Maavoimien tutkimus parantaa suorituskykyä

setämies

Kenraali
Maavoimien tutkimus parantaa suorituskykyä

Teksti: Jan Sundman , Kuvat: Markus Kukkohovi

Sotavarustuksessa tullaan keskittymään yksinkertaisuuteen. Taistelijalle luvassa laajempi varustevalikoima.

Maavoimat tutkii suorituskykynsä kehittämistä. Maavoimien Esikunnassa on vahvistettu omaa tutkimustoimintaa. Tutkimusjohto on saanut uuden muodon: tutkimusjohtaja, sotatieteiden tohtori, everstiluutnantti Mika Huttunen, vastaa kehittämistoiminnan johtamisesta ja yli-insinööri, insinöörieversti Ilkka Lemmetty, pitää huolen teknisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan kokonaisuudesta.

Tutkimuksia on tehty jo pitkään

Tutkimuksella on pitkät perinteet maavoimissa. Päävastuun tutkimuksessa kantaa Maavoimien Esikunta tehden yhteistyötä muun muassa Maanpuolustuskorkeakoulun, teollisuuden ja tiedeyhteisön kanssa. Huttusen mielestä tämän tyyppisellä ratkaisulla on myös omat etunsa.

- Maavoimissa on Maasotakoulun lisäksi useita aselajikouluja, joissa tutkimuksia on tehty jo pitkään ja siten tietotaito on lisääntynyt. Tutkijoita maavoimissa on teknikoista tohtoreihin. Maavoimien tutkimuksen lähtökohtana on se, että tieteellinen tutkimus palvelee maavoimien suorituskyvyn kehittämistä ja päätöksentekoa, hän lisää.

Keskeisessä roolissa tutkimuksissa ovat sotavarustus, koulutus, joukot ja organisaatiot sekä uusi taistelutapa ja taktiikka. Joillakin osa-alueilla tutkimus on edennyt niin pitkälle, että ajatuksia tulevista suorituskykytarpeista on syntynyt. Esimerkkejä näistä ovat taistelijan tulevaisuuden varustus ja siihen kuuluvat johtamisjärjestelmät.

Helppokäyttöisyys ennen kaikkea

Maavoimien kehittäminen varsinkin suorituskykyjen osalta perustuu annettuihin suorituskykyvaatimuksiin sekä rahoitukseen.

Tutkimuksen ja kehittämisen painopisteessä ovat alueellinen taistelu ja alueelliset joukot.

Taistelijan varustuksessa tullaan keskittymään helppokäyttöisiin asevelvollisuusarmeijalle soveltuviin ratkaisuihin. Samaa varustusta on tarkoitus käyttää myös kriisinhallintatehtävissä. Kaikessa pyritään helpottamaan sotilaan toimintaa taistelussa.

- Niin varusteiden kuin tekniikankin tulee olla helppokäyttöisiä. Ne eivät saa kuormittaa taistelijaa liiaksi ja ne eivät saa häiritä taistelijan toimintaa, tarkentaa maavoimien teknisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan kokonaisuudesta vastaava insinöörieversti Ilkka Lemmetty.

Ryhmän tilannetieto tulee parantumaan huomattavasti nykyisestä esimerkiksi uudistettaessa pimeänäkölaitteita. Taistelijoiden välistä yhteydenpitoa aiotaan parantaa kehittämällä taistelijan radiota. Käytettävä varustus tulee olemaan monipuolista.

- Käytössä on tulevaisuudessa laajempi varustevalikoima, josta eri tehtäviin valitaan sopiva varustus. Ajoneuvoon tukeutuminen varusteiden kuljetuksissa on tyypillinen piirre tulevaisuudessa, Lemmetty taustoittaa.

Uuden kaluston saaminen varusmiesten käyttöön kestää vielä muutaman vuoden. Heitä ei tulla myöskään käyttämään alkuvaiheessa uuden tekniikan testauksessa.

