Laskuvarjojääkäri näkö

Moi, aikomus olisi pyrkiä laskuvarjojääkäriksi ja testit on mielessä. Eniten mietityttää tuo näkö testi, koska itselläni on koulujen näkötesteistä tullut 0.8 tullokseksi molemmilla silmillä ja pääsyraja näyttäisi olevan Utissa 1.0. Suoritetaanko tuo näkötesti Utissa samalla tavalla kuin yläkoulun ja toisen asteen lääkärintarkastus tyyppisesti? Tehdäänkö tuo vasta toisena pääsykoe päivänä utissa vai karsitaanko hakijoista osa pois samantien tällä? Onko laser leikkauksella mahdollisuus parantaa näköä tarpeeksi ja päästä joukkoon? Kaikki tieto tähän asiaan liittyen kiinnostaa.
 
Kyllä. Näkö on karsiva tekijä.
Näkö tarkistetaan samalla tavalla kuin kouluissa.
Näkö testataan kuntokokeiden jälkeen.

Laser leikkauksella voit parantaa näköä mutta ei oikeastaan noin pieniä parannuksia juurikaan tehdä.

Näkökyky (aivot) myös tarvitsee aikaa tottuakseen leikkaukseen noin 6-12kk.
Leikkauksessa on myös miinuspuolia. Halo efektit, silmien kuivuminen ym.
 
Uskoisin määrittelyn olevan sama, kun se on ihan kansaivälisesti standardoitu tapa määritellä näkö.

Laseriin en ota kantaa, kyllähän sillä voi näköä parantaa, mutta kai aika tapauskohtaista kuinka täydellisiin tuloksiin sillä voi päästä. Jos tulos onkin 0,9 niin sitten kävit "turhaan". Ja miettisin kyllä nuorena henkilönä laseriin menemistä kahteen-kolmeen kertaan, koska ihmisen näkö voi muuttua tuossa kohtaa paljonkin lyhyessä ajassa ja äkkiä käy niin, että laserista saa vain hetken helpotuksen. Mutta nuo on lääkärien asioita ottaa kantaa, tämä on vain tällaista mutuilua.
 
PV käyttää kyllä samanlaista tapaa määrittää näöntarkkuus, mutta taulu on eri. PV käyttää standardisoitua Landoltin C-taulua, jossa siis nimensä mukaisesti kyseessä on C:n muotoisia yhdeltä sivulta avoimia ympyröitä, ja avoimen sivun suunta pitää pystyä kertomaan. Ainakin omana henkilökohtaisena kokemuksenani C-taulu on suhteessa helpompi kuin kouluissa yleensä käytetyt kirjain-, numero- tai E-taulut, vaikka periaatteessa sen pitäisi olla sama kaikissa. Erityisesti hajataittoa C-taulu antaa mielestäni anteeksi enemmän kuin muut, koska siinä on häiriötekijöitä vähemmän kuvion tunnistamisessa.

Esimerkiksi itse sain kutsuntatarkastuksessa 2.6 kaikki (E-taululla) ja taannoin Lento-RUK:n kokeissa C-taululla kaikki 3.15.

Mitä sitten tuohon näöntarkkuuteen 0.8 tulee, niin se riittää erikoisrajajääkärille, vaatimus on heillä 0.7 ilman laseja. Kuten muuallakin PV:ssa ja Rajalla, määritys tehdään C-taululla.

Laserleikkaus auttaa mahdollisesti vain, jos syynä on taittovirhe, siis likinäköisyys kun kyse on tuosta tavanomaisesta näkötestistä. Tarvitsetko miinuslaseja?
 
