Merivoimat valvoi Suomen rajoja poikkeuksellisella tavalla viime viikolla

Rateko

Kersantti
HS: Merivoimat valvoi Suomen rajoja poikkeuksellisella tavalla viime viikolla

Miinalaiva Hämeenmaa.
Antti Johansson

IS 27.3.2014 20:51
Suomen Merivoimilla on aina valmiudessa alus, joka lähtee tunnistamaan tuntemattomia aluksia viimeistään neljä tuntia käskystä. Viime viikolla merialueen valvonnassa oli kuitenkin poikkeus, kertoo Helsingin Sanomat.

Helsingin Sanomien jutussa kerrotaan, että Merivoimilla on niin sanotun AKT 1 -aluksen (alueellisen koskemattomuuden turvaaminen) lisäksi tukena AKT 2 -alus, jonka pitää kyetä lähtemään tunnistustehtävälle viimeistään puoli vuorokautta käskyn jälkeen. HS:n mukaan tällä viikolla AKT 1 -aluksena toimii miinalaiva Hämeenmaa ja AKT 2 -aluksena miinalaiva Uusimaa.

HS:n mukaan normaalisti vain yksi alus valvoo Suomen merirajoja, mutta viime viikolla molemmat alukset olivat merellä.

- Kai se voidaan sanoa, että viime viikolla merellä olivat molemmat alukset, Hämeenmaan päällikkö Jarmo Holopainen kertoo HS:lle.

Merivoimien mukaan kyse ei ollut valmiuden nostamisesta vaan toiminnan tehostamisesta.

Viime viikolla IS uutisoi Ilmavoimien lisänneen ilmavalvontaa, koska Suomen lähialueilla sotilaallinen toiminta on vilkastunut. Krimin kriisin jälkeen Ruotsi on tehostanut ilmatoimintaansa, ja Yhdysvallat on lähettänyt hävittäjiään Baltiaan. Lisäksi Venäjä on järjestänyt maaliskuussa sotaharjoituksia Suomen lähialueilla.

Simo Holopainen
 
Neljä tuntia? Jo on hidasta. Luulisi, että merellä olisi koko ajan pari ohjusvenettä, jotka voisivat kiiruhtaa pikapikaa tunnistustehtäviin.
 
Neljä tuntia? Jo on hidasta. Luulisi, että merellä olisi koko ajan pari ohjusvenettä, jotka voisivat kiiruhtaa pikapikaa tunnistustehtäviin.

Niin, tuo taitaa nykyisessä taloustilanteessa olla kyllä puhdasta toiveajattelua. Yleensä kai merellä päivystää yksi alus harjoitusten, kv-tehtävien ym. ulkopuolella ja vain 50%:ia taistelualuksista pidetään miehitettyä rauhan aikana. Loput kököttävät kiltisti laiturissa tai talvitelakalla. Kun toimintamenoja on merivoimissakin leikattu aika raskaalla kädelle, niin meripalveluvuorokaudet jäävät miehitetyilläkin aluksilla vähiin. Jäätilanne on tänä talvena ollut sellainen, että sulaa vettä on riittänyt tavallista pitempään/pitemmälle, mutta yleensä ei noilla eli vesisuihkupropulsiolla varustetuilla ja alumiini- ja komposiittirakenteisilla ohjusveneillä ole ollut talviaikana jäiden keskellä mitään tekemistä. Eikä noita taisteluyksiköitäkään nykyään kovin paljon ole (Rauma-luokka palasi juuri peruskorjauksesta)...
 
RVL päivystää 24/7. Valitettavasti merivartiostojen laivoja ei pidetä SA-aseistuksin varustettuna. Provosoivaa, kuulemma.
 
Neljä tuntia? Jo on hidasta. Luulisi, että merellä olisi koko ajan pari ohjusvenettä, jotka voisivat kiiruhtaa pikapikaa tunnistustehtäviin.

Kannattaa huomioida, että tuo neljä tuntiä on viimeinen takaraja, jonka sisällä aluksen pitää olla merellä tunnistuskäskyn saatuaan, kokemuksesta voin sanoa, että paljon nopeampiakin lähtöjä on nähty...

Lisäksi yleensä näistä mahdollisista aluevesirajoja uhkaavista aluksista on ennakkotieto jo hyvissä ajoin hyvän meritilannekuvan ja muun tiedustelun ansiosta...

Niinä kertoina kun lähdimme AKT-tehtävää suorittamaan oli tieto mahdollisesta tunnistustehtävästä jo noin päivää ennen mahdollista tehtävää, eli käytännössä todennäköisesti siinä vaiheessa kun "tunnistamattomat" alukset lähtivät kotisatamistaan...

Lähdöt sitten tapahtuivat käytännössä välittömästi "pilliin vihellettäessä"...

