Poliisitoiminta-ketjussa puhe on kääntynyt maalittamiseen, mikä ei liity yksinomaan tai edes pääasiassa poliisitoimintaan. Ajattelin päräyttää aiheesta oman ketjun - joku noheva moderaattori voi sitten halutessaan siirtää viestejä tähän ketjuun.
Maalittamisesta ei käsittääkseni ole olemassa mitään yleisesti hyväksyttävää määritelmää, mutta Wikipediassa maalittaminen määritellää näin:
LIsäksi asiasta kirjoitetaan mm:
fi.m.wikipedia.org
Maalittamisesta ei käsittääkseni ole olemassa mitään yleisesti hyväksyttävää määritelmää, mutta Wikipediassa maalittaminen määritellää näin:
Maalittaminen tarkoittaa sosiaalisessa mediassa tai muutoin internetissä tapahtuvaa henkilön ”ottamista maalitauluksi” eli ihmisten usuttamista tietyn henkilön kimppuun.[1][2][3]
LIsäksi asiasta kirjoitetaan mm:
Maalittaminen voi tapahtua esimerkiksi lähettämällä henkilölle vihapostia[2][3] tai lähettämällä viestejä tämän yhteistyökumppaneille. Tavoitteena on vaientaa henkilö ja joskus myös viedä häneltä työt.[4][5] Tarkoituksena voi olla myös vaikuttaa henkilön päätöksentekoon.[6]
Verkossa vastustajia maalitetaan julkaisemalla heistä tietoja, jolloin lukijat alkavat uhkailla ja häpäistä heitä. Myös poliiseja kuvataan ja heidän tietojaan julkaistaan sosiaalisessa mediassa, mahdollisesti valheiden kera. Tämä loukkaa heidän yksityisyyttään ja saattaa heidät voimakkaan arvostelun kohteeksi sosiaalisessa mediassa.[7] Maalittamisen kohteeksi voivat joutua esimerkiksi poliisit, syyttäjät, tuomarit ja virkamiehet sekä heidän perheenjäsenensä tai läheisensä.[8][9] Erityisesti maahanmuuttoa ja petoeläimiä, kuten susia koskevien aiheiden käsitteleminen voi johtaa maalitetuksi joutumiseen.[8]