Lakkautettujen varuskuntien myynti vaikeaa

Tvälups

Ylipäällikkö
Lakkautettujen varuskuntien myynti vaikeaa
STT 09.02.2014 07:52

Myös Kauhavan lentosotakoulun tiloille etsitään ostajaa. Kuva: Lehtikuva / Timo Aalto
Armeijauudistuksen vuoksi lakkautettujen varuskuntien myyntiä vaikeuttavat kymmenet kasarmit ja muut sotilasrakennukset. Ilman niitä alueiden arvo olisi moninkertainen.
Alueita kauppaavan Senaatti-kiinteistöjen mukaan rakennuksille ei löydy helposti uutta käyttöä ja niiden korjaaminen tai purkaminen on kallista.

Toimialajohtaja Heikki Laitakari ei pidä varuskuntien tuotto-odotuksia kovin kummoisina, vaan pikemminkin taloudellisena katastrofina Senaatille.

- Viime vuonnakin jouduttiin kirjaamaan 26 miljoonan arvonalennukset, hän huomauttaa.

Myynnissä on kymmenkunta kohdetta. Toistaiseksi on saatu myydyksi vain Kontioranta Pohjois-Karjalassa.

Muista kohteista Kauhavan lentosotakoulun ja Kotkan rannikkopatterin alueiden tarjousaika on päättynyt. Kotka on kuitenkin jumissa Rankin osalta, kun Museovirasto on vaatinut muinaismuistoselvityksiä.

Senaatti pyrkii myymään kohteet, kuten Keuruun pioneeripataljoonan alueen, kokonaisuuksina. Silti pilkkominenkin käy, muun muassa Lahdessa. Jämsän Hallin uutena omistajana myyjä näkisi kaupungin, mutta se pitää pilkkomista realistisempana.
 
Miksi myydä kun PV maksaa vuokraa tyhiistä kasarmeista hamaan maailman tappiin?
 
Veronmaksajaa voi kupata sen tuhannen tavalla. Tässä yksi esimerkki kuinka politiikot ovat joko sössineet tai lobattuja.

Missä se veronmaksajien kuppaus oikein tapahtuu, jos valtion omistama Kapiteeli laskuttaa vuokraa Puolustusvoimilta? Eikös siinä vain siirretä veronmaksajien rahaa taskusta toiseen?

Puolustusvoimia kylläkin kupataan ja Senaatille maksettavat vuokrat ovat pois muiden kulujen kattamisesta.
 
Missä se veronmaksajien kuppaus oikein tapahtuu, jos valtion omistama Kapiteeli laskuttaa vuokraa Puolustusvoimilta? Eikös siinä vain siirretä veronmaksajien rahaa taskusta toiseen?

Puolustusvoimia kylläkin kupataan ja Senaatille maksettavat vuokrat ovat pois muiden kulujen kattamisesta.


Meinaatko tämän taskusta toiseen siirtelyn olevan ilmaista? Rahaa ohjataan useamman portaan kautta varsinaisen palvelun tuottamiseen, mutta vähintään yhtä monen toimijan kautta sitä rahaa tunnutaan keräävän takaisin sieltä suorittavasta portaasta. Olisi mukava tietää paljonko tämä hölmöläisen peitonjatkaminen kokonaisuudessa vie julkisen sektorin menoista. Veronmaksaja häviää varmasti.
 
Meinaatko tämän taskusta toiseen siirtelyn olevan ilmaista? Rahaa ohjataan useamman portaan kautta varsinaisen palvelun tuottamiseen, mutta vähintään yhtä monen toimijan kautta sitä rahaa tunnutaan keräävän takaisin sieltä suorittavasta portaasta. Olisi mukava tietää paljonko tämä hölmöläisen peitonjatkaminen kokonaisuudessa vie julkisen sektorin menoista. Veronmaksaja häviää varmasti.

Tottahan tuo työllistää, mutta eikös Kapiteelin työntekijät ole juurikin niitä jumaloituja yksityisen sektorin työntekijöitä? Toista se oli Puolustushallinnon rakennushallinnon (tai mikä se nyt olikaan), jossa oli vain virkamiehiä.

Leikki leikkinä..

Toinen puoli tuossa ajatuksessa on se, että kyllähän Puolustuvoimien pitää kantaa kustannusvastuu eli varuskuntiin sijoitetun infralla on hintansa, joka pitäisi ottaa huomioon. Se on nähty, mitä näennäisesti ilmainen asevelvollistyövoima on aiheuttanut. Varusmiehiä on iät ja ajat käytetty kaikenlaiseen täysin turhaan puuhasteluun kun se on käyttäjilleen ilmaista työvoimaa.

Kokonaan toinen asia on, ettei Kapiteelin kaikki toimet kestä oikein päivänvaloa ja sen toiminnan yhteensovittamisessa viranomaisten toimintaan on kitkaa.
 
