Lapset hiihtivät paukkupakkasessa

Tvälups

Ylipäällikkö
Äiti raivostui koululle: Lapset hiihtivät paukkupakkasessa
IL Perjantai 3.2.2012 klo 05.23

Ekaluokkalainen poika palellutti sormensa koulun liikuntatunnilla. Vanhemmat oppilaat saivat urheilla sisällä.
SORMET PALELTUIVAT Seitsemänvuotias raisiolaispoika valitteli äidilleen liikuntatunnin jälkeen kylmettyneitä käsiään.

Raisiolaisen koulun eilinen liikuntatunti kuumensi vanhempien tunteet.

Vaikka pakkasvaroituksia on annettu ja mittari hiveli 20 miinusastetta, 1- ja 2-luokkalaisten lasten liikuntatunnilla hiihdettiin.

Erään äidin mukaan tieto hiihtotunnista herätti vanhemmissa närää jo edellisenä iltana. Hänen seitsemänvuotias poikansa oli pohtinut huolestuneena, kuinka urheilu koleassa kelissä onnistuu.

- Koulun liikuntatunnilla hän oli mennyt kaikella tarmollaan, koska tykkää urheilla. Mutta sormet olivat niin jäässä, ettei niitä pystynyt enää liikuttamaan. Lisäksi hän on astmaan taipuvainen, äiti kertoo.
Koulun mukaan lapsia ei pakotettu ulos, vaan sisälle sai lähteä heti, kun siltä tuntui. Rehtorin mukaan lapsilta oli etukäteen kysytty, onko heillä kylmä.

Äiti peräänkuuluttaa koulun vastuuta asiassa.
 
Pää paljaana pakkasella
il 3.2.2012 klo 05.19

Miksi nuoret kulkevat paukkupakkasissa pää paljaana ja kesätennarit jalassa?

PIPOT PÄÄSSÄ Kahdeksasluokkalaiset Sami Soikkeli (vas.) ja Teemu Pylväinen kulkevat ympäri vuoden kouluun pyörällä. - Jalkoja ei palele, kun farkkujen alla on kalsarit, Pylväinen vakuuttaa. Roope Linna, 14, pukeutuu paksuun toppatakkiin vanhempien kehotuksesta.

KORVAT JÄÄSSÄ? Äänekoskellä lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Petteri Myyryläinen kulkee ilman pipoa läpi talven. Hän vakuuttaa, että pitkä tukka lämmittää. Korvanlehdet ovat tosin paleltuneet monta kertaa.

Äänekoskella Keski-Suomessa on ollut tällä viikolla aamuisin pakkasta jopa 28 astetta.

Sitä ei arvaisi, kun katselee kouluun tarpovia nuoria. Esimerkiksi lukiota käyvä Petteri Myyryläinen, 16, pukeutuu paukkupakkasillakin tiukasti oman muotinsa mukaisesti. Tyyliin ei kuulu pipoa eikä varsinaisia hanskoja. Sen sijaan Myyryläinen kulkee kovillakin pakkasilla kynsikkäissä.

- Kaverit ihmettelevät, että eikö mua palele. Mulla on pitkä tukka, joka lämmittää ja jostain syystä sormet eivät palellu, lukiolainen sanoo itse.

Myös Helsingin Kampissa nuoret hytisevät ulkona ilman pipoa. 15-vuotiaat Riina Laakso ja Tarmo Järvi kuitenkin vakuuttavat, että vahingossa.

- Pipo jäi kotiin, mutta huppu auttaa. Onhan täällä kyllä aika kylmä, nuoret myöntävät.

Heidän mukaansa näillä säillä on pukeuduttava lämpimästi.

- Mutta kyllä me tunnetaan niitäkin, jotka palelevat sen takia, että haluavat näyttää muodikkailta.

Pitkät kalsarit ovat olleet nuorison piireissä jo pitkään epäsuosiossa. Riina Laakso kuitenkin yllättää.

- Mulla on näiden housujen alla pitkät kalsarit! Näillä tarkenee, hän näyttää.

Pelkässä hupparissa

Yläkoulussa ja lukiossa opettajat eivät enää neuvo nuoria pukeutumisasioissa. Käytännössä moni nuori oppiikin talvipukeutumisen yrittämisen ja erehtymisen kautta.

- Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, ensin kouluun tullaan liian vähissä vaatteissa ja kun palellutaan, sitten vasta lisätään vaatteita, Äänekosken Koulunmäen koulun rehtori Sami Varstala kertoo nuorten talvipukeutumisesta.

Äänekosken lukion vararehtori Mika Lehtonen puolestaan on huomannut, että kaikkein vastenmielisintä nuorille näyttäisi olevan toppahousujen käyttäminen. Kouluun tullaan kovillakin pakkasilla farkuissa.

