Maahanmuutto ja sen vaikutukset Ruotsissa: uutiset ja keskustelu

Riikka Purra


Ruotsissa on taas tapahtunut. Göteborgilaisessa kerrostalossa räjähti pommi tai muu räjähde. Lehdistössä kerrotaan, että todennäköisesti kohteena oli talossa asuva poliisi, joka oli todistanut jengejä vastaan. Kaksikymmentä ihmistä loukkaantui, ainakin neljä vakavasti.
Miettikää, miten nopeasti, muutamassa vuosikymmenessä, kehittynyt maa alkaa korahdella yhä kovemmin. Ruotsi kehittyi vuosisatoja, yhdeksi maailman turvallisimmista, vauraimmista maista. Nyt se on taantunut eräänlaiseksi heimoväkivallan maaksi.
Lehtijutussa todettiin, että rikolliset ovat onnistuneet luomaan Göteborgiin vaikenemisen kulttuurin.
Kaikkein huolestuttavinta kuitenkin on se ruotsalaisten itse itselleen luoma vaikenemisen ja yhtäältä alistumisen, toisaalta ylpeyden kulttuuri, joka on mahdollistanut tämän karmean kehityksen.
Ruotsalaiset eivät tee mitään. Kyllä he diskuteeraavat lehdissään ja voivottelevat ja maksavat lisää poliiseja, mutta siinäpä se. Yhteiskunta segregoituu yhä vahvemmin. Ruotsalaiset pakenevat omassa maassaan, mutta niin he ovat itse päättäneet tehdä. He ovat antaneet tämän kaiken tapahtua.
Eikä näy loppua. En usko, että mitään on tehtävissä. Tämä, mikä näkyy - räjähdykset, puukotukset, ampumiset, muu rikollisuus - on vain pieni osa siitä kokonaisvaltaisesta yhteiskunnan alasajosta, jonka laajamittainen maahanmuutto ongelmallisista lähtömaista on saanut aikaan.
 

Göteborgin pommi-iskun mahdollinen motiivi: Talossa asuu jengejä vastaan todistanut poliisi​

28.9.2021 Paavo/ Pt-mediaEtusivu / Räjähdykset / Rikokset / Ruotsi49 kommenttiaartikkeliin Göteborgin pommi-iskun mahdollinen motiivi: Talossa asuu jengejä vastaan todistanut poliisi
Tweet 0Share 0 Messenger Whatsapp

Kuvakaappaus-2021-09-28-14-16-52-1024x630.png

Jo melko varhain tuli selville, että Göteborgin pommi-iskun motiivi on mitä luultavimmin se, että talossa, jossa pommi räjäytettiin, asuu poliisin jengirikollisuuteen erikoistunut poliisi.​

Kyseinen poliisi on ollut tutkimassa useita Göteborgin uusruotsalaisten jengien isoja rikosjuttuja ja todistanut oikeudessa heitä vastaan. Tietojen mukaan poliisi on todistajana nyt lähipäivien aikana pidettävässä isossa huumeoikeudenkäynnissä.
Pommi-iskua tutkiva poliisi on vahvistanut, että räjähdys ei ollut esimerkiksi kaasuisku. Asiaa tutkitaan siis pelkästään tahallisena pommi-iskuna.
Räjähdys ei ollut mikään ihan pieni paukku. Koko kerrostalon rappukäytävä on tuhoutunut ja samalla useita asuntoja on täysin remonttikunnossa. Räjähdyksen voimasta huoneistojen ovet sinkoutuivat sisälle ja paineaalto sekä räjähdyksestä alkaneet tulipalot tekivät tuhojaan. Kolme vanhempaa naista ja mies on viety sairaalaan vakavien vammojen takia ja toistakymmentä henkilöä pienempien vammojen ja naarmujen takia.
Räjähdys aiheutti aamuyöstä täydellisen paniikin talon asukkaissa. Räjähdyksen jälkeen syttyi useita tulipaloja ympäri taloa ja savun muodostus oli voimakasta. Monet ihmiset hyppäsivät parvekkeelta ulos tai käyttivät lakanaköysiä tms. apuvälineitä päästäkseen huoneistosta ulos. Rappukäytävää ei voinut käyttää, koska savua oli niin paljon, ettei käytävillä voinut liikkua eikä siellä olisi nähnyt liikkua.
Koko kerrostalo evakuoitiin. Palot on saatu sammumaan, mutta talosta nousee vieläkin savua.
Poliisi ei ole avannut, että millaisella räjähdysaineella isku toteutettiin. Mistään käsikranaatista tai pikkupoikien paukkupommista ei ollut kyse, vaan ammattimainen panostus.
 
