Marinoitu sosialistihallitus kepulien ja rkp:n tuella..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja johan6
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Status
Suljettu uusilta vastauksilta.

johan6

Kenraali
BAN
Eduskuntavaaleissa vihersosialistit saivat yhteensä 76 edustajaa 200:sta..Maahan saatiin sossuhallitus kun kepun johtajat pettivät äänestäjänsä ja ryhtyivät ruotsalaisten kanssa tukemaan vasemmistovähemmistöä.. Siinä lähtökohdat.
Nyt vain puolen vuoden jälkeen hallitus muuttuu uuden pääministerinsä Marinin myötä ideologisella tasolla aikaisempaakin vasemmistolaisemmaksi...ja feministisemmäksi (mitä se sitten tarkoittaakaan käytännössä?).

Uuden pääministerin ensimmäisenä työnä tullee olemaan pahasti sooloilevan ja valheisiinsa sotkeutuneen ulkoministerin pelastaminen.. Sitten on vuorossa joululomat. Minkä jälkeen päästään jännityksellä odottelemaan tammikuun galluppeja puolueiden kannatusluvuista.. Maalla asuvana ja kepulaisia tuntevana tiedän että heidän vaalikarjansa on kovaa vauhtia tekemässä reilua pesäeroa vihersosialisteihin. Saattaa hyvinkin käydä niin että tulevan kevään aikana kepun kannatusta merkkaillaan yhdellä numerolla. Ja sitten kun maan (ja maalaisten asiat) on hallituksen toimesta saatu ajettua ahdinkoon jää kepu pysyvästi sosialistien apupuolueeksi..

Seuraavissa eduskuntavaaleissa vasemmiston kannatus jäänee yhteensä 76 edustajaan vaikka mukaan laskettaisiin myös tynkäkepun edustajat.

Mutta, tästä nyt lähdetään seuraamaan uuden pääministerin ja hallituksen tekemisiä...ja mielenkiintoa riittää jo tulevat viikon osalle - Saammeko myös uuden ulkoministerin?
 
Sote tai siis maakuntahallinto kun on saatu pystyyn, niin se on Kepun tilipäivä ja ilmeisesti ainoa syy nähtyyn toimintaan.

Ainoa jännitettävä asia on se, että joko seuraava gallup näyttää keskustan kannatuksen olevan alle 10%
 
Keskustan paikallistasolla on vain yksi aihe, joka iskee kuin miljoona volttia...Jussi Halla-aho.

Melkein voisi vihaksi kutsua asennetta, joka nousee esiin, mikäli sivulauseessakaan esiintyy tuo itse saatana ;)
 
Joo, en voi mitään sille että tämä hirvittää minua Katso liite: 35243
Twiittiä oli iltakymmeneen mennessä jaettu jo yli 2 200 kertaa. Tykkäyksiä se oli kerännyt yli 5 400.

Twiittiä oli jakanut illan aikana eteenpäin muun muassa Slovakian Suomen ja Viron suurlähettiläs Slavomira Masurova sekä joukko kansainvälisiä yliopistotutkijoita ja ihmisoikeusaktivisteja.

 
Jospa saataisiin Haavistonkin tilalle joku feministi :D ?
Emma Kariin olen ihastunut. Varmasti Kärnäkin.
 
Jännä juttu että sataprosenttisesti naisista koostuva hallitusviisikko ei ole tasa-arvo-ongelma. Arvaan että olisi jos siellä olisi viisi miestä.

Minulle asia ei ole ongelma mutta tulipahan pohdiskeltua.
 
No tätähän Keskusta halusi, kun tarkoituksella heitti Rinteen ulos. Heidän täytyi tietää, että Sanna Marin tulee tilalle, kun Marin oli Rinteen sijainen sairaslomankin ajan. Millä logiikalla Keskusta ajatteli, että Marin saisi heidän kannatuksensa nousemaan?
 
Mitä se sitten kertoo suomalaisten miesten tasosta, kun puppeli Haavisto on politiikan paha poika.
 
Toiveet menevät siihen suuntaan että äkkiä tuo todellisuuspakoisten tuhlaajien pumppu nurin ja uudet vaalit kehiin.

Tää näyttää siltä että eläkepommi aiotaan ratkaista sydänkohtauksilla ja aivoverenvuodoilla.
 
Heippa,

Ehkä pieni kommentti tähän vaiherikkaaseen ja suomalaisittain värikkääseen politiikan viikkoon.

Mielestäni ei ole mitenkään outoa, että suurta osaa puolueista johtaa tällä hetkellä nuori ja nainen. Syy on selkeä. Puolueille, politiikka on kilpailua äänestäjistä. Suomessa väestö on enenevässä määrin muuttamassa kasvukeskuksiin. Tässä artikkelissa on havainnollinen kuva tästä ilmiöstä:
https://kuntalehti.fi/uutiset/muuttoliike-nakyy-myos-vaalituloksessa/

Toinen kuvajainen kuntien huoltosuhteesta löytyy täältä:

Kun katsoo noista kuvista sitä parhaiten toimeentulevaa Suomea, niitä alueita, joihin väki - nimenomaa lapsiperheet- muuttavat on selvää, että puolueet ovat hakemassa asetelmia seuraaviin vaaleihin.

Kun käy läpi 2019 vaalien suurimmat puolueet Kuntalehden -kuvassa olevassa top 20 listassa, niissä kuuluu pääsääntöisesti SDP, Keskusta, Kokoomus ja Vihreiden ääni. Kokoomuksella on puoluekokous kesällä 2020, saapas nähdä tuleeko johtoon jonkinlainen nuorennusleikkaus. Oli puolueiden kannatusmittaukset tänään mitä tahansa, nuoria kasvukeskuksessa asuvia ihmisiä vähenevässä määrin kiinnostaa sahansoittajat, jotka napa paljaana edustavat Suomea Euroopan päättävissä elimissä. Ja Suomen sisäisen muuttoliikkeen myötä tuo kasvukeskusväestö on 10 vuodessa se pääosa väestöstä. Tätä SDP:kin tämän päiväisellä pääministeri -valinnallaan pelaa jo tänään.

Simpauttaja
 
  • Tykkää
Reactions: xzu
Ohhoh. No onneksi sentään ovat kuitenkin sidottuja Rinteen hallitusohjelmaan.
 
Status
Suljettu uusilta vastauksilta.
Back
Top