elso kirjoitti:Kyllä minusta on aika oleellinen juttu "kyvyssä vaikuttaa" se, että ollaan oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, avataan tuli oikealla hetkellä, poistutaan oikealla hetkellä, ja oikeaan paikkaan. Kaikki tämä saumattomasti muiden ryhmien kanssa.
Reaaliaikaista tilannekuvaa, ja sen käyttöä pitää kehittää jatkuvasti, aivan samalla tavalla kuin aseillakin tapahtuvaa vaikuttamista.
Jos me emme pysty kilpailemaan määrissä, niin on mielestäni tärkeää pyrkiä olemaan vihollista askeleen edellä.
Teorian tasolla juuri näin, mutta toteutuksen osalta joudutaan ainakin toistaiseksi käyttämään konditionaalia.
Ja jos teoriaa pohdiskellaan, niin onko järkevää hirttäytyä valittuun johtamisjärjestelmäratkaisuun tilannekuvineen, mikäli on olemassa tieto siitä, ettei riittävää kykyä vaikuttamiseen kyetä hankkimaan?
Toki IR-laseryksiköllä ei aseessa tee mitään jos niitä yönäkölaitteitakaan ei ole. Vaikka meillä ei ole tulitukihelikopteria niin jo omalle ryhmälle vihollisen näyttäminen on tärkeää pimeällä jolloin valonvahvistimista huolimatta vihollisen havaitseminen on vaikeaa. Ilman IR-laseriakin pärjää jos aseessa on optiikkaa, esim. punapistetähtäin. Molemmat silmät auki ampumalla, heikommassa silmässä yönäkölaite ja oikeassa silmässä aseen pp-tähtäin onnistuu ampuminen. IR-laser ei paljoa paina, varsinkin kun niitä on muunlaisiakin ja pienemmässä sekä kevyemmässä paketissa kuin amerikkalaisten AN/PEQ. Kevyemmillään puhutaan siitä 50 gr:n piippukiinnikkeestä ja laserista painokytkin johdolla. Saksalaisilla on kevyt ja pieni laite, jossa on myös ihan näkyvän valon taskulamppukin integroituna. Jos ei luoteta taistelijaan niin paljon ettei voi jakaa IR-laitetta niin kannattaako jakaa edes asetta? Sitäpaitsi jos "erikoisolosuhteet" kuten Suomessa puhutaan aina varusteista, jos ei ole varaa hankkia, niin nämäkin IR-laitteet voidaan varustaa pelkällä momentary-napilla eikä kiinteällä on/off.