Paracord / 550 cord on ollut vuosia jo sotilaiden ja retkeilyväen suosikkinaru. Kyseessähän on alunperin laskuvarjopunokseksi kehitetty ohut punos. Suosittu kernmantel-punos noudattaa samaa menetelmää kuin useat kiipeilyköydet. Sisällä on ydin (kern) ja sen päällä kudottu putki (mantel).
Amerikkaliset laskuvarjojääkärit ja lentäjät oppivat selviytymiskoulutuksessaan ottamaan varjonsa ja sen punokset hyötykäyttöön. Tästä huomattin, punoksen olevan hyvä ratkaisu lähes missä tahansa narua käytetään. Pian jo punos otettiinkin yleiskäyttöön amerikkalaisissa sotajoukoissa eikä sitä enää tarvinnut leikata varjoista. Punos nousi suosikiksi ja on pitkään ollut kaikkien taistelijoiden saatavilla yleisnaruna.
Alkuun valkoista punosta alettiin valmistaa myös vihreänä ja mustana sopimaan paremmin taktiseen käyttöön. Nykyisellään paracordeja saa monessa eri väreissä ja monena eri vaihtoehtona. Tyypillisesti retkeilyväen jutuissa aina varoitetaan ostamasta "väärää" narua, jota myydään "väärällä" nimellä. Sitten selitetään millaista on se "oikea" paracord. Toki on toisinaan kaupattu myös tyystin muunlaista narua tuolla nimellä, mutta yleensä nämä "väärät" ovat myös ihan oikeita laskuvarjopunoksia, mutta eri luokituksen mukaisia.
Yhdysvaltain militarystandardiun mukaan luokkia on kuusi. Niille on asetettu standardit murtolujuuden, venyvyyden, tiheyden minmien ja rakenteen mukaan. Standardit määräväät ydinlankojen määrän ja manttelin rakenteen. Lisäksi on muita standardeja, joiden mukaan myös valmistetaan laskuvarjopunoksia. Kaikissa luokissa on minimivenymävaatimus sama 30%. "Huijaus" paracordeiksi usein mainitaan sellaiset jotka eivä ole kernmantel rakenteen mukaisia eli niissä ei ole lainkaan ydintä vaan ainoastaan ulkopunos. Kuitenkin kaksi luokista on juuri tälläisiä. Luokat IA ja IIA.
Usein "oikean" paracordin sanotaan pitävän sisällään 4-7 ydinlankaa. Standardin mukaan luokissa I ja II pitää olla juuri nimenomaan 4 tai 7 ydinlankaa. 5 tai 6 ydinlankaa sisältävät eivät ole kyseisen standardin mukaisia. Luokassa III ydinlankoja kuuluu olla 7 tai 9 ja luokassa IV niitä tulee olla 11.
Tiheydeltään pienintä on IA ja suurin IV. Murtolujuudet luokille ovat I 43kg, IA 45kg, II 181kg, II 102kg, III 249kg ja IV 340kg. Paunoissa nuo luvut ovat 95lbs, 100lbs, 400lbs, 225lbs,550lbs ja 750lbs. Kolmos luokan murtolujuus siis on 550paunaa. Tuosta tuleekin usein käytetty paracordin toinen nimi 550 cord. Vastaavasti tunnetaan myös luokista II ja IV 400 cord ja 750 cord, mutta niitä nimityksiä käytetään harvoin.
Tuo "oikea" retkeilyväen suosima paracord on siis MIL-C-5040H standardin III luokan punos, jonka murtolujuus on 550 paunaa ja sisällä on 4 tai 7 ydinlankaa. Standardin mukaiset värit ovat tällä hetkellä valkoinen, vihreä, musta ja vaalean ruskea. Ydinlangat voivat olla kierrettyjä tai suoria ja väriltään joko valkoisia tai manttelin värisiä.
Kun paracordia käyttää on siis hyvä ensinnäkin selvittää minkä standardin ja luokan mukaista punos on, ainakin jos sen murtolujuus on ratkaiseva tekijä. laskuvarjojen valmistajilta ja huoltajilta saa ostaa toisinaan myös tuon IV luokan tai jopa vahvempia siviilistandardien mukaisia punoksia. Muissa yhteyksissä myytävistä on hyvä huomioida, että ne välttämättä eivät täytä mitään standardeja, vaikka paracordin nimellä ovatkin myynnissä. Erityisesti niissä saattaa olal kuorimanttelin punos löyhempää ja tehty vähemmistä kuiduista ja ytimessä saattaa olla pelkkää kuitumassaa eikä erillisiä ydinlankoja. Materiaalikin saattaa olla muuta kuin nylonia. Tällöin tietenkään eivät ominaisuudet ole odotetun kaltaisia, eikä niitä kannata käyttää kestävyyttä vaativiin paikkoihn, eikä ainakaan laskuvarjoihin.
No tuon "oikean" paracordin kehutut ominaisuudet ovat sen suuri murtolujuus, helppo solmittavuus (ja avattavuus solmuista), solmujen pitävyys siinä, sään kestävyys ja mahdollisuus käyttää ydinlankoja ulosvedettyinä erillisinä lankoina ohuempaa materiaalia tarvittaessa.
Jo jonkin aikaa ovat muutamat harrastajat ovat vähentäneet paracordin käyttöä ja viimeisten kuukausien aikana muutamat nimekkäät alan tekijät ovat liittyneet joukkoon. Ydinlankojen poistaminen pitkältä matkalta kerralla on kuitenkin todella työläs temppu ja ihan lyhyttä lankaa harvoin tarvii mihinkään. Ompelutöissä voi vielä metrinen pätkä riittää, mutta esim kalastussiimana pituutta vaaditaan jo paljon enemmän. Yhden yksittäisen dinlagan poistaminen on usein mahdoton tehtävä ja seurauksean on joko useita erillisä lankoj, jotka pitää säilöä johonkin tai useasta pätkästä solmittu lanka varsinaiseen käyttöön. Jos ydinlangat saa pois halkaisematta manttelia, on se toki vielä aivan käyttökelpoinen materiaali naruna, mutta sen avautuvuus solmuista heikkenee huomattavasti, samoin kuin murtolujuus. Usein tosin paracordin murtolujuus on turhankin suuri tavallisiin käyttötarkoituksiin.
Nykyisin saa erinomaisia vahvoja ompelulankoja. Vanhan karhunlangan lisäksi on useita vahvoja vaihtoehtoja kehitetty esimekriksi huonekaluteollisuuden tarpeisiin. Rulla tälläistä lankaa kulkee todella helposti mukana eli paracordin sisällä kannettavilla ydinlangoilla ei juurikaan säästetä tilaa.
Erittäin suosittu korvike ydinlankojen käytölle on ns. bank line. Taitaa löytyä suomalaisista kaupoista nimellä paulalanka tai pauloituslanka, joka tapauksessa kalastustarvikkeita myyvistä liikkeistä kyseinen lanka löytyy hylystä helpsoti. Toinen hyvä vaihtoehto on ns. kalastajan lanka, jota ennen sai lähes mistä tahansa isoissa rullissa, mutta nyttemmin on kadonnut lähes tyystin. Myös siimat ovat hyviä korvikkeita.
Koko punoksen korvikkeeksi löytyy usein veneilytarvikeliikkeistä hyviä täysin synteettisiä jopa meriveden ja auringon yhteisvaikutuksen (nylonisen paracordin nopeasti haurastuttava yhdistelmä) kestäviä eri vahvuisia edullisia naruja kuten lippunyöriä tms. Värivaihtoehtoja on yleensä vähemmän. Yleisin on valkoinen, mutta narut ovat kätevästi rullalla tai kelalla ja helposti mukana kuljetettavia. Vahvuuksia on todella paljon ja tarkkaan määriteltyjä, joten on helppo valita juuri oman tarpeen mukainen vaihtoehto.