Ruotsin kannattaisi nyt liittyä nopeasti Natoon ja pyytää jäseniltä virka-apua terrorismin torjuntaan. Jos eivät tätä tee, niin yhteiskunnan rakenteiden pommittaminen on oltava ok kuten myös päivittäiset murhat.
Pelottavaa olla kahden vaarallisen maan välissä. Toinen naapuri miehittää naapureitaan ja toisessa anarkia käynnissä.
 
Paikallinen nainen pitää vaihtoehtona Suomeen muuttamista. Paikalliselle naiselle olisi hyvä kertoa jo nyt, että tähtäämme täällä Ruotsin tilanteeseen, ja ponnisteluita lisätään jatkuvasti maaliin pääsyn nopeuttamiseksi. #poliisi #sisäministeriö #meilläontilaa #äärioikeistonuhka #vitunvittu

Tuhoisa räjähdys järkytti, poliisi tutkii rikollista motiivia – ”Viiden vuoden sisällä muutamme Ruotsista”, sanoo paikallinen nainen​

Poliisi epäilee, että joku oli asettanut räjähteen tai pommin göteborgilaiseen kerrostaloon. HS:n haastattelemat paikalliset kertovat rikollisjengien aiheuttamasta pelosta.

Räjähdys tapahtui kerrostalossa Göteborgissa ennen aamuviittä paikallista aikaa.

Räjähdys tapahtui kerrostalossa Göteborgissa ennen aamuviittä paikallista aikaa. KUVA: BJÖRN LARSSON ROSVALL / AFP
Jussi Sippola HS

28.9. 20:25 | Päivitetty 28.9. 20:43
Göteborg

GÖTEBORGILAINEN Anna heräsi tiistain vastaisena yönä kello kolmelta, eikä saanut enää unta.

Anna valvoi ja selasi kännykkäänsä, kunnes vähän ennen aamuviittä hän havahtui, kun makuuhuoneen auki ollut ikkuna lävähti kiinni. Ensin Anna ajatteli, että ehkä tuuli oli paiskannut ikkunan kiinni, mutta koska ulkona ei juuri tuullut, hän ajatteli, että se oli räjähdys.

”Ruotsissa sattuu koko ajan räjähdyksiä, joten ajattelin nopeasti, että nyt täällä räjähti”, hän kertoo.

Hän oli oikeassa. Tien toisella puolella sijaitsevassa kerrostalossa sattui tiistaina paikallista aikaa ennen aamuviittä voimakas räjähdys, jossa loukkaantui noin 20 ihmistä, joista neljä vakavasti.

Monet asunnot tuhoutuivat. Silminnäkijät kertoivat asukkaiden paenneen kiipeämällä tai hyppäämällä alas parvekkeilta.

Satoja asukkaita evakuoitiin rakennuksesta.

Satoja asukkaita evakuoitiin rakennuksesta. KUVA: BJORN LARSSON ROSVALL / AFP
Anna asuu kahden lapsensa kanssa Göteborgin Annedalissa lähellä kaupungin ydintä. Paikallinen poliisi kuvailee aluetta hyvinvoivaksi, ja niin tapasi Annakin tehdä.

”Olemme asuneet tällä alueella viisi vuotta, mutta viimeisen vuoden aikana tilanne on muuttunut levottomaksi. Täällä on hämäriä tyyppejä”, hän kertoo.