- Käyttöturvallisuuteen liittyvät syyt estävät kaluston antamisen varusmiesten käyttöön ennen kunnollista kenttäkoevaihetta. Menee ainakin pari kolme vuotta, ennen kuin näitä uusia varusteita alkaa pikkuhiljaa tulla käyttöön. Ensimmäisen vaiheen testauksen pääsääntöisesti tekeekin palkattu henkilökunta, Lemmetty kertoo.

http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.php?action=read_page&pid=160&aid=2603
------------------------------------------------------------------------------------

Lämmittää tietysti mieltä, että taistelijalle kehitetään koko ajan ajanmukaista varustusta. Samoin pimeänäkölaitteiden ja henkilökohtaisten radioiden kehittäminen kuulostaa askeleelta oikeaan suuntaan.

Oliko tässä silti mitään uutta?
 
Mitä nuo uudet hienot varsuteet nyt sitten on? Taas kehitetään uutta hienoa reppua ja rinkkaan kun maailman miljoonasta valmiista ei misään nimessä löydy sopivaa? Vermeet myös valmistetaan tietenkin virossa tia ties missä joten laatu on varmasti mitä on ja osaamista ei jää suomeen.

Pääasia kai kuitenkin että kehitys kulkee eteenpäin.
 
RDF kirjoitti:

Tai sitten ne miljoona valmista varustetta viedään läpi karvaan testiohjelman?

Jotenkin olen ymmärtänyt tämän niin, että PV ei halua jäädä laakereilleen makailemaan vaan seurailee mitä maailmalla tapahtuu varustepuolella, jotta seuraava uudistus ei olisi enää kertarysäys mallia m91 järjestelmästä ->m05 järjestelmään. Eli uudistuksia tapahtuu pikkuhiljaa ja yksi kerrallaan.

Epäilen että ainakin optiikan, viestikaluston ja suojavarustuksen puolella tullaan näkemään selvää jatkumoa kehityksessä joka on jo käynnissä.
 
setämies kirjoitti:
Epäilen että ainakin optiikan, viestikaluston ja suojavarustuksen puolella tullaan näkemään selvää jatkumoa kehityksessä joka on jo käynnissä.

Kyllä. :a-smiley:

Eli alueellisten joukkojen kehittämisen lykkääminen jatkuu. Nimen voisi kohta kai vaihtaa alkeellisiin joukkoihin.

Mutta olisipa mukavaa olla väärässä. Kertakaikkiaan.
 
Tietenkin kehityksen pitää kulkea jatkuvasti, se on selvä. Tuokin on hyvä idea että varsuteita tuodaan käyttöön pikkuhiljaa eikä päätetä neuvostoliiton tapaan että näillä mennään seuraavat 20 vuotta.

Mutta taas tuntuu että yritetään keksiä pyörää uudelleen.
 
Joskus on niin, että laitokset ja virastot, tutqimuskeskukset jne. käyvät torjuntataistelua olemassaolostaan, tuottivatko ne sitten jotain lisäarvoa tahi ei ja minne ne tuottavat lisäarvoa? Tutqimukselle itselleen vai jollekin "asiakkaalle tai asiakkaille"? Tämä koskee tietty kaikkea tutkimusta ja testailua.

Kyllä minäkin oletan, että Nato-maissa on tätä osaamista aivan kysta kyllin. Tuntuisi oudolta, etteivätkö sotia jatkuvasti käyneet sotavaltiot olisi jo ehättäneet kehittää JOPA MEILLE KELPAAVIA TUOTTEITA, jopa niin, ettei lompakossa nöyhtä riitä niitä hankinnoimaan.
 
baikal kirjoitti:

Näimpä juuri. Jokin aika sitten ruotuväessä oli juttua m05 varusteista ja jutussa joku majuri jyrisi että liivit ja reput oli kehitettävä itse ksoka maailmalta ei meille löydy sopivaa. Uskokoo tuota puhetta oikeasti kukaan? Uusi liivi taitaa olla muuten aika suora kopio jenkkien vastaavasta....
 
RDF kirjoitti:
Näimpä juuri. Jokin aika sitten ruotuväessä oli juttua m05 varusteista ja jutussa joku majuri jyrisi että liivit ja reput oli kehitettävä itse ksoka maailmalta ei meille löydy sopivaa.