Käytätkö sinä paracordia? Pidätkö huole että saat standardin mukaista, vai onko valinnan takana vain sotilaallisen lookin aspekti? Mitä sellaisa käyttöjä sinulla on paracordille, joihin et voi muuta narua käyttää?
Itse olen jo aikaa sitten siirtynyt muihin vaihtoehtoihin. Kuitenkin mukanani kulkee aina varalta myös paracordia. Käytän sitä erityisesti tilanteissa, joissa haluan värin "maastoutuvan", sekä tietenkin varjojen huollossa. Pidän ehdottomasit huolen standardin mukaisuuksista, mutta en suosi erityisesti militarystandardia, vaan olennaista minulle on tiheydet ja murtolujuudet.
Käytän paracordia myös tilanteissa, joissa tarvin putkimasta sukkaa johonkin. Esim. olen siitä tehnyt hihna,n jonka päät pujotan aurinkolasien sankojen päälle. Ne siten "maastouttavat" sangat pehmentävät ne ja antavat mahdollisuuden pudottaa lasit kätevästi rinnalle tilanteessa jossa ne tarvii ottaa silmiltä.
Samalla periaattelle olrn käyttänyt mantteliputkea esim tuntolevyn ketjun päällä sekä vastaavissa muissa paikoissa peittämsääs ketjua, vaijeria, muoviputkea tms. Erilleen jääviä ydinlankoja olen sitten kerinyt ompelukoneen puolille (kätevä tehdä ompelukoneella) ja käyttellen satunnaisesti paikoissa joissa tarvin ohutta sidontamateriaalia.
En kuitenkaan ole tehnyt paracordista itselleni ranneketta tai avaimenperää ja olen tehnyt siitä kengännauhat vain silloin jos maastossa minulta katkeavat käytössä olevat. Vaihdan kuitenkin reissun jälkeen kenkiä huoltaessani aina tilalle aidot kengännauhat.
Amerikkaliset laskuvarjojääkärit ja lentäjät oppivat selviytymiskoulutuksessaan ottamaan varjonsa ja sen punokset hyötykäyttöön. Tästä huomattin, punoksen olevan hyvä ratkaisu lähes missä tahansa narua käytetään. Pian jo punos otettiinkin yleiskäyttöön amerikkalaisissa sotajoukoissa eikä sitä enää tarvinnut leikata varjoista. Punos nousi suosikiksi ja on pitkään ollut kaikkien taistelijoiden saatavilla yleisnaruna.
Alkuun valkoista punosta alettiin valmistaa myös vihreänä ja mustana sopimaan paremmin taktiseen käyttöön. Nykyisellään paracordeja saa monessa eri väreissä ja monena eri vaihtoehtona. Tyypillisesti retkeilyväen jutuissa aina varoitetaan ostamasta "väärää" narua, jota myydään "väärällä" nimellä. Sitten selitetään millaista on se "oikea" paracord. Toki on toisinaan kaupattu myös tyystin muunlaista narua tuolla nimellä, mutta yleensä nämä "väärät" ovat myös ihan oikeita laskuvarjopunoksia, mutta eri luokituksen mukaisia.
Yhdysvaltain militarystandardiun mukaan luokkia on kuusi. Niille on asetettu standardit murtolujuuden, venyvyyden, tiheyden minmien ja rakenteen mukaan. Standardit määräväät ydinlankojen määrän ja manttelin rakenteen. Lisäksi on muita standardeja, joiden mukaan myös valmistetaan laskuvarjopunoksia. Kaikissa luokissa on minimivenymävaatimus sama 30%. "Huijaus" paracordeiksi usein mainitaan sellaiset jotka eivä ole kernmantel rakenteen mukaisia eli niissä ei ole lainkaan ydintä vaan ainoastaan ulkopunos. Kuitenkin kaksi luokista on juuri tälläisiä. Luokat IA ja IIA.
