Museo
Kenraali
Venäjän toimien vuoksi turvallisuuspolitiikkaa tulee taas väistämättä hahmotettua hyvin kyynisesti lähinnä poliittisen realismin silmälaseilla. Itse asiassa Venäjällä taitaa turvallisuuspolitiikassa ennemmin olla vallalla jopa silovikkien puhdas tiedustelumaailman ajattelusta kumpuava nihilismi. Idealismille ei oikein näiden veijareiden kanssa jää tilaa. Kaikki tämä on varsin ymmärrettävää, mutta voidaan pohtia minkä hinnan joudumme tästä maksamaan.
Venäläisten kyynisyys lienee juontuu Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisistä traumoista Jeltsinin aikoina. Lännessä kyynisyyttä aiheuttaa taloudellinen lama ja pieleen mennyt uusliberaali kapitalismi. Kiinassa kyynisyyttä aiheuttaa taloudelliselta kasvulta puuttuva eettinen pohja ja johtavalta puolueelta puuttuva legitimiteetti.
Opiskeluaikoina muistan joskus lukeneeni filosofi Peter Sloterdijkin teosta Kyynisen järjen kritiikki (teosta ei tosin liene edelleenkään suomennettu). Teoksessa huomioitiin että jokainen aika tuottaa oman laistaan kyynisyyttä ja sen ajan Länsi-Saksassa ilmennyttä kyynisyyttä luonnehdittiin jonkinlaisiksi valistuneesti omasta väärästä tietoisuudestaan tietoisiksi yksilöiksi, jotka pystyvät kaiken paskan keskellä säilymään työkykyisinä ja pitämään omat masennuksen oireensa kurissa.
Sloterdijkin mukaan kyseinen ihmistyyppi pyöritti 80-luvulla Länsi-Saksaa ja sivumennen sanoen loi Euroopan unionin nykyisen kaltaiseksi. Entäpä nyky-Suomessa? Porukka maksaa asuntolainaansa masennuslääkkeiden voimin ja välttää näin juuri ja juuri syrjäytymisen. Tähän maailmaan sitten kasvatamme nuorisoamme. Venäjän keskiluokan tilanteesta olen eniten huolissani, voisin kuvitella että sivistyneen keskiluokkaisen ihmisen elämä siinä ympäristössä on varsin kyynistävää.
Entä sitten mikä on tämän kyynisyyden turvallisuuspoliittinen hinta? Pelkään että kyynisen ajattelun saadessa pelkän kylmää omaa etua tavoittelevan muodon on seurauksena pahimmillaan jonkun kehitysmaan tai machiavellin ajan italialaisen ruhtinaskunnan yhteiskuntamalli. Siihenkö tässä on varauduttava?
Venäläisten kyynisyys lienee juontuu Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisistä traumoista Jeltsinin aikoina. Lännessä kyynisyyttä aiheuttaa taloudellinen lama ja pieleen mennyt uusliberaali kapitalismi. Kiinassa kyynisyyttä aiheuttaa taloudelliselta kasvulta puuttuva eettinen pohja ja johtavalta puolueelta puuttuva legitimiteetti.
Opiskeluaikoina muistan joskus lukeneeni filosofi Peter Sloterdijkin teosta Kyynisen järjen kritiikki (teosta ei tosin liene edelleenkään suomennettu). Teoksessa huomioitiin että jokainen aika tuottaa oman laistaan kyynisyyttä ja sen ajan Länsi-Saksassa ilmennyttä kyynisyyttä luonnehdittiin jonkinlaisiksi valistuneesti omasta väärästä tietoisuudestaan tietoisiksi yksilöiksi, jotka pystyvät kaiken paskan keskellä säilymään työkykyisinä ja pitämään omat masennuksen oireensa kurissa.
Sloterdijkin mukaan kyseinen ihmistyyppi pyöritti 80-luvulla Länsi-Saksaa ja sivumennen sanoen loi Euroopan unionin nykyisen kaltaiseksi. Entäpä nyky-Suomessa? Porukka maksaa asuntolainaansa masennuslääkkeiden voimin ja välttää näin juuri ja juuri syrjäytymisen. Tähän maailmaan sitten kasvatamme nuorisoamme. Venäjän keskiluokan tilanteesta olen eniten huolissani, voisin kuvitella että sivistyneen keskiluokkaisen ihmisen elämä siinä ympäristössä on varsin kyynistävää.
Entä sitten mikä on tämän kyynisyyden turvallisuuspoliittinen hinta? Pelkään että kyynisen ajattelun saadessa pelkän kylmää omaa etua tavoittelevan muodon on seurauksena pahimmillaan jonkun kehitysmaan tai machiavellin ajan italialaisen ruhtinaskunnan yhteiskuntamalli. Siihenkö tässä on varauduttava?
