Maavoimien strateginen funktio

magitsu

Greatest Leader
Why Does France Have Nukes? Beaufre Explains.

Beaufre wrote positively about nuclear weapons because they brought an end to direct confrontations between great powers, and he thought deeply about what they did and did not mean for great-power competition. In the Introduction and subsequent books like Deterrence and Strategy, Beaufre laid out the thinking behind French and American theories of deterrence, including American concepts such as graduated response, and tactical nuclear weapons. Beaufre approved of tactical weapons — which the French sometimes referred to as “pre-strategic” — because their use created an escalatory step below full-blown nuclear war, thereby signaling that France was serious about using nuclear weapons and giving the adversary the option to stop before the French reached for their strategic, thermonuclear arms. This argument was part of French military policy and doctrine during the Cold War and helped explain and motivate France’s deployment of tactical nuclear weapons in the 1970s. His approach also can be seen in the French military’s Cold War and current view that the real function of conventional forces in a conflict against a major power is simply to make the adversary amass a much larger force to defeat it, and thereby reveal its intentions. Whereupon it would be nuked. This explains, among other things, why the French army post-1945 has never been built to survive a prolonged major conflict: That is not its strategic function.




@Analysti Kertoikin toisaalla kuinka ilmavoimien ja merivoimien rooli kasvaa Suomessa. Miten näkisitte asian ja muutoksen yllä mainittuun ranskalaisarvioon peilaten? Itse näen sen, että käsitteen ratkaisutaisteluihin hakeutuminen päälle pitää vetää uudestaan rasti. Isossa kuvassa se tapahtui jo merivoimissa I maailmansodan Skagerrakin taistelussa, joka oli sen ääri-ilmentymä mihin tiedettiin ettei ole paluuta. Onko siis nyt myös maavoimissa "isojen taistelujen" aika ohi? Tällä en tarkoita niinkään yksittäistä tapahtumaa vaan yllä mainittua strategista funktiota - sen ei tarvitse odottaa voittavan sotaa? Voisiko se olla meillä sen mahdollistaminen, että tulee apuja tai tarpeeksi tekemistä muualla, jotta paine laskee? USA tuskin tulee heristämään ydinaseuhkalla pois, vaikka sekin voisi teoriassa tapahtua. Suomen valtaaminen ja erityisesti vallattuna pitäminen sitoisi tolkuttomasti resursseja, eikä se voi olla hyvä idea jos pitäisi jatkaa muita vastaan.

Muutamia juttuja tähän. Sinäpä sen sanoit, "Silti Venäjä vei konfliktin nimenomaan maalle, vaikka..." Juuri siksi, kun se pystyi sen tekemään. Jos Georgian ilmapuolustus/ -voima olisi ollut kunnossa, ei Venäjän maavoimilla olisi ollut maahan mitään asiaa ennen kuin se olisi saatu nujerretuksi. Georgialla kyllä oli jonkinlaiset merivoimat, mutta ne Venäjän poisti pelistä huonon valmiuden ansiosta alla aikayksikön. Vakava virhe siis Georgialta.

Suomen valitsema strategia pakottaa juuri Venäjän pois siitä "perinteisestä ja rumasta lihamyllystä". Syy on se, että sitä myllyä se jaksaa kyllä pyörittää yhden pikkumaan verran ihan koska tahansa. Ottamalla taktinen ja teknillinen "etuotto" siirretään pallo meille. Lihamyllyä ei saa paikalla ennen kuin puolustuksen terävin kärki on tylsytetty. Jos siihen satsattu tarpeeksi, hinta käy liian kovaksi.

Eikä Maavoimat tässä mikään häviäjä ole sinällään; tällä vuosikymmellä maavoimien varustukseen voidaan laittaa arviolta 3,5 miljardia - se on todella paljon. Se, mitä maavoimien kannattaisi sillä rahalla tehdä, on nostaa omaakin taistelua mahdollisimman paljon ilmaan ja nopeasti liikkuvaksi. KYMJP/2K maataloustraktoreineen jä pois muodista 1980-luvulla. Maavoimienkin kannattaa ampua kovaa ja kauas. Siitä viimeisimmät uutiset Washington DC:stäkin kertovat. Ja sanotaanko näin, että se koira älähti kehen kalikka kalahti.

