Metsästyskausi jatkuu

#1
Ampuja ei ollut kuulemma humalassa.

Mies ampui hirven metsona Keminmaassa

Turun Sanomat 4.10 2010

Keminmaalainen 50-vuotias mies ampui sunnuntaina hirven, jota hän luuli metsoksi. Erikoinen tapaus sattui puolenpäivän jälkeen Keminmaan Puukkokummun maastossa.

Mies kertoi ampumisen jälkeen poliisille, että hän sai koiran haukunnan avulla havainnon metsosta. Lintu kuitenkin lähti kaksi kertaa lentämään, eikä mies päässyt ampumaan sitä.

Kolmannella koiran haukuntakerralla metsästäjä havaitsi kuusen oksilla tumman hahmon, jonka hän mielsi metsoksi. Mies ampui kiväärillä yhden laukauksen noin 50 metrin etäisyydeltä. Heti laukauksen jälkeen puiden takaa astui esiin hirvi, joka kaatui kuolleena maahan.

Mies ilmoitti vahingonlaukauksestaan alueella metsästäneelle hirviseurueelle, joka hälytti tapahtumapaikalle poliisin.

Peräpohjolan poliisi tutkii tapahtumaa metsästysrikoksena. Miehen ase ja patruunat takavarikoitiin.
 
#2
Mahtoiko ampuja olla epäsuosittu kaveri kun asiaa ei painettu villaisella metsästysseuran sisällä?

Metsästysrikkomuksesta sakkoja Ranualle

YLE Lappi

Vasan kanssa liikkuneen hirvilehmän ampunut metsästäjä tuomittiin maanantaina sakkoihin Lapin käräjäoikeudessa.

Tapaus sattui Ranualla viime marraskuussa. Mies oli ampunut hirvilehmän, mutta vasa oli jäänyt eloon ja kadonnut metsään.

Metsästysasetuksen mukaan hirvinaaras on rauhoitettu, jos sitä seuraa välittömästi vasa.

Ampuja tuomittiin 48 euron päiväsakkoihin metsästysrikkomuksesta. Lisäksi hänen on maksettava valtiolle hirven lihoista saamansa rahat, 925 euroa.
Ja toiset sankarit.

Moottorikelkkametsästäjien tuomiot pysyivät hovissa

YLE Lappi

Rovaniemen hovioikeus ei muuttanut kahden Käsivarressa moottorikelkkojen avulla hirviä pyytäneen miehen tuomioita. Lapin käräjäoikeus oli tuominnut ampujan metsästysrikoksesta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja häntä avustaneen miehen 40 päivän ehdolliseen vankeuteen.

Käräjäoikeus oli tuominnut miehet yhteisvastuullisesti korvaamaan kaadettujen hirvien arvona 3 633 euroa, mutta hovioikeus vapautti metsästäjät näistä korvauksista, koska eläimet olivat kuuluneet Käsivarren Erän kaatokiintiöön eikä kiintiötä ylitetty.

Hirvet ampunut mies oli Erän metsästyksenjohtaja.

Molemmat miehet menettivät valtiolle kiväärinsä ja moottorikelkkansa.

Metsästäjät olivat ampuneet kahdella eri kerralla yhteensä neljä hirveä. Hirvien etsimisessä ja jäljittämisessä he olivat käyttäneet hyväkseen moottorikelkkoja. Metsästyksenjohtaja oli ampunut hirvet moottorikelkan päältä.
Ja lisää Yleisradion metsästysuutisia.

Italialaiset jahtaavat pikkulintuja

Italialaisturistien rastasjahti ihmetyttää Pudasjärvellä. Metsästys on aiheuttanut useita ilmoituksia Metsähallituksen erätarkastajille ja poliisille. Poliisin mukaan kyseessä on keskieurooppalainen metsästysmuoto.

Erittäin runsas haulikon pauke on kuulunut lähinnä valtion mailla sijaitsevilta hakkuuaukeilta.

Poliisin mukaan kyseessä on keskieurooppalainen metsästysmuoto, jossa näkösuojan takaa ammutaan ylilentäviä rastaita.

Pudasjärvellä asialla ovat italialaiset turistimetsästäjät, jotka runsaalla ampumisella keräävät aamun aikana kantokassillisen saalista.
 

baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#3
Museo kirjoitti:
Ampuja ei ollut kuulemma humalassa.

