Lykkääntyykö kuntavaali 2021 ?

Miten he sinne sitten pääsivät/joutuivat?
Vaalilautakunnissa ollaan puolueiden mandaatilla. Jäsenyyttä ei vaadita mutta jokainen lautakuntapaikka on tietyn puolueen. Kyllä heillä on joku kytkös ollut.
No jos joku "kytkös" vaaditaan, niin voi olla että olivat koko kylän ainoat henkilöt, joilla ei ole mitään kytköstä keskusta puolueeseen:D.

Pitääpä kysäistä joskus, minkä puolueen mandaatilla olivat.
 
No jos joku "kytkös" vaaditaan, niin voi olla että olivat koko kylän ainoat henkilöt, joilla ei ole mitään kytköstä keskusta puolueeseen:D.

Pitääpä kysäistä joskus, minkä puolueen mandaatilla olivat.
Ei siinä tartte mitään raskauttavaa olla. En itsekään ole minkään puolueen jäsen mutta kaveripiirissä on sekä SDP:n että Kokoomuksen paikallisia aktiiveja. Olen ollut vaalilautakunnassa kumpaisenkin puolueen nimeämänä. Ihan vain siksi ettei jäsenistä ole löytynyt täytettä joka paikalle ja olen ilmoittanut olevani nopeimman pyytäjän käytettävissä.
 
Ajattelin aluksi, että vaalit siirrettäisiin keskustan heikon kannatuksen vuoksi. Mutta he siirsivätkin kevään budjettiriihen ja liikenteen verotuksen kokonaisuudistuksen kuntavaalien jälkeen. näistä siirroista ei olisi hallitukselle hyötyä, jos vaalitkin siirrettäisiin. Näin ollen uskon vaalien olevan suunnitellusti nyt keväällä.
 
Miksi vaalivirkailija altistuisi yhtään sen enempää koronalle kun kaupan kassa, tai joku muu palvelutyöntekijä?
Kai nyt tässä kohtaa pandemiaa osataan jo toimia oikein.
Järjestelykysymyksiä mielestäni myös.

Kaveri oli aika keskeisellä työmaalla keikalla pari viikkoa sitten. Vaatimuksena työmaalle pääsylle oli, että piti esittää negatiivinen korona-testi, joka oli enintään 2 päivää vanha.

Jotain tämän suuntaista voisi ääntenlaskijoidenkin kohdalla vaatia ja heille kustantaa. Ääntenlaskijat voi eristää omiin tiloihin muista vaalivirkailijoista. Ne vaalivirkailijat, jotka ovat tekemisissä äänestäjien kanssa voivat vetää efp3:n kasvoille, käyttää hanskoja yms.

Äänestäjät jonottavat kiltisti ulkona turvavälein ja maskein. Yhteiskunta voisi panostaa pariin telttakatokseen niin ei tarvitse sateessa seisoa. Äänestyskoppien välit voi taas eristää pleksein. Kaikki tämä vähän maksaa muttei miljardeja ja demokratian puolustamisen hintalapuksi varmasti helposti perusteltavissa.
 
Vanhempani oli vuosia vaalivirkailijoina. Koululla pöydän takana istumassa,ääniä laskemassa ja sensommoista.

Kumpikaan ei kuulu mihinkään puolueeseen, eikä kyllä mitään kytköksiäkään.

vaalivirkailija ja vaaliasiamies on kaksi eri asiaa. Virkailijoilla ei ole tekemistä puolueen kanssa, mutta puolue asettaa vaaliasiamiehen, jolla on oikeus olla läsnä vaalilautakunnan kokouksissa ja ääntenlaskennassa. Sama koskee vaaliasiamiehen valtuuttamia henkilöitä.

Simpauttaja
 
Viimeksi muokattu:
Miksi vaalivirkailija altistuisi yhtään sen enempää koronalle kun kaupan kassa, tai joku muu palvelutyöntekijä?
Kai nyt tässä kohtaa pandemiaa osataan jo toimia oikein.

Ei tuo vaalivirkailijoiden saaminen ole ongelma, ainakaan kaupungeissa, landella saattaa olla ongelma, mutta siellä on aina ongelma kun pitäisi saada ihmisiä. Ei mennyt pitkään. Nimimerkillä viime kuntavaaleissa laskemassa ääniä.
Vaalivirkailija altistuu vähemmän, mitä Prisman tai Citymarketin kassa, jos pleksit on käytössä.

Simpauttaja
 
Nettiäänestys. Vahva tunnistautuminen pnkkitunnuksilla.
Ei kuulemma pysty kun ei vaalisalaisuus todeudu 100% varmuudella. Voi takana olla ukko tai akka vahtimassa äänen menoa oikealle ehdokkaalle. Ja onhan sen toteutuskin hitsin vaativaa johon ei varmaan pysty kuin joku suuri firma jonka mielestä eduskunnan äänestyslaitteisto oli todella vaativa kun samalla sekunnilla saattoi tulla jopa useampi ääni... Jossain muualla tuokin ollaan kyetty ratkaisemaan, mutta Suomi nyt on poikkeus...

... pankkiasiat voi kyllä sotkea ja henkkarit tilata tunnuksilla, mutta ei nyt sentään äänestää... /s
 
Kuinka moni muistaa, että nykyisten kunnanvaltuutettujen edeltäjät istuivat 4 vuotta 5 kuukautta valtuustossa lain muutoksen takia ja siihen meinasi tulla vielä puoli vuotta lisää?
 
Jaa miten? Ja mikä on demoraattisessa valtiossa väärinäänestäjän määritelmä?

Simpauttaja
Ai niin että kun vahvalla tunnistautumisella mennään verkkoon äänestämään niin ei niihin härveleihin laitettaisi mitään "tarkkailumahdollisuutta"? Ei tietenkään, ei meillä... Onnea valitsemallanne tiellä.

Jos jälkimmäistä et tajua sellaisena kuin se on kirjoitettu niin en voi auttaa.
 
Jotta voidaan mennä vaalien siirtelyyn, niin ehdottomasti sen päätöksen takana täytyy olla ihan jokainen puolue. Muuten tulee kyllä huono maku.

Miten suurta kiinnostusta merkittävät kybertoimijat osoittaisivat sähköistä äänestämistä kohtaan, mitä arvelette? Ja jos sähköinen, niin onko se taattua Usan tietä siten, että joku kylmästi kyseenalaistaa koko touhun tulokset? Ja sitten on kyllä meidänkin vaalien luotettavuus saanut ensimmäisen lätkösen kohmoonsa. Riittää, että joku kyseenalaistaa, koska tietokoneet jne. totuudella ei ole väliä.
 
Jospa kuntavaaleihin vain varattaisiin enemmän aikaa äänestää. Jotenkin myös pyrkiä siihen etteivät paikat ruuhkautuisi. Maskipakko, käsidesi ja desinfiointia useammin. Toivottavasti eduskuntavaaleissa ei tarvisi enään koronan kanssa tapella. Tai mistä sitäkään tietää. Voi olla jo uusi virus silloin liikkeellä.
 
Järjestelyillä saataisiin paljon aikaa. Äänestyspaikoilla on paha taipumus olla sokkeloisia umpiperiä joissa nyhjätään lähietäisyydellä pitkiä aikoja. Äänestys pitäisi aina suorittaa väljästi käytävällä tai jumppasalissa jossa kulku sisään ja ulos on eri ovista. Mielenkiintoista nähdä miten koronahässäkkä vaikuttaa nyt äänestyskäytäntöihin.
 
Ei siinä tartte mitään raskauttavaa olla. En itsekään ole minkään puolueen jäsen mutta kaveripiirissä on sekä SDP:n että Kokoomuksen paikallisia aktiiveja. Olen ollut vaalilautakunnassa kumpaisenkin puolueen nimeämänä. Ihan vain siksi ettei jäsenistä ole löytynyt täytettä joka paikalle ja olen ilmoittanut olevani nopeimman pyytäjän käytettävissä.
Jep. Vaalitoimitsijoina ei politikoida. On kuitenkin hyvä demokraattinen tapa, että ehdokkaita asettavat tahot saavat edustajansa vaalitoimitsijoiksi. Vaalitoimitsijoina näkee lusmuilijoita ja siipeilijöitä. Eli antavat toisten tehdä hommaat ja keekoilevat herroina (ekaa ja vikaa kertaa elämässään). Aina ei pienillä paikkakunnilla ole puolueen omista sakeista toimitsijaksi kelpaavia (ehdokkaat ja heidän puolisonsa eivät saa olla toimitsijoina). Tällöin kysellään asiallisiksi tunnettuja "kyläläisiä". Ja olenpa kuullut sellaisestakin, että jos ei olla saatu omista porukoista toimitsijaa nimettyä, niin on pyydetty toisesta puolueesta apuja. Ja sitä on annettu. Toimitsijana ollessa on pakko tehdä yhteistyötä toisten puolueiden toimitsijoiden kanssa. Siitäkin voi olla elämässä hyötyä.

Vaalitoimitsijana joutuu tekemään töitä palkkansa eteen, ellei sitten ole kusipäinen vapaamatkustaja (vihreä puolue). Toisaalta ihan kivaa hommaa. Näkee ihmisiä ja työssä saa tuntea tekevänsä jotain merkityksellistä ja arvokasta. Ja onhan se päiväpalkaksi ihan kova korvaus. Tuntipalkka ei sitten olekaan niin kova, sillä nuo on helposti 12 tunnin rupeamia.
 
aina kun olen ollut, niin äänestysaika on klo 9-20. Aamulla menee tunti pystyttää ja illalla 2h purku ja laskenta. Raportointia joutuu jonottaan jos vastapäässä ruuhkaa. Eli 14h päivä.
Kuulin juuri että on aloitettu tehostettu rekrytointi. Ehkä vaali sittenkin toteutuu. Ulkomailla on "bring your own pen" vaaleja ollu nyt. Pleksin sijasta virittäisin muovikalvoa jotta puhe kuuluu läpi
 
Meillä vaalilautakunnat vahvistettiin jo pari viikkoa sitten ilman mitään ylimääräisiä kommervenkkeja. Mikään ei tällä hetkellä viittaa vaalien siirtämiseen.
 
Back
Top