Usein "oikean" paracordin sanotaan pitävän sisällään 4-7 ydinlankaa. Standardin mukaan luokissa I ja II pitää olla juuri nimenomaan 4 tai 7 ydinlankaa. 5 tai 6 ydinlankaa sisältävät eivät ole kyseisen standardin mukaisia. Luokassa III ydinlankoja kuuluu olla 7 tai 9 ja luokassa IV niitä tulee olla 11.
Tiheydeltään pienintä on IA ja suurin IV. Murtolujuudet luokille ovat I 43kg, IA 45kg, II 181kg, II 102kg, III 249kg ja IV 340kg. Paunoissa nuo luvut ovat 95lbs, 100lbs, 400lbs, 225lbs,550lbs ja 750lbs. Kolmos luokan murtolujuus siis on 550paunaa. Tuosta tuleekin usein käytetty paracordin toinen nimi 550 cord. Vastaavasti tunnetaan myös luokista II ja IV 400 cord ja 750 cord, mutta niitä nimityksiä käytetään harvoin.
Tuo "oikea" retkeilyväen suosima paracord on siis MIL-C-5040H standardin III luokan punos, jonka murtolujuus on 550 paunaa ja sisällä on 4 tai 7 ydinlankaa. Standardin mukaiset värit ovat tällä hetkellä valkoinen, vihreä, musta ja vaalean ruskea. Ydinlangat voivat olla kierrettyjä tai suoria ja väriltään joko valkoisia tai manttelin värisiä.
Kun paracordia käyttää on siis hyvä ensinnäkin selvittää minkä standardin ja luokan mukaista punos on, ainakin jos sen murtolujuus on ratkaiseva tekijä. laskuvarjojen valmistajilta ja huoltajilta saa ostaa toisinaan myös tuon IV luokan tai jopa vahvempia siviilistandardien mukaisia punoksia. Muissa yhteyksissä myytävistä on hyvä huomioida, että ne välttämättä eivät täytä mitään standardeja, vaikka paracordin nimellä ovatkin myynnissä. Erityisesti niissä saattaa olal kuorimanttelin punos löyhempää ja tehty vähemmistä kuiduista ja ytimessä saattaa olla pelkkää kuitumassaa eikä erillisiä ydinlankoja. Materiaalikin saattaa olla muuta kuin nylonia. Tällöin tietenkään eivät ominaisuudet ole odotetun kaltaisia, eikä niitä kannata käyttää kestävyyttä vaativiin paikkoihn, eikä ainakaan laskuvarjoihin.
No tuon "oikean" paracordin kehutut ominaisuudet ovat sen suuri murtolujuus, helppo solmittavuus (ja avattavuus solmuista), solmujen pitävyys siinä, sään kestävyys ja mahdollisuus käyttää ydinlankoja ulosvedettyinä erillisinä lankoina ohuempaa materiaalia tarvittaessa.
Jo jonkin aikaa ovat muutamat harrastajat ovat vähentäneet paracordin käyttöä ja viimeisten kuukausien aikana muutamat nimekkäät alan tekijät ovat liittyneet joukkoon. Ydinlankojen poistaminen pitkältä matkalta kerralla on kuitenkin todella työläs temppu ja ihan lyhyttä lankaa harvoin tarvii mihinkään. Ompelutöissä voi vielä metrinen pätkä riittää, mutta esim kalastussiimana pituutta vaaditaan jo paljon enemmän. Yhden yksittäisen dinlagan poistaminen on usein mahdoton tehtävä ja seurauksean on joko useita erillisä lankoj, jotka pitää säilöä johonkin tai useasta pätkästä solmittu lanka varsinaiseen käyttöön. Jos ydinlangat saa pois halkaisematta manttelia, on se toki vielä aivan käyttökelpoinen materiaali naruna, mutta sen avautuvuus solmuista heikkenee huomattavasti, samoin kuin murtolujuus. Usein tosin paracordin murtolujuus on turhankin suuri tavallisiin käyttötarkoituksiin.