Mies ampui hirven metsona Keminmaassa

Turun Sanomat 4.10 2010

Keminmaalainen 50-vuotias mies ampui sunnuntaina hirven, jota hän luuli metsoksi. Erikoinen tapaus sattui puolenpäivän jälkeen Keminmaan Puukkokummun maastossa.

Mies kertoi ampumisen jälkeen poliisille, että hän sai koiran haukunnan avulla havainnon metsosta. Lintu kuitenkin lähti kaksi kertaa lentämään, eikä mies päässyt ampumaan sitä.

Kolmannella koiran haukuntakerralla metsästäjä havaitsi kuusen oksilla tumman hahmon, jonka hän mielsi metsoksi. Mies ampui kiväärillä yhden laukauksen noin 50 metrin etäisyydeltä. Heti laukauksen jälkeen puiden takaa astui esiin hirvi, joka kaatui kuolleena maahan.

Mies ilmoitti vahingonlaukauksestaan alueella metsästäneelle hirviseurueelle, joka hälytti tapahtumapaikalle poliisin.

Peräpohjolan poliisi tutkii tapahtumaa metsästysrikoksena. Miehen ase ja patruunat takavarikoitiin.
Ymmärrät varmaan Museo, miksi minä en ole metsästänyt enää vuosiin gamoon-kamppeissa? Näitä alan miehiä kyllä riittää.
 

Hejsan

Alokas
BAN
#4
Kun oli kultavuosi täällä Ruotsissa niin ammutiin yhteenä sesonkiina 300 000 hirviä!!!!
 
#5
Kuinkahan monta laillista, turvallista ja onnistunutta metsästystapahtumaa on yhtä tuollaista "metso muuttui hirveksi"-tapahtumaa kohti (josta sitten mistään mitään ymmärtämättömät lehtineekerit repivät otsikot ja sontalehtien foorumit... no olkoot.)?
 
#7
Anti-Panzer kirjoitti:
Museo kirjoitti:
Ampuja ei ollut kuulemma humalassa.
Oli kuitenkin tarpeeksi iso kivääri matkassa (tai onnea ?) jotta hirvikin kaatui yhdestä. Soveltuuko hirvikokoinen kivääri metsojahtiin ollenkaan?
Tai oli salakaataja. Ei tarvitse olla mikään media-analyytikko huomatakseen että asenteet metsästystä kohtaan ovat muuttumassa. Jos joku piti tuota "pikkujuttuna" jota ei olisi tarvinnut lehdistölle saati poliisille ilmoittaa niin muistuttaisin että hyvään metsästyskulttuuriin tuollainen toiminta nyt ei vain sovi.
 

baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#8
Hirviväljä sopii metsojahtiin ihan hyvin, ei siinä mitään. Enkä usko olleen mikään hirven salakyttäkään, vaan kyseessä on klassinen "vahinko". Hämärä usvainen aamu tekee tepposensa, ei siinä mitään ja vahingon vaara on aina olemassa. Se olisi itsekunkin muistettava, että asetta ei laukaista, jos ei olla tasan varmoja kohteen laadusta ja taustan turvallisuudesta. Nyt hollille sattui "onneksi" hirvi, eikä naapurin Mertsi tai sen vaimo.
 
#9
baikal kirjoitti:
Hirviväljä sopii metsojahtiin ihan hyvin, ei siinä mitään. Enkä usko olleen mikään hirven salakyttäkään, vaan kyseessä on klassinen "vahinko". Hämärä usvainen aamu tekee tepposensa, ei siinä mitään ja vahingon vaara on aina olemassa. Se olisi itsekunkin muistettava, että asetta ei laukaista, jos ei olla tasan varmoja kohteen laadusta ja taustan turvallisuudesta. Nyt hollille sattui "onneksi" hirvi, eikä naapurin Mertsi tai sen vaimo.
Juu ja jos pikinokka on vielä haukkunut "lintua" joka on kahdesti kaikonnut niin siinä alkaa olemaan tarpeeksi vahvistusta sille tiedolle että Metsohan se on: ei kun lintu kylmäksi vuan ja reppuun. Vaan ainapa näin ei kuitenkaan ole, varmaan olisi syytä itse kunkin muistaa tämä asia aina välillä.

Mietityttää tuo kiväärin käyttäminen tilanteessa jossa näkyvyys mitä ilmeisimmin on aika huono. Ylipäätään tuo kanalintujahti ja etenkin latvaan ampuminen on aika riskaabelin oloista puuhaa kiväärin kanssa, taustan turvallisuudesta kuin ei ole yhtään mitään tietoa oikeastaan koskaan.
 

baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#10
Mutta mennäämpäs positiivisiin asioihin, ei viitsitä huomioida mitään negatiivista, se on päivän trendi muutenkin:

kanalintukannat ovat näköjään ryöpsähtäneet ylöspäin oikein kunnolla, jäneksiä on paljon, hirviä on liikaa, jne.

Onko kenellään tietoa mikä on riekon tilanne sanotaan Enontekiön kunnan alueella tai pohjoisessa ylipäätään?
 
#11
baikal kirjoitti:
Onko kenellään tietoa mikä on riekon tilanne sanotaan Enontekiön kunnan alueella tai pohjoisessa ylipäätään?
Elokuussa kertoivat paikalliset kantojen olevan elpymässä parin huonon vuoden jälkeen. On sitten kokonaan toinen juttu riittääkö niitä lintuja etelän miehille vai vain paikallisille. En tajunnut kysyä.

Siis en minä siellä metsästä, tilaan vaan matkahuollolla lihaa ettei tartte kauppahallin hintoja maksaa. Kova vääntö tuntui paikallisilla kuitenkin olleen taantuneiden riekkokantojen vuoksi. Kaikki mahdolliset tahot kanahaukoista matkailuyrittäjiin ja Helsingin herroista ilmastonmuutokseen siinä haukuttiin.
 
#12
Museo kirjoitti:
Anti-Panzer kirjoitti:
Museo kirjoitti:
Ampuja ei ollut kuulemma humalassa.
Oli kuitenkin tarpeeksi iso kivääri matkassa (tai onnea ?) jotta hirvikin kaatui yhdestä. Soveltuuko hirvikokoinen kivääri metsojahtiin ollenkaan?
Tai oli salakaataja. Ei tarvitse olla mikään media-analyytikko huomatakseen että asenteet metsästystä kohtaan ovat muuttumassa. Jos joku piti tuota "pikkujuttuna" jota ei olisi tarvinnut lehdistölle saati poliisille ilmoittaa niin muistuttaisin että hyvään metsästyskulttuuriin tuollainen toiminta nyt ei vain sovi.
Minä nyt en ollut tuossa edellä puolustelemassa tuon kaverin tekoja (vahinko mikä vahinko[kunnes toisin todistetaan]), mutta viittasin siihen täysin päättömään kirjoitteluun, mitä em. uutisesta iltapäiväsontalehdissä metsästyksestä selvästikään mitään tietämättömät kirjoittivat. Mutta, siitähän ne nuo sontalehdet elävät...
 
#13
12-vuotias tyttö kaatoi hirven Sodankylässä


YLE / Jorma Korhonen

Sodankyläläinen Tuija Vaarala lienee Suomen nuorin hirvenkaataja, tai ainakin Suomen nuorin hirven kaatanut tyttö. Vasta 12-vuotias Tuija kellisti ensimmäisen hirvensä viime sunnuntaina. Timo-isä oli vierellä todistamassa kaatoa.

- Olihan se jännä kokemus. Se hirvi vain tuli siihen ja minä ammuin. Kysyin ensin isältä, että ammunko. Isä sanoi, että ammu vain, Tuija muistelee suurta kokemustaan.

Isä-Timo antoi ohjeita noin 30 metrin päästä.

- Ei siinä oikeastaan tarvinnut mitään ohjeita antaa. Tuija hoiti homman itse, ylpeä isä sanoo.

Hirvikivääri on 12-vuotiaalle raskas ase pidellä. Tuija ampuikin tuelta. Metsästysreissulla hän kuljettaa matkassaan tarkoitusta varten tehtyä tukikeppiä.

Tuija oli mukana myös hirven jatkokäsittelyssä. Sai pistääkin hirven serkkupoikansa opastamana.

Tuija aloitti metsästyksen 9-vuotiaana

Jo pienestä lapsesta saakka Tuija Vaarala on kulkenut jahtireissuilla isänsä mukana. Ampumaharrastuksen tyttö aloitti pienoiskiväärillä. 9-vuotiaana hän halusi tarttua touhuun itse ja suoritti metsästäjätutkinnon ja hirvikokeen.

- Tykkään liikkua luonnossa. Aina lähden, kun isäkin lähtee.

Isä kehuukin tyttönsä taitoja.

- Tuija on aina ollut ensimmäisenä lähtemässä mentiin sitten metsälle tai poromaille.