Muistan itsekin lukeneeni tuon artikkelin. Kyllähän se kommentti vähän ihmetytti itseänikin, sillä tuo MOLLE/PALS -settihän tuntuu olevan ihan standardi jo kaikkien Nato-maiden armeijoiden varusteissa muutenkin. Varsinkin tuon M/05-liivipohjan osalta kyllä vähän ihmetyttää että miksi pitäisi nimenomaan keksiä sitä pyörää uudestaan kun kerran oliivinvihreä MOLLE-liivi nauhakujineen kuin nauhakujineen varmasti löytyisi markkinoilta PV:nkin käyttöön. Eikä tässä nyt kai voida käyttää sitä kotimaisuusastettakaan minään perusteluna liivien uusimiselle, kun eivätkös ne joka tapauksessa valmistu jossain aivan muualla kuin suomessa samaan tapaan kuin suurin osa muustakin M/05-varustuksesta.
 
RDF kirjoitti:
baikal kirjoitti:
RDF kirjoitti:
Tietenkin kehityksen pitää kulkea jatkuvasti, se on selvä. Tuokin on hyvä idea että varsuteita tuodaan käyttöön pikkuhiljaa eikä päätetä neuvostoliiton tapaan että näillä mennään seuraavat 20 vuotta.

Mutta taas tuntuu että yritetään keksiä pyörää uudelleen.

Joskus on niin, että laitokset ja virastot, tutqimuskeskukset jne. käyvät torjuntataistelua olemassaolostaan, tuottivatko ne sitten jotain lisäarvoa tahi ei ja minne ne tuottavat lisäarvoa? Tutqimukselle itselleen vai jollekin "asiakkaalle tai asiakkaille"? Tämä koskee tietty kaikkea tutkimusta ja testailua.

Kyllä minäkin oletan, että Nato-maissa on tätä osaamista aivan kysta kyllin. Tuntuisi oudolta, etteivätkö sotia jatkuvasti käyneet sotavaltiot olisi jo ehättäneet kehittää JOPA MEILLE KELPAAVIA TUOTTEITA, jopa niin, ettei lompakossa nöyhtä riitä niitä hankinnoimaan.

Näimpä juuri. Jokin aika sitten ruotuväessä oli juttua m05 varusteista ja jutussa joku majuri jyrisi että liivit ja reput oli kehitettävä itse ksoka maailmalta ei meille löydy sopivaa. Uskokoo tuota puhetta oikeasti kukaan? Uusi liivi taitaa olla muuten aika suora kopio jenkkien vastaavasta....

Tuommoisen peruskauran osalta kannattaisi lähinnä panostaa ulkomaalaisen kaluston vertailuun ja sotivien maiden kokemuksista oppimiseen. Tavarat hankintana ulkomailta tai lisenssillä Suomessa.

Rahat pitäisi panostaa kapeille sektoreille, jotka ovat olosuhteidemme ansiosta meille merkittäviä ja muille toissijaisia tai täysin joutavia. Äkkiseltään tulee mieleen esimerkiksi jäätyvään saaristoon sopiva kalusto, kuten kuuntelulaitteet, kulkupelit ja miinat. Toinen järkevä kohde olisi maavoimille sopiva halpa, kevyt, nopea ja kaikissa Suomen olosuhteissa liikkuva ajopeli. Kumpainenkaan kehityssuunta ei ole merkittävässä roolissa muualla maailmassa. Rätei ja lumpui sen sijaan suunnitellaan kaikkialla. :D
 
JOKO kirjoitti:

Ihan kuin tätä erityisolosuhdekampetta muka ei olisi pohjoisten Natomaiden varastot longollaan. (Can, Nor, Usa, Swe(?) ja jopa sitä pohjoista erityisolosuhdekamaa löytyy sakuilta, tanskalaisilta, briteiltä jne.) Ei millään pahalla, mutta joutavaa on paahtaa IHA ITE, jos pyörä ja sen laakeri on jo keksitty ja sitä myydään konttikaupoilla.

Ja ajoneuvojako ei ole maailma väärällään? Mikä on erityisolosuhde, johon kanukit, norskit, jenkit ja svedut, sakut ja ranskalaiset eivät olisi ajokkia kehittäneet ja sitä jo tuottaneet? Joku erityissaaristojääkärin uisko, jota potkitaan räpylöillä lumisohjossa hassut räpylät vettä pärskyttäen....jooh, sitä ilmankin sota voi jotenkin sujua, mene tiedä. Ihan höpöhöpöä.
 