Nykyisin saa erinomaisia vahvoja ompelulankoja. Vanhan karhunlangan lisäksi on useita vahvoja vaihtoehtoja kehitetty esimekriksi huonekaluteollisuuden tarpeisiin. Rulla tälläistä lankaa kulkee todella helposti mukana eli paracordin sisällä kannettavilla ydinlangoilla ei juurikaan säästetä tilaa.
Erittäin suosittu korvike ydinlankojen käytölle on ns. bank line. Taitaa löytyä suomalaisista kaupoista nimellä paulalanka tai pauloituslanka, joka tapauksessa kalastustarvikkeita myyvistä liikkeistä kyseinen lanka löytyy hylystä helpsoti. Toinen hyvä vaihtoehto on ns. kalastajan lanka, jota ennen sai lähes mistä tahansa isoissa rullissa, mutta nyttemmin on kadonnut lähes tyystin. Myös siimat ovat hyviä korvikkeita.
Koko punoksen korvikkeeksi löytyy usein veneilytarvikeliikkeistä hyviä täysin synteettisiä jopa meriveden ja auringon yhteisvaikutuksen (nylonisen paracordin nopeasti haurastuttava yhdistelmä) kestäviä eri vahvuisia edullisia naruja kuten lippunyöriä tms. Värivaihtoehtoja on yleensä vähemmän. Yleisin on valkoinen, mutta narut ovat kätevästi rullalla tai kelalla ja helposti mukana kuljetettavia. Vahvuuksia on todella paljon ja tarkkaan määriteltyjä, joten on helppo valita juuri oman tarpeen mukainen vaihtoehto.
Käytätkö sinä paracordia? Pidätkö huole että saat standardin mukaista, vai onko valinnan takana vain sotilaallisen lookin aspekti? Mitä sellaisa käyttöjä sinulla on paracordille, joihin et voi muuta narua käyttää?
Itse olen jo aikaa sitten siirtynyt muihin vaihtoehtoihin. Kuitenkin mukanani kulkee aina varalta myös paracordia. Käytän sitä erityisesti tilanteissa, joissa haluan värin "maastoutuvan", sekä tietenkin varjojen huollossa. Pidän ehdottomasit huolen standardin mukaisuuksista, mutta en suosi erityisesti militarystandardia, vaan olennaista minulle on tiheydet ja murtolujuudet.
Käytän paracordia myös tilanteissa, joissa tarvin putkimasta sukkaa johonkin. Esim. olen siitä tehnyt hihna,n jonka päät pujotan aurinkolasien sankojen päälle. Ne siten "maastouttavat" sangat pehmentävät ne ja antavat mahdollisuuden pudottaa lasit kätevästi rinnalle tilanteessa jossa ne tarvii ottaa silmiltä.
Samalla periaattelle olrn käyttänyt mantteliputkea esim tuntolevyn ketjun päällä sekä vastaavissa muissa paikoissa peittämsääs ketjua, vaijeria, muoviputkea tms. Erilleen jääviä ydinlankoja olen sitten kerinyt ompelukoneen puolille (kätevä tehdä ompelukoneella) ja käyttellen satunnaisesti paikoissa joissa tarvin ohutta sidontamateriaalia.
En kuitenkaan ole tehnyt paracordista itselleni ranneketta tai avaimenperää ja olen tehnyt siitä kengännauhat vain silloin jos maastossa minulta katkeavat käytössä olevat. Vaihdan kuitenkin reissun jälkeen kenkiä huoltaessani aina tilalle aidot kengännauhat.
