Maavoimien uusi edustusasu

adam7

Respected Leader
operettiasu... operettiarmeijalle?
 
Mosuri

Alokas
BAN
Vaikuttaa kyllä ihan onnistuneelta ratkaisulta. Viittaukset vanhaan ovat sieltä itsenäisyyden alkuajalta ja univormu henkii vanhaa vaikuttamatta kuitenkaan anakronistiselta pellepuvulta.

Onhan puolustusvoimat luopunut aikaisemminkin mm. pussihousujen käytöstä niiden yleisen huvittavuuden ja saksalais konnotaatioiden takia.

Vanha kunnon suntispuku on tehtävänsä hoitanut ja saa siirtyä museoon. Olihan siviilissäkin aikoinaan suntis henkisiä työasuja. Poliisi luopui niistä 90-luvulla ja eräät vartioimisliikeet 2000 luvulla. Viimeisenä luopujana taisi olla HKL tai kuten nykyään sanotaan HSL. Perinteet ja historia ovat hienoja asioita mutta ei niihin kannata hirttäytyä. Keihäsotteet eivät kuulu vuoden 2011 armeijaan vaan historiaa elävöittäville esiintyjille. Allekirjoittanut pystyy myös elämään sen kanssa, että nykyisin on olemassa Viestirykmentti eikä Kenttä- ja kipinälennätin yksikkö. Leopard 2 on myös ihan luontevasti panssari eikä sotavaunu.
 
ironside

Luutnantti
Pullosorsa kirjoitti:
Ihan hirvee! Näyttää ihan piccolon univormulta...

Täytynee muistuttaa että tuo on edustusasu. Kunniakomppania vetää nuo rytkyt ylleen seisoessaan presidentinlinnan edessä tai silloin kun otetaan vastaan valtiovieraita. Siitä ei olla tekemässä loma- tai palveluspukua.

Jos tuo näyttää piccolon vormulta, mitä mietit esimerkiksi brittiarmeijan kaartin "punainen takki ja karhunnahkalakki"-edustusasuista tai ruotsalaisten pickelhaube-vermeistä?
 
Pullosorsa

Luutnantti
ironside kirjoitti:

Brittien vermeet on tosi jees! Viime viikonloppuna seurasin vahdinvaihtoa Tukholman kuninkaan linnalla ja kyllä ne puvut oli aikas rumat! Mietin jo siellä, että päivitys olisi paikallaan. Pickelhaube kypärät vois kyllä jättää, tosi päheet! :)

http://www.alibaba.com/product-gs/443930409/pretty_hotel_doorman_uniform.html
 
juhapar

Kenraali
ironside kirjoitti:
Pullosorsa kirjoitti:
Ihan hirvee! Näyttää ihan piccolon univormulta...

Täytynee muistuttaa että tuo on edustusasu. Kunniakomppania vetää nuo rytkyt ylleen seisoessaan presidentinlinnan edessä tai silloin kun otetaan vastaan valtiovieraita. Siitä ei olla tekemässä loma- tai palveluspukua.

Jos tuo näyttää piccolon vormulta, mitä mietit esimerkiksi brittiarmeijan kaartin "punainen takki ja karhunnahkalakki"-edustusasuista tai ruotsalaisten pickelhaube-vermeistä?

Puhumattakaan tuosta asusta: http://www.cartinafinland.fi/fi/imagebank/image/63/63335/Paavin+henkivartijat+sveitsil%E4iskaarti%2C+Vatikaani%2C+Rooma+63335.jpg
 
akealik

Luutnantti
Ei mitään kreikkalaisten rinnalla. Vielä hametta ja sukkahousuja pahempaa ovat tupsut kengänkärjissä, naurettavasta marssitavasta puhumattakaan :a-laugh:

Tuskin siis tarvitsee hävetä, jos turistit näkevät uuden asumme.
 
pstsika

Haukka
RDF kirjoitti:
Ruma kun mikä, näyttää ihan soittokuntien nykyiseltä asulta.

Pullosorsa kirjoitti:
Ihan hirvee! Näyttää ihan piccolon univormulta...