Viimeksi muokattu:

0.8 yhteisnäkö (miltä taululta? E-kirjaimet?) on oikeasti aika huono. Noin esimerkinomaisesti todettakoon, että se on (laseilla tai ilman) pienin näöntarkkuus, jolla saa raskaan kaluston ajokortin - ja tuokin näöntarkkuus on mielestäni vähän marginaalinen liikenteeseen. Tosin ei niin paha kuin henkilöhupiautoilijan miniminäöntarkkuus 0.5, kun ottaa huomioon, että se henkilöauto voi kulkea 120 km/h moottoritiellä ihan laillisesti. 0.5:n näöllä esim. nopeusrajoitusmerkissä olevan luvun näkee käytännössä vasta merkin ohittaessaan.

Väitän, että yksityinen leikkaa sellaiset 0.8 silmät ihan iloisesti - jos siis syynä heikohkoon näköön on leikkauksella hoidettavissa oleva tila. Kävin joskus nuorempana silmälääkärillä näöntarkkuuden heikentymisen myötä (olisikohan omani ollut silloin korjaamattomana jotain 1.2), ja kun tuli puhetta laserista, niin lääkäri sanoi, että he leikkaavat säännöllisesti ihmisiä, jotka näkevät paremmin kuin minä. Ihan vain sen takia, että sitten he näkevät vielä paremmin.

Uskoisin määrittelyn olevan sama, kun se on ihan kansaivälisesti standardoitu tapa määritellä näkö.

Laseriin en ota kantaa, kyllähän sillä voi näköä parantaa, mutta kai aika tapauskohtaista kuinka täydellisiin tuloksiin sillä voi päästä. Jos tulos onkin 0,9 niin sitten kävit "turhaan". Ja miettisin kyllä nuorena henkilönä laseriin menemistä kahteen-kolmeen kertaan, koska ihmisen näkö voi muuttua tuossa kohtaa paljonkin lyhyessä ajassa ja äkkiä käy niin, että laserista saa vain hetken helpotuksen. Mutta nuo on lääkärien asioita ottaa kantaa, tämä on vain tällaista mutuilua.

Juu. Kasvuikäisiä ei eettinen lääkäri edes leikkaa, vaan odottaa näön "vakiintumista" ja tilan pysyvyyden varmistumista. Parinkympin toisella puolella sitten leikkuriin, jos siltä tuntuu.

Jyrki Laukkasen näköhän ei alkuun riittänyt lentohommiin, vaan mies meni yliopistoon, ja sitten näkö muuttuikin paremmaksi ja Laukkasesta tuli sitä myöten lentäjä. Kirjoittelin tästä aiemmin.

Sitäkin olen kyllä miettinyt, että noinkohan se korjautui vai opettelikohan Laukkanen sittenkin ne taulut ulkoa? Tätähän on joskus ainakin maailmalla tapahtunut - ihmisen into lentää on mittaamaton. Jos näkö on lähellä vaadittua, mutta ei ihan, niin vilpilläkin voinee päästä pitkälle.

Mutta mitä tulee noihin tuloksiin, niin yleisesti ottaenhan ne kai ovat aika hyviä.

How Well Can You Expect To See After LASIK?​

In response to consumer concerns about the safety and effectiveness of LASIK surgery, the FDA, the National Eye Institute (NEI), and the Department of Defense (DoD) launched the LASIK Quality of Life Collaboration Project (LQOLCP) in October 2009.

Goals of the project included:

  1. To help better understand the risks of LASIK surgery
  2. To identify visual symptoms that can result from LASIK
  3. To determine the percent of patients who experience difficulties performing their usual activities following LASIK
  4. To determine overall patient satisfaction with LASIK surgery

Two studies called the Patient-Reported Outcomes With LASIK (PROWL) studies were developed and conducted as part of the project. Both studies assessed patients' visual symptoms before and after their LASIK surgery to identify changes over time. The studies also measured the effect LASIK had on patients' abilities to perform normal daily activities without corrective lenses after the surgery.

The PROWL-1 study was conducted at the U.S. Naval Medical Center San Diego refractive surgery clinic and included 262 active duty participants. The PROWL-2 study included 312 civilian participants across the country. Both studies were completed in 2014 and data was collected from patient questionnaires to evaluate outcomes.