Koko järjestelmä kannattaa siis rakentaa siten, että se "perinteinen hyökkäys" on jo lähtökohtaisesti tehoton ja estää jo ennalta sen tuleminen. Sitä Suomi on tehn yt 20 vuotta ja tulokset ovat 5,5 miljoonan asukkaan maalle vaikuttavat. Se on hyvä juttu se. Ensi vuosikymmenellä 4 kv-tason taistelualusta lisää ja Ilmavoimiinkin jotakin mukavaa.

Suomen maanpuolustuksen kulmakivi seuraavalla vuosikymmenellä on tekno-armeija, jossa Ilma- ja Merivoimilla on strateginen rooli Maavoimien siirtyessä enemmän tukevaksi osapuoleksi.
 
Viimeksi muokattu:

salama-anteri

Kenraali
BAN
No. ei ole. Conditional answer... jos se selventaa:
"
merivoimissa I maailmansodan Skagerrakin taistelussa, joka oli sen ääri-ilmentymä mihin tiedettiin ettei ole paluuta. Onko siis nyt myös maavoimissa "isojen taistelujen" aika ohi? Tällä en tarkoita niinkään yksittäistä tapahtumaa vaan yllä mainittua strategista funktiota - sen ei tarvitse odottaa voittavan sotaa?

Jos kohtaamistaisteluun ei ole kykya... niin, err, lapi-tullaan, ja ei tarvi suunnitella kuin voittoparaati.

Toisaalta, jos kykya loytyy, ja myos alueellista puolustusta, niin sitten ollaan eri oravanpyorassa, eli strategisesti vain tietyt osat etelaista rannikkoa (err, saaret. littoral. ovat osa sita) ja Oulujarvi- Kemijarvi - Rovaniemi (Lappi ei ehtisi talla kertaa evakkoon) olisivat pelinappuloita.
 

baikal

Supreme Leader
Itse näen sen, että käsitteen ratkaisutaisteluihin hakeutuminen päälle pitää vetää uudestaan rasti

Millä perustelet tuon rastin vetämisen? Koska tulokulma on, että maan valtaaminen ei ole hyökkääjän tavoite?

Pitääkö ratkaisutaistelu nähdä suurempana kokonaisuutena kuin sotilaallinen osio, siviiliyhteiskuntaan vaikuttaminen voi kuitenkin tuottaa kutakuinkin samanlaisen ratkaisun kuin asevoimilla vastaan asevoimat voidaan saada.....

En vedä toistaiseksi mitään merkkiviivaa ratkaisuihin, joita on tehty Ilma- ja Merivoimien suhteen. Siinä ratkaisussa on nimittäin seikkansa, joista en ala vääntämään, kun ei ole marssittaa kokonaista hyllymetrillistä lähdeaineistoa. :)
 

salama-anteri

Kenraali
BAN
Ei kai tuohon (yo.) vedeta rastia, muuten kuin sanan "hakeutuminen" osalta?

Kohtaamistaistelua ei voi (aina) valttaa... pitaa siis olla myos kykya
Ratkaisutaisteluun ei pida hakeutua, Sen kylla tietaa, miten siina kavisi.
 

gekados

Majuri


Luin vihdoin nämä artikkelit, ja täytyy sanoa että erittäin mielenkiintoista tekstiä. Suosittelen lukemaan, ajatuksella.
 

Nakkivene

Alikersantti
Luin vihdoin nämä artikkelit, ja täytyy sanoa että erittäin mielenkiintoista tekstiä. Suosittelen lukemaan, ajatuksella.
Vahvistaa ainakin omaa käsitystä, että Suomessa puolustusjärjestelmää on kehitetty jo useita vuosia ja pitkäjänteisesti Hubinilaiseen suuntaan, korostuen "uudistetussa taistelutavassa", jossa on kyse paljon laajemmasta kokonaisuudesta kuin vain maavoimien taistelutavasta.

