Maksulliset kaapelitelevision kanavat

soittaja

Kapteeni
Koska otsikon aihepiiristä en löytäny maanpuolustus.net-kirjoituksia, niin saanen aloittaa omasta mielestäni mielenkiintoisen aiheen. Toivon muita asian harrastajia löytyvän ja olen siitä varma. Sieltä löytyy valtava määrä tietoa sotahistoriasta, ajan tasalla olevia uutisia maailmalta, aseiden kehityksen historiaa jne.

Perinteinen tapa on hakea tietoa kirjoista, sanomalehdistä, aikakausilehdistä ja internetin hakukoneilla ym. Se on tietysti paljon. Perustelen kaapelitelevision asemaa maksullisten TV-kanavien osalta tässä ja tulevissa kirjoituksissani.

Itselläni on kohtuullisella hinnalla eräältä operaattorilta 16 itse valitsemaani kaapelitelevision kanavaa ja sen lisäksi 2 ylimääräistä kanavaa, joita en voinut itse valita. Siis 18 kanavaa kaikkien tuntemien ilmaisten TV-kanavien lisäksi. Tämän keskustelun foorumin aiheita sivuavat lähinnä seuraavat kanavat.

1. Viasat History

Ohjelmat käsittelevät kulttuuria, historiaa ja yhteiskuntatieteellisiä teemoja. Ohjelmien kieli on yleensä englanti ja tekstitys suomeksi tai ruotsiksi. Olen katsonut mm. sotien historiaa, sotalaivojen kehitystä ja niiden vaikutusta historian kulkuun ja merkittävien henkilöiden vaikutusta sotiin. Kanavan omistaa Modern Times Group MTG AB. Se näkyy ainakin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

2. H2 HD

Ohjelmia on yliluonnollisesta ilmiöistä, sodista, kätketyistä faktoista, yleistä historiasta jne. Ohjelmien kieli on yleensä englanti ja tekstitys suomeksi tai ruotsiksi. Täältä olen katsonut dokumentteja 1. Ja 2. maailmansodasta, Persianlahden sodista ja muinaisesta historiasta. Kanavan omistaa sen rinnakaiskanvaa History tuottava yhdysvaltalainen sijoittajaryhmä. Se näkyy ympäri maailmaa useimmissa maanosissa.

3. Ruotsin televisio

Olen valinnut sieltä kanavat SVT HD ja SVT2 HD. Ohjelmat ovat joko ruotsiksi tai ulkomailla tuotettuna muilla kielillä. Katson kaikki ohjelmat ruotsiksi tekstitettynä paremman ymmärtämisen vuoksi. Kiinnostavimmat historiaa ja sotien ohjelmat on haettava etukäteen näiden kanavien ohjelmatiedoissa. (Kunskapskanalen olisi valittavana erilaisten dokumenttiensa takia, mutta en katso sitä. ) Kyseessä on Ruotsin valtion omistama yhtiö. Ohjelmat lähetetään ilman mainoksia, mikä on virkistävä poikkeus.

4. BBC World News

Se on ympäri vuorokauden lähetystä tuottava raporttien ja katsausten kanava, jonka tietovirran katkaisee säännöllisin väliajoin viimeisimmät uutiset. Ohjelmisto on puhtaasti englanninkielinen eikä sitä ole tekstitetty. BBC työllistää Englannissa noin 26;000 ihmistä. Se on alallaan maailman suurin ja sillä on useita TV-kanavia sekä kotimaassaan että ulkomailla.

5. Saksankieliset Das Erste ja 3Sat

Nämä molemmat ovat monipuolisia yleiskanavia, joten kiinnostavat ohjelmat on haettava etukäteen. Yleensä puhuttu kieli on saksa ja kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys helpottaa myös muita kielen ymmärtämiseen molemmilla kanavilla. Das Erste on julkisesti rahoitettu sisältäen kuitenkin kaupallisia mainoksia. 3Sat on kolmen saksaa puhuvan maan Saksa, Itävalta ja Sveitsi yhteinen kulttuurikanava.