Key findings from the Patient-Reported Outcomes With LASIK studies were:

  • Up to 46 percent of participants who had no visual symptoms before LASIK surgery reported at least one visual symptom three months after the procedure.
  • Halos around lights was the most commonly reported visual symptom after LASIK surgery. Up to 40 percent of participants who reported no halos before LASIK had halos three months following surgery.
  • Dry eyes also was a common occurrence after LASIK. Up to 28 percent of participants with no symptoms of dry eyes before LASIK reported dry eye symptoms at three months after their surgery.
  • Other potential visual symptoms after LASIK include starbursts, ghosting and glare.
  • Less than 1 percent of study participants experienced "a lot of difficulty" with or an inability to do usual activities without eyeglasses or contact lenses because of visual symptoms after LASIK surgery.
  • More than 95 percent of the study participants were satisfied with their vision following LASIK surgery.

More information about the LASIK Quality of Life Collaboration Project and the PROWL studies can be found on the FDA website.

In other research of the safety and effectiveness of LASIK, investigators from the U.S. and Germany recently conducted a literature review of 97 peer-reviewed clinical studies of LASIK vision correction that were published between 2008 and 2015. A total of nearly 68,000 LASIK-treated eyes and 30 different laser systems were included in these studies.

Results of this analysis revealed:

  • 20/20 or better vision was achieved in 90.8 percent of the 56,000 eyes that reported visual acuity data.
  • 99.5 percent of patients could see 20/40 or better without corrective lenses after LASIK.
  • Overall, 90.9 percent of patients were within 0.5 diopter (D) of the targeted vision correction, and 98 percent were within 1.0 D.
  • Less than 1 percent of patients lost 2 lines of best-corrected visual acuity on a standard eye chart (among 58,653 procedures reporting these data).

Also, the studies that provided data on patient satisfaction found only 1.2 percent of patients were dissatisfied with their LASIK outcome.

"For those considering LASIK, the good news from all of this research is LASIK is and has been a very safe and effective vision correction procedure that has only gotten better over time," concluded Kerry Solomon, MD, one of the study authors and current president of the American Society for Cataract and Refractive Surgery.

Keep in mind that you might have minor refractive errors remaining after LASIK surgery that may be too insignificant to undergo a second laser treatment but that can cause some blurriness.

If this is the case, you might want to purchase a pair of glasses for use as needed for activities like driving at night. Also, depending on your age, you might need progressive lenses to see your best at all distances or reading glasses to see small print.

If sensitivity to light is a problem after LASIK, glasses with photochromic lenses often can provide relief. Whatever glasses you choose, lenses with anti-reflective coating will give you the greatest comfort and clarity.

Oliko myös niin ettei lentäjällä leikata molempia silmiä tietyissä tapauksissa.
Muistaakseni lentäjällä ei saanut olla leikattuna silmät ennen palvelukseen hakeutumista, ja uran aikana se tehdään PV:n vaatimusten mukaisesti jos tehdään.

J0h1F taitaa olla oikeassa tässä suhteessa.

  • näkö:
    • 0.5 ilman laseja ja laseilla 1.0
    • silmälasien vahvuus enintään +2.5 – -1.5 diopteria
    • virheetön värinäkö
    • leikkauksilla korjattu näkö ei ole sallittu

Sitä mietin kyllä, että miten tuota silmälasien vahvuutta tulkitaan. Ts. sanotaan, että meillä on kaksi hakijaa, jotka molemmat täyttävät 0.5 vaatimuksen ilman laseja. Heistä ensimmäisen näkö on korjattavissa tasan tuohon 1.0 näöntarkkuuteen vaatimusten rajoissa olevilla laseilla. Toisen näkö taas on korjattavissa huomattavasti paremmaksi, esim. 1.6, mutta se edellyttää vahvempia laseja. Voiko tämä toinen hakija yksinkertaisesti ostaa heikommat lasit ja olla samoilla viivoilla kuin tuo ensimmäinen, jonka näköä ei laseillakaan saada kuin juuri 1.0 minimirajalle? Vai muodostuuko siitä ongelma, että parhaan mahdollisen näöntarkkuuden mahdollistava lasikorjaus menee yli tuosta sallitusta +2.5 - -1.5 diopterista?

