Lääkintähuolto komppaniassa (J, JV)

[Kapiainen]

Eräs asia, josta ei normaalisti ole länsimaissa suotavaa puhua, on hoitamisen mielekkyys. Onko pienen maan mielekästä yrittää pelastaa vaikeasti vammautuneita miehiä? Sodan päättyessä tilanne on luultavasti muutenkin vaikea. Suuri määrä invalidisoituneita sotilaita ja siviilejä tekee tilanteen entistä vaikeammaksi.

Olen tästä aikalailla samaa mieltä kuin mitä "Mosuri" jo sanoiksi puki.
Lisään vielä sen, että jos toimintamalliksi otettaisiin tuo, vaikuttaisi se todennäköisesti myös armeijan taistelukykyyn. Jos ja KUN sotilas tietää, että taistelussa on mahdollista ja jopa todennäköistä saada vaikeitakin vammoja, on mielestäni olennaista, että hän tietää myös sen, että jos se vammautuminen sattuu kohdalle niin häntä ei "tapeta" hoidon puutteeseen, vaan lääkintähenkilöstö ja -järjestelmä tekee sen minkä voi vammautuneen eteen.
Ymmärrän, että esimerkiksi taistelukentän välittömässä läheisyydessä toimiva lääkintähenkilöstö joutuu tekemään lajittelua sen suhteen missä järjestyksessä potilaita hoidetaan ja missä järjestyksessä heitä evakuoidaan. Tämä priorisointi on kuitenkin täysin eri juttu kuin se, jos aletaan miettimään vaikeasti vammautuneen ihmisen hoidon mielekkyyttä yhteiskunnan kannalta. Mielestäni yksikään sivistynyt yhteiskunta ei voi ryhtyä toteuttamaan minkäänlaista "passiivista eutanasiaa" ja sen avulla valitsemaan/päättämään kuka saa elää ja kuka ei.
Voi olla, että tämä johtuu länsimaisesta kulttuurista..mutta se on meidän kulttuurimme..sen mukaanhan me elämme ja nimenomaan haluamme elää. Se, mikä jossain kulttuurissa voi olla "oikein", voi toisessa kulttuurissa olla "väärin". Länsimaisessa kulttuurissa em. kaltainen toiminta on mielestäni yksiselitteisesti väärin, riippumatta siitä onko se kenties jossain toisessa kulttuurissa hyväksyttyä.

 

[baikal]

Suuri sotilaallinen ylivoima vääristää länsimaiden hoito- ja evakuointikapasiteetista saatavaa kuvaa. Ei tarvinne mennä paljoakaan nykyistä laajempiin taistelutoimiin ja kapasiteetti loppuu. Haavoittuneet kulkevat sen jälkeen kuorma-auton lavalla, kuten useimmissa armeijoissa.

Toisaalta Vietnamissa läntiset joukot nauttivat erittäin korkeatasoisesta hoidosta vaikka haavoittuneita saattoi tulla huomattavasti nykyistä enemmän. Ei ollut harvinaista, että aivokirurgi hoiti samanaikaisesti potilaan päävammaa kun ortopedi leikkasi raajaa.

Ilmeisesti nyt tarkoitat suursodan kaltaista tilannetta jossa koetaan massiivisia tappioita. Luonnollisesti tälläisessa tilanteessa joudutaan luopumaan rauhanaikaisesta käytännössä ja potilaita luokittelemalla yritetään valkata ne jotka pelastetaan. Asiastahan löytyy artikkeli esim. wikipediasta. Onhan Suomessakin luotu hoitoluokittelut jopa ydinhyökkäysten varalle.

http://en.wikipedia.org/wiki/Triage

Aseiden tuhovoima on kasvanut valtavasti viimeisten 70 vuoden aikana, mutta kyllä Suomestakin löytyy henkilökuntaa ja hoitokapasiteettia aivan eri tavalla kuin vuonna 1939.