Taisteluajatus siis kiteytyy ranskalaiseen "maavoimat pakottavat vihollisen keskittämään voimansa, joka sitten tuhotaan ydinpommein"-periaatteeseen, mutta taktisten ydinaseiden roolissa on nykyään entistä enemmän lyhyen vasteajan ja pitkän kantaman täsmäaseet. Rajatuilla täsmäiskulla vastustajan organisaation heikoimpiin kohtiin ja kriittisimpiin kyvykkyyksiin voi saavuttaa saman strategisen päämäärän (joukon lamauttaminen tai jopa lyöminen) kuin atomisoimalla taistelukentän.

Tähän siis vaaditaan:
A) Laaja skaala pitkän kantaman tarkkuusaseita korkeassa valmiudessa, ja mitä tahansa muita kykyjä vihollisen kriittisiin järjestelmiin vaikuttamiseen kuten erikoisjoukot, sissit, ja taktinen ELSO.
B) Hajautettuun toimintaan kykenevät maavoimat, nojautuen laajoihin ja toimiviin viestiyhteyksiin ja tilannekuvaan saatavilla yksittaisen ryhmän tai partion tasolla, ja korkeaan liikkuvuuteen moottoroinnin TAI pienen yksikkökoon avulla.
C) Terävä ja liikkuva korkean valmiuden kärki, jolla voidaan estää rajatut strategiset iskut, pakottaen vihollinen laajempaan sotilaalliseen toimintaan, ja maalittaa vihollinen omille täsmäaseille mahdollisimman nopeasti.

Pitäisi olla kaikille selvää, että näitä on korostettu PV:n kehityksessä jo monta vuotta, suhteellisen näyttävin tuloksin. Nykytaistelussa tavoiteltuna lopputuloksena on oletettavasti vihollisen keskitetyn johtojärjestelmän maksimaalinen tuhoaminen ja kriittisten kyvykkyyksien lamauttaminen, jonka jälkeen näihin nojautuva joukko on välttämättä taktisesti alivoimainen ja antautuu, hajaantuu tai tuhoutuu.

Korostuva puute on vihollisjoukkoon vaikuttamiseen pyrkivä ELSO, jota ei oman käsityksen mukaan ole Suomessa laajasti käytössä (miksi sitä piiloteltaisiin?) vaan prioriteettina näyttää olevan omien viestiyhteyksien ja tilannekuvan turvaaminen. "Hyökkäyksellinen" ELSO olisi kuitenkin oleellinen työkalu jos tod.näk. vastustaja siirty itsekin enemmän orgaanisiin viestiyhteyksiin ja hajautettuun toimintaan, nykyisen ilmeisen hierarkisen ja keskitetyn mallin sijaan. En ole myöskään varma, onko Suomessa keskitytty riittävästi tehtävätaktiikkaan. Luotetaanko meillä optimistisesti siihen, että tieto kulkee aina ja mahdolliset katkokset ovat lyhyitä, joten "tavallisten" joukkojen ei tarvitse kyetä toimimaan sokkona vihollisen syvyydessä?

Maavoimien strateginen funktio on siis tämän mallin mukaan entistä enemmän paljastaa, keskittää, ja maalittaa vihollinen kuin pyrkiä ensisijaisesti pysäyttämään tai lyömään se omalla toiminnalla. Vasta tämän saavutettua päästään perinteisempään pysäytykseen (jos hyökkääjä noudattaa tehtävätaktiikkaa ja jatkaa etenemistä vaikka johto ja huolto on lamautettu) ja myyttiseen vastahyökkäykseen jossa voitto on tällä kertaa paremmin varmistettu.
 

magitsu

Greatest Leader
Jatkan tässä ketjussa kun on mielestäni myös maavoimien strategista funktiota. Eli Kiina-kulmalla tarkastellaan ylennyksiä ja yhteyksiä poliittiseen johtoon. Arvuutellaan sen pohjalta onko painottumassa sisäiseen turvallisuuteen vai ulkoiseen uhkaan. Ajatusmalli tuntisi pätevän myös Venäjää miettiessä, kun sinne on rakennettu viime aikoina ikäänkuin toinen poliisi/armeija Putinin johtoon.
@Commander luulisin ainakin kiinnostavan.