Jenkeissähän ollaan edellä tässä suhteessa. Siviilissäkin ennen värväytymistä tehty operaatio kelpaa lentopalvelukseen.

Muistaakseni yhdellä tutulla ammatti pilotilla on silmä tai silmät operoitu ja tietenkin täyttää ilmailun vaatimukset, ko. operointi saattoi liittyä karsastukseen.

Tuossa yhtäaikaa leikatuissa silmissä on ilmeisesti jokin silmien hahmoitus juttu, menikö se niin että toisessa voi olla liki- ja toisessa kaukonäkö niin laskussa ei tule etäisyyden hahmoittamisessa vaikeuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Itselläni leikattiin näkö n -5 asteesta kymmenen vuotta sitten lasik leikkauksella. Samana päivänä silmälääkäri totesi että näkökyvyllä pääsee jo heittämällä hävittäjälentäjäksi. Silmät kuivuivat ehkä n kuukauden verran. Käsittääkseni nykyiset kokonaan laserilla tehtävät leikkaukset ei aiheuta hämäränäön heikkenemistä koska laser leikkaa läpän isommaksi kuin pupilli pystyy laajenemaan ihmisellä joten leikkausarpi ei tule näkökenttään kuten aikoinaan höylällä tehdyillä lasik leikkauksilla.
 
PV käyttää kyllä samanlaista tapaa määrittää näöntarkkuus, mutta taulu on eri. PV käyttää standardisoitua Landoltin C-taulua, jossa siis nimensä mukaisesti kyseessä on C:n muotoisia yhdeltä sivulta avoimia ympyröitä, ja avoimen sivun suunta pitää pystyä kertomaan. Ainakin omana henkilökohtaisena kokemuksenani C-taulu on suhteessa helpompi kuin kouluissa yleensä käytetyt kirjain-, numero- tai E-taulut, vaikka periaatteessa sen pitäisi olla sama kaikissa. Erityisesti hajataittoa C-taulu antaa mielestäni anteeksi enemmän kuin muut, koska siinä on häiriötekijöitä vähemmän kuvion tunnistamisessa.

Esimerkiksi itse sain kutsuntatarkastuksessa 2.6 kaikki (E-taululla) ja taannoin Lento-RUK:n kokeissa C-taululla kaikki 3.15.

Mitä sitten tuohon näöntarkkuuteen 0.8 tulee, niin se riittää erikoisrajajääkärille, vaatimus on heillä 0.7 ilman laseja. Kuten muuallakin PV:ssa ja Rajalla, määritys tehdään C-taululla.

Laserleikkaus auttaa mahdollisesti vain, jos syynä on taittovirhe, siis likinäköisyys kun kyse on tuosta tavanomaisesta näkötestistä. Tarvitsetko miinuslaseja?

Kiitos kaikille vastauksista! Ja ei, en tarvise miinuslaseja.
 
Kyllä. Näkö on karsiva tekijä.
Näkö tarkistetaan samalla tavalla kuin kouluissa.
Näkö testataan kuntokokeiden jälkeen.

Laser leikkauksella voit parantaa näköä mutta ei oikeastaan noin pieniä parannuksia juurikaan tehdä.

Näkökyky (aivot) myös tarvitsee aikaa tottuakseen leikkaukseen noin 6-12kk.
Leikkauksessa on myös miinuspuolia. Halo efektit, silmien kuivuminen ym.
Hei. Oikeassa silmässä näkö 1,4 ja vasemmassa 0,7 (tehty E taululla ilmoitin kun näin että siitäkin on puhetta) Luin että laskuvarjojääkäriksi vaaditaan MOLEMMILTA silmiltä vähintään 1,0 eli olenko out.
 
