Meksiko

Tiedän että Panama ei ole Meksikossa, vaan sen alapuolella. Kuitenkin jenkkien kommellukset kylmän sodan aikana Väli- ja Etelä-Amerikassa tuo mieleen Rooman kommellukset aikoinaan Frankkien, Espanjalaisten ja Koottien kanssa. Varsinkin viimeiseksi mainitun kanssa Roomalaiset kohelsi ansaitusti ja sen vuoksi niille voi myöntää Darwin palkinnon sen vuoksi. Heidän toimensa on melkein sama kuin jenkkien toimet CIAn kautta diktaattoreita kaatamassa. Onneksi asiat on paremmin Panamassa kuin esim Libanonissa taikka Irakissa.

Tuon tämän esille koska yhdistän huumeiden vastaisen sodan suoraan Kartellien nousuun. He ovat tulos samanlailla kuin Koottien kapina ja Roomalaisten lahtaus Balkkanin alueella. Jenkit aseisti, koulutti ja lähetti miehiä tehtäviin vaikka kukaan ei tiennyt milloin sota on voitettu ja millä kustannuksella. On selvää että paljon luvattiin ja hommien jälkeen, kuten usein konfliktien jälkeen jotkut eivät osanneet olla ilman. Sota on rauhaa heille.

En usko että kukaan tietää tarkalleen kuinka paljon jenkit on raijannut aseistusta ja koulutusta alueelle. Kuitenkin kun katsoo nykyistä menoa, asiat jenkkien etelä-rajan takana ei ole mitenkään hyvin. Heillä ei ole rauhaa muualla kuin pohjoisessa. Mielenkiintoinen kysymys on että pystyykö Kartellit kaatamaan Meksikon hallituksen ja ottamaan vallan itselleen. Itselle vastaus on enemmänkin milloin, kuin pystyykö. Olisiko vallan anastaminen samaa asia kuin Kuubassa kävi?

Ehkä vallan anastaminen ei tule koskaan tapahtumaan, koska bisnes kärsisi liikaa näistä poliittisista toimista. Itselle kuitenkin on selvää, että kartellien nousu on jenkkien syytä ja suurelta osin heidän vuosikymmeniä pitkän huumeiden vastaisen sodan tulosta.

Mexico’s militarised crackdown on organised crime has left nearly 39,000 unidentified bodies in the country’s morgues, which are often unable to handle the volume of corpses brought in for autopsies.

A new investigation by the investigative NGO Quinto Elemento Labs found that an alarming number of people were simply buried in common graves without proper postmortems. Some were left in funeral homes and more than 2,500 bodies were given to medical schools.

“It’s possible that [medical] students are learning with bodies of persons being searched for by their families,” said an article accompanying the report, published on Tuesday. “The forensic crisis has transformed the Mexican state into a burying machine: 27,271 unidentified bodies went from the morgue to common graves – 70% of the total.”

Mexico’s militarised war on drugs has claimed nearly 300,000 lives over the past 14 years. Another 73,000 persons have gone missing – with their families often left to search for their loved ones unassisted by the authorities.
 
2020 is set to become Mexico’s deadliest year on record. Despite hopes that the COVID-19 pandemic would slow down violent crime, it’s had the opposite effect. VICE News visited Culiacán a city of about 800,000, and the headquarters of the notorious Sinaloa Cartel.
 
The end of 2021 will mark 15 years since the start of Mexico's “guerra contra el narcotráfico,” a war against drug trafficking that officially began in December 2006, when thousands of soldiers were deployed to topple the cartel terrorizing the state of Michoacán. The war soon spread and plunged the entire country into a downward spiral of violence that continues today. The current war in Michoacán is between the powerful Jalisco New Generation Cartel or CJNG, led by a notorious kingpin known as El Mencho, and an alliance of groups known as the United Cartels. Some communities also rely on citizen-led militias to battle the cartels.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
En usko että kukaan tietää tarkalleen kuinka paljon jenkit on raijannut aseistusta ja koulutusta alueelle. Kuitenkin kun katsoo nykyistä menoa, asiat jenkkien etelä-rajan takana ei ole mitenkään hyvin. Heillä ei ole rauhaa muualla kuin pohjoisessa. Mielenkiintoinen kysymys on että pystyykö Kartellit kaatamaan Meksikon hallituksen ja ottamaan vallan itselleen. Itselle vastaus on enemmänkin milloin, kuin pystyykö. Olisiko vallan anastaminen samaa asia kuin Kuubassa kävi?

Ehkä vallan anastaminen ei tule koskaan tapahtumaan, koska bisnes kärsisi liikaa näistä poliittisista toimista. Itselle kuitenkin on selvää, että kartellien nousu on jenkkien syytä ja suurelta osin heidän vuosikymmeniä pitkän huumeiden vastaisen sodan tulosta.

En usko että kartellien tarvitsee ryhtyä mihinkään suoriin ja näkyviin kaappaustoimiin, vaan ne ovat pikemminkin tainneet ottaa maan johdon tai osia siitä "poliittiseen ohjaukseensa" jo aikoja sitten.