Timo Vaarala on poromies, mutta tekee nykyään myös rakennushommia. Tällä hetkellä työmaa on Utsjoella.

- Tuo työmatkustelu tietysti haittaa näitä hirvihommia, mutta ensin työ sitten huvi, Timo naurahtaa.

Koulussa on puhetta riittänyt

12-vuotiaan Tuija Vaaralan hirvenkaadosta on tullut Kelujärven kylässä puhuttu juttu. Myös koulukaverit ovat antaneet Tuijalle tunnustusta ja taputtaneet selkään.

- Liiankin on taputeltu, sanoo vaatimaton hirvenkaataja.

Kelujärven koulun johtaja Pekka Heikkinen palkitsi sankarin vapaapäivällä ja mitä Tuija vapaalla teki? Meni metsälle.

Nuoria kaivataan jahtimaille

Timo Vaarala on iloinen tyttärensä metsästysharrastuksesta. Perheen kahdella pojalla on muut harrastukset.

- Mukavahan se on, että saadaan nuoria erälle. Tahtovat erä- ja metsästysseurat ukkoutua ja akkautua.
 

noska

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#14
No mites metsämiehet jatkavat kauttaan tässä vaiheessa vuotta?
 

baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#15
Tämä aika vuodesta on ankaraa kokoustamista. Partojen rankkaa pärinää ja ähkimistä. Laaditaan suunnitelmia ja talkoillaan kämppien kanssa. Puhelimet kuumina kytätään saako naapuriseura yhden hirviluvan enemmän kuin oma seura.
 

noska

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#16
Eli samaa meininkiä näköjään maan läpeensaä. Innokkaimmat ährystää mettässä suksenrohjakkeitten ja nitropurkin kanssa ja kyttäilee jotta millasta jälkeä hangen pinnalta löytyy. Huonokuntosemmilta taas on kohta hinkattu aseista rihlat ja akalta hermot. "Tarviiko niiden pyssyjen kanssa alinommaa venkslata ja vielä pirtin pöyällä. Parhaan pöytäliinankin olet menny jo sotkemaan niien rasvojesi kanssa."
Aselehdet, M&K:t, A&E:t jne on luettu jo moneen kertaan hiirenkorville ja erämessujen ja asemessujen päivämäärät tarkistettu ainakin tusinan kertaa ja joka kerta katsottu, että kai se tuli merkittyä kalenteriin oikealle viikonlopulle. Välillä käydään katsomassa tuskastuneena seinäkalenteria ja sitten ikkunasta ulos. Ja taas tarkistetaan, että onko se kiikarin ruuvi pysynyt nyt kiinni joka syksyllä osoitti löystymisen merkkejä.
 

koponen

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#17
Tai sitten niin kuin jotkut... Vieraana hiukan etelämmässä, damaskibaskyylipyssytkin tuodaan suurin piirtein ladattuna käteen eikä erästelystä ole todellakaan havaintoja. Suomalaiseen jahtikulttuuriin tottuneelle meinaa hiukan ahistaa.

Verrattuna vaikkapa taannoiseen "coon hunting" eli hikeäkyyneleitäverta ryteikössä pesukarhun perässä puolipimeässä, luontokytkös on kyllä kadoksissa keskisessä Euroopassa.

Kotimaassakin olisi kiva ennättää. Jos vielä jänikselle kerkiäsi ennen kuun loppua. Tiukille taitaa mennä.
 
#18
No lähinnä pakkasten vähenemisen odottelua ennen jäniskauden loppua, jos näyttää sille että ei lauhdu niin sitten on lähdettävä kovemmilla pakkasilla. Yksi reissu kuitenkin pitäisi vielä päästä tekemään että pääsee sinuiksi itsensä kanssa.

Sitten sitä pienpeto yritelmää, eli jälkien etsintää, pillitystä ja kyttäämistä... Ja palelua sekä pettymyksen tunteita tietty. Voi kyllä olla että ei tule paljoa lähdettyäkään, ehkä kerran tai pari. Kävelee autolta kilometrin, juo kahvit, puhaltaa pillillä pari haikua ja palaa takaisin autolle. Se olis sitten siinä tälle kaudelle :camo:

Baikalin juttu on kuin suoraa Riista-lehden pakinoista :a-laugh: ... :a-smiley:
 
#19
Kuka vielä muistaa Tiitus J Nyppylän ja Konstantin Kotilatingin?