Lauluja

Tvälups

Ylipäällikkö
Ollako sitten enemmän iltavapaat -otsikon alainen aihepiiri, mutta historiaa omalta osaltaan tämäkin: joukko-osastoissa lauletut kappaleet.

Isosetäni palvelivat rakuunoina 1930-luvulla Lappeenrannassa ja sieltä he muistelivat seuraavaa värssyä, jonka isoisäni sitten esitti "perintönä" minulle:

Sävel: tulipunaruusut

Keltussa on viinakauppa pien
pyssynpauke sinne johtaa tien
Kolmen vartin pullon ostan
viidellä sormella rahat nostan
vieraan miehen povitaskusta

Kertosäe
Heijaa juoma kirkas tulinen
poliisille sua anna en
Vaikka kaatuisin ma maahan
juoman kurkkuuni ma kaadan
tyhjän pullon kyllä piilotan

-Lienee laulussa ollut useampikin säe, mutta tämän enempää ei ukkini siitä muistanut.

Laittakaapas foorumiväen nähtäviksi muitakin värssyjä ja sopii tähän ketjuun tuoreemmatkin biisit kuin tämä kyseinen 1930-luvun tuotos.
 
Tätä ensimmäistä laulattivat jopa AUK:n kouluttajat tahtijuoksun merkeissä. Toistot tulevat samalla kaavalla kuin jenkkiläisissä marssilauluissa.

Olen aina ollut mies
Kulkenut tieni otsa hies
Kun nyt täällä vihdoin oon
Tiedän että kuulun tähän joukkoon

Joukosta koskaan erotu en
Siksi juoksen huutaen:
Tehkää tilaa! Jääkärit tulee!

Seuraavaa ei koskaan laulettu esimerkiksi ruokailuun mentäessä. Santsarin opettamana jäi mieleen joltain leiriltä...

Huomenna mennään Tukholmaan
Ruotsista tehdään siirtomaa
Naiset ja lapset tapetaan
Lämpimät ruumiit raiskataan
Miehet puukolla kuohitaan
Kaupungit napalmilla poltetaan
Meidän napalm polttaa parhaiten
Stokis palaa savuten
Lapset palaa parhaiten
Niis on vettä vähiten

Tätä joku kerta huudatettiin. Ei kuitenkaan kantahenkilöstön toimesta.

Joka jätkä naisen makaa
Vihree laatta laadun takaa
 
Back
Top