Tuolla kuitenkin mittavista panostuksista huolimatta huumekartellit pitävät huomattavaa valtaa yhteiskunnan eri osa-alueilla koska onhan kyseessä tällainen ns. "Narco-state" kumminkin enemmän kuin mitään muuta.

Eli tosiaan mitään valtaa tarvitse anastaa kun se on jo niillä hyvinkin pitkälti.
 
Siellähän on sisällissota menossa, armeijan ja merivoimien erikoisyksiköt tekevät iskuja paikallispoliisien tiloihin ja välillä pidättävät alueiden johtohenkilöitä.
Ei tuossa auta kuin fasistinen vallankaappaus Mussolinin tyyliin... :devilish:
 
Gunmen killed at least 13 Mexican police in an ambush a short distance outside the capital on Thursday, local authorities said, in one of the worst mass slayings of security forces to rock the country in recent years.

Photos of the grisly scene circulated on social media showing a bullet-riddled police car and an unmarked truck, along with officers’ bodies scattered out along the street or still inside the car.

The convoy of security personnel was attacked in broad daylight by suspected gang members in the Llano Grande area in the municipality of Coatepec Harinas as it patrolled the area, said Rodrigo Martinez-Celis, security minister for the State of Mexico.
 
Tämä on ikuinen oravan pyörä

The United States has lifted financial sanctions on a top lieutenant of Mexico’s Sinaloa drug cartel, saying Jesús “El Rey” Zambada – who gave testimony against kingpin Joaquin “El Chapo” Guzmán – had shown behavioral change.

Zambada, the cartel’s chief accountant for more than 15 years, was a star witness during Guzmán’s 2018 trial in New York, giving a detailed description of how the organisation shipped cocaine from Colombia and on to the United States.

Samaan aikaan El Chaposta on tullut samanlainen ikoni kuin Che Gueverasta.
 
En usko että kartellien tarvitsee ryhtyä mihinkään suoriin ja näkyviin kaappaustoimiin, vaan ne ovat pikemminkin tainneet ottaa maan johdon tai osia siitä "poliittiseen ohjaukseensa" jo aikoja sitten.

Tuolla kuitenkin mittavista panostuksista huolimatta huumekartellit pitävät huomattavaa valtaa yhteiskunnan eri osa-alueilla koska onhan kyseessä tällainen ns. "Narco-state" kumminkin enemmän kuin mitään muuta.

Eli tosiaan mitään valtaa tarvitse anastaa kun se on jo niillä hyvinkin pitkälti.
Minä taas tulkitsisin asiaa hieman monimutkaisemmin, eli poliittinen koneisto, turvallisuuskoneisto (armeija eri sektoreineen, eri poliisit, turvallisuuspalvelu yms.), talousjärjestelmä ja huumekartellit ovat kaikki naimisissa keskenään. Nämä ovat muodostaneet erilaisia "klaaneja"/kilpailevia ryhmittymiä, joilla kaikilla on sitten omat poliitikot, virallista väkivaltakoneistoa, rahaa ja huumekauppiaita. Nämä sitten kilpailevat keskenään kaikilla tasoilla. Välillä suoremmin ja voimakkaammin ja välillä vähän rauhallisemmin.

Oman lusikkansa soppaan tuo tietenkin USA, jonka pitää toisaalta leikkiä, että Meksiko on oikea demokratia ja tukea kutakin vallassa olevaa ryhmittymää, toisaalta käydä huumeidenvastaista sotaa. Kuitenkin tuossa jälkimmäisessä on se ongelma, että kun "kaikki" päättäjät, poliisit ja sotilaat ovat kytköksissä huumekauppaan, vallassa olevan presidentin tukeminen tarkoittaa tukea jollekin kartellille ja vastaavasti toisten kurittamista. Ja sitten seuraavien vaalien jälkeen taas tuettavat vaihtuvat.

Kammottava sotku, jossa jälleen kerran tavalliset kansalaiset maksavat sen kaikkein korkeimman hinnan.
 
Meksiko aikoo haastaa oikeuteen USA:n asevalmistajat, omassa maassaan rehottavan huumejengien väkivallan syntipukkina. Öö, logiikka on hiukan vaikeaselkoinen, mutta perusteena on se, että meksikolaiset rosvot (ehkä amerikkalaisten bulvaanien välityksellä) käyvät Yhdysvaltain puolella ostamassa asekaupoista pyssyjä, sinänsä USA:n lakien mukaisesti. Kanuunat salakuljetetaan sitten, molempien maiden lakien vastaisesti, Meksikoon. Tämä sitten on asetehtaiden syytä? Vähän sama kuin ostaisin laivalastillisen viinaa Virosta, ja myisin sitä täällä pimeästi, ja itseni sijasta oikeuteen haastettaisiin Virolaiset viinatehtaat.
 
