Miksei puolustusmateriaalihankintoja tehdä julkisella huutokaupalla?

RPG83

Soome Majori
Asevelvollisuuden tulevaisuudessa on välillä esitetty mallia, jossa varusmiespalvelukseen hakevat saavat määrätä itselleen hinnan, jolla menevät varusmiespalvelukseen. Varusmiehet valitaan halvimpien tarjousten perusteella, ja tarjouskilpailun hävinneet maksavat sitten veroina näiden muiden varusmiesten päivärahat.

Miksei samaa sovelleta puolustusmateriaaliin? Puolustusvoimat voisi evaluoida ja pisteyttää ehdokkaat, minkä jälkeen laadittaisiin tarjouspyyntö x-määrästä pisteitä. Tarjouspyynnöt julkistettaisiin, ja valmistajat saisivat tehdä uusia tarjouksia. Tämän käänteisen huutokaupan päättyessä alhaisimman huudon tekijä saisi itselleen sopimuksen.

Näen huutokauppa-mallin etuna sen, että nykyään asealan yritys voi saada satojen miljoonien voiton tehdessään miljardikaupat. Tämä kaikki on suoraan pois asiakkaalta, sillä myyjän voittomarginaali ei tuota asiakkaalle puolustuskykyä. Avoin huutokauppa pakottaisi yritykset leikkaamaan voittomarginaaliaan, jolloin asiakas saisi aina edullisimman tarjouksen, koska yksikään yritys ei haluaisi antaa kauppaa kilpailijalleen.

Case:

Ilmavoimat tarvitsevat hävittäjiä 600 pisteen edestä. Esitetään tietopyynnöt koneista, joiden arvellaan soveltuvan valittuun käyttötarkoitukseen. Ilmavoimat laativat pisteytysmallin, jossa huomioidaan hävittäjän suorituskyky ja käyttökulut.

Tietopyynnöt saatuaan ilmavoimat evaluoivat Gripen E:n, F-35:n ja Rafalen. Koneet saavat kukin pisteet, Gripen E 10 pistettä, F-35 30 pistettä ja Rafale 15 pistettä. Tämän jälkeen valmistajille esitetään tarjouspyynnöt yhteensä 600 pisteestä.

Tarjousten saavuttua ilmavoimien yhteiskoneen kyydissä Helsinkiin, julkaisee puolustusministeriö ne verkkosivuillaan. "Jaha, Dassault 10 miljardia euroa, Saab 6 miljardia euroa ja Lockheed Martin 7 miljardia euroa."

Heti seuraavana päivänä Lockheed Martin painaa hintansa 5,99 miljardiin euroon, sitä seuraavana Dassault 5,98 miljardiin euroon ja niin edelleen. Lopulta huutokauppa sulkeutuu, ja Suomi saa hävittäjänsä hyvällä hinta-laatu -suhteella.
 
Asevelvollisuuden tulevaisuudessa on välillä esitetty mallia, jossa varusmiespalvelukseen hakevat saavat määrätä itselleen hinnan, jolla menevät varusmiespalvelukseen. Varusmiehet valitaan halvimpien tarjousten perusteella, ja tarjouskilpailun hävinneet maksavat sitten veroina näiden muiden varusmiesten päivärahat.

Miksei samaa sovelleta puolustusmateriaaliin? Puolustusvoimat voisi evaluoida ja pisteyttää ehdokkaat, minkä jälkeen laadittaisiin tarjouspyyntö x-määrästä pisteitä. Tarjouspyynnöt julkistettaisiin, ja valmistajat saisivat tehdä uusia tarjouksia. Tämän käänteisen huutokaupan päättyessä alhaisimman huudon tekijä saisi itselleen sopimuksen.

Viitannet minun malliinni varusmiespalvelusta. Sen idea oli kyllä juuri tuon tarjouspyynnön mukainen, eli jokainen ilmaisee hinnan, jolla on valmis menemään inttiin ja valinta tehdään sitten näiden mukaan, ihan niin kuin toimitaan tuossa materiaalihankinnassakin.

En ihan heti keksi, mitä touhun muuttamisella huutokaupaksi saavutettaisiin. Mikä intressi nykysysteemissä on kellekään tarjousta tekevälle tarjota mitään muuta kuin se taso, jolla uskoo saavansa vielä voittoa, mutta pesee kilpailijat tarjouskilvassa? Jos huutokauppaa ajattelee peliteoreettisesti, niin siinä alimmaksi hinnaksi muodostuu se, mikä on toiseksi alimmalle tasolle pääsevän taso miinus yksi euro. Yhden tarjouksen sisältävässä kilvassa taas on mahdollista päästä tätä alemmas. Koska tarjoajilla ei ole varmuutta siitä, miten alas muut oikeasti voivat hintansa painaa, heidän on parasta tarjota se oma alin hinta heti kättelyssä.