Anna ei halua kertoa koko nimeään tai esiintyä kuvissa, koska pelkää paikallisia rikollisjengejä. Hän istuu kerrostalon rappusilla kahden lapsensa kanssa. He syövät jäätelöä.

”Ajattelen, että viiden vuoden sisällä me tulemme muuttamaan Ruotsista. Sveitsi olisi unelma. Tai miksei Suomikin”, hän sanoo.

Monien ruotsalaisten mielissä tiistainen räjähdys yhdistyi heti rikollisjengeihin. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, mikä räjähdyksen aiheutti. Poliisi tutkii räjähdystä tuhotyönä.


HS kävi Göteborgin räjähdyspaikalla
art-2000008295345.html





TIISTAINA iltapäivällä pelastustyöt ovat yhä käynnissä.

Poliisi on eristänyt kerrostalon, jonka alaovesta tupruttaa yhä savua. Poliisi ei ole pystynyt vielä aloittamaan teknistä tutkintaa, koska talon kerroksissa on yhä kuuma, ja ne ovat täynnä palokaasuja.

Räjähdyspaikalla on paljon ihmisiä, joista monet antavat kommentteja ruotsalaisille ja kansainvälisille medioille.

Pelastustyöntekijät tekivät sammutustöitä kellon ympäri. Rakennuksessa paloi vielä 12 tuntia räjähdyksestä.

Pelastustyöntekijät tekivät sammutustöitä kellon ympäri. Rakennuksessa paloi vielä 12 tuntia räjähdyksestä. KUVA: BJORN LARSSON ROSVALL / AFP
Göteborgin poliisin lehdistövastaava Thomas Fuxborg vastailee rauhallisesti kaikkien kysymyksiin. Fuxborgin mukaan osa asunnoista on tuhoutunut niin pahoin, että asukkaat eivät välttämättä pääse koskaan palaamaan niihin. Osa saattaa päästä palaamaan muutaman päivän kuluessa.

Fuxborgin mukaan on todennäköistä, että joku on asettanut taloon pommin tai räjähteen. Tai ainakin hän sanoo, että vain ”poliisi ja tekijä tietävät, missä kerroksessa räjähdys tapahtui”.

”Otamme selvää kaikista kiinteistössä asuvista, jotka saattaisivat olla maalitauluja, mutta vielä emme voi kertoa enempää”, Fuxborg kertoo HS:lle.

Päivän aikana Ruotsin iltapäivälehdet saivat selville, että talossa asuu poliisi, joka on todistanut oikeudenkäynneissä kaupungin rikollisjengejä vastaan. Talossa asunut poliisi kertoi itse Expressen-lehdelle, että häntä kuultiin asianomistajana, mutta Göteborgin poliisi ei tietoa kommentoinut.

Thomas Fuxborg kuvailee Annedalia hyvinvoivaksi kaupunginosaksi.

Thomas Fuxborg kuvailee Annedalia hyvinvoivaksi kaupunginosaksi. KUVA: JUSSI SIPPOLA HS
Pääministeri Stefan Löfven sanoi kannanotossaan, että Göteborg tarvitsee nyt koko Ruotsin tukea. Löfven piti tiedotustilaisuuden yhdessä sisäministeri Mikael Dambergin kanssa. Kumpikaan ei ottanut kantaa räjähdyksen syyhyn, joka on vielä epäselvä.

Damberg kuitenkin otti itse esille tarpeen tarjota parempaa suojaa todistajille, jotka haluavat todistaa arkaluontoisissa oikeusjutuissa.

GÖTEBORG on yksi Ruotsin kaupungeista, joissa rikollisjengeillä on paljon valtaa.

Jengirikollisuutta Göteborgissa tutkinut toimittaja Johanna Bäckström Lerneby kertoi HS:n haastattelussa toukokuussa, miten eräs rikollisryhmittymä sai otteen göteborgilaisesta kaupunginosasta.

Lue lisää: Suku alisti kaupunginosan valtaansa kuin mafia – Näin toimii yksi Ruotsin rinnakkaisyhteiskunnista

Rikollisten valta käy ilmi myös tuoreesta Göteborgin kaupungin teettämästä raportista.