Mulla on muutamia ihan mielenkiintoisia omalla kameralla otettuja kuvia tunnistetuista venäläisaluksista,
en sitten tiedä miten sallittua niiden julkaiseminen täällä on, ihan aluksen päällikön luvalla kuvat kyllä otettiin...

Tarinaan liittyy vielä hupaisana yksityiskohtana sellainen tapaus, että palvelustoverinani samalla laivalla palveli ammattivalokuvausta harrastava kaveri, jolla oli omat kuvausvehkeet mukana. Laivan päällikkö sitten pyysi tätä kaveriani ottamaan omalla kamerallaan kuvia tunnistetuista aluksista, sitä en muista enää tarkkaan, että lähtikö koko kamera vai vain kuvat eteenpäin tutkittaviksi...
 
Viimeksi muokattu:
Miten lähellä kansainvälisillä merialueillla saa muuten naapurin aluksia mennä? Voisihan sieltä napsia yhtä sun toista elektronisen tiedustelun tietoa ajamalla ihan pokkana metrin päähän ja suuntaamalla antennit...
 
Miten lähellä kansainvälisillä merialueillla saa muuten naapurin aluksia mennä? Voisihan sieltä napsia yhtä sun toista elektronisen tiedustelun tietoa ajamalla ihan pokkana metrin päähän ja suuntaamalla antennit...

Venäläiset ainakin harrastaa tuota, kun lähdettiin vierailulta Kaliningradista, niin paikallinen ELSO-alus kaikkine antenneineen ja
tutkapalloineen ajeli muutaman meripeninkulman meitin perässä. Harmin kun ei palvelustehtävistä johtuen tullut kuvattua tuota...
 
Ilman muuta kuvat AKT ajoista tänne.
Itsekkin käynyt tunnistamassa erikoisia aluksia merellä. Sea Launch Carrier lienee harvinaisin. Itse asiassa ainoa kerta kuin Itämerellä vieraili. Kesällä 98 tämä. Olisin itsekin kuvannut, mutta tuolloin Nokian banaanissa ei kameraa ollut.
 
RVL päivystää 24/7. Valitettavasti merivartiostojen laivoja ei pidetä SA-aseistuksin varustettuna. Provosoivaa, kuulemma.

Eipähän tämäkään OLISI mikään ihmetemppu laittaa kuntoon:
- Kh-kutsuja reservin meriväelle.
- Aseiden sekä ampumatarvikkeiden nouto ja asennus Upinniemestä sekä Pansiosta.
- Lastaus sekä aseiden paikalleen laitto tarkistuksineen vie työpäivän (mukaanlukien aluksen satamaanajo).
- Kertausharjoitettavien varustus (HKesk) samaan syssyyn. Siirtyminen aluksille varustettuina.
- Alukset sotavalmiudessa eli aseistettuina ja aseet miehitettyinä kh-merisotilain.
- Reservissä riittää väkeä vaihtamaan kh-osasto vaikka viikottain ja parissa viikossa laiva-aseet tulisivat taas tutuiksi myös merivartioston väellekin.

Vaan tätä samaa unelmoimista se oli virkaelämässäkin. Liian sotaista oli se vasta-argumentti millä em. manööveri aina torpattiin.
 
Tämä "liian sotaista" on juuri se p***a-argumentti, jolla nykyinen pumpuliyhteiskunta onnistuu munimaan maanpuolustuksen asiassa kuin toisessakin... Päättäjille ja tavallisille kansalaisille ei millään tahdo rämpiä kupoliin se tosiaisa, että nyt asutaan laajenemishaluisen diktatuurin naapurissa ja sodan käynnin harjoittelemisen pitää sekä näyttää että tuntua todelliselta, mikäli jonkunlaista itsenäisyyttä aiotaan tulevaisuudessakin vaalia. Ei vastapuolella olla huolissaan mistään v***n imagosta, ei varmasti. Vaan ei, ei, liian sotaisaa, provosoivaa ja mitähän ne muutkin meistä ajattelevat, jos me ihan aidosti harjoitellaan...

Paskat, sanon minä.
 
@Victor Charlie osuit asian ytimeen! Tässä maassa asuu enemmän sinisilmäisiä lampaita kuin Uudessa-Seelannissa on niitä oikeita lampaita yhteensä.
 
Tuo "Liian Sotaista!" vasta-argumentti kuului komentaja-kommodori-amiraali -kolmikon suusta niin yhdessä kuin erikseen.
 
Siinä muutama Suomenlahdella otettu kuva miinalaiva Uusimaalta kesältä 2010 näin ensi hätään...
 