Tämä oli 1. Puheenvuoro. Jatkoa seuraa myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Myitkyinan taistelu

Se esitettiin H2 HD kanavalla 10/12 2018 klo 23. Ohjelma alkoi otsikolla

”MILITARY ON H2, sponsored by WARGAMING.NET”. Ohjelmasarjan otsikko esim. Telkku-oppaassa oli CLASH OF WARRIORS. Tässä jaksossa kaksi kenraalia kohtasi toisensa tiheässä viidakossa.

Oli kyse 2. maailmansodasta Burmassa, kun japanilaisia pidettiin voittamattomana viidakkotaisteluissa. Ainakin he olivat siinä taitavia. Liittoutuneet päättivät asettua vastustamaan Japania sen omilla aseilla pommittamisen ym sijasta. Siis koulutettiin viidakon oloihin sopeutuva valiojoukko ja armoton taistelu näiden kahden osapuolen välillä alkoi.

Lopputuloksena oli ensimmäinen voitto japanilaisista viidakkotaisteluissa. Sen ansiosta apu Kiinalle helpottui huomattavasti aikaisempaan verrattuna. Liittoutuneet ja kiinalaiset taistelivat yhdistetyin voimin japanilaisia maahantunkeutujia vastaan. Ohjelma oli hyvin vaikuttava aidon filmimateriaalia ansiosta. Myös kummankin puolen johtavia kenraaleja kuvattiin henkilöinä. Saavutetulla voitolla oli merkitystä myös yleisen mielialan kohottajana vaikeuksissa olevien liittoutuneiden parissa.
 
Viimeksi muokattu:
Viasa History - kanavalla esitetään

Olen kokenut tämän kanavan parissa monia hyviä hetkiä dokumenttien parissa. Katselen esimerkiksi, mitä ohjelmia on tulossa ruutuun jouluna 2018. Tässä on eräitä poimintoja:

- Taistelualukset. La 22.12. Klo 0.45 (su)
Tätä sarjaa olen katsellut monta kertaa. Eräs ohjelma jäi mieleeni. Siinä kerrottiin sotalaivojen kehittymisestä Yhdysvaltain sisällissodassa, kun molemmat taistelevat osapuolet kehittivät mahdollisimman hyvän laivan ja eräänä päivänä ne joutuivat merellä vastatusten. Kuinka siinä kävi?

- Napoleon: operaatio Egypti. Ti 25.12. Klo 7.00
En ole vielä katsonut tätä.

- Maailmaa muuttanut sää. To 27.12. Klo 7.00
Olen katsonut sarjan ohjelmia. Säätilan muutos joko nostaa tai tuhoaa kokonaisia kansoja.

- Romanovien viimeinen matka. To 27.12. Klo 17.10
Venäjän vallankumouksen historiaa. Olen katsonut ohjelmia ja lukenut alan kirjallisuutta.

Jokainen voi hakea omat suosikkinsa tämän kanavan ohjelmista.
 
Mielestäni pari noista ylläolevista löytyy myös youtubesta, mm. Napoleon ja monitorit.

Kanava "history of wars" on tosi mielenkiintoinen.

Tässä viikon säästövinkki, aina ei tarvitse maksullisia kanavia(tosin niissä kuvanlaatu on usein huomattavasti parempi) ;)
 
Viasat History on kyllä parhaita kanavia. Siellä kun esitetään vain historiallisia dokumentteja tms. asiaan liittyvää. "History Channel" oli aikoinaan samanlainen, nykyisin tulee vaan tosi-tv-juttuja ja historiasta tietoakaan.

Olis 155 kanavaa, tuli internetpaketin mukana...mutta ei oo telkkaria :D
 
Lastenohjelmia kaapelikanavilla

Useimmilla kaapelitelevision ohjelmien tarjoajilla on kokoelmissaan paketti, jossa on pelkästään lapsille suunnattuja ohjelmakanavia. En esittele niitä tässä. Se on kaupallisten toimijoiden oma asia.

Kerron jotain kanavasta, jonka itse valitsin pitkän harkinnan jälkeen silloin tällöin vierailulle tulevaa lastenlastani varten. Hän on poika. Ensin ajattelin, että Akku Ankkoja on luettu kaikkialla jo tarpeeksi ja yritin löytää sille vaihtoehtoa. Lopulta päädyin kuitenkin tavalliseen Disney Channel -kanavaan sen monipuolisuuden ja suomenkielisen tekstityksen takia.