Elokuussa julkaistussa raportissa haastateltiin kaupungin viranomaisia siitä, ovatko rikolliset onnistuneet luomaan painostuksella ja uhkailulla kaupunkiin vaikenemisen kulttuurin, jossa rikollisten toimintaan ei uskalleta puuttua.

Raportin vastaus: rikolliset ovat onnistuneet luomaan Göteborgiin vaikenemisen kulttuurin.

RAPORTIN mukaan rikolliset vaikuttavat muun muassa kiristämällä ja väkivallan uhkalla viranomaisiin ja saavat siten itselleen edullisia päätöksiä: muun muassa rakennuslupia, oleskelulupia, kansalaisuuksia ja asunto-oikeuksia, joille ei ole perusteita.

Rikolliset myös uhkailevat viranomaisia ja viranomaisten perheenjäseniä. Eikä ilmiö koske vain Göteborgia, sillä jengirikollisuus on suuri ongelma myös muissa Ruotsin suurissa kaupungeissa.

Ruotsissa poliisiautoja vastaan on hyökätty asein ja käsikranaatein. Myös poliisien siviiliautoja on räjäytetty, ja poliisien asuntojen sisään on ammuttu.

YHÄ useammin jengit aiheuttavat uhkaa myös sivullisille.

Viime viikolla Tukholman läheisessä Sollentunan kunnassa joku heitti käsikranaatin keskellä yötä asuntoon, jossa nukkuivat äiti ja kaksi pientä lasta. Äiti loukkaantui kranaatin räjähdyksessä. Poliisin mukaan kranaatti oli heitetty ”väärään asuntoon”.

Äiti ja lapset pelastuivat hyvällä tuurilla, mutta rikollisjengien välienselvittely on vaatinut myös lukuisia uhreja.

Kriminologi Joakim Sturupin laskelman mukaan vuosina 2011–2020 Ruotsissa tapahtuneissa ampumisissa ja räjähdyksissä on kuollut tai loukkaantunut yhteensä 46 ulkopuolista. Tämän vuoden puoliväliin mennessä luku on noussut yli viidenkymmenen. Noin kymmenen sivullista uhria on ollut alle 15-vuotiaita lapsia.

Kriminologi Fredrik Kärrholmin mukaan kuolettavan väkivallan määrä on Ruotsissa tänä päivänä suurin piirtein samalla tasolla kuin 1990-luvun alussa. Väkivallan luonne on kuitenkin muuttunut. Päihteiden väärinkäyttäjien välinen väkivalta ja parisuhdeväkivalta ovat vähentyneet, mutta rikollisjengien väkivalta on lisääntynyt. Tappavassa aseväkivallassa Ruotsi on noussut Euroopan väkivaltaisimmaksi.

Kärrholm antaa tuoreessa artikkelissaan esimerkin.

Suuressa pohjoismaisessa jengisodassa 1990-luvulla Helvetin Enkelit ja Bandidos taistelivat reviireistä. Vuosina 1994–1997 näissä taisteluissa kuoli 12 ihmistä. Viimeisten neljän vuoden aikana Ruotsissa on puolestaan kirjattu yli tuhat ampumistapausta ja yli 200 kuollutta.

GÖTEBORGIN tiistaisessa räjähdyksessä kukaan ei kuollut, mutta neljä loukkaantui vakavasti. Kaikille räjähdystalon asukkaille on tarjottu mahdollisuus kriisiapuun ja muun muassa läheiset kirkot on muutettu evakuointikeskuksiksi.

Kivenheiton päässä sijaitsevan Saronkyrkanin pastori Jonas Pramwall kertoo, että heidän kirkkonsa avasi ovensa heti aamusta. Paikalle on tullut yli kuusikymmentä ihmistä.

Jonas Pramwall kertoo, että heidän kirkkonsa avasi ovensa heti aamulla.