 

Old Boy

Ylipäällikkö
En viitsinyt tehdä uutta otsikkoa, mutta Maavoimille on melkein radiohiljaisuudessa valittu uusi komentaja. Ainoastaan HS isoilla resursseillaan huomasi ja teki pikku-uutisen printtilehteen. Pienessä maassa mahtuu näköjään turpopuolelta ainoastaan yksi asia kerrallaan julkisuuteen.

Pasi Välimäki on eka viestimies Maavoimien johdossa. Eihän heitä tosin nyt niin monta ole ehtinyt ollakaan. Julkisuuden hyödyntäjänä yhtä hyvä, kun tykkimiesten entinen tarkastaja Pasivirta tai esimerkiksi nykykenraali Rami Saari. Kausi Karjalan prikaatin komentajana jäi kaakonkulmalaisten mieleen ainakin siitä, että teki työnsä kirjaimellisesti itseään säästämättä. Saattoi ilmestyä vesisateessa klo 24 yöllä yhtäkkiä asemassaan nuokkuvan varusmiehen viereen takaapäin ja kysyä: "Miten menee?"

Aikaisemmin elson ja johtamisjärjestelmien osaaja, joten voidaan pohtia näkyykö tämä Maavoimien tulevissa painotuksissa. Kun tämä nyt on strategia-lanka. Ainakin viime vuosikymmenen Maavoimen komentaja Toivonen vaikutti ratkaisevasti ALTYK-hankkeen kasvamiseen eikä meillä siksi ole ainoastaan 32 kpl K9:jä.

 
Viimeksi muokattu:

magitsu

Greatest Leader
Laitetaan nyt tänne kun ei parempaakaan löytynyt.
François Cornut-Gentille: "The French army is no longer adapted to a large-scale war".

According to the deputy and rapporteur of the defense budget, we have an army designed for wars where the adversary does not have the same level of technology as us.

François Cornut-Gentille, special rapporteur for the defense budget in the French Parliament, is worried: for years now, France has been avoiding a debate on our weaknesses and our military operating methods. According to him, we have settled into a routine, which exposes us to "preparing for yesterday's war". The Les Républicains (LR) deputy from Haute-Marne warns: "With each generation, we get bigger and more sophisticated. But we never question the operational contribution in an environment that has evolved considerably."

L'Express: In the event of a large-scale war in which we would be cobelligerent, is French military power ready?

François Cornut-Gentille: Obviously, there is room for doubt. When the current Chief of Staff of the Armed Forces states that our forces would not be able to sustain a high-intensity conflict over the long term, this statement must be understood as an admission that our forces are not adapted to a war on the scale of the one we are witnessing in Ukraine. This concerns both equipment and manpower. We certainly have an army designed for asymmetric wars where the adversary does not have the same level of technology as we do. This is true in the Sahel, but it would not be true in Europe.

Thus, the conflict in Ukraine, like that in Nagorno-Karabakh, has confirmed the primordial role of artillery and drones. However, our armies are under-equipped for one and have totally missed the development of the others. The observation is unanimous; however, until now, it has not led to any reaction.

Other subjects of concern are latent: our space autonomy, strategic and tactical air transport, which is notoriously dependent on the support of foreign powers. Finally, I would add intelligence, which has shown its weaknesses both in the Sahel and in Eastern Europe.

What do some people mean when they talk about an obsession with the aircraft carrier?

For forty years, defence investments have been focused on very high-tech equipment. With each generation, we get bigger and more sophisticated. But we never ask ourselves about the operational contribution in an environment that has nevertheless evolved considerably. Everyone knows that routine does not help prepare the future. It exposes us to preparing yesterday's war.

Thus, we boast of having a naval air group that operates intermittently in the Mediterranean. The launch of the Charles-de-Gaulle successor programme was decided without any debate. However, rather than immediately freezing billions of euros and maritime capabilities over several decades, it would have been preferable to question the real contribution of a naval air group in the conflicts of tomorrow. I fear that this debate will unfortunately never take place. However, the recent destruction of the flagship of the Russian fleet in the Black Sea should invite us to do so...