Eräs asia, josta ei normaalisti ole länsimaissa suotavaa puhua, on hoitamisen mielekkyys. Onko pienen maan mielekästä yrittää pelastaa vaikeasti vammautuneita miehiä? Sodan päättyessä tilanne on luultavasti muutenkin vaikea. Suuri määrä invalidisoituneita sotilaita ja siviilejä tekee tilanteen entistä vaikeammaksi.

Ehkä tuollaisten aktiivisten eutanasiaohjelmien pyörittäminen tahraa jokaisen valtion asukkaan seuraavaksi 100 vuodeksi? Toki yksilöllä on oikeus päättää oma elämänsä mikäli hän katsoo sen jatkamisen mielettömäksi. Siinä vaiheessa kun ryhdytään puhumaan "hyödyttömän & arvottoman" elämän hävittämisestä on syytä katsoa peiliin. Mikäli juttu tuntuu vielä vakavan harkinnan jälkeen "hyvältä idealta" on syytä hakea ulkopuolista apua. Ylipäätänsä tuollaisen vaihtoehdon miettiminenkin on kaikkea sitä vastaan mitä suomalainen yhteiskunta ja ylipäätänsä läntinen sivistys edustaa. Puhdasta barbariaa jossa on vajottu samoihin pohjamutiin pedofiilien ja muiden ihmissaastojen kanssa.

http://en.wikipedia.org/wiki/File:EnthanasiePropaganda.jpg

http://en.wikipedia.org/wiki/T-4_Euthanasia_Program

Jjeps. Minkä takia ylipäätään lähdemme sotimaankaan, jos emme katso arvojamme ja elämäntapaamme puolustamisen arvoisiksi? Kauanko joukot taistelevat, jos keksivät, että jsp:lla on "lopetuslääkäri" antamassa taivasmatkapiikkejä?

Kannattaa miettiä, mitkä arvot ja ihanteetkin, tekevät systeemistämme hyvän? Niistä arvoista ja ihanteista pitää roikkua kiinni poikkeusoloissakin, kynsin ja hampain. Kaikkea ei voida taata, se on selvää, mutta mahdollisimman paljon eli tarpeeksi.

 

[JOKO]

Suuri sotilaallinen ylivoima vääristää länsimaiden hoito- ja evakuointikapasiteetista saatavaa kuvaa. Ei tarvinne mennä paljoakaan nykyistä laajempiin taistelutoimiin ja kapasiteetti loppuu. Haavoittuneet kulkevat sen jälkeen kuorma-auton lavalla, kuten useimmissa armeijoissa.

Toisaalta Vietnamissa läntiset joukot nauttivat erittäin korkeatasoisesta hoidosta vaikka haavoittuneita saattoi tulla huomattavasti nykyistä enemmän. Ei ollut harvinaista, että aivokirurgi hoiti samanaikaisesti potilaan päävammaa kun ortopedi leikkasi raajaa.

Ilmeisesti nyt tarkoitat suursodan kaltaista tilannetta jossa koetaan massiivisia tappioita. Luonnollisesti tälläisessa tilanteessa joudutaan luopumaan rauhanaikaisesta käytännössä ja potilaita luokittelemalla yritetään valkata ne jotka pelastetaan. Asiastahan löytyy artikkeli esim. wikipediasta. Onhan Suomessakin luotu hoitoluokittelut jopa ydinhyökkäysten varalle.

Kyseessä oli suurvallan ja pienen maan välinen kamppailu. Olisi ihme, ellei siinä tilanteessa suurvalta kykenisi hoitamaan haavoittuneita. Meidän pitäisi pikemminkin tutkia niitä ratkaisuja, joita Pohjois-Vietnam teki lääkintäpuolen suhteen.

Aseiden tuhovoima on kasvanut valtavasti viimeisten 70 vuoden aikana, mutta kyllä Suomestakin löytyy henkilökuntaa ja hoitokapasiteettia aivan eri tavalla kuin vuonna 1939.