Olen samaa mieltä herrojen kanssa. Värit on hyvät, muuten puku on ruma.

ironside kirjoitti:
Jos tuo näyttää piccolon vormulta, mitä mietit esimerkiksi brittiarmeijan kaartin "punainen takki ja karhunnahkalakki"-edustusasuista

Punaisella takilla ja karhunnahkalakilla on historialliset perinteet brittiläisinä sotilasasusteina ja se vaikuttaa ainakin minun mielipiteeseeni miettiessä kyseisten vaatteiden edustavuutta. Ne ovat "edustavia" kunniakkaan menneisyyden takia, eivät siksi että olisivat hyvännäköisiä asusteita.
 
ironside

Luutnantti
pstsika kirjoitti:

Meikäläiselle tuo uusi edustusasu puolestaan tuo mieleen asepuvut M19 ja M22 (takki näyttää olevan suoraan M22:sta nykyaikaistettu), ja tuo lakkikin vaikuttaa sellaiselta I maailmansodan ajan päähineeltä. Paljon paremmalta tuo mielestäni näyttää kuin se M83-puku, roopeankkanilkkaimet ja valkoinen kypärä.

Kadetti_waren.jpg

Tuosta voi etsiä lähinnä vertailukohtia, kuva on otettu 1920. Tuota vanhempaa formua Suomen armeijalta ei oikein löydykään, jos ei sitten mennä johonkin venäläistyyliseen Vanhan väen pukuun tai vielä kauemmaksi Suomen sodan aikoihin. Olisihan se näky jos presidentinlinnan edessä könöttäisi sotilas lievetakissa, tiukat lahjehousut jalassa ja matalissa puukengän oloisissa popoissa silkkipytty tai shako päässään, rynkky olalla.
 
Joo, aika paljon noissa on samaa. En pidä nykyistäkään edustusasua kovin hienona, mutta siihen tottuneena hyväksyn sen. Ehkä ajan kanssa tuon uuden asun kanssa käy samoin kunhan siihen ensin tottuu.

Jos takin harmaa olisi sävyltään tummempaa sekä vihreät ja hopeat värit vähän haaleammat, eivätkä niin kirkkaat olisi puku paljon parempi.
Housujen hopearaita pois tai vihreäksi ja jalkineiksi jotkin muut kuin pikkukengät.

Tuosta voi etsiä lähinnä vertailukohtia, kuva on otettu 1920. Tuota vanhempaa formua Suomen armeijalta ei oikein löydykään, jos ei sitten mennä johonkin venäläistyyliseen Vanhan väen pukuun tai vielä kauemmaksi Suomen sodan aikoihin. Olisihan se näky jos presidentinlinnan edessä könöttäisi sotilas lievetakissa, tiukat lahjehousut jalassa ja matalissa puukengän oloisissa popoissa silkkipytty tai shako päässään, rynkky olalla.

Eikö joku -30 vuotisen sodan aikainen asepuku olisi hieno?
Hirvennahkainen kyltteri, sarkahousut, nahkasaappaat ja sellainen vanha teräskypärä. Kunniavartioaseina musketit ja pitkät keihäät.
:D
 
ironside

Luutnantti
pstsika kirjoitti:
Jos takin harmaa olisi sävyltään tummempaa sekä vihreät ja hopeat värit vähän haaleammat, eivätkä niin kirkkaat olisi puku paljon parempi.
Housujen hopearaita pois tai vihreäksi ja jalkineiksi jotkin muut kuin pikkukengät.

Saattaa olla valokuvan tasosta aika paljon kiinni nuo värisävyt. Alkuaikojen asepuvut tosin olivat muistaakseni aika vaaleanharmaita, eivät niitä M36:n tummanharmaita sävyjä. Rakuunoiden "luurankotakki" oli mallia M22 ja se oli livenä nähtynä ainakin vaaleahko.

Pikkukengät puolestaan ovat todennäköisesti käytännön sanelema juttu. Mannesaappaat ovat helvetin epämukavat jalkaan (eikä niitä tuon kuvassa olleen univormun kanssa vissiin käytettykään) ja koska kadettien M22:ssa on pikkukengät, on se ja sama otetaanko ne tuohonkin pukuun.

300px-National_Defence_Advance_College_Bastille_Day_2007_n1.jpg

Tuossa se kadettien puku.

Eikö joku -30 vuotisen sodan aikainen asepuku olisi hieno?
Hirvennahkainen kyltteri, sarkahousut, nahkasaappaat ja sellainen vanha teräskypärä. Kunniavartioaseina musketit ja pitkät keihäät.

HC-miehet voisivat sitten harkita jotain 1400-luvun haarniskaa (tietenkin kiillotettuna niin että heikompia häikäisee), sallet-kypärää ja hilparia...
 
suksisissi

Kersantti
ironside kirjoitti:
Pullosorsa kirjoitti:
Ihan hirvee! Näyttää ihan piccolon univormulta...

Täytynee muistuttaa että tuo on edustusasu. Kunniakomppania vetää nuo rytkyt ylleen seisoessaan presidentinlinnan edessä tai silloin kun otetaan vastaan valtiovieraita. Siitä ei olla tekemässä loma- tai palveluspukua.