Case:

Ilmavoimat tarvitsevat hävittäjiä 600 pisteen edestä. Esitetään tietopyynnöt koneista, joiden arvellaan soveltuvan valittuun käyttötarkoitukseen. Ilmavoimat laativat pisteytysmallin, jossa huomioidaan hävittäjän suorituskyky ja käyttökulut.

Tietopyynnöt saatuaan ilmavoimat evaluoivat Gripen E:n, F-35:n ja Rafalen. Koneet saavat kukin pisteet, Gripen E 10 pistettä, F-35 30 pistettä ja Rafale 15 pistettä. Tämän jälkeen valmistajille esitetään tarjouspyynnöt yhteensä 600 pisteestä.

Tarjousten saavuttua ilmavoimien yhteiskoneen kyydissä Helsinkiin, julkaisee puolustusministeriö ne verkkosivuillaan. "Jaha, Dassault 10 miljardia euroa, Saab 6 miljardia euroa ja Lockheed Martin 7 miljardia euroa."

Heti seuraavana päivänä Lockheed Martin painaa hintansa 5,99 miljardiin euroon, sitä seuraavana Dassault 5,98 miljardiin euroon ja niin edelleen. Lopulta huutokauppa sulkeutuu, ja Suomi saa hävittäjänsä hyvällä hinta-laatu -suhteella.

Ok, sanotaan, että Dassaultin alin hinta, millä se oikeasti suostuu Rafalet tekemään on 9 mrd, Saabin 5 mrd. ja LM:n 5.5 mrd. Huutokauppamallissa ne voisivat tosiaan toimia noin (tosin Dassault ei ryhtyisi nokittamaan alle 9 mrd:n hinnan alle meneviä tarjouksia). Oleellista on kuitenkin se, että LM tippuisi kelkasta siinä vaiheessa, kun Saab sanoisi 5.49 mrd. Tässä siis Saab saisi tarjouksen hinnalla 5.49 mrd., vaikka todellisuudessa se olisi suostunut kauppaan, vaikka sen hinta olisi ollut 5 mrd.

Kun touhu toteutetaan tarjouspyynnöillä, Saab tosiaan tietää, että alin, mihin se itse suostuu, on 5 mrd, mutta se ei tiedä, että LM:n raja on 5.5 mrd ja Dassaultin 9 mrd. Niinpä jos se ryhtyy uhkistelemaan ja tarjoaakin tuon 6 mrd. ja samaan aikaan LM oli tarjonnut 5.5 mrd., niin siltä jää kaupat saamatta. Tietenkin siellä Saabin pääkonttorissa tarjousta tehtäessä koitetaan arvailla sitä, mitä muut tarjoavat, mutta tämän arvaaminen on paljon vaikeampaa kuin se, että se huutokaupassa tuodaan avoimesti esiin.

Huutokauppa sopii tilanteeseen, jossa parhaan ja toiseksi parhaan välissä ei ole ilmaa. Näin on yleensä tilanne silloin, kun tarjoajia on hyvin paljon (=normaalit huutokaupat). Suihkuhävittäjien kohdalla tarjoajia on kuitenkin varsin rajattu määrä ja uhka siitä, että paras tarjoaja on selvästi edullisempi kuin toiseksi paras ja pystyy huutokaupassa ulosmittaamaan sen erotuksen itselleen puhtaana voittona, on minusta suurempi kuin sen uhka, että tarjoajat koittaisivat "pelata" systeemiä ja olla tekemättä parasta tarjousta kuin se, mihin oikeasti olisivat valmiita.
 
En ihan heti keksi, mitä touhun muuttamisella huutokaupaksi saavutettaisiin. Mikä intressi nykysysteemissä on kellekään tarjousta tekevälle tarjota mitään muuta kuin se taso, jolla uskoo saavansa vielä voittoa, mutta pesee kilpailijat tarjouskilvassa? Jos huutokauppaa ajattelee peliteoreettisesti, niin siinä alimmaksi hinnaksi muodostuu se, mikä on toiseksi alimmalle tasolle pääsevän taso miinus yksi euro. Yhden tarjouksen sisältävässä kilvassa taas on mahdollista päästä tätä alemmas. Koska tarjoajilla ei ole varmuutta siitä, miten alas muut oikeasti voivat hintansa painaa, heidän on parasta tarjota se oma alin hinta heti kättelyssä.

En tiedä, kysymyksesi on hyