Liian iso riski: varusmiehillä ei asiaa Talvivaaraan

Umkhonto

Ylipäällikkö
"Puolustusvoimat ei uskalla lähettää varusmiehiä hätätöihin Talvivaaran pahimmalle allasturma-alueelle. Kipsisakka-altaan vuodossa on liian isoja terveysriskejä, joten virka-avuksi kelpaavat vain armeijan palkatut ammattilaiset.

Taloussanomat
9.11.2012 17:26

Talvivaaran kaivosturman pelastustöissä tarvitaan jo armeijankin apua. Puolustusministeriö kertoo, että armeija on vastannut Kainuun pelastuslaitoksen pyyntöön ja lähettänyt tänään asiantuntijoitaan ja kalustoa Talvivaaraan.

Vuotavan kipsisakka-altaan ja kaivosalueen olosuhteet ovat kuitenkin niin vaativia, että tehtävään osallistujat jouduttiin valikoimaan tavanomaista tarkemmin.

Ministeriöstä kerrottiin Taloussanomille, että keskeisellä allasalueella toimiva virka-apuosasto on koottu puolustusvoimien palkatusta henkilökunnasta. Mukana on esimerkiksi ympäristönsuojelun ja raivausalan asiantuntijoita.

Tavallisia varusmiehiä ei tällaiseen liian riskialttiiseen työhön voi nykykäytännön mukaan määrätä, koska heiltä puuttuu vaadittava pelastus- ja suojelualan koulutus.

Talvivaaran allasturmassa on lisäksi saastepäästöjen takia huomattavia altistus- ja terveysvaaroja, joista ei ennakolta tiedetä tarpeeksi.

Samanlaiset työsuojelupulmat ovat rajoittaneet ennenkin armeijan virka-avun antamista.

Ministeriö muistuttaa, että nykyisten työsuojelumääräysten takia varusmiehiä ei voi aina käyttää esimerkiksi myrskytuhojen raivaamiseen.

Aiemmin vastaavissa teollisuusturmien kaltaisissa virka-aputapauksissa varusmiesten vanhemmat ovat hyvin kärkkäästi valittaneet, jos heidän lapsiaan on altistettu turhiksi koetuille loukkaantumis- ja terveysriskeille.

Tiukimpien työsuojelusääntöjen mukaan tulkittuna varusmiesten taidoille sopivia virka-aputehtäviä ovat lähinnä liikenteen ohjaaminen sekä kadonneiden joukkoetsinnät".

http://www.taloussanomat.fi/ymparisto/2012/11/09/liian-iso-riski-varusmiehilla-ei-asiaa-talvivaaraan/201241736/12

EDIT: Otsikkoa editoitu / VH
 
No, kaluston puolestakin homma alkaa olla jo ammattilaistasolla, onhan tuonne huhujen mukaan allokoitu 1 NH90 ja Ruotsista olisi saman huhun mukaan tulossa/tullut toinen kopteri avuksi.
 
RE: Liian iso riski: varusmiehillä ei asiaa Talvivaaraane

Talvivaaran case on oikeasti aika karsea. Tämän päivän uraanipitoisuudet ovat ylittyneet 60-kertaisesti versus siihen, mitä ne saisivat max olla. Usein mainostamani STUKKI on rauhoitellut väestöä....mitään terveysriskiä ei ole tiedossa. Jos lokkien perseet ei kestä enää lillua niissä altaissa niin tokko ne lätäköt ihan shampoovesiä enää ovat.

Huvittaa. Tässä menneinä vuosina ely-keskukset yms. instanssit olivat niin perhanan huolissaan vesistöistä....jokaisen mökinmummonkin kakkakikkarat piti saada ruotuun uhkasakkojen voimin. Viemäreitä vedettiin selkosille peninkulmittain, jotta jokainen kusikipollinen saatiin talteen, oli ympäristötahtotilaa niin että roiki.

Ihan samaa intensiteettiä ei tahdo nyt löytyä samoilta keskuksilta.
 
RE: Liian iso riski: varusmiehillä ei asiaa Talvivaaraane

baikal kirjoitti:

Pakko olla ihan samaa mieltä. Niin, ja oli erittäin pistämättömästi sanottu.
 
On kyllä semmonen fiasko tuo talvivaara jo,että pitäisi alkaa miettimään vakavasti laitoksen sulkua kokonaan, tai sitten laittaa paikat kunnolla kuntoon.
Kainuussa asuva kaverini esitti mielenkiintoisen teorian koko "onnettomuuteen",että se olisi vain kaivosyhtiön halpa keino saada laajennettua jätealtaita,jotka muuten on käyny jo liian pieniksi.
Nyt onnettomuuden varjolla on saatu rakentaa "väliaikaisia" altaita,jotka ei tarvi ympäristölupia/rakennuslupia. Muttei niitä myöskään enää voi poistaa.
Ympäristölupahan vanhenee kaivokselta 2012 vuoden loppuun.
 
Tuotanoin, mitä sitten jos Talvivaara "suljetaan" (mitä sitten tarkoittaakin)? Prosessi pyörii vielä pitkään vaikka nokarettakaa malmia ei kaivettaisi ja liotettaisi. Ei sillä, etteikö tilanne hirvittäisi. Myös niiden liki viidensadan Talvivaaran työntekijän kohtalo.
 
Kaivoksen jättämä ympäristöjälki on lohdutonta katsottavaa. Outokummussa tätä avaruusmaisemaa on liiaksi asti ja sama meno jatkuu nyt avatuilla kaivoksilla. Luonnonsuojelu maksaa ja tekee kaivostoiminnan voittoprosenttiiin liian ison loven. Tahallisuutta en sulkisi pois; turha rypistellä kun kakka on iskenyt jo tuulettimeen, ja kas näin jätealue on saatu kasvatettua siihen kokoluokkaan mikä on alunperin ollut hakusessakin. Valvojien kaksoisrooli suunnittelijoina ja valvojina on surullista maamme tapaa.
 
yle uutiset Kotimaa 11.11.2012 klo 10:33
Talvivaaran vuotoa tukittu läpi yön

Kaivoksen omien työntekijöiden lisäksi altaan tuntumassa on huhkinut joukko varusmiehiä.

Talvivaaran kaivoksella Kainuussa on tukittu kipsisakka-altaan vuotoa koko yö. Kivituhkalla täytetyistä säkeistä rakennetaan turvapatoa, jonka on määrä pitää vuotovedet kaivosalueen sisäpuolella.

Kainuun prikaatista lähetettiin lauantai-iltana kaivosalueelle apuvoimiksi noin 25 varusmiehen joukko, jonka tehtävä on ollut täyttää säkkejä kivituhkalla. Kainuun pelastuslaitos arvioi aamun tunteina Talvivaaran kanssa, tarvitaanko virka-apua vielä sunnuntain tai esimerkiksi maanantain vastaisen yön aikana.

Vuotojen tukkimiseen ja turvapadon rakentamiseen osallistuu kaikkiaan parisataa ihmistä.

Kaivoksen edustaja arveli eilen, että viikko sitten havaitun, varsinaisen vuodon tukkiminen voi venyä maanantaille asti. Kainuun ELY-keskuksen lauantaisen arvion mukaan koko kipsisakka-allas saattaa kuitenkin tyhjentyä kokonaan sunnuntai-iltaan mennessä, mikäli vuotoa ei saada tilkittyä.

ELY-keskuksen edustajat kiertävät jälleen tänään sunnuntaina kaivosalueella ja tiedottavat iltapäivällä havainnoistaan.
 
"kun kaivosyhtiö volahtaa, niin varusmiehet töihin solahtaa" on wanha viidakon sanonta.

Turha on foorumilla enää öyrästää, etteikö muka varusmies jouda tai kykene tekemään siviilimaailman töitä, kun vaan kysyjässä löytyy.....sähköyhtiöt eivät olleet tarpeeksi hyviä kysyjiä, mutta kaivosyhtiö on. Sitä paitsi kivituhkan pussittaminen on pv:n ydinosaamisaluetta.
 
Kyllähän varusveijarit säkkien lapioimiseen kelpaa, mutta oletko tosissasi tuossa,et varusveijareita ois pitäny käyttää kaatuneiden puiden ja konkeloiden raivaukseen?
Mie en kyllä uskaltais laittaa varusveijaria,joista monikaan ei ole käyttäny moottorisahaa ikinä,saatika kaatanu puita raivaamaan.
Melkoinen riski aina alkaa katkomaan puoliksi kaatuneita puita,jotka saattaa pongahtaa miten vain
 
crane kirjoitti:

En ole sitä mieltä.
 
Back
Top