...eikä myöskään henkilökunnan vierailu-, paraati- ja juhla-asua. M58 vierailu- ja paraatiasu (sama asu, mutta paraatiasussa kannetaan kunniamerkkejä, olkanauhoja ym lisukkeita) ja M87-juhlapuku säilyvät edelleen käytössä. Tuon uuden asun käyttäjinä tulevat tosiaan toimimaan kunniakomppanian varusmiehet johtajineen sekä muut vastaaviin edustustehtäviin käsketyt.
 
noska

Ylipäällikkö
Armeijalla uusi edustuspuku – isoin uudistus 45 vuoteen

Kuva: PuolustusvoimatPuolustusvoimat uudistaa maavoimien edustusasun. Uusi koekäytössä oleva m10-puku on ollut jo viikon käytössä Helsingin Päävartion edustalla aulavartiossa.

Uudistus katsottiin tarpeelliseksi, sillä aiemmin lomakäytössäkin ollut harmaa edustusasu on pukenut sotilaita jo vuodesta 1966 lähtien pieniä muutoksia lukuunottamatta.

Suurimmat erot entiseen pukuun verrattuna ovat mustat revärihousut ja vaaleamman harmaa takki. Se on malliltaan entistä pidempi ja siinä on korkea kaulus aiemman avokauluksisen sijaan. Housun lahjetta koristaa kaksi hopeista nauhaa vihreällä pohjalla.

Maavoimien vihreä väri korostuu uuden takin hihan suissa, kauluksissa ja poleteissa. Arvomerkit näkyvät pystykauluksessa. Aiempi takki oli harmaa lukuunottamatta joukko-osaston mukaisia kauluslaattoja.

Uusi asukokonaisuus ei ole vielä täysin valmis. Vielä mietitään muun muassa kahden eri kenkä- ja päähinevaihtoehdon kanssa.

– Päähineissä vaihtoehdot ovat perinteinen baretti ja uusi 1930-luvun mallia jäljittelevä koppalakki, sanoo Helsingin varuskunnan komendantti, majuri Marko Maaluoto Uudelle Suomelle.

– Kenkinä on käytetty nykyistä m05-varsikenkää, mutta sitten on vielä uudet, minkä hyvänsä siviilipuvun kanssa käyvät mustat puolikengät.

Maaluoto kertoo saaneensa asusteen käyttäjiltä pääasiassa positiivista palautetta. Päävartiossa pukuja on nyt kymmenen kappaletta.

– Yleisin palaute on, että tämä on helpompi pitää edustavana, Maaluoto toteaa.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114489-armeijalla-uusi-edustuspuku-%E2%80%93-isoin-uudistus-45-vuoteen
Lihavoin tuon päähinettä ja kenkiä koskevan kohdan, koska niistä on ollut tässä ketjussa puhetta.
Lisäksi linkin artikkelissa näkyvässä kuvassa on takin päällä vyö, mitä moni siihen kaipailikin.
 
akealik

Luutnantti
Oho, tuohan on ihan särmän näköinen! Voipi olla, että perinteikäs koppalakki olisi parempi kuin Herttoniemen Treffi-pubissa iltavapailla nuhjaantunut nato-baretti.
 
veffeade

Eversti
akealik kirjoitti:
Oho, tuohan on ihan särmän näköinen! Voipi olla, että perinteikäs koppalakki olisi parempi kuin Herttoniemen Treffi-pubissa iltavapailla nuhjaantunut nato-baretti.

Ja ilman muuta jalkaan sämpylät; varsikenkä m05 ei sovi asun luonteeseen...
 
akealik

Luutnantti
Tuossa yhdistelmässä on aika vahvat Bundeswehr-vibat, sillä sikäläinen paraatiasu on tämän näköinen. Mutta pitkäänhän Suomessa on otettu univormuihin mallia Saksasta.

Niin tai näin, tuo asu on mielestäni joka tapauksessa paljon paljon paremman näköinen kuin nuhjuinen ja ryhditön vanha harmaa asu valkoisine lisukkeineen.
 
Hejsan

Alokas
BAN
Olihan Mannerheimillä semmoiset housut

ylipaa.jpg
 
suksisissi

Kersantti
pstsika kirjoitti:
Mielestäni nuo M05 varsikengät eivät oikein istu tuohon asuun. Mieluummin perinteiset siistit nahkasaappaat, tavalliset puolikengät tai nauhattomat nilkkaan asti ulottuvat "patiinit" (varsi lahkeen alle piiloon) sopisivat paremmin tuollaisen uusvanhan asun kanssa. Muuten tuo asu tarkoitukseensa hyvä, mukana ripaus jääkäriasuakin.
 
Top