Veronmaksajain kannalta monesti olisi parasta, kun varuskuntien ja muidenkin valtionrakennusten nurkalle tuotaisiin pulverointikoneet ja ajettaisiin se tökötti moottoritienpohjien täyttömaaksi. Tontti voisi mennä jo kaupankin sitten. Osa rakennuskannasta on homeista paskaa, syynä useimmiten täydellinen kiinteistöhuollon laiminlyöminen, siinä sitä on säästöä tehty oikein isolla kädellä. Osasta ei edes Melkisedek lähde leipomaan mitään uustoimintaa, niistä ei saa isollakaan rahalla mitään kelvollista. Ja osa on asiallista, mutta sitä on vähän.

Skärdikselle sanoisin, että on toki ihan selvää, että yksityisen sektorin junailijat eivät ole sen jalompia kuin julkisenkaan sektorin, jopa pahempia, kun annetaan julkista rahaa ja julkista omaisuutta "hoidettavaksi". Karmein kieroutuma ja esimerkki on niin sanottu yksityinen terveydenhoitosektori. Yksityinen s-h-sektori on ihan jees, mutta sen pitää toimia niin, että kuka haluaa palveluja niin avaa omaa lompakkoaan tai ruikkasee vakuutusyhtiöltään hilloa. Tällainen helvetin sekatalous on kallein mahdollinen virite, mahdollinen todennäköisesti vain Suomessa.
 
Noista pitäisi tehdä alueellisia keskuksia, missä ihmiset voi valmistaa kaikki tarvitsemansa tavarat turvautumatta velkarahalla maksettavaan tuontiin (joka loppuu pian joka tapauksessa).
Lisäksi alueella olisi vuokraamo, mistä saa kaiken. Jotta rahaa ei enää vuoda alueelta pois satunnaisen tarpeen takia. Satunnaista on esim kerta viikossa.

Pajat ja tilat käyttöön, tai sitten ollaan ilman niitä peräkärryjä, mattoja, lautoja, tiiliä, lumikolia, betoniputkia, sänkyjä yms.

Otin listaan tahallani semmoisia tuotteita, joiden kuljetuskustannus on yli 50% suurempi kuin kaupan kate. Aika helppoa myydä, kun saa niin paljon kotikenttäetua.
 
yle 18.2.2014 klo 13:40
Munnikurkkion rajavartioasema puretaan
Metsähallitus purkaa Käsivarren erämaa-alueella sijaitsevan Munnikurkkion rajavartioaseman. Käytöstä poistuneen aseman purkutyön on tarkoitus valmistua ensi vuoden loppuun mennessä. Purettavia rakennuksia on neljä.


Munnikurkkion rajavartioaseman päärakennus vuonna 2004 Kuva: Pertti Mäkelä
Toiminta Munnikurkkion rajavartioasemalla päättyi jo vuonna 1991. Kylmillään olleet rakennukset ovat kärsineet pahoja kosteusvaurioita.

Rajavartioaseman purkaminen kuuluu Käsivarren erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaan.
 
yle 30.4.2014 klo 12:09
Keuruun varuskunta myyty kiinteistöyhtiölle
Valtion kiinteistöyhtiö Senaatti-kiinteistöt on myynyt Keuruun varuskunta-alueen jyväskyläläiselle kiinteistöyhtiö Sarakallio Kiinteistöt Oy:lle. Puolustusvoimien toiminta Keuruulla päättyy vuoden lopussa.

Keuruun varuskunta on nähnyt monenlaista. Kuva: YLE Keski-Suomi / Olga Saatola
Keuruun varuskunta-alue käsittää 38 hehtaaria maita ja noin 40 rakennusta. Alueen ostanut Sarakallio Kiinteistöt Oy ottaa vuoden vaihtuessa vastuulleen alueen mittavat kulut.

– Kauppa on osa valtion kiinteistöstrategiaa, jossa lakkautettavia varuskunta-alueita kehitetään uuteen käyttöön. Kun tiloihin ei löytynyt valtion toimintoja, ne myydään, sanoo Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Jyri Maikola.

Sarakallio Kiinteistöjen tavoitteena on luoda varuskunta-alueelle uutta toimintaa ja elämää nopeasti. Tarkoituksena on saada olemassa oleviin kiinteistöihin uusia toimijoita ja sitä kautta uusia työpaikkoja.

– Valmiita suunnitelmia tai sopimuksia ei ole, mutta alue on mielenkiintoinen, ja näemme siinä potentiaalia, sanoo Sarakallio Kiinteistöjen johtaja Timo Kauppinen.

– Alueella on monentyyppisiä rakennuksia, joten siellä on myös tiloja monenlaiseen toimintaan. Uskomme, että kiinnostuneita yrityksiä löytyy, hän jatkaa.

Kauppahintaa osapuolet eivät kommentoi.

Julkisten tietojen mukaan Sarakallio Kiinteistöt Oy:n liikevaihto oli vuonna 2012 42 000 euroa ja tilikauden tulos 12 000 euroa.
 
Back
Top