Jonas Pramwall kertoo, että heidän kirkkonsa avasi ovensa heti aamulla. KUVA: JUSSI SIPPOLA HS
”Osa ei ehtinyt edes ottaa vaatteita mukaansa. Onneksi meillä on kirpputori, josta olemme voineet antaa ihmisille vaatteita”, hän kertoo.

Räjähdyspaikan lähellä asuva Tommy Malmgren tuli paikalle heti aamulla seuraamaan pelastustöitä.

”Tuntuu kauhealta, että väkivalta tulee niin lähelle. Että herätessään ei voi tuntea oloaan turvalliseksi”, hän sanoo.

”Tämä on Göteborgin paras asuinalue. On surullista, että tällaista tapahtuu.”

Malmgrenin mukaan Ruotsin poliitikot ovat epäonnistuneet totaalisesti jengirikollisuuden saamisessa kuriin. Ja siinä, että ongelmat ylipäätään pääsivät syntymään.

Tommy Malmgren kertoi avopuolisonsa heränneen räjähdykseen.

Tommy Malmgren kertoi avopuolisonsa heränneen räjähdykseen. KUVA: JUSSI SIPPOLA HS
”Kaikki puolueet ovat tehneet virheitä. Ruotsi tahtoi hyvää, mutta olimme naiiveja integraation ongelmien suhteen. Nyt tarvitaan ennaltaehkäiseviä toimia ja kovempia rangaistuksia. Kaikkien puolueiden yhteistyötä.”
 
Ruotsin kannattaisi nyt liittyä nopeasti Natoon ja pyytää jäseniltä virka-apua terrorismin torjuntaan. Jos eivät tätä tee, niin yhteiskunnan rakenteiden pommittaminen on oltava ok kuten myös päivittäiset murhat.
Pelottavaa olla kahden vaarallisen maan välissä. Toinen naapuri miehittää naapureitaan ja toisessa anarkia käynnissä.
Rinnakkaisyhteiskuntien olemassaolo ei enää pitkään aikaan ole ollut Ruotsissa erityisen kiistanalainen kysymys, ymmärtääkseni. Toki, kielipelejä pelaten saatetaan samaa ydinolemusta pyrkiä kiertämään erilaisilla "miksi me olemme epäonnistuneet näinkin laajalla tasolla integroitumisessa" -tyyppisellä poliittisella Maon Punainen Kirja -retoriikalla. Mikä meissä oikein on vikana kun me emme tässä onnistu!

Mutta se, että (tietyistä) täydellisen toisenlaisesta kulttuureista saapuneiden ihmisten, sekä heidän jälkikasvunsa sopeutuminen Ruotsiin, ei ole tuottanut toivottua "pelastamisen" tulosta, alkaa olla jo laajalti hyväksyttyä ajattelua.

Se missä aikamääreissä tuo tulee vaikkapa Tanskan mallin mukaiseen toimintaan johtamaan, on toki eri asia. Ehkäpä alkuun pitäisi räpistellä eroon tästä nyt niin muodissa joissakin piireissä olevasta "kollektiivisesta vastuusta, tuon vastuun sisällä olevasta epäonnistumisesta valtakulttuurin taholta"?

Natoon liittymiselle peukkua ylös, myös Suomen osalta!

edit: kirjoitusvirhe
 
Allaoleva uutisointi Yle:n 2018, joten hitusen vaikeaa olisi tätä (vääränlaisella) asenteellisuudella selittää. Ehkä tämä vain on näin. Minkäs sille mahtaa!

Toki kohennus on huomattava vuoteen 2015, jolloin vain n. 20% tulijoiden identiteeteistä saatiin selvitetyksi. Tätä sukupuolentutkimuslaitos varmastikin tulee prograduissaan käsittelemään. Mihin massahäviäminen passeissa ja henkilöllisyystodistuksissa lyhyessä aikaikkunassa pohjautui. Missä me epäonnistuimme (taas).

No ei tietenkään. Ei tätä kukaan eikä missään valtiollisella tasolla Suomessa tule selvittämään. Tämä nyt vain sattuu olemaan sitä mitä se on. Turha näitä nyt on muistella ja kaivella. Vanhoja ja tapahtuvia asioita.
 
