viiusmivapauden myötä jäisivät rajalle tehtäviksi voidaan tehdä viisumia myönnettäessä, eikä sitä viisumia kait tarvitse hakea kuin kerran vuodessa jo sukuloimassa ramppaa Suomeessa. Mutta tosiaan venäläiset mökkiläiset kuulemma karsastavat venäläisiä mökkinaapureita.

Viismuvapautta ajavat kait lähinnä russofiilien lisäksi Itä-Suomalaiset kauppiaat ja kunnallispoliitikot, jotka jokseenkin harhaisesti luullakseni kuvittelevat että viisumi on merkittävä este ostovoimaisten venäläisten Suomen matkailulle.
 
Tämähän näyttää suorastaan siltä, että Suomeen muuttaneet venäläiset eivät halua suin surminkaan lisää venäläisiä Suomeen. Ja me kun olemme jo povanneet 5. kolonnaa jne.

Ehkä virolaisten pitäisi ottaa mallia Suomesta tässä asiassa?

Jeps, en näkisi venäjänkielisiä maahanmuuttajia uhkana vaan päinvastoin meidän omana viidentenä kolonnanamme joka levittää omalta osaltaan tietoa toisenlaisesta poliittisesta ja taloudellisesta järjestelmästä Venäjälle. Putin keksii tarvittaessa syyn Suomen uhkailuun joka tapauksessa vaikka täällä ei olisi yhtä ainuttakaan venäläistä.
 
Varmasti löytää. Jos ei muuta niin joukkotuhoasekätköjä. Kyllä sodanaloittajalla aina keinot löytyy.
 
Mitä jonkin nevariryssän mielipiteellä tai persreiällä on merkitystä tai ketä se kiinnostaa...

Näyttää siltä että sian perseestä ei edelleenkään tule muuta kuin Isoa Paskaa.
 
Ehkä yllättävämpi tulos on, että hieman yli puolet kyselyyn vastanneista ei kannattanut ajatusta Venäjän ja EU:n viisumivapaudesta.
Ehkäpä he tietävät, että kaikki eivät ole tänne tulossa hyvin aikein. Ja että viisumipakko on yksi tavoista pitää nuo pois täältä.
 
Tämähän näyttää suorastaan siltä, että Suomeen muuttaneet venäläiset eivät halua suin surminkaan lisää venäläisiä Suomeen. Ja me kun olemme jo povanneet 5. kolonnaa jne.

Ehkä virolaisten pitäisi ottaa mallia Suomesta tässä asiassa?

Tietysti erona on, että venäläiset tulivat Eestiin valloittajina ja yläluokkana. Eihän Suomessakaan Bobrikovista kauheasti pidetty.
 
Tietysti erona on, että venäläiset tulivat Eestiin valloittajina ja yläluokkana. Eihän Suomessakaan Bobrikovista kauheasti pidetty.

Aivan. Ja tuon mainion neuvostolaisen mallin mukaisen kylvön hedelmiä maistellaan vielä pitkään.
 
Jeps, en näkisi venäjänkielisiä maahanmuuttajia uhkana vaan päinvastoin meidän omana viidentenä kolonnanamme joka levittää omalta osaltaan tietoa toisenlaisesta poliittisesta ja taloudellisesta järjestelmästä Venäjälle.

Jotkut levittää ja jotkut ei. Valitettavasti tunnen enemmiston juuri näitä, jotka tujottavat venäjän tv:tta ainoana lähteena. Järkyttävin vastaus miksi näin, oli tähän mennessä: "no mitä sitten katsoa, jos ei sitä" Että se sitä älyllisestäkin tasosta. Joukossa on myös nuoria, ihan putinisteja jotka katsovat vain Kremlin propagandaa ja ajattelevat sen mukaisesti, "Kiina-India-Eurasian-liitto-me-ollaan-suuria-putin-tulevaisuus-on-siellä", heillä on jopa otsa vastata "me ei tarvita mitään länneltä kun teknologiat", turhaan kai tälläiselle neuvoa:mikset niin "suurena" keksisi omat siinä aikana kun lypsät Suomen valtiota. Meno on niin ryöhkeä ja kyyninen. Täysin Putinin näköinen kansa.

Suomalaiset Venäjän korruption ja banditismin tukijat valtiojohdossa ovat sallineet myös tälle ryhmälle kaksi kansalaisuutta, joten aivan liian moni valitettavasti myös käyttää tukia väärin, vaikka todellisuudessa omistaa asuntoja ja rakentaa jopa taloja siellä rajan toisella puolella, toimentulotuella, vaikkei työtä tekisi päiväkään Suomessa. Asuntoja pidetään vuokralla, Suomessa jopa erotaan, jos ollan pariskunta heti jos toiselle tarjotaan työtä, näin saadaan "ilmainen asunto" jossa eletään yhdessä, kun vaimo esim.kortistossa. Jos rahaa kertyy liika ostetaan asunto Suomestakin ja maksetaan lainaa vuokralaisilla, osan pimeäna itselle. Tälläisillä perheillä voi olla ihan vähintäin ministerin tulot per pariskunta, ja ne tekisivat kaiken säilytäkseen tämän. Matkustavat 4 kertaa vuodessa eri puolelle maapalloa ja ajelevat rajan taakse keräämään vuokrarahoja, ja muuten ostoksille, nyt kun ruplakurssi mikä on, ja kuulemma rahoja on niin paljon että pakko mennä vain 5 tähden hotellin Meksikossa tai vaihtaa paremman 50 000 e maksavaan autoon. Heitä vaivaa pikemmiten miten voi pestää rahoja..Miksi he levittäisivät oikeata tietoa Suomesta? Tälläiset oportunistit sanoisivat mielummin että kaikki on huonoa ja venäläiset voivat huonosti.

Voihan olla näin että rahat kuitenkin tulevat Suomeen ja pyörivät Suomen taloudessa jonkun verran. Mutta kun samalla vaaditaan että pitäisi saada maasta irtti kaiken mitä irtoa, koska "se kuuluu meille" niin tulos on +-.

En halua kuitenkin yleistää, vaan tuoda tämänkin puolen.
 
Back
Top