Miksikäs ei? Onhan jenkkien asevalmistajat olleet ties kuinka monien lakijuttujen kohteena omassa maassaan ja pitkälti saman logiikan perusteella. Joten miksi ei? Poliitikot saavat näkyvyyttä ja mahdollisesti tavalla tai toisella tuohta taskuunsa. Bidenin porukka tulee epäilemättä olemaan innoissaan, kun pääsevät tekemään asian perusteella yhteistyötä.
 
Masked men claiming to represent Mexico’s most powerful drug cartel have taken the unusual step of circulating a video threatening to kill a national television news anchor for what they viewed as unfair coverage.

The video circulated Monday showed masked and heavily armed men surrounding a man seated at a small desk who delivered a message he said was from Rubén Oseguera Cervantes, aka “El Mencho,” leader of the Jalisco New Generation cartel. It was unclear if the person reading the message was Oseguera himself.

The message complained that Milenio Television, a national cable news channel associated with a major newspaper chain, was favoring so-called self-defense groups that are battling the Jalisco cartel in Michoacán state.

He singled out Mileno anchor Azucena Uresti, threatening to kill her and make her eat her words.
 
Narcos Mexico, kaudet 1 - 3, mistä kolmas tuli ulos perjantaina. Viime kausi osoittaa hyvin miten paljon korruptio on syönyt tuota maata ja kaiken taustalla on jenkkien huume politiikka. Toisaalta voisin myös väittää että useamman vuosisadan ajan homma on jatkunut samanlaisena, eikä valoa ole siellä tunnelin toisessa päässä, tai jos on niin se paikka näyttää erinlaiselta kuin meidän kuvitelmissa.

Pinnalla ja mitä meille opetettiin koulussa oli hyvin ylimalkaista, mutta kun katsoo tuota dramatisoitunutta historiaa niin ne syyt nykyiseen tilanteeseen löytyy menneisyydestä. Toisaalta jenkit eivät olleet omalta osaltaan myöhemmin kuin auttavana osana, kartellit itse loivat tämän todellisuuden kun eivät pystyneet toimimaan yhdessä.

Isku lentoasemalle ja piispan tappaminen siinä yhteydessä osoittaa kuinka voimaton Meksikon hallitus oli ja on edelleenkin. On aivan kuin Meksiko elää vaihtoehtoisessa todellisuudessa missä valtion on yhtä korruptoinut kuin kartellit ja tulevaisuus näyttää meidän silmissä kaoottiselta.

Asialle ei ole olemassa mitään helppia ratkaisua, sillä jos sellainen olisi niin se olise tehty aikoja sitten. Ehkä meidän pitäisi alkaa kutsua Meksikoa banditos maana. Toisin sanottuna maana missä korruptoinut valtio taistelee vuosikymmeniä pitkää sisällissotaa korrutoituneita kartelleja vastaan.

Kaikki ihmiset eivät ole siellä pahoja, mutta he ovat oppineet elämään kaaoksessa, korruption lomassa. Turistina sinne ei ole mitään asiaa, mikä on harmi sillä maa on täynnä mielenkiintoista historiaa maailman suurimman kaupungin lisäksi.

Sotilaallisesta näkökulmasta Meksiko antaa kiinnostavan tutkimuskohteen, koska maa käy käytännössä TRAta kaiken aikaa ja usein nuo taistelut on aktiivisen siviilipopulaation keskellä. Uutisen puolesta homma on mennyt myös niin pitkälle että siviilit on myös aktiivisena kolmantena osapuolena, jossa jossain kunnissa järjestystä pitää kansalaisten oma militia, ei valtio taikka kartelli.

Teoriassa tuo tarkoittaa että kaikki on valmiina tappeluun kaiken aikaa, mutta käytännössä niin ei kuitenkaan ole kun viattomia on silti iso osa populaatiota. Joten turistina sinne, ei kiitos ellei vähintään liivejä ja aseistusta sallita maassa käyville turisteille.

Kenraali sanoo maassa käyvälle DEA agentille, kun hän kysyy miksi kartelli pomoa ei tapettu kadulle, "Filling the streets with dead civilians do nothing to stop drug trafficking. Nothing. We offered 15 million pesos for information on Chapo Guzman. More money than people can make here in a lifetime. Nobody came forward. Why?"

Agentti pyörittelee silmiään. "Cause they don't trust the government."

"So, how are men like you and me, how are we to fight that kind of thinking, huh? With more bullets?"

Hetken aikaa tuumittuaan agentti vastaa, "People would get hurt, sir."

Aikamoisen totuuden kenraali latasi pöydälle ja siihen ei ole löydetty vastausta hyvin pitkän aikaa. Meksikon kohdalla sitä vastausta ei ole ehkä ollenkaan vai onko?
 
Hyvä rajakontrolli olisi mielestäni kaiken lähtökohta. Eli kelvollinen raja-aita ja tarpeeksi valvontaa. Maksaa aivan älyttömästi mutta niin maksaa huumeiden aiheuttamat ongelmatkin. Poliittinen tahtotila on ollut rajat auki ja siitä kärsii molemmat maat.
 
Back
Top