Eräs asia, josta ei normaalisti ole länsimaissa suotavaa puhua, on hoitamisen mielekkyys. Onko pienen maan mielekästä yrittää pelastaa vaikeasti vammautuneita miehiä? Sodan päättyessä tilanne on luultavasti muutenkin vaikea. Suuri määrä invalidisoituneita sotilaita ja siviilejä tekee tilanteen entistä vaikeammaksi.

Ehkä tuollaisten aktiivisten eutanasiaohjelmien pyörittäminen tahraa jokaisen valtion asukkaan seuraavaksi 100 vuodeksi? Toki yksilöllä on oikeus päättää oma elämänsä mikäli hän katsoo sen jatkamisen mielettömäksi. Siinä vaiheessa kun ryhdytään puhumaan "hyödyttömän & arvottoman" elämän hävittämisestä on syytä katsoa peiliin. Mikäli juttu tuntuu vielä vakavan harkinnan jälkeen "hyvältä idealta" on syytä hakea ulkopuolista apua. Ylipäätänsä tuollaisen vaihtoehdon miettiminenkin on kaikkea sitä vastaan mitä suomalainen yhteiskunta ja ylipäätänsä läntinen sivistys edustaa. Puhdasta barbariaa jossa on vajottu samoihin pohjamutiin pedofiilien ja muiden ihmissaastojen kanssa.

En puhunut tuhoamisesta, vaan hoitamisesta, hoidon rajoittamisesta ja hoitamatta jättämisestä. Ne ovat valintoja, joita tehdään myös rauhan aikana kaikissa maissa. Suursodan oloissa kriteerit voivat hyvinkin kiristyä. Päteviä kirurgeja on vain rajallinen määrä. Käytetäänkö heidät vaikeasti vammautuneiden hengen pelastamiseen, vaiko lievemmin haavoittuneiden taistelu- ja työkyvyn säästämiseen?

Enkä väheksyisi yhtään yhteiskunnan sodanjälkeistä kantokykyä. Maan yli jyränneen sodan jäljiltä se voi olla hyvin heikko. Kun jälleenrakentaminen alkaa nykyisen Tshetshenian kaltaisista oloista, on tilanne äärimmäisen vaikea. Kansakunnan totaalinen romahdus on lähellä. Jokainen ylimääräinen rasite on siinä tilanteessa liikaa.

Joskus on vain pakko valita edellisen ja seuraavan sukupolven väliltä.

Enkä tällä kirjoituksella siunaa suomalaisten sotainvalidien huonoa kohtelua sotien jälkeen. Se oli monesti poliittisten pyrkimysten johdosta asiatonta, eikä suinkaan resurssien puutteesta johtuvaa.

Ps. Vain pari viikkoa edellisestä käynnistä Kaunialan sotavammasairaalassa. Vielä siellä jokunen tervaskanto sitkuttaa. :a-smiley:

 

[Kapiainen]

En puhunut tuhoamisesta, vaan hoitamisesta, hoidon rajoittamisesta ja hoitamatta jättämisestä. Ne ovat valintoja, joita tehdään myös rauhan aikana kaikissa maissa. Suursodan oloissa kriteerit voivat hyvinkin kiristyä. Päteviä kirurgeja on vain rajallinen määrä. Käytetäänkö heidät vaikeasti vammautuneiden hengen pelastamiseen, vaiko lievemmin haavoittuneiden taistelu- ja työkyvyn säästämiseen?