Tarkoittamani poika ei katso enää ihan pienille tarkoitettuja ohjelmia, koska ne ovat hänen mielestään liian lapsellisia. Disney Channel on tarkoitettu hieman vanhemmille ja jopa teini-ikäisille nuorille. Siis ohjelmavalikoima on monipuolista tosin amerikkalaista.

Tässä on lähiaikoina katsottavia tai tallennettavia Disney Channel-kanavan lasten elokuvia, jotka tuovat meille varttuneemmille ehkä jopa oman lapsuuden mieleen:

tiistai 25.12. klo 18.00 Viidakkokirja (uusinta sunnuntai 30.12. klo 18.00)
keskiviikko 26.12. klo 18.00 Tuhkimo (uusinta maanantai 31.12. klo 18.00)
torstai 27.12. klo 18.00 Kaunotar ja Kulkuri (uusinta tiistai 1.1.2019 klo 18.00)
perjantai 28.12. klo 18.00 Lumikki ja seitsemän kääpiötä (uusinta keskiviikko 2.1. klo 18.00)
lauantai 29.12. klo 18.00 Robin Hood animaatio (uusinta torstai 3.1. klo 18.00)

Varoitus: Telsu -nimisellä ohjelmaoppaalla oli väärä tieto elokuvien alkamisajoista. Siellä se oli 17.00!
Kilpaileva ohjelmaopas Telkku ilmoitti ajat oikein. ( Tieto korjattu klo 19.20 )
 
Viimeksi muokattu:
Ohjelmavinkkejä tulevista ohjelmista maksullisilta kanavilta:

H2 HD: tiistaina 1.1.2019 klo 23.00 Heroes of War . . . kertoo natsien salauskoodien purkamisesta
Isossa Britanniassa 2. maailmansodan aikana Blethley Park´issa.

H2 HD: tiistaina 1.1.2019 klo 24.00 Weapons at War . . . kertoo taistelun taktiikasta yhden tankin taistellessa toista tankkia vastaa.

SVT1 HD: Ruotsin television kanavalla 1 esittää keskiviikkona 2.2.2019 klo 23.00 - 00.40 elokuvan vuodelta 2014 nimeltään "Grace of Monaco". . . . Se kertoo Grace Kellyn ja ruhtinas Rainer III:n avioliiton vaikeasta kaudesta. Se tapahtui 6 vuotta häiden jälkeen, kun Grace-vaimon halusi palata takaisin elokuvien pariin.

TV5 Monde: perjantaina 4.1.2019 klo 13.30 esitettävä dokumentti "Planete sable" . . . kertoo Australian taistelusta äärimmäisiä sääilmiöitä vastaan. Sellaisia ovat rajuilmat, tulipalot, kuivuus, tulvat jne. Ohjelma on tekstitetty englanniksi tai ranskaksi. Tekstien kielen voi valita.
 
Viimeksi muokattu:
Hei hyvät maanpuolustus.net ystäväni!

Lopetan tämän aihepiirin kertomalla, millaisia kaapelikanavia on tarjolla aikaisemmissa viesteissä mainitsemien maksukanavien

Visast History, H2 HD, Ruotsin SVT1, Ruotsin SVT2, BBC World News,
Das Erste, 3Sat, Disney Channel ja ranskankielinen TV5 Monde

lisäksi. Olen parhaillaan tai joskus aikaisemmin vuokrannut kuukausimaksulla niiden lisäksi seuraavat
ulkomaiset kanavat:

TV3 = Kaupallinen ruotsalainen kanava, vrt. AVA, FREE, HERO jne
Animal Planet = perheille sopiva eläinkanava, tekstitetty
National Geo Wild = rajuista villeistä eläimistä ja vieraista maista kertova kanava, tekstitetty
Mezzo ja Mezzo Live HD = 2 konserttien, oopperan, baletin ja jazzin kanavaa eri ohjelmilla

TVE Internacional = espanjankielinen monipuolinen kanava
Canal 24 horas = espanjankielinen jatkuvasti näkyvä uutiskanava
France 2 HD = Ranskassa ilmeiseti hyvin suosittu kanava
RAI1 = Italiassa toimiva italiankielinen kanava