Olet out. Nämä muutamat terveysominaisuudet ovat yksittäisinäkin kertalaakista poissulkevia. Toki löytyy myös tieto että "näkö voi olla korjattu leikkauksella". Eli jos todella kovasti kuumottaa, niin silmäleikkauksen kautta.
 
Olen miettinyt silmäleikkausta mutta sinne menis tili tyhjäks kun hinta 1000€+. Testit läpäisen jo nyt (juoksussa tosin puolet vaadittavasta painosta) ja vuosi aikaa armeijaan. Erikoisrajajääkärikin kiinnostaa ja sinne pääsisin silmän puolesta mutta lentokoneesta hyppääminen houkuttelee niin paljon. Kuinka paljon laskuvarjojääkäri ja erikoisrajajääkäri eroaa tehtävissään muutakun että toinen hyppää lentokoneesta?
 
Niin kuin jo on sanottu, älkää nyt hitossa ennen aikojanne menkö laserleikkaukseen. Näön heikkeneminen todellakin voi jatkua vielä yli kaksikymppisenä. Eli liian nuorena tehdyssä operaatiossa voi mennä hukkaan sekä rahat että leikkaus, jonka voi tehdä kerran tai enimmillään kahdesti, joista toinen on ensimmäisen korjaus, eikä sitäkään pysty tekemään kaikille. Ja sitten parin vuoden päästä näkö voi olla jo taas huonontunut, itselläni tuli vielä suuret muutokset vähän yli kaksikymppisenä. Leikkaus ei takaa varmuudella näön korjautumista tavoitetasolle. Ja kun edes onnistuneesti korjattu näkö ei takaa, että LJK:n ovet aukeaisivat, vaikka miten omasta mielestään olisikin todella hyvä hakija. Sinne on enemmän kuin tarpeeksi muitakin hyviä hakijoita, ja vain murto-osa kaikista hakijoista pääsee. Intistä voi löytyä muutakin mielekästä ja haastavaa tekemistä, ja laskuvarjohyppyä voi sitten harrastaa siviilissäkin, vaikka ei se tietenkään sama asia ole.
 
Toivottavasti en kommentoi kenenkään kannalta liian myöhään, mutta EI MISSÄÄN NIMESSÄ LEIKKAUKSEEN, jos näkö on jo edes kohtuulinen ilman laseja. Aina on riski komplikaatioihin ja mikäli omaat hyvän hämäränäön ja pupillisi laajenevat pimeässä suuremmiksi kun leikkausalue, niin et sitten näe enää pimeässä hyvin/mitään kun valo tulee leikatun alueen ohi. Itsellä on leikattu traumakaihi (tietysti eri juttu mutta linssi samaa kokoa kun leikkausalue eli 6mm) ja leikatussa silmässä näkö romahtaa täysin jo pilvisinä syysiltoina ja hamaränäköni on ollut ennen todella hyvä. Samaa hämäränäköongelmaa raportoi laaserleikattu kaverini jolla tosin oli ihan silmälasit, mutta leikkauksen jälkeen ei uskaltanut enää öisin autoa ajaa.
 
Lohduttaako kaveria se, että Suomessahan on valoisat kesät? Talvesta ei ehkä kannata mainita.
 
Lohduttaako kaveria se, että Suomessahan on valoisat kesät? Talvesta ei ehkä kannata mainita.
Itseasiassa talvinen luminen maisema ei yöllä ole niin paha kun on valoa. Ongelma on juurikin ne pilviset pimeät yöt. Vähän vielä tihkua, että maa "imee" itseensä kaiken valon. Kaverini tilannetta saatiin uusintaleikkauksella jonkin verran parannettua, mutta ongelmia on silti.
 
Back
Top