Kumitassu
Alikersantti
Radiotekniikasta ja -antenneista kiinnostuneet voivat googlata kuvia ja tekstiä interwebistä ihan vapaasti sekä tehdä päätelmiä niiden perusteella.Vaikka tuo vehje pellolla olisi mikä tahansa helvetinkone tai kyläläisten tavallista komeampi juhannussalko, niin antennitekniikan opettelu netistä ei ikinä ole turhaa. Ylläolevassa viestissä mainittujen linkkien lisäksi sopivia linkkejä googlen kuvahakuun voisivat olla:
CDAA antenna
Circular antenna array
Classic bullseye antenna
CDDA antenna array
Kokohan tuossa vehkeessä on huomattavasti pienempi kuin noissa isommissa laitoksissa maailmalla on, mutta kyse voi olla myös korkeammasta taajuusalueesta. Tuosta bing-kuvasta ei selviä vaaleiden kohteiden korkeus kun ei ole varjoja näkyvissä. Kyse voi siis olla ihan jostain muustakin laitteesta näiden lähtötietojen perusteella. Jos se haluttaisiin pitää pimennossa ihmisiltä, niin se olisi selvästi aidatun alueen sisällä. Nyt siitä menee tie vierestä ohi ja keksintö on koko kaikkien vapaasti katseltavissa. Kysehän ei siis välttämättä ole sotaväen laitteesta, vaan se voi olla jonkin yliopiston vehje tai ilmailuun/merenkulkuun liittyvä koje.
Hyshyssin siitä on voinut joskus tehdä ihan vaan se, että ei ole ymmärretty mikä se juttu siinä pellolla on. On luultu että se olisi jotain todellisuutta mystisempää, varsinkin jos toi on ollut tuolla vielä 20 vuotta sitten (kylmän sodan aika, tähtien sota). Olihan tuohon aikaan mm. oma halpa skannerivastaanotin siivouskaapin perällä erittäin hyshys :a-rolleyes: