Lyhyt hahmotelma Virolle - Kolme prosenttia bruttokansantuotteesta

RPG83

Soome Majori
Näille pitäisi melkeinpä olla oma alue, foorumi tukkeutuu muuten näistä toivekirjeistä joulupukille...

Vaihtoehto

Jos Viro sijoittaisi puolustukseensa 3% BKT:staan, olisivat Viron puolustusmenot vuonna 2014 seuraavan suuruiset: 19 300 000 000 € * 0,03 = 579 000 000 €.

Koska etelä-naapurissa ei esiinny samanlaista pöhötystä kuin Suomenlahden tällä puolen, sijoitamme mielivaltaisesti 268 miljoonaa kalustohankintoihin vuositasolla (tällä hetkellä runsas 111 miljoonaa euroa). Tätä voidaan perustella myös sillä, että alhaisen kustannustason maassa muut menot ovat suhteellisesti pienempiä ja iso osa kalustohankintoihin varatusta summasta menee olemassaolevien puutteiden korjaamiseen, ei uusien organisaatioiden luomiseen, mikä vaatisi valtavasti lisää henkilöstöä.

Hankintabudjetti

268 miljoonaa euroa jaetaan seuraavasti:

-Jokaisen taistelijan varustus: 15 miljoonaa euroa
-Jääkäriprikaatit: 188 miljoona euroa
-Muut: 65 miljoonaa euroa

Maavoimien jääkäriprikaatit saavat siis suurimman potin, 188 miljoonaa euroa vuodessa. Sillä on tarkoitus varustaa maavoimien jääkäriprikaatit kuntoon. "Muut" -kohdan 65 miljoonaa euroa käytetään kuten parhaaksi katsotaan. Se jaetaan ilmavoimien, merivoimien ja maavoimien jämäjoukkojen kesken.

Puolustusratkaisu

Varusmieskoulutusta tulee lisätä. Koska ikäluokat (ilman sukupuolijakoa) näyttävät pyörivän 12 ja 14 tuhannen välillä, koulutetaan noin 4 000 varusmiestä (ja -naista) vuodessa. Virallisissa papereissa (NATIONAL DEFENCE DEVELOPMENT PLAN 2013-2022) puhutaan tavoitteesta 3 200 miestä vuodessa, eli oma tavoitteeni lienee realistinen, jos terveysvaatimuksia karsitaan aavistuksen ja houkutellaan enemmän naisia palvelukseen (Ainakin paikallisen "suojeluskunnan" nais- ja tyttöjaostot vaikuttavat aktiivisilta, joten rekrypohjaa lienee kohtuullisesti).

Riittävän valmiuden ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön helpottamiseksi siirrytään pienin muutoksin ns. Sveitsin malliin, eli jaetaan sijoitetuille reserviläisille kotisäilytykseen täysi varustus henkilökohtaista asetta myöten.

Viron puolustusvoimien kokonaisvahvuus sodan aikana:

-Maavoimat 52 000 miestä
-Alueelliset joukot: 35 000 miestä (5 prikaatia a 7 000 miestä)
-Operatiiviset joukot: 2 000 miestä (mek. Taisteluosasto + erikoisjoukot)
-Paikallisjoukot: 15 000 miestä (vartiokomppaniat, sotilaspoliisikomppaniat, kaupunkijääkärikomppaniat, sissikomppaniat, ylempi huoltoporras ym. Ei-seksikkäät joukot)​
-Ilmavoimat 4 000 miestä
-Merivoimat 4 000 miestä

Yhteensä 60 000 miestä.

Viron maavoimien pääjoukot koostuvat viidestä jääkäriprikaatista, jotka sijoitetaan termin "alueelliset joukot" alle. Lisäksi on erinäisiä paikallisjoukkoja, joihin kuuluu erinäisiä vartio-, sissi- sotilaspoliisi-, kaupunkijääkäri- ja torjuntakomppanioita sekä ylempi huoltoporras ja muita joukkoja, jotka eivät ole mainitsemisen arvoisia ( ;) huollon pojille ). Osa näistä joukoista (sotilaspoliisit, kaupunkijääkärit) on ihan kuranttia porukkaa, mutta loppu henkilöstö (vartiokomppaniat, torjuntakomppaniat) kootaan tärkeämpien joukkojen listoilta pois tippuneista reserviläisistä. Näihin sijoitetaan myös yli-ikäisiä Kaitseliitin vapaaehtoisia. Kalusto näillä joukoilla on suhteellisen edullista hankkia ja se hankitaan "muut" -momentin kohdalle varatusta rahoituksesta alueellisilta joukoilta vanhentuvaa kalustoa hyödyntäen.

Jääkäriprikaati muodostuu neljän jääkäripataljoonan ympärille. (Taistelutavaltaan organisaatio matkii suomalaista alueellisten joukkojen taktiikkaa tappioiden tuottamisesta.) Pataljoonassa on kolme jääkärikomppaniaa (komppaniassa taas neljä jääkärijoukkuetta + normaali komento/tuki/huolto (tulitukiaseina kolme 81 mm heitintä + kaksi Javelinia)) ja 12-putkinen kranaatinheitinkomppania sekä muuta tarpeellista (johto, huolto, pst-ohjusjoukkue, it-ohjusjoukkue jne.) Viron olosuhteisiin sovellettuna. Neljää pataljoonaa tukemassa on 12 modernia itseliikkuvaa tykkiä, 8 M270A1 MLRS raketinheittimen muodostama raketinheitinpatteri, 16 SPIKE NLOS ajoneuvon muodostama pst-ohjuskomppania ja 24 Mistralin muodostama ilmatorjuntakomppania

Jääkäriprikaatit muodostavat puolustuksen rungon. Ne kykenevät liikkuvaan sodankäyntiin, kunhan se on luonteeltaan puolustuksellista.

Budjetin käyttö

Taulukkoa tulee lukea siten, että ennen kaksoispistettä on ko. varustuksesta/aseesta käytettävä kokonaissumma miljoonina euroina ja kaksoispisteen jälkeen on kappalemäärä ja kuvaus varustuksesta/aseesta

Jokavuotiset hankinnat (/Jokaisen taistelijan varustus)

- 5: 4 000 kpl Henkilökohtainen ase perusvarusteineen (puhdistustarvikkeet, lippaat)
- 6: 4 000 kpl Taistelijan suojavarustus (suojaliivi+kypärä, suojalasit)
- 3: 4 000 kpl Taistelijan vaatetusvarustus (maastopuku, paidat, sukat, kengät, saappaat, keikkalaukku/rinkka ym.)
- 1: Optisiin tähtäimiin ja "rautaisannos" patruunoihin

Vuosittain yht. 15 miljoonaa euroa jokavuotisten hankintojen tekemiseen

Muut

Muihin hankintoihin kuuluu merivoimien ja ilmavoimien sekä maavoimien jämäjoukkojen varustaminen sekä keskipitkän/pitkän kantaman ilmatorjunta.

Vuosittain yht. 65 miljoonaa euroa muihin hankintoihin.

Jääkäriprikaatit

Oletetaan jääkäriprikaatien kaluston kestoksi 25 vuotta (osa tavarasta hapertuu aiemmin, osa myöhemmin ja osan elinkaarta voidaan jatkaa päivityksillä, jotka ovat halvempia suhteessa uuteen kalustoon), jonka jälkeen kalusto pitää uusia. Tällöin rahaa jääkäriprikaatien varustamiseen on siis käytettävissä 25 * 188 000 000€ = 4 700 000 000 € (neljä miljardia ja seitsemänsataa miljoonaa euroa).

Tällä rahalla pystytään varustamaan viisi jääkäriprikaatia (4 700 000 000 € / 940 000 000 € = 5).

Yhdelle Jääkäriprikaatille

Yleiset:

-150: Johtamisjärjestelmään ja viestikalustoon (radiot, paikannus, maalinosoitus ym.)
- 30: Yleiseen pioneerikalustoon (miinoja, silta-autoja, raivauskalustoa, Pekka-pioneeriajoneuvoja ym. tarpeellista)
- 25: Tiedustelu- ja valvontakalustoon (lennokit, tutkat ym.)
- 17: Kenttälääkintään (konttiasenteiset ensihoitoasemat, kenttäsairaala, lääkkeet, huumeet ym.)

Raskaat ajoneuvot:

- 113: 450 kpl Panssariajoneuvo (Panssarikuorma-autoja ja/tai suurempi määrä panssaroituja pick-upeja ja/tai Otokar Cobria. Osa ajoneuvoista voisi olla myös esim. käytettyjä Paseja, jos niitä saa järkevään hintaan.) (Miehistönkuljetukseen, komento- ja viestivaunuiksi ym.)
- 50: 250 kpl Kuorma-auto (Ammusten, polttoaineen ym. Kuljetukseen)

Epäsuora tuli:

- 70: 12 kpl "Panssarihaupitsi" (mitä tuolla rahalla nyt saa, esim. AGM (Artillery Gun Module) kuorma-auton tai M270:n alustalla, Atmos 2000 tms.) + tyhmiä ampumatarvikkeita
- 16: 300 kpl 155 BONUS MKII
- 32: 8 kpl M270A1 MLRS (käytettynä Saksasta tai Yhdysvalloista + päivitys)
- 20: 100 kpl M26A1 rakettikasetteja (kasetissa 6 rakettia, M85 tytärammus kuormalla)
- 40: 30 kpl M30 GMLRS rakettikasetteja (kasetissa 6 rakettia, raketit gps-ohjattuja ja M85 tytärammus kuormalla)
- 10: 10 kpl M31 GMLRS rakettikasetteja (kasetissa 6 rakettia, raketit gps-ohjattuja ja sirpalekärjellä)
- 35: 30 kpl "Alternative Warhead" GMLRS rakettikasetteja (kasetissa 6 rakettia, raketit gps-ohjattuja ja uudella henkilömaaleja ja kevyitä ajoneuvoja vastaan tarkoitetulla taistelukärjellä, jonka on tarkoitus korvata tytärammukset jenkeissä)
- 20: 30 kpl AT-2 SCATMIN rakettikasetteja (kasetissa 6 rakettia, raketin hyötykuormana 28 kpl ohjelmoitavia AT-2 panssarimiinoja)
- 50: 36 kpl "Itseliikkuvia" (=panssarikuorma-auton konttiin / Otokar Cobraan / Pasiin asennettuja) 81 mm kranaatinheittimiä + tyhmiä ampumatarvikkeita
- 70: 36 kpl "Itseliikkuvia" (=panssarikuorma-auton konttiin / Otokar Cobraan / Pasiin asennettuja) 120 mm kranaatinheittimiä + tyhmiä ampumatarvikkeita

Panssarin- ja ilmatorjunta

- 32: 64 kpl Javelin (laukaisulaite ja puolenkymmentä ohjusta)
- 40: 16 kpl Spike NLOS (laukaisulaiteajoneuvo ja ohjuksia)
- 95: 48 kpl Mistral (laukaisulaite ja ohjuksia)
- 25: 800 kpl NLAW

Yhden jalkaväkiprikaatin varustaminen maksaa siis 940 miljoonaa euroa.

--------------------------------------------------------------------

P.S. Voi olla, että tuli liian maavoimasentrinen ja raskas paketti, mutta toisaalta maavoimat on harvoin osoittautunut täysin huonoksi sijoituskohteeksi. Samoin jää vähän arveluttamaan, että menikö budjetin lisäyksestä liian suuri osuus kalustohankintoihin? No tarvittaessa käytetään juustohöylää joko prikaatien määrälle (4 --> 5) tai kalustolle (raketinheittimestä pelkkä ohjaamattomia tytärammusraketteja sylkevä lapsensurmaaja, viestikalustostakin voinee aavistuksen nipsaista).
 
On jokseenkin yhdentekevää kuinka monta prosenttia bruttokansantuotteestaan Viro sijoittaa asevarusteluun, sillä halutessaan Venäjän sotilaallinen voima murskaa Viron kuin torakan. Täten asevarustelun ainoat hyötyjät ovat ulkomaiset asekauppiaat ja häviäjänä koko Viron muu yhteiskunta, jonka kehittämisen kassasta aseisiin käytettävät varat ovat pois.

Viron ja muiden Baltian maiden kannattaisi tunnustaa tosiasiat sekä pyrkiä toteuttamaan Venäjän suhteissaan reaalipolitiikkaa, joka koituisi molempien osapuolten hyödyksi. Nykyinen räksyttämisen ja vihamielisen vastakkainasettelun linja on suomalaisestakin näkökulmasta lähinnä säälittävää, jolla nämä maat lisäksi vain vaikeuttavat omaa tilannettaan. Viro pelaa turvallisuuspoliittista uhkapeliä, jossa sen puolustus nojaa käytännössä lähinnä vain yhden kortin (Nato-jäsenyys) varaan, mikä sekin on kuitenkin vielä toistaiseksi kääntämätön ja siksi todellisuudessa tuntematon kortti.

Vanhan uhkapelaajien viisauden mukaan kortti tuo ja kortti vie. Huonossa tapauksessa Virolle jää seuraavassa jaossa käteen mustapekka ja sitten harmittaa.

Valitettavasti tämä heijastuu myös koko Itämeren geopoliittiseen tilanteeseen ja horjuttaa tämän vakautta. Se ei ole Suomenkaan etujen mukaista.
 
@Laamanator viestissä oikein huokuu suomettuneisuuden asenne!

Mitäs sitä pienet maat armeijoita ylläpitämään, koska isompi todennäköisesti kuitenkin voittaa. Miksi tapella vastaan, kun alistumalla ilman taistelua selviää "helpommalla".

Tässä toimii hyvin verrokkina se, että 210 cm/120 kg kokoluokan mörssärineekeri ilmoittaa Kaisaniemen puistossa kantikselle (160/60) haluavansa pimppiä, mutta kantis ei halua sitä antaa. Laamanatorin kehoituksen mukaisesti kantiksen ei kannata tapella vastaan, uhrara ennalta henkilökohtaisia resurssejaan koulutus- ja materiaalipuolen osalta poikkeustilanteesta selviämiseksi vaan omin käsin riisua housut, jotta kyrvän lisäksi ei saa hittiä nyrkeistä tai puukosta. Siis alistua väistämättömään ilman vastarintaa, koska todennäköisesti vastarinta ei muuta lopputulosta, vaan vastaanpanemisen jäljiltä on muutakin on rikki kuin pimppi. Kaikenlisäksi puolustautuminen pakottaa mörssärineekerin käyttämään kovempia otteita ja horjuttaa Kaisaniemenpuiston ja yleensäkin Helsingin katujen mainetta varsinkin yksin kulkevien naisten suhteen.

Alistuminen ilman vastarintaa siis kenties vähentäisi väkivallan määrää ja tuo taas helpottaisi mm. poliisin ja terveydenhoidon kuormitusta sekä parantaisi illuusiota katuturvallisuudesta!

Sitten on tietysti minun näkemykseni, jonka mukaisesti mainitun Kantiksen tulee omaehtoisesti valmistautua ja varustautua puolustamaan omaa koskemattomuuttaan sekä mahdollisuuksien mukaan kulkea liittolaisten kaverien kanssa huonoilla alueille, kuten ryssänrajan vieressä Kaisaniemenpuistossa.

Kansakunta, joka ei ole valmis taistelemaan oman olemassaolonsa puolesta on arvoton ja sellaisen saakin mm. kaasuttaa ja polttaa!
 
Muihin hankintoihin kuuluu merivoimien ja ilmavoimien sekä maavoimien jämäjoukkojen varustaminen sekä keskipitkän/pitkän kantaman ilmatorjunta.
Millainen IT-järjestelmä?
 
Millainen IT-järjestelmä?

Jotakin, jolla voidaan suojata Ämari ja Tallinnan seutu (yli puolet maan asuakkaista) ylipäätään. Ei niitä (moderneja) vaihtoehtoja paljoa ole: NASAMS tai SAMP/T. Nämä siis minun silmissäni. SAMP/T on melko haavoittuva (tutka ja komentokeskus samassa moduulissa, joita on muistaakseni yksi patterissa), mutta toisaalta suojattava alue on paljon laajempi kuin Nasamsilla sekä lisäksi järjestelmällä on kyky torjua ballistisia ohjuksia (Iskander).

400 miljoonalla eurolla saisi yhden SAMP/T patterin sekä 37 Aster 30 ja 20 Aster 15 ohjusta. Samalla rahalla saisi toki useamman NASAMS patterin, mutta odottaisin sen verran, että järjestelmään tulee se hybridi ESSM/Amraam-puikko. Tosin vaikka sitä ei tulisikaan, niin ehkä ESSM korkeatorjuntaan + AIM-9X Sidewinder lähitorjuntaan olisi hyvä yhdistelmä, jolla saavutettaisiin riittävä kyky.

Lähteenä SAMP/T:n hinnalle tämä (launcher lienee käytetty virheellisesti patterin sijaan):
Wikipedia kirjoitti:
As of 2012, France has spent €4.1bn at 2010 prices on 10 SAMP/T launchers, 375 Aster 30 missiles and 200 Aster 15 missiles.

http://en.wikipedia.org/wiki/Aster_(missile_family)
 
@Laamanator :in perusteilla Suomenkin puolustautumisedellytykset ovat melko olemattomat. Silti kannattaa huomata, että @pstsika :n ideologialla on saavutettu tulosta muuallakin, eikä Suomellakaan ole enää järin isot puolustusvoimat. Onko meilläkään puolustautumisedellytyksiä, jos Venäjä päättää tulla kylään koko voimallaan? No eipä taida, mutta jos saadaan nostettua hyökkäyskynnystä niin, ettei erillissota kannata... Maailmanpalossa taas sitä omaa voimaa ei tarvitse niin paljoa, kun vastapuolellakin on monta rautaa tulessa ja liittolaisiakin riittänee.

Jos Viro käyttäisi yhtä paljon puolustukseen kuin Israel vuonna 2006 (7,3 % BKT:sta), puhuttaisiin 1 215 900 000 euron vuosittaisesta puolustusbudjetista. Viro käyttää nykyisestä 2 % puolustusbudjetistaan n. 275 miljoonaa euroa muihin kuin kalustomenoihin, joten jos Israelin suuntaan kääntyminen nostaisi tuon summan 500 miljoonaan euroon, kalustohankintoihin voisi vuositasolla pistää saman kuin Suomessakin parempina aikoina, eli siis 700 miljoonaa euroa vuodessa. Jos käytetään 25 vuoden sykliä kalustohankinnoissa, niin 17,5 miljardia riittää kahden panssariprikaatin (a 2 miljardia), viiden jalkaväkiprikaatin (a 1 miljardia) ja vielä uskottavan ilmapuolustuksen (6 miljardia euroa) ja rajallisen meripuolustuksen (1 miljardia euroa) ylläpitoon - 1,5 miljardia euroa jäi vielä sekalaisiin hankintoihin.
 
@Laamanator :in perusteilla Suomenkin puolustautumisedellytykset ovat melko olemattomat. Silti kannattaa huomata, että @pstsika :n ideologialla on saavutettu tulosta muuallakin, eikä Suomellakaan ole enää järin isot puolustusvoimat. Onko meilläkään puolustautumisedellytyksiä, jos Venäjä päättää tulla kylään koko voimallaan? No eipä taida, mutta jos saadaan nostettua hyökkäyskynnystä niin, ettei erillissota kannata... Maailmanpalossa taas sitä omaa voimaa ei tarvitse niin paljoa, kun vastapuolellakin on monta rautaa tulessa ja liittolaisiakin riittänee.

Suomen tilanne ei sekään ole aivan helppo, mutta se on kuitenkin oleellisilta osin parempi kuin Viron tilanne.

Kyllä virolaiset voivat taistella ja viivyttää hyökkääjää hetken siinä toivossa, että joku Nato-liittolainen rientäisi riittävän suurella voimalla apuun, mihin heidän puolustusjärjestelmänsä perustuu - vieraan apuun. Jos nato-kortti osoittautuukin lopulta tyhjäksi arvaksi ja käteen jää mustapekka, eivät virolaiset voi enää omaan tilanteeseensa vaikuttaa, vaan taistelun lopputulos on sama kuin aikaisemmillakin kerroilla - maa miehitetään ja valloittaja tekee siellä vapaasti ihan mitä sattuu haluttamaan. Virolaiset voivat joko paeta maasta tai yrittää sopeutua yhteiskunnallisten suhdanteiden heilahtamiseen.

Osa porukasta voi lähteä metsään ja liittyä ties mihin metsäveljiin, mutta ilman riittävää ulkopuolista apua Viron vastarintataistelu on epätoivoista ja tuhoon tuomittua, jossa lopullinen häviö on vain ajan kysymys.

Taistella voi myös vaikka vain periaatteen vuoksi ja järjestää vaikka minkä pienen porukan "red dawn" skenarion, mutta sotilaallisesta näkökulmasta se ei johda mihinkään. Menetettyjä alueita ei sillä vallata takaisin, väestöä ja infrastruktuuria sillä ei pystytä suojelemaan, yhtään mahdollista väestönsiirtoa sillä ei estetä. Lopulta miehittäjä puhdistaa alueet vastarintataistelijoista tai sellaisiksi epäillyistä ja vakauttaa tilanteen itselleen edulliseksi.

Jos tarkastellaan esimerkiksi viime kerran tapahtumia ja metsäveljien historiaa, niin mitä vastarintaliike onnistui saavuttamaan sen jälkeen kun kävi selväksi, etteivät länsiliittoutuneet aio virolaisia auttaa? Kuinka kauan siitä hetkestä lähtien se edes säilytti tosiasiallisen toimintakykynsä ennen liikkeen lopullista marginalisoitumista?

Kyllä virolaisten kannattaisi käyttää resurssinsa mieluummin kansantalouden, yhteiskunnan ja sen rakenteiden kehittämiseen kuin turhaan asevarusteluun, jonka keinoin he eivät kuitenkaan pysty nostamaan hyökkäyksen hintalappua riittävän korkeaksi, että sillä olisi oikeasti Venäjän näkökulmasta todellista merkitystä.
 
Olen Laamanatorin kanssa samoilla linjoilla. Viron BKT/asukas on noin 1/3 Suomen tasosta! Eli vaikka väestöä olisi saman verran kuin Suomessa, armeijan budjetti olisi 1/3 Suomen vastaavasta, jos käyttäisivät saman 1,4% siivun maanpuolustukseen kuin me.

Kyllä Viron ihan ensimmäinen prioriteetti on nostaa BKT:tä, ja siinä samalla luoda yhteiskunta, josta asukkaat ovat valmiita taistelemaan kynsin ja hampain jos tarve vaatii. Kun talous (BKT/asukas) ja muukin yhteiskunta alkaa olemaan pohjoismaista tasoa, myös armeijan saama siivu on siinä sivussa kasvanut - edellyttäen, että ovat pitäneet kiinni 2% osuudestaan.

Eli yhteiskunnallinen kehitys tarkoittaa myös maanpuolustuksen kehittymistä. Ei siihen tarvita ylilyöntejä, eli lähemmäksi 10% BKT:sta meneviä maanpuolustusbudjetteja.
 
Viimeksi muokattu:
Ilman kansallistunnetta ja yhteishenkeä panostukset Viron asevoimiin menevät harakoille. Pienen maan lähes koko miesväestön pitää olla valmis taistelemaan, jotta suurvallalle luodaan kohtuullisen uskottava pelote. Baltian maiden osalta näin ei ole. Harva uskoo edes balttien ammattisotilaiden olevan valmiita tappelemaan tosissaan. Loput kansalaisista tuskin ovat valmiita taistelemaan senkään vertaa. Mahdollisesta sodasta Baltiassa tulee lähinnä Ukrainan ja Georgian toisinto.

Venäjällä rakennetaan ja ylläpidetään kansallistunnetta. Euroopassa kansallistunne pyritään marginalisoimaan. Tämän toiminnan vaikutusta asevoimien taistelukykyyn ei pidä aliarvioida. Taistelutahto on asevoimien taistelukyvyn kannalta tärkein asia. Hyvänä kakkosena tulee taistelutaito. Aseet ovat listan häntäpäässä.
 
Taistelutahto on asevoimien taistelukyvyn kannalta tärkein asia. Hyvänä kakkosena tulee taistelutaito. Aseet ovat listan häntäpäässä.

Tässä asiassa, jos oikein ymmärsin, sinä ja pstsika (ja minä) olemme täysin yksimielisiä. [Mutta kyllä jotain välineistöäkin on hyvä olla olemassa.]
 
Ilman kansallistunnetta ja halua puolustaa maatansa on jo peli menetetty, ja varsinkin semmosta vihollista vastaan jolla on sitä patriotismia on. Kyllä Se niin vaan on, että kyllä Viron kokoisella kansalla on pakko melkeinpä olla se yleinen asevelvollisuus ja iso ripaus patriotismia. Virossa kuitenkin taitaa olla onneksi aika suosittua nämä vapaaehtois jutut Kaitselit yms.? Loppupeleissä eihän Viron kokonen maa millään pysty voittamaan, jos Venäjä ihan tosissaan alkaa hönkimään päälle.
 
Jos tarkastellaan esimerkiksi viime kerran tapahtumia ja metsäveljien historiaa, niin mitä vastarintaliike onnistui saavuttamaan sen jälkeen kun kävi selväksi, etteivät länsiliittoutuneet aio virolaisia auttaa? Kuinka kauan siitä hetkestä lähtien se edes säilytti tosiasiallisen toimintakykynsä ennen liikkeen lopullista marginalisoitumista?

En nähdäkseni kannattanut missään vaiheessa sissisotaa, eikä kalustoa ostettu sitä silmällä pitäen. Olennaista on nähdäkseni se, kestääkö maa kaksi viikkoa vai kaksi kuukautta. Mitä pidempään konflikti kestää, sitä todennäköisempää on isompien voimien puuttuminen peliin ja tilanteen laukeaminen sitä kautta.

Ilman kansallistunnetta ja yhteishenkeä panostukset Viron asevoimiin menevät harakoille. Pienen maan lähes koko miesväestön pitää olla valmis taistelemaan, jotta suurvallalle luodaan kohtuullisen uskottava pelote. Baltian maiden osalta näin ei ole. Harva uskoo edes balttien ammattisotilaiden olevan valmiita tappelemaan tosissaan. Loput kansalaisista tuskin ovat valmiita taistelemaan senkään vertaa. Mahdollisesta sodasta Baltiassa tulee lähinnä Ukrainan ja Georgian toisinto.

Sanoisin, että yhteishenki on verrannollinen Suomeen, lukuunottamatta ehkä Latviaa (valtava venäläisvähemmistö, heikohko talous). Liettualla on aika minimaalinen venäläisvähemmistö verrattuna kahteen muuhun maahan, joskin heidän taloutensa ei kukoista Viron lailla.

Alla kuitenkin grafiikkaa Virosta (Suomen sotilas, 2/2012):

sotalaitosjärjestelmä.jpg

varusmiespalveluksen tarpeellisuus.jpg
 
@Laamanator viestissä oikein huokuu suomettuneisuuden asenne!

Mitäs sitä pienet maat armeijoita ylläpitämään, koska isompi todennäköisesti kuitenkin voittaa. Miksi tapella vastaan, kun alistumalla ilman taistelua selviää "helpommalla".