Liitteet

  • DSCN0741.JPG
    DSCN0741.JPG
    2 MB · Luettu: 37
  • DSCN0744.JPG
    DSCN0744.JPG
    2.1 MB · Luettu: 34
  • DSCN0753.JPG
    DSCN0753.JPG
    2.1 MB · Luettu: 32
  • DSCN0759.JPG
    DSCN0759.JPG
    2.1 MB · Luettu: 31
  • DSCN0765.JPG
    DSCN0765.JPG
    2.1 MB · Luettu: 29
  • DSCN0767.JPG
    DSCN0767.JPG
    2.1 MB · Luettu: 29
  • DSCN0772.JPG
    DSCN0772.JPG
    2.1 MB · Luettu: 34
  • DSCN0777.JPG
    DSCN0777.JPG
    2.1 MB · Luettu: 34
Siinä on yksi venäläispaatti lisää, tämä on kylläkin Kööpenhaminasta Tanskan merivoimien 500-vuotisjuhlallisuuksista...
 

Liitteet

  • DSCN0985.JPG
    DSCN0985.JPG
    3.4 MB · Luettu: 16
  • DSCN0986.JPG
    DSCN0986.JPG
    3.6 MB · Luettu: 13
  • DSCN0987.JPG
    DSCN0987.JPG
    3.5 MB · Luettu: 15
  • DSCN0988.JPG
    DSCN0988.JPG
    4.3 MB · Luettu: 13
  • DSCN0989.JPG
    DSCN0989.JPG
    3.4 MB · Luettu: 13
  • DSCN0990.JPG
    DSCN0990.JPG
    3.8 MB · Luettu: 14
  • DSCN0991.JPG
    DSCN0991.JPG
    3.6 MB · Luettu: 14
Nyt ollaankin ihan siellä itessään, eli Kaliningradin laivastotukikohdassa (yhdessä niistä). Olisihan näistä voinut saada paljon parempiakin kuvia, mutta palvelustehtävät ajoittain hieman häiritsivät kuvaamista...:)

Lisäksi silloin "nuorena poikana" ei ihan samalla tavalla ollut kiinnostunut näistä "sotajutuista", vähän muut asiat pyöri tuolloin mielessä... :D

Ei myöskään ollut ihan samanlaista tietämystä kaikista asioista kuin nyt...

DSCN1074.JPG DSCN1075.JPG DSCN1076.JPG DSCN1083.JPG DSCN1085.JPG DSCN1086.JPG DSCN1088.JPG DSCN1105.JPG DSCN1106.JPG DSCN1110.JPG DSCN1119.JPG DSCN1242.JPG
 
Tuo "Liian Sotaista!" vasta-argumentti kuului komentaja-kommodori-amiraali -kolmikon suusta niin yhdessä kuin erikseen.

Ton on pitänyt tulla jostain ylempää ja solttuhan tottelee. Ei yksikään Suomen kapiukko oma-aloitteisesti noin eunukki voi olla. Ei ikinä. Toisaalta toi lafka on mun mielessä käytännössä melkein siviiliviranomainen mikä hoitaa meripelastusta, ympäristönsuojelua, ulkosaariston poliisihommat ja varsinkin ruorijuopumusvalvontaa. Jossain tehtävälistan vihoviimeisenä on sotiminen. Mut toisaalta nii mullakin on. Olenhan ressu. Vaikka oonkin täysi siviili. En mä edes ole ajatellut, että kurvareilla oikeesti olis mitään tekemistä kunnollisen sotimisen kanssa, muuten kuin että kapiaiskoulut käyty. Ehkä silloin joskus oli kun tykkiaseistus oli vielä kurantti menetelmä. Niillä oli kai suto-tehtäviä ja kun vedenalaisen valvonnan todentaminen rajaloukkauksena on niille kiinnostava tieto on luonnollista että voisivat torjuakin. Mutta kattokaa nyt esim. tota uutta Turvaa, kyl se niin "valtameri"hinaaja/pelastusalus on. Sotiminen on varmaan merkannut jotain sadasosapromillen verran kun sitä on suunniteltu. Tai suoraan sanottuna ei yhtään. Noi nyt ei enää ole sotapaatteja edes teoriassa. Sensorit, tilannekuvat ja viranomaisyhteydet varmaan pelittää, mut voisiko uudella Turvalla esim. tehdä yhtään mitään oikeassa sodassa? Siis muuta ku toimia tukitehtävissä, johtoaluksena, valvoa ja antaa dataa. Mut tarkoitan siis esim. vaikka ampua tai upottaa edes toeriassa jotakin vihollisen kelluvaa. Mun käsityksen mukaan ei missään nimessä, mitään jakoa ei ole. Joten miks turhia harjoitelemaankaan. Siksi mietityttää, et mitä jollain kämäsellä kuularuiskulla edes tekee 2014? Ei kai noissa rajan paateissa mitään oikeita kunnon tykkejä edes ole teoriassakaan, vai onko? Eiks ne rajoitu ihan johonkin sergei, 12,7 kalustoon ja syvyyspommeihin?

Mulla vaan on se käsitys, että pitäisi kai olla ohjuksia ja syvyysraketinheittimiä jos meinaa sotia. Kun ei ole, niin siten joku sotimisen leikkiminen noilla vaikuttaisi olevan jotenkin niin turhaa resurssien haaskausta.
 
Back
Top