Ainakin paperilla löytyy PVeeltä semmoista tavaraa että aika lähelle samaa tasoa saisi yksittäisen taistelijan varustettua kuin jenkkien eliitti-jalkaväen, eli tupla-okulääri yönäkölaitetta, modulaarista luotisuojaliiviä, GPSsää ja optiikkaa sun muuta laaseria. mutta näitä taistelijoita saisi varmaan sen komppanian hampaisiin asti vaan varustettua näillä määrillä nii se siitä :dodgy:
 
Raivaaja kirjoitti:

Mitä sinä hourit! :a-laugh: Viimeksi kun minä kuulin niin enää ei välttämättä jaeta LKP:ssä kovinkaan montaa M/62 rättitetsaria kun M/85:sta ja jopa M/91 uniformua alkaa olla riittävästi (kiitos lakkautettujen paperitiikereiden).

Tai sitten se oli vain tornihuhu :a-cool:
 
ETS faktatietoa:Eipä tuosta ole pitkää aikaa, kun eräälle vartiokomppanialle oli sodan ajan varustukseksi varattu SA-lippis, rynkky ja työhaalari...Saappaat tuli kotoa. Eipä olla kehitytty paljon vuoden -39 Malli Cajanderista.

PV sais hoitaa tälläiset asiat kuntoon, ennen mitään Pelle Peloton tai UFO-juttujen kehittelyä. Toki jos näillä high-tech varusteilla on vain tarkoitus "elvistellä" koko Joukkueen vahvuudella Santiksessa....Myös kriisiaikana.
 
AKE-ukki kirjoitti:

Firma saisi jonkun kerran esittää paraatissa julkisesti jonkun heikommin varustetun paikalliskomppanian jakovahvuisilla varusteilla varustettuna. Nyt "jaetaan parahia" kaikille paraateissa oleville (pääosin kun ovat varushenkilöitä). Ja kansa ja päättäjät luulevat, että kaikki on "oolräit". Tosin, eihän kaikissa hommissa tarvitse ihan samanlaisia varusteita. Jossain hommassa pärjää vähemmällä ja vanhemmalla tavaralla, jossain ei.
 
juhapar kirjoitti:

No just näin. Pitäisi panna jalkeille joku jalkaväkipataljoona reservistä ja päälle ne kamppeet, jotka on jyvitetty juuri tälle porukalle, ajokalut samoilla perusteilla ja pst-plus epäsuora samoin. Viisi vuotta kun 6.12 olisi katsottu tv:sta ko. paraatia ei illuusio vaivaisi enää niin paljon EDES RESERVILÄISIÄ. Tästä saisi taas mehukkaan selostuksen, mutta ei viiti.:uzi:
 
Ehdottoman kannatettava ajatus!

Paraatijoukkoja varustettaisiin kärkikaluilla ja sitten niillä todellisilla samassa suhteessa kuin mikä olisi todellisuus lkp:n sattuessa. Esimerkiksi 1000 miehen paraatijoukoista olisi vain 50 varustettu sillä kalustolla, joka tänään täytti koko paraatin. Suunnilleen 300 miestä edustaisi sa-vahvuuteen nykyään sisällytettyä ilmaa, eli kokonaan varustamatonta porukkaa siviilivetimissään.

Tuollainen toteutus antaisi hiukan nykymallia paremman perspektiivin maanpuolustuksen materiaaliseen valmiuteen.
 
baikal kirjoitti:
No just näin. Pitäisi panna jalkeille joku jalkaväkipataljoona reservistä ja päälle ne kamppeet, jotka on jyvitetty juuri tälle porukalle, ajokalut samoilla perusteilla ja pst-plus epäsuora samoin. Viisi vuotta kun 6.12 olisi katsottu tv:sta ko. paraatia ei illuusio vaivaisi enää niin paljon EDES RESERVILÄISIÄ. Tästä saisi taas mehukkaan selostuksen, mutta ei viiti.:uzi:

Siinä sitä sitten tiedustelupalvelut puntaroisivat, mihin erityisolosuhteisiin nämä special-joukot on tarkoitettu.
Venäläiset varmuuden vuoksi kopioisivat formaatin itselleen.
 
näin tuossa vähän aikaa sitten yhden paikallisjoukkoihin kuuluvan harjoituksen. pojilla oli kyllä aika ok kamat, luotiliivit, kranaattikk:t ja muut.

seuraavassa harjoituksessa kuittavat lentävät pasit ;)!
 
Back
Top