Tässä toimii hyvin verrokkina se, että 210 cm/120 kg kokoluokan mörssärineekeri ilmoittaa Kaisaniemen puistossa kantikselle (160/60) haluavansa pimppiä, mutta kantis ei halua sitä antaa. Laamanatorin kehoituksen mukaisesti kantiksen ei kannata tapella vastaan, uhrara ennalta henkilökohtaisia resurssejaan koulutus- ja materiaalipuolen osalta poikkeustilanteesta selviämiseksi vaan omin käsin riisua housut, jotta kyrvän lisäksi ei saa hittiä nyrkeistä tai puukosta. Siis alistua väistämättömään ilman vastarintaa, koska todennäköisesti vastarinta ei muuta lopputulosta, vaan vastaanpanemisen jäljiltä on muutakin on rikki kuin pimppi. Kaikenlisäksi puolustautuminen pakottaa mörssärineekerin käyttämään kovempia otteita ja horjuttaa Kaisaniemenpuiston ja yleensäkin Helsingin katujen mainetta varsinkin yksin kulkevien naisten suhteen.

Alistuminen ilman vastarintaa siis kenties vähentäisi väkivallan määrää ja tuo taas helpottaisi mm. poliisin ja terveydenhoidon kuormitusta sekä parantaisi illuusiota katuturvallisuudesta!

Sitten on tietysti minun näkemykseni, jonka mukaisesti mainitun Kantiksen tulee omaehtoisesti valmistautua ja varustautua puolustamaan omaa koskemattomuuttaan sekä mahdollisuuksien mukaan kulkea liittolaisten kaverien kanssa huonoilla alueille, kuten ryssänrajan vieressä Kaisaniemenpuistossa.

Kansakunta, joka ei ole valmis taistelemaan oman olemassaolonsa puolesta on arvoton ja sellaisen saakin mm. kaasuttaa ja polttaa!

Kiitos tästä, kiehuin jo kun luin Laamanatorin oksennusta.
Olen ylpeä virolaisista veljistämme ja siskoistamme, he ovat ainoita Baltiassa jotka osoittava konkreettista halua taistella tarvittaessa vapaudestaan.
Hienoa että olemme olleet sitä mukana rakentamassa ja toivon että suhteet ja yhteistyö vain vahvistuu, Viro on Suomen syntykoti, pyhää maata niille ketkä historiaa tuntevat.
 
Viro on jo huolehtinut konventionaalisen hyökkäyksen kynnyksen nostamisesta liittymällä läntiseen sotilasliittoon sekä toimimalla siellä aktiivisesti (uusi operaatiosuunnittelukierros liittymisehtojen jälkeen! jne.). Siihen liittyen on tehtävä X-määrä kotimaisia eli virolaisia toimenpiteitä.

Lisäksi Viro on ollut aktiivinen epäkonventionaalisen sodankäynnin valmiuteen liittyen. Ei vähiten siksi, että se on koko ajan sen kohteena. Kyberasiat ja muut pehmeämmät, Kaitseliitin aktiivinen kehittäminen jne. liittyvät Venäjän suorituskykyjen ja doktriinin muutokseen.

Pieni ja äärimmäisen hankalassa asemassahan Viro on, mutta moni asia siellä on tehty niin hyvin kuin on ollut mahdollista. Arvostan, kannatan ja tuen osaltani.
 
Fiksuja että liittyivät Natoon. Siihen en itsekään osaa ottaa kantaa että mitä sovittiin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.. Käsittääkseni natomaita ei pitäisi olla Venäjän rajoilla?
(Tämä ihan sen takia kommentiksi kun jotkut ei meinaa tajuta miksi Venäjällä joku 'ehkä syöpään kuoleva'&co repii pelihousujansa. Mielestäni ideologisesti&(venäläisnäkökulmasta) geopoliittisesti tässä sattuu nyt vähän kyrsimään tilanne.. Ukrainakin vielä ISONA kompastuskivenä. Menee Euraasian unionit ym. Isolla hävijällä on..?
Voitettavaa?
Ja itse uskoin että kyllä Nato suojan pienelle maalle takaisi. Mutta nyt voi olla iso maa joka sitä uhkaakin.. Sen näkee. Jos hengissä pysyy;)
 
Back
Top