This is the paradox of our military tool: even with competent personnel and sophisticated equipment, it is possible to be out of step with a reality that is constantly changing. This is an old story that is repeating itself. The Maginot Line itself was an impressive monument, equipped with the most advanced technologies of the time.

What would be the modalities of a debate on our defense that you are calling for?

The first condition is the acceptance of the principle of the debate. But, for several years, the Ministry of the Armed Forces has refused any idea of questioning our weaknesses and our modes of operation. Thus, it is impossible today to know the availability of our aircraft, ships and other land vehicles. Ten years ago, this was not the case. Of course, the truth can sometimes hurt, but it is the only way to move forward.

Who can lead this debate?

It is of course very difficult for the military or industrialists to question the tools they use or produce. Moreover, the executive's approach, which is too often narrowly budgetary, does not allow for this work, as it is mainly guided by the search for balance between the industrialists and the various armed forces.

Under these conditions, only Parliament can carry out this task, as it has the necessary hindsight and independence to accomplish it. This presupposes that parliamentarians engage in real work and do not simply pass on the various demands of the defence industry and the armed forces. This would be the contribution of a Parliament worthy of the name.

Around which issues?

There are many issues. I have already touched on some of them. But we must also mention nuclear deterrence. Vladimir Putin has used deterrence to attack a country without nuclear weapons and to avoid a major response. This disturbing precedent should cause us to reflect on our doctrine of deterrence and non-proliferation, as others may be tempted to follow his lead in the future.

What role does the European Union play in these defense issues?

A considerable role in the speeches of French leaders, but in practice, an extremely modest one. Without doubt, European defence is an interesting idea, but at this stage it is still essentially a virtual reality. Thus, the European Defense Fund that is regularly praised has only 7.9 billion euros over six years. While this is a significant figure in absolute terms, in terms of defence and on a European scale, it can be considered quite marginal.

Similarly, Franco-German industrial cooperation is often presented as a pillar of the future Europe of defence, but its implementation is also very modest. Difficulties are piling up on both the tank and the future aircraft (FCAS), to the point that it is not certain that these projects will be successful.

The truth about European defence that French politicians do not want to acknowledge is NATO. From this point of view, the only question that arises is whether we have the means to have a say in it. Unfortunately, no one cares about this: this subject is not part of the language that has been repeated for thirty years.
 

thelistener

Kapteeni
Laitetaan nyt tänne kun ei parempaakaan löytynyt.

kiitos tästä. (muutenkin mielenkiintoinen ketju, hyvä nosto)
Pakko kysyä. Miten törmäsit tuohon artikkeliin?
 

Huhta

Greatest Leader
Kyllä Ukrainan sota on mielestäni osoittanut maavoimien merkityksen. Pommittamalla saadaan aikaan, niin, mitä? Merivoimilla?

Vihollisen elämästä voi tehdä vittumaista noilla kahdella teknoaselajilla, mutta jos ratkaisuja haluaa, niin bootsit pitää saada maahan. Siksi maavoimien strateginen funktio on hyvin suuri ja merkittävä.
 

Huhta

Greatest Leader
En viitsinyt tehdä uutta otsikkoa, mutta Maavoimille on melkein radiohiljaisuudessa valittu uusi komentaja. Ainoastaan HS isoilla resursseillaan huomasi ja teki pikku-uutisen printtilehteen. Pienessä maassa mahtuu näköjään turpopuolelta ainoastaan yksi asia kerrallaan julkisuuteen.

Pasi Välimäki on eka viestimies Maavoimien johdossa. Eihän heitä tosin nyt niin monta ole ehtinyt ollakaan. Julkisuuden hyödyntäjänä yhtä hyvä, kun tykkimiesten entinen tarkastaja Pasivirta tai esimerkiksi nykykenraali Rami Saari. Kausi Karjalan prikaatin komentajana jäi kaakonkulmalaisten mieleen ainakin siitä, että teki työnsä kirjaimellisesti itseään säästämättä. Saattoi ilmestyä vesisateessa klo 24 yöllä yhtäkkiä asemassaan nuokkuvan varusmiehen viereen takaapäin ja kysyä: "Miten menee?"