TRAVEL = englanninkielinen matkailuaiheinen kanava, tekstitetty
Eurosport1 = Kansainvälinen urheilukuva, osittain suomeksi selostettu
ETV = Viron television ykköskanava
ARTE = ranskankielinen Kultturikanava

BBC Earth HD = monipuolinen ruotsiksi tekstitetty Luontokanava
Viasat Nature = englanninkielinen ruotsiksi tekstitetty Luontokanava
Viasat Explore = englanninkielinen suomeksi tekstitetty Seikkailukanava
Kunskapskanalen = ruotsinkielinen opetus- ja dokumenttikanava

Discovery = englanninkielinen suomeksi tekstitetty Dokumenttikanava
History = englanninkielinen suomeksi tekstitetty Dokumenttikanava
BBC Brit HD = englanninkielinen viihde- ja dokumenttikanava, tekstitetty
CNN = amerikkalainen uutiskanava (jota presidentti Trump vihaa)

Discovery World = englanninkielinen Luontokanava, osittain tekstitetty
Discovery Science = englanninkielinen Tiedekanava, osittain tekstitetty
 
Viimeksi muokattu:
Al Jazeera TV-kanava

Palaan vielä maksullisten TV-kanavien aihepiiriin, koska tilasin juuri itselleni uuden englanninkielisen jatkuvan uutisvirran kaapelikanavan. Se on ”Al Jazeera English”. Sain sen näkymään myös internetin kautta, mutta halusin sen kuitenkin myös olohuoneen televisioon.

Tämän televisioyhtiön päämaja sijaitsee Dohossa Qatarista. Se on vuokrattavista myös arabiankielisenä, mutta halusin tämän. Tilaamani englanninkielinen kanava näkyy noin 140 maassa. Kanava sai kuuluisuutta vuonna 2011 kertoessaan Egyptin mielensosoituksista ja Tunisian kansannoususta. Vuonna 2017 useat arabimaat Saudi-Arabian johdolla esittivät Qatarille sarjan vaatimuksia, joihin kuului mm. Al Jazeeran sulkeminen.

Lisäys: Tämän vaatimuksen takana olivat myös Egypti, Arabiemiirikunnat ja Bahrain.

Aamulehden toimittaja Heikki Ikonen kirjoitti 9.7.2017, että ”Al Jazeera on kulttuuripiirinsä ainoa länsimaiset standardit täyttävä tiedotusväline niin laatunsa kuin vapautensa puolesta. .... ... Journalistit, joista monet ovat saaneet oppinsa lännestä, kuuluvat kansainvälisen tason ammattilaisiin. Valtaosa perustajista tuli BBC:lta. Sen nettilehden kommentaattoreina toimii paljon länsimaalaisia akateemikkoja ja kokeneita viranomaisia.”

Tässä on linkki sen englanninkieliseen sivustoon - poimi annetusta valikosta Qatar Al Jazeera (EN):

https://www.wwitv.com

Huom.: Annettu osoite on korjattu 4.2.2019.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjän englanninkielinen uutiskanava RT

Nyt tulen aiheeseen, josta pitää kertoa varoen. Kerron nyt, että on kaapelitelevision tuottajia, joilla
- kanava RT puuttuu,
- kanava RT on (halpa) maksullinen tai
- kanava RT on ilmainen.
Koska en saa mainostaa, en kerro lisää vaikka tiedän.

Puolueeton Wikipedia kertoo tästä kanavasta seuraavaa:

Tv-kanava Russian Television aloitti toimintansa vuonna 2005. Merkittävä osa sen rahoituksesta tulee Venäjän federaation budjettivaroista. Tuo kanava uudella nimellään RT näkyy 644 miljoonalle ihmiselle yli 100 maassa. Länsimaissa kanavan uutistoiminta on saanut ristiriitaisia kommentteja.

Omassa televisiossani tuo kanava näkyy muiden uutiskanavien joukossa. En kiinnitä siihen erityistä huomiota niin tarkasti, että voisin kommentoida sitä. Jos tämän tekstin lukijoista tietää asiasta enemmän, kuulisin siitä mielelläni tässä viestiketjussa.
 
Back
Top