Tuossa kotikaupunkini Helsingin tilastoja.


Muutama seikka tätä(kin) tilastoa vääristävänä ei-niin-kivaan-suuntaan, heille joiden toivo maahanmuutosta (ihan mistä vaan maahanmuutosta, muutenhan Helsinki olisi tylsä ja harmaa kuin rationalistin sielu!) pohjautuen ideologian lupaukseen paremmasta maailmasta.

1) Tilastot joko suoraan maahanmuuttaneista tai maahanmuuttotaustaisista lasketaan katkeavaksi n/polveen saakka. Ts. se edelleen oleva rasite työttömyydestä, mikä eilen oli maahanmuuttoon liittyen selkeästi korkeampaa, siirtyy osioon "suomalaiset" ja poistuen "maahanmuutto" -osiosta --> ns. tuplateho tilastollisesti.
2) Erittely työn laadun ja tarpeen suhteen on täysin erittelemättä. Irakin kielen tulkki saattaa hyvinkin olla työllinen, käräjäoikeuksien ja maanmiestensä kautta jopa ylityöllistetty. Mutta tästä viivan alle jäävä taloudellinen hyvä on miinusmerkkinen. Sama pätee erilaisiin monikulttuurisuuteen jo laajasti liittyviin työtehtäviin. Jos haluatte nauraa itsenne turmiolle, katsokaa tuettujen ry/muiden yhdistysten saamia tukia Helsingissä.
3) Esim. Lähi-Idästä Pohjolaan saapunut jo omalla äidinkielellään kirjoitustaidottoman henkilön osallistuessa erilaisiin "kotouttamis" -yms. koulutuksiin, hän ei ole statukseltaan työtön. Tuskin koskaan tulee olemaan työllinenkään, mutta pois rumat ajatukset ja kohti fantasiaa! Hän voi sitten vaikkapa ryhtyä tunteiden tulkiksi, runoilijaksi. Täytyy tosin ensin palkata kurkkuäänteiden opettaja, kirjoittamaan. Tämän voi sitten tulkki kääntää suomen kielelle. Taas sai moni töitä!

Maahanmuuttoon liittyvissä kustannuksissa, huomioidaan pääsääntöisesti vain välittömät esim. majoitukseen liittyvät meno-erät. Tyypillisesti huomattavia lisäpanostuksia SOTE-puolelle tms. ei ole hinnoiteltu. Hinnatonta siis.

Turha tässä mitään ikävää, kuten varallisuuden uusjakoa velanoton tai tulonsiirtojen kautta on pohtia. Ihmisen arvoa ei voi rahalla mitata! (varsinkaan jos tuo ei erityinen huolenaihe ole omalle äänestäjäkunnalle).

Tähän tilastointiin liittyen kyllä olisi paljonkin perattavaa, josko joku viitseliäämpi ryhtyisi?

Hupsista saatana. Lähti laukalle ja väärälle alueelle, josko mode voisi siirtää näitä tuhertelujani oikeaan paikkaan. Kiitos.
 
Facebookissa HST kirjoitti.