Aikaisemmin elson ja johtamisjärjestelmien osaaja, joten voidaan pohtia näkyykö tämä Maavoimien tulevissa painotuksissa. Kun tämä nyt on strategia-lanka. Ainakin viime vuosikymmenen Maavoimen komentaja Toivonen vaikutti ratkaisevasti ALTYK-hankkeen kasvamiseen eikä meillä siksi ole ainoastaan 32 kpl K9:jä.


On se kätevää, että kukin jättää aina oman aselajin kädenjäljen maavoimiin. (/sarkasmi) Tai tällaista on puhuttu. Panssarimiehet ostavat panssareita, tykkimiehet tykkejä, viestimiehet varmaan viestikaluston...

Toisaalta, eikö tähän viestipuoleen ole panostettu aika paljon? On kehuttu foorumia myöten, kuinka M/18 on ihan ylivoimainen systeemi. ELSO taas ei paljoa vaatine, kun vastapuoli nojaa toimintansa kiinalaiseen siviiliradiokamaan.

Luulen ja toivon, että nyt on aika hioa kokoonpanoa sotavalmiiksi ja tasapainoiseksi riippumatta päättävissä asemissa olevien taustoista. Uusien, kunnianhimoisten kehittämishankkeiden aika on myöhemmin.
 

Old Boy

Ylipäällikkö
On se kätevää, että kukin jättää aina oman aselajin kädenjäljen maavoimiin. (/sarkasmi) Tai tällaista on puhuttu. Panssarimiehet ostavat panssareita, tykkimiehet tykkejä, viestimiehet varmaan viestikaluston...
Yleisesikuntakoulutus nimensä mukaisesti tähtää yleisjohtajuuteen, jonka jälkeen ei enää ole ns. aselajimiehiä. Tai no, ennen tällaisia olivat teknisen puolen käyneet, jotka jatkoivat asiantuntija- sekä materiaalipuolen moninaisissa hommissa. Joskus he päätyivät aselajitarkastajiksikin, kuten esim ev Esko Hasila parikymmentä vuotta sitten. Maavoimien komentajan tasolla ei aselajitausta siten näy. K9:t hankki jalkaväkimies Seppo Toivonen, jonka ura alkoi Porin prikaatissa. Esiintyjänä täysin toivoton mutta tiettävästi pätevä hallintomies. Hänen edeltäjänsä Raimo Jyväsjärvi oli tykkimies ja seuraaja useinpien vielä hyvin muistama Petri Hulkko taas laskuvarjojääkäri. Viimemainitun aselajitausta näkyi korkeintaan aamuvarhaisilla juoksulenkeillä. Maavoimien komentajan hommakin on niin liikkuvaa, että tuskin entistä aselajiaan ehtii edes sen enempää seurata kun muitakaan. Päätökset tapahtuvat esittelyissä, jonka (kuvitteellista) paperipinkkaa valmistelevat monen taustan ammattilaiset.
 

Panssari Salama

Respected Leader
Maavoimien tutkimuskeskuksen julkaisu n:o 1/2022

KESKUSTELUJA TAKTIIKASTA -Ajatuksia taktiikan kehittämisestä

Päätoimittanut Antti Paronen


Hyvin jäsenneltyä iltalukemistoa perusasioista. Maavoimien taktiikka tulee kammattua läpi aselajeittain.
Kiitos linkistä, lukaisin tykistön osuuden, erittäinkin mielenkiintoista pohdintaa!
 

Rannari

Greatest Leader
Kiitos linkistä, lukaisin tykistön osuuden, erittäinkin mielenkiintoista pohdintaa!
Ohueksihan tuo väistämättä jää mutta saa siitä jonkinlaisen peruskäsityksen. Ainakin siitä että kyseessä on varsin laaja ja monitahoinen kokonaisuus.
 

Rannari

Greatest Leader
Olin lukenut ilmatorjunta -osion jo Jussi Pajusen erittäin perinpohjaisesta tutkimuksesta suomalsisen it-taktiikan historiasta ja kehityksestä.
Jos kaikki käsiteltäisiin vähänkään perusteellisemmin niin 200 sivua per aselaji ei varmaan riittäisi.
 
Top