Maahanmuutto ja sen vaikutukset Ruotsissa: uutiset ja keskustelu

Ruotsin hallitus ja ruotsidemokraatit ovat sopineet uusista tiukennuksista työperäiseen maahanmuuttoon. EU:n ulkopuolisista maista eli kolmansista maista tulevien työntekijöiden on jatkossa tienattava vähintään 26 560 kruunua kuukaudessa.
Nykykurssilla summa vastaa 2 254 euroa. Sääntöä aletaan soveltaa lokakuusta lähtien.

 

Jaahas, Ruotsin kaikki naapurimaat nykyään natseja...
Saa sellaisen vaikutelman, että kriminologin mukaan on hieno juttu, että Suomessa jengiläiset eivät käy toistensa kimppuun. Se kai ei haittaa, että kohdistavat väkivallan kantaväestön nuoriin?

– Suomessa ei ole suuria ongelmia vakavan väkivallan suhteen, sanoo kriminologi Maria Normann ruotsalaislehdelle.

Normannin mukaan kukaan ei puhu jengien välisistä sodista tai kilpailevien alueiden jakamisesta.

– Suomalaisten silmissä Ruotsin ampumatapaukset ja jengirikollisuus ovat hiuksia nostattavia, hän sanoo.

 
Ruotsi tiukentaa linjaa.

Vasen laita huutamassa leirityksestä kohta. Nyt kun Ruotsi avasi pelin, niin ehkä meidän hallitus kallistuu vastaavaan päätökseen.

Palautuskeskuksen tarkoituksena on kerätä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt yhteen paikkaan. Tällä viestitettäisiin Stenergardin mukaan turvapaikkahakuprosessin päättymistä.

Viime vuonna noin 74 prosenttia turvapaikanhakijoista sai Ruotsin viranomaisten mukaan kielteisen päätöksen, ja heistä vain 39 prosenttia lähti maasta itsenäisesti, kertoo SVT.
– Tämä on täysin riittämätöntä. On korkea aika todeta, että ei tarkoittaa oikeasti ei, jos halutaan ylläpitää järjestäytynyttä maahanmuuttoa, Malmer Stenergard sanoi.

Kihlströmin mukaan palautuskeskuksiin tulee myös henkilöitä, joiden paluumatkaa ei ole vielä varattu. Paras paikka palautuskeskukselle olisi Kihlströmin mukaan lähellä lentokenttää.


 
Viimeksi muokattu:
On kyllä mahtavaa kohtalon ivaa, että "pohjoismaisuus" ja "pohjoismaisen mallin" kannattaminen ovat nykyään nuivien (Perussuomalaisten) hallussa, ja niitä käytetään poliittisena lyömäaseena muita puolueita vastaan. Kuuluisien taikasanojen edessä menevät monen vanhan koulun kukkahattutädin aivot solmuun. Eikä asiaa yhtään helpota se, että monet noista pohjoismaisista tiukennuksista ovat sosialidemokraattien käsialaa, tai ainakin heidän käytännössä toteuttamia.

Jahka Tanskan demarit saavat Ruanda-kuvionsa kunnolla vauhtiin, menee useampi suu Arkadianmäellä mutruun.
 
Back
Top