Kaksi vuorokautta sitten ammuttiin Tukholmassa, Hammarbyn kaupunginosassa kuoliaaksi rap-musiikin ihmelapsi Einár. Hänen oikea nimensä on Nils Kurt Erik Einar Grönberg. Nuorimies tuli tunnetuksi ja erittäin suosituksi 16-vuotiaana. Surmansa hän sai 19-vuotiaana. Hänet oli merkattu ja murhatilaus tehty vissin jengin pomon toimesta.
Einár tunsi sikäläisen gangstarap-scenen, myöskin sen muita nimimiehiä.
Hänet kidnapattiin, ryöstettiin ja pahoinpideltiin keväällä 2020. Teon järjestelyyn ja toteuttamiseen osallistuivat aiemmat gangsta-kaverit - tai ainakin tutut - Yasin Mahamoud ja Haval Kahlil, rikollisen Vårbynetverketin keskeisiä jäseniä. Einárilta vietiin kultakoruja ja valuuttaa, jota häneltä oli vaadittu melkoisia summia.
Raskaita rikoksia, huumausainekaupan, väkivallan, uhkailun, ampumisten ja pommi-iskujen parissa tehnyt Vårbynetverket oli heinäkuussa tuomiolla Södertörnin raastuvanoikeudessa, Tukholman naapurikunnan Huddingen oikeussalissa. Syytettynä oli 30 jengiläistä, joista 26 sai tuomion.
Kyseisen alioikeuden päätöksestä olivat tuomitut valittaneet. Einárin, kidnapatun, oli määrä todistaa Ruotsin vanhimman, Svean hovioikeuden istunnossa ensi viikolla. Hänet ammuttiin vuorokausi mediassa julkaistun haastattelun jälkeen. Ampujia oli useita.
Södertörnin raastupa antoi jengin johtajalle, Chihab Lamouri -nimiselle, 33-vuotiaalle rikollisjengin johtajalle 17 vuoden ja 10 kuukauden tuomion. Syytteiden perusteella tuomio langetettiin murhayrityksestä, salaliitosta murhan toteuttamiseksi, kidnappauksesta, ryöstöistä, laittomasta uhkauksesta, raskaista huumausainerikoksista, aserikoksista sekä rahanpesusta.
Ilmeisesti Lamouri oli tilannut Einárin murhan. Jengin rikoksia hän on ohjannut viime vuodesta asti Madridista, jossa hän nyt asuu.
Ruotsin media on melko lailla valottanut tapausta ja sen historiaa. Kaikkien tuomion saaneiden nimiä ei tiettävästi ole mediassa ole julkaistu. Kuitenkin räppärit Yasin Mahamoud ja Haval Kahlil ja myös entinen jalkapallolupaus Ilja Jurkovic on mainittu. Nimistä voi arvailla yhtä ja toista, vaikka osa valtamediasta on jättänyt ne mainitsematta, vaikka ne ovat julkista tietoa.
Vårbynetverket on median kertoman mukaan hierarkinen, aivan kuin sotilaallisen käskyvallan mukaan järjestäytynyt organisaatio. Vårby kuuluu Huddingen kuntaan; organisaatio toimii kuitenkin laaajemmalla alueella lähinnä lounaisella Tukholman seudulla.
Einár teki rap-musiikkia gangsta-scenessä, pyrkien kuvaamaan lähiöiden tilannetta, nuorison ongelmia. Hän oli supersuosittu ja kappaleet levylistojen kärjessä. Vaikuttiko kahden muun suositun, maahanmuuttajataustaisen räppärin kateus asiaan, on arvailujen varassa.
Sekä Ruotsin että Suomen media välttelee edelleen ottamasta puheeksi maahanmuuttotaustaisten, osin klaanipohjaisten rikollisten ryhmittymien perustaa. Selitykset syrjäytymisestä ja huono-osaisuudesta eivät ole kovin uskottavia ainakaan ruotsalaisissa olosuhteissa.
Nyt siellä on havahduttu ongelmiin, jotka hyökkäävät silmille ja pelottavat tavallisia kansalaisia - myöskin monia viime aikojen maahanmuuttajia. Rinnakkaisyhteiskuntien muodostumisen salliminen on raskas virhe Svea-mammalta. Samasta kärsitään Saksassa, Belgiassa ja Hollannissa. Rikollisjengit ovat ongelman keihäänkärki.
Viranomaiset, etenkin poliisi, ovat koettaneet hälyyttää yhteiskuntaa toimenpiteisiin. Valitettavasti Ruotsin hallitus ja asialle omistautunut poliittinen ja kansalaisjärjestöjen kenttä on utopistisen asenteensa vuoksi jotakuinkin neuvoton kasvaneen ongelman edessä. Kuten tiedetään, maassa on noin 60 asuma-aluetta, jonne edes poliisi ei tohdi mennä ilman vahvistettua voimaa. Alueet ovat etenkin Tukholman, Göteborgin ja Malmön seuduilla.

 
Back
Top