Kuten aiemmin sanoin: se on selvä, että taistelukentällä lääkintähenkilöstö joutuu lajittelemaan haavoittuneita vamman vaikeusasteen mukaan ja siinä lajittelussa vaikeimmin vammautuneet eivät monessa tilanteessa ole kiireisimmin hoitoon toimitettavia.
Tuon lajittelun ja priorisoinnin pitää kuitenkin perustua vain ja ainoastaan siihen hetkeen ja sen hetken tilanteeseen, ei vähäisimmässäkään määrin siihen, että "tuo jätetään hoitamatta, ettei se ole sodan jälkeen jalattomana ja sokeana yhteiskunnalle riesaksi.."
Ainoa syy, miksi tuo em. haavoittunut voidaan jättää hoitamatta/ hoitaa vähemmän kiireellisesti, on se että jonossa on toinen kipeästi hoitoa tarvitseva, mutta jonka eloonjäämisen ennuste on parempi. Tässäkin tapauksessa ajatellaan siis ainoastaan eloonjäämistä..ei hänen mahdollista hyötyään tai hyödyttömyyttään armeijalle tai yhteiskunnalle hänen jäätyään eloon.
Kuten baikal sanoi: Miksi edes taistelisimme, jos ryhtyisimme hiukankaan minkäänlaista "passiivista eutanasiaa" muistuttavaankaan haavoittuneiden lajitteluun ja hoitotarpeen priorisointiin. Me taistelemme..tai ainakin minä..ja varmasti moni muukin.. siksi, ettemme joutuisi sellaisen järjestelmän alle, joka suostuu edes harkitsemaan tuollaista systeemiä! Minä en ole valmis taistelemaan sellaisen systeemin puolesta, joka on valmis valitsemaan yhteisöstä "heikkoja" tapettavaksi tai jätettäväksi kuolemaan vain siksi ettei heistä ole hyötyä tai he ovat rasite. Toivottavasti ei ole kovin moni muukaan Suomalainen.
Ymmärrän kyllä tuon JOKO:n esittämän näkökulman, mutta mielestäni se sotii montaa sellaista asiaa vastaan, jonka puolesta moni meistä olisi valmis ylipäätään taistelemaan.

 

[baikal]

Jeps, meillä suomalaisilla olisi maanpuolustustilanteessa OIKEASTI liian paljon menetettävää luovuttaaksemme taistelutta. Mutta taistellessammekin meidän pitää kiinnittyä arvoihimme ja kenties siihen parhaaseen osaan suomalaisuutta, joka on jotain vaikeasti määriteltävää. Se on suomalaisuutta, se riittää.

 

[OldSkool]

<snip>
Tuon lajittelun ja priorisoinnin pitää kuitenkin perustua vain ja ainoastaan siihen hetkeen ja sen hetken tilanteeseen, ei vähäisimmässäkään määrin siihen, että "tuo jätetään hoitamatta, ettei se ole sodan jälkeen jalattomana ja sokeana yhteiskunnalle riesaksi.."

Noinhan se arvionti käsittääkseni meneekin. Siihen hetkeen ja näköjään aika yleisesti nejällä värikoodilla: musta, punainen, keltainen, vihreä. http://en.wikipedia.org/wiki/Triage

(tiesittekö muuten että samantapaista "nopeaa analyysiä jonkin kohdan vakavuudesta" eli triage käytetään sujuvasti myös insinööripuolella, esimerkiksi ohjelmistokehityksen työvälineenä)

 

[Kapiainen]

Noinhan se arvionti käsittääkseni meneekin. Siihen hetkeen ja näköjään aika yleisesti nejällä värikoodilla: musta, punainen, keltainen, vihreä. http://en.wikipedia.org/wiki/Triage

No menee menee, mutta se olennainen ero on siinä, että potilaita ei lajitella sillä perusteella kenestä kenties olisi eniten "haittaa yhteiskunnalle 10 vuoden kuluttua jos selviää tästä vammasta hengissä", vaan lajittelu perustuu siihen hetkeen, tilanteeseen ja resursseihin ja niiden suomaan mahdollisuuteen pelastaa potilas. Jos sillä hetkellä resurssit mahdollistavat, niin myös se kaikkein vaikeimmin vammatunut yritetään kaikin keinoin pelastaa..se, onko hänestä kenties "haittaa yhteiskunnalle" ei paina yhtään mitään, eikä saakaan painaa.