- Ylilyöntejä näkee harvoin eli sellaista, että tultaisiin esimerkiksi pelkillä legginseillä, Lehtonen selittää.

Liikunnanopettaja Heidi Piirala Koulunmäen koulusta kuitenkin on huolissaan siitä, että monet nuoret kulkevat kouluun samoilla tennareilla kesät talvet.

- Emme varsinaisesti ohjeista pukeutumisessa, mutta liikunnantunnilla pitää olla kunnon ulkoiluvaatteet ja luistelussa pipo ja kypärä. Pari päivää sitten yksi poika tuli kouluun pelkällä hupparilla, Piirala ihmettelee.

Vaikka nimenomaan muodinmukaisuus saa monet nuoret välttelemään kunnollisia talvivaatteita, eräs muoti-ilmiö sopii myös Suomen talveen. Varstala on huomannut, että pipo on nykyään varsinkin poikien keskuudessa niin suosittu muotivaate, että sitä pidettäisiin päässä mieluusti oppitunneillakin.

Yhdeksäsluokkalaiset Lotta Kymäläinen, 16, (vas.) ja Anne Ruuska, 15, palelevat linja-autopysäkillä Äänekoskella. Pipot ovat laukussa, toppahousut vieressä ja tennarit jalassa. - Isä kyllä käski laitta toppahousut aamulla, Lotta Kymäläinen sanoo.

PALELEE Tarmo Järvi, 15, Riina Laakso, 15, ja Jassin Sarr, 16, hengailivat torstaina Helsingin keskustassa. - Ei ulkona pysty kyllä kuin käymään! hytisevät nuoret kommentoivat Helsingin viimaa.
 
Näin tuossa hetki sitten mikrohameessa ja korkkareissa olevan nuoren naisen, jonka reidet sinersivät "seksikkäästi".

En malttanut olla kysymättä, että paleltaako. Sain vastaukseksi murtavalla suomenkielellä vitun haistatukset. :D
 
Ei tietenkään rahoistaan tarkkana mennyt tuohon ansaan :D

Itse en ole vielä onnistunut palelluttamaan itseäni, vaikka ulkonakin on tullut liikuttua turhankin ohuessa pipossa. Toisaalta muuten onkin sitten reilummalti kuteita niskassa. Jonkun koulun ohi ajaessani näin teinipoikia, jotka olivat selvästi kylmettyneitä, ja polttivat vielä tupakkaa. Paikka ei jäänyt mieleen, mutta mielikuva miltei sinisistä koltiaisista oli aika mileenpainuva. Jos on siististi cool, pakkanen ei vaikuta. Asenne kohdillaan.
 
Tvälups kirjoitti:
Äiti raivostui koululle: Lapset hiihtivät paukkupakkasessa
IL Perjantai 3.2.2012 klo 05.23

Ekaluokkalainen poika palellutti sormensa koulun liikuntatunnilla. Vanhemmat oppilaat saivat urheilla sisällä.
SORMET PALELTUIVAT Seitsemänvuotias raisiolaispoika valitteli äidilleen liikuntatunnin jälkeen kylmettyneitä käsiään.

Raisiolaisen koulun eilinen liikuntatunti kuumensi vanhempien tunteet.

Vaikka pakkasvaroituksia on annettu ja mittari hiveli 20 miinusastetta, 1- ja 2-luokkalaisten lasten liikuntatunnilla hiihdettiin.

Erään äidin mukaan tieto hiihtotunnista herätti vanhemmissa närää jo edellisenä iltana. Hänen seitsemänvuotias poikansa oli pohtinut huolestuneena, kuinka urheilu koleassa kelissä onnistuu.

- Koulun liikuntatunnilla hän oli mennyt kaikella tarmollaan, koska tykkää urheilla. Mutta sormet olivat niin jäässä, ettei niitä pystynyt enää liikuttamaan. Lisäksi hän on astmaan taipuvainen, äiti kertoo.
Koulun mukaan lapsia ei pakotettu ulos, vaan sisälle sai lähteä heti, kun siltä tuntui. Rehtorin mukaan lapsilta oli etukäteen kysytty, onko heillä kylmä.

Äiti peräänkuuluttaa koulun vastuuta asiassa.

Ihan mielenkiintoista olisi tietää, minkälaisella käsinevarustuksella poika sormensa palellutti. Aika usein näkee alakoululaisillakin ohuita sormikkaita pakkaskelilläkin. Niillä ehkä pärjää koulumatkat, mutta mihinkään pitempään ulkoiluun ei sellaisista ole.
Kavereiden paine pukeutumiseen alkaa vaikuttaa jo alaluokilla. Tokaluokkalaisemme valitti eilen että piposta tuulee läpi (pakkasta vajaat 20 astetta ja viima noin 10m/s, ihotuntuma vastaa Forecan mukaan -28 astetta.) Kaapista löytyisi korvaläpällinen karvalakkikin, mutta poika ei suostu sitä kouluun laittamaan, kun muillakaan ei ole...
 
Hain just pojat ja katselin koulusta purkautuvaa nuorisoa. Osa pukeutuu ihan niinkuin pitää ja osa mennä vippasee kesävaatteissa. Pakkasta melki 30 astetta.

Muistaako ikä- ja kohtalotoverit aikaa, kun rokut ja hämyt mennä leuhkaisi kesät talvet torvihousuissa, lyhyessä farkkupusakassa, joka oli auki, koru kaulassa ja hirmuinen hoitamaton afrokampauksen suomalainen vastine hulmuten.....jalassa jotkin kalifornianmuotia olevat dingendangel-tennarit. Housut olivat niin tiukat, että ne varmaan soivat päällä, pl ne megaluokan lahkeensuut, sieltä pääsi raikas tuuletusilma puhaltamaan pikkutuhnutkin.

Ihan taivahallisen älytöntä meininkiä ajassa, jossa kenenkään ei tarvitse paleltua vaatteiden puutteeseen.
 
Siperia opettaa.
 
baikal kirjoitti:

Tuossapa se pointti.

Nykynuoriso on ollut perseestä jo viimeiset 6000 vuotta ja maailma ollut menossa Helvettiin kellot kilkattaen. Nuorten käyttäytyminen on perseestä ja niitä on liikaa ja ne on liika meluisia ja tyhmiä ja ne ei edes lue mitään tai jos lukee niin vääriä kirjoja ja musiikkikin on liian kovaäänistä ja ihan huonoa. Yleensä kuitenkin niistä (meistä) on ihmisiä tullut.

Viimeksi perjantaina katsoin, kun 7-8-vuotiaat painuivat pihalle tukka putkella vaikka lämpöä oli se -32. Kamppeet näytti olevan ihan hyvät. Osalla yläasteelaisista on se dresscode niin syvällä, että lämpötilaa ei voi ottaa huomioon. Sitten osa ajaa kelkalla 10 km, ja niillä on kyllä sitten kamppeet kunnossa.
 
Aivan. Ja sen viisaampia tai tyhmempiä eivät ole sen enempää menneet kuin tulevatkaan ihmiset.
 
Väsynyt ihminen palelee herkemmin kuin virkeä
yle 7.2. klo 08:06

Ilmava, lämmin vaatetus on paras apu palelemiseen. Myös omasta vireystasosta kannattaa huolehtia, sillä väsyneen ihmisen hermosto ei jaksa puolustautua kylmää vastaan.

Paukkupakkaset ovat saapuneet eteläänkin. Ilman asianmukaista pukeutumista kylmä ilma pureutuu luihin ja ytimiin. Professori ja työterveyslaitoksen tiimipäällikkö Hannu Rintamäki tietää, miten keho tulee pakkaselta suojata.

- Hyvä vaatetus on ilmava. Lämmöneritys on lähes yksinomaan ilmaa, joten vaatetuksen sisään pitää jäädä riittävästi ilmaa. Tuuli ei saa päästä rakosista sisään. Kerrosvaatetus on myös hyödyllinen. Ihoa vasten tulee olla vaatetus, joka tuntuu miellyttävältä. Välikerrokset luovat lähinnä lämmönerityksen ja ulkokerros suojaa tuulelta ja lumelta.

Rintamäki korostaa, että vaikka ääreisosat, kädet ja jalat, kylmettyvät ensimmäisenä, niiden lämpimänä pysymiseen vaikuttaa hyvä yleisvaatetus.

- Hyvät käsineet ja jalkineet ovat tärkeät. Yleisvaatetuksen, joka pitää huolta siitä, että veri kiertää käsiin ja jalkoihin, on kuitenkin oltava myös tarpeeksi suojaava.
Liikkuminen lisää lämpöä

Pelkkä asianmukainen vaatetus ei silti aina riitä lämpimänä pysymiseen. Ihmisen täytyy myös liikkua ja tuottaa lämpöä.

- Näillä pakkasilla mikään vaatetus ei pelkästään riitä pitämään kehoa lämpimänä vaan liikunta on kylmässä eduksi. Myös kahvi auttaa niitä, joille se sopii, sillä se piristää.

Yöllä kehon lämpötasapaino on lepotilassa, minkä seurauksena erityisesti yöllä saattaa paleltaa. Myös ravinnonpuute ja nestehukka aiheuttavat palelemista. Väsyneenä ihminen on menettänyt energiastaan osan ja saattaa tästä syystä olla erityisen paljon palelemiseen taipuvainen.

- Väsyneenä autonominen hermosto ei ole parhaimmillaan puolustamaan meitä. Tällöin emme siis ole parhaassa terässä kylmää vastaan, Rintamäki kertoo.
 
Back
Top