Lähtö Iraniin

Iso-Mursu

Respected Leader
BAN

Puolustusvoimien nimissä on lähetetty huijausviestejä: "Emme koskaan kutsuisi noin"
Valheellisissa viesteissä pyydetään ottamaan passi mukaan ja valmistautumaan matkaamaan Iraniin.

Puolustusvoimat9.1.2020 klo

Testaileekohan itänaapuri infosotakeinojaan? Todellisen sodanuhan ollessa päällä useiden tuollaisten valeviestien lähettäminen eri kanavien kautta voisi aiheuttaa melkoista sekaannusta. Nyt viestin sisältö oli tietysti täysin epäuskottavaa kamaa, mutta Venäjän ja Suomen välisen poliittisen kriisin ollessa päällä, olisi helpompi mennä lankaan. Pahimmillaan Puolustusvoimien oma viestintä voisi hukkua erilaisten valeviestien tulvan alle.
 
En minä nyt pelkästään Venäjää osoittele, syypäähän voi olla myös Kiinassa tai Persianlahdella
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä tuo nyt vahvasti mahorkalle tuoksuu tämä tekstiviesti. Ja hieman huolestuttavaa, koska jos PV on oikeasti ajatellut tekstarilla kutsuvansa porukkaa palvelukseen, niin se on aika epävarma tapa. Mielestäni se voi toimia vain, jos kutsuttavien kanssa on sovittu etukäteen, millainen viesti sieltä tulee. Muuten perinteinen kirje tai puhelu aluetoimistolta olisivat varmempia tapoja mielestäni
 
Jenkkilässä ilmeisesti lähetelty samanlaisia feikkiviestejä. Voi toki olla että sieltäkin joku suomalainen jonne ideansa saanut. Tai sielläkin haisee mahorkka.
 
Öö. Tota. Mitä jos joku on ollut kovin nopea, niin onko meillä Iranissa jotain suurlähetystöä joka voisi auttaa paluumatkassa...?

Eiköpähän tuossa ole kyse vain poikien keppostelusta. Toisaalta ihan hyvä, että tällainenkin aihe on ollut hieman julkisuudessa. Ehkä joku saattaa alkaa miettimään valmiuksiaan sotaan lähtöön. Toisaalta on aihe josta ei kannattaisi laskea leikkiä, ettei tuli paimenpoika-susi -ilmiötä.

Ja on aika varma, että eräs imperialistinen roistovaltio haluaisi sotkea meidän liikekannallepanoa kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin. PV:n pitää ehkä terävöittää viestintäänsä liikekannallepanokäskyjen ennakko-ohjeistamisesta.
Tiedän, että näitäkin asioita on mietitty ja ne on todella fiksusti järjestetty. Meidän LKP-valmius alkaa olla todella hyvä. Ehkä kuitenkin voisi reserviläisiä infota paremmin siitä, että miten yhteyttä otetaan.

Minulla on selvillä miten minut kutsutaan palvelukseen. Lasken välähdyksiä ja savupatsaita idän-kaakon suunnalla. Kun alkaa välkkyä yli 10 kertaa minuutissa, niin nostan repun rekeen ja lähden apuun.
 
Onko reppu valmiiksi pakattuna 24/7, vai onko henk. koht. valmiuden nostoon joku toinen merkki? Milloin pakataan reppu? Milloin tankataan auto? Milloin teipataan tuvan ikkunat?
 
Kyllä tuo nyt vahvasti mahorkalle tuoksuu tämä tekstiviesti. Ja hieman huolestuttavaa, koska jos PV on oikeasti ajatellut tekstarilla kutsuvansa porukkaa palvelukseen, niin se on aika epävarma tapa. Mielestäni se voi toimia vain, jos kutsuttavien kanssa on sovittu etukäteen, millainen viesti sieltä tulee. Muuten perinteinen kirje tai puhelu aluetoimistolta olisivat varmempia tapoja mielestäni
Tekstiviestillä kutsutaan mutta vain mikäli on tälle antanut suostumuksensa. Kerran pari vuodessa tulee testitekstari yhteyskokeiluna...
 
Onko reppu valmiiksi pakattuna 24/7, vai onko henk. koht. valmiuden nostoon joku toinen merkki? Milloin pakataan reppu? Milloin tankataan auto? Milloin teipataan tuvan ikkunat?

Valmiutta ei tarvitse nostaa. Se on.
 
Epäilyttävän tekstiviestin saadessaan voi luultavasti myös soittaa omaan aluetoimistoon varmistussoiton. Toki linjat voi ruuhkautua, jos valeviestejä on lähtenyt isompi määrä...
 
Valmiutta ei tarvitse nostaa. Se on.

Jos ensimmäinen ryssä ei ole kylmänä 10min päästä tekstiviestin saavuttua ja eka neukku T-72 posautettu ilmaan vastaavasti 30min päästä niin tällöin valmius on ollut korkeintaan tyydyttävällä tasolla.
 
Epäilyttävän tekstiviestin saadessaan voi luultavasti myös soittaa omaan aluetoimistoon varmistussoiton. Toki linjat voi ruuhkautua, jos valeviestejä on lähtenyt isompi määrä...

En tiedä ohjeista, mutta jos saa epäilyttäviä yhteydenottoja, niin ilmoittaa pitää eteenpäin.

Valeviestejä muuten käytettiin niin Georgiassa kuin Ukrainassakin, se on varmasti uusi normalno.
 
Laittoi kuka laittoi, mutta ei ole varmaan tullut ajateltua aikaisemmin, syytä olisi. Ei kai monikaan pelkästä tekstarista singahda, täytyy olla vähän värinää enste.
 
Kyllähän sitä voidaan tekstiviestillä kutsua, mutta siihenkin on sitten vastaanottajalla protokolla selvillä varmistussoittoineen, ettei nyt ihan jokaisen paskaviestin perusteella lähde repun kanssa rajalle... on niitä muitakin tapoja kutsua...
 
Olisi kiinnostavaa, jos jossain orastavassa kriisipesäkkeessä osapuoli1 perustaa pienen leirin osapuolen2 alueelle, ja lähettää kertauskutsuja saapua sinne.
Kaikki voisi mennä ihan hyvin pari päivää, varsinkin jos kerrotaan, että kutsu on erittäin salainen.

Kutsut olisi jaettu postilaatikoihin käsin, mutta olisi postileimat, aivan kuten posti olisi ne tuonut.

Siellä sitten vaasalaiset kertaavat Savukoskella monta päivää. Sitten saavat tehtävän...
 
Back
Top