Maavoimien upseerien oma-aloitteinen operaatio laittoman maahantulon estämiseksi.

Koko skenaario on niin kaukaa realismin tuolta puolen että voit olla vaikka oikeassa. Olennaista on että perseilijät niistettäisiin niin nopeasti kuin se olisi turvallisuustekijät huomioiden mahdollista. Jos kyseessä oli koko Pv:n kantahenkilökunnan saunailta ja hommassa mukana kaikki paitsi kenraalit ja everstit niin sitten ehkä se kolme päivää ;)

Edit

Iltavapaat on tälle tarinalle oikea paikka. Peukku sille.
Hyvin epärealistinen nyt mutta entä jos skenaariota on esimerkiksi vuonna 20?? edeltänyt Ruotsin sisällissota, raskaat taistelut Tornion valtaamiseksi takaisin julmilta islamisteilta jotka ovat mm tappaneet tai orjuuttaneet jalkoihin jääneen väestön ja tulitauon jälkeen vaalivilpistä epäilty pääministeri Orpo käskee päästää kaikki turvapaikanhakijat maahan vanhan järjestelyn mukaisesti huolimatta siitä että mukana tulevat ne islamistit joiden maasta ajamiseksi juuri taisteltiin.
 
Tuo mitä esität ei millään tasolla vastaa omaa arviotani tulevasta kehityksestä. Katellaan mitä tuleman pitää. Ja niin kuin radiossa sanottaisiin: "Täältä tähän"
 
Oletan, ettet tällä tarkoita SKP:ta. Sen toimijoiden nitistäminen oli ainakin täysin perusteltua.

Niin perusteltua, ettei sitä voinut hoitaa julkisenvallan toimesta, vaan yksittäisten lynkkausjoukkojen täytyi ryhtyä puuhaan?

Tarkoitin näitä "ei-oikeuslaitoksen" tuomitsemien ihmisten kohtaloa.
Ei ole sivistysvaltiolle kunniaksi, että meillä on ollut kuolemanpartioita jotka raastoivat ihmisiä kotoaan, murhasivat ja pahoipitelivät oman päänsä mukaisesti.
 
Yritin hakea filosofista puolta. Tyyliin jos koko kansa on kaduilla, niin poliisin rooli on selvä. Se ryhmittäytyy rinkiin puolustamaan eliittiä, koska on neljän vuoden välein vaalit. Ongelmaksi koituu se,että kuinka monta neljää vuotta kansa kestää,jos kurjistus jatkuu. Ja sehän jatkuu.. Mutta totean myös että hölmö aihe,eikä tästä nyt saa oikein irti.
Kafkamaisuus otti vallan.Usein tekee sitä.
 
Jotenkin tajuan mitä haet, mutta oletko ajatellut, ettei koko kansa ole mukana kaduilla, päin vastoin. Harvoin kansannousuissa on mukana suuri enemmistö.
Suomessa jossa demokratia toimii, valtaosa kansasta on tyytyväinen hallitukseen. Jos ei ole, kepun, kokoomuksen ja Persujen käy ohraisesti ja ne päätyvät oppositioon.
 
Tuo mitä esität ei millään tasolla vastaa omaa arviotani tulevasta kehityksestä. Katellaan mitä tuleman pitää. Ja niin kuin radiossa sanottaisiin: "Täältä tähän"
Se ei olekaan arvio vaan vain yksi skenaario kuten "USA hyökkää Afganistaniin ja Irakiin 2010 luvulla" oli hyvin epätodennäköinen skenaario 80 luvun lopussa.
 
Niin perusteltua, ettei sitä voinut hoitaa julkisenvallan toimesta, vaan yksittäisten lynkkausjoukkojen täytyi ryhtyä puuhaan?

Tarkoitin näitä "ei-oikeuslaitoksen" tuomitsemien ihmisten kohtaloa.
Ei ole sivistysvaltiolle kunniaksi, että meillä on ollut kuolemanpartioita jotka raastoivat ihmisiä kotoaan, murhasivat ja pahoipitelivät oman päänsä mukaisesti.
Ok. Tästä olen samaa mieltä. Itse tarkoitin juuri viranomaistoimintaa, joka kohdistui tuolloin esimerkiksi SKP:n Neuvostoliitosta johdettua kumouksellista liikehdintää kohtaan. Minusta Lapuan liike kuuluu samaan historian tunkioon kommunistien kanssa.
 
Ollaan aika samoilla linjoilla.
Toki aika ja yhteiskunta on muuttunut noista ajoista paljon, mutta se että, oikeuslaitoksen annetaan hoitaa hommansa, vaikka se joskus iskeekin hermoon.
 
Mulla on töissä 6v sitten Suomeen tullut afgaani. Suoritti juuri merkonomiopinnot ja tällä hetkellä suorittamassa asepalvelustaan Karjalan Prikaatissa.

Ehkä näistä sun pelkäämistä "asevelvollisuusikäisistä muslimeista" saadaan vielä hyviä reserviläisiä.
 
Poikkeustapaus. Ei saa yleistää maahanmuuttajiin, koska leimaavaa. :)
 
Nojatuolimajurit puuhaa saunailloissaan vallankumousta. Hetkinen, oliko tämä nyt joku teksasilainen salaliittofoorumi vai mikä?
 
Tällä hetkellä lienee reippaasti todennäköisempää että PV laittomasti avustaa ulkomaisen organisaation terrorismin vastaista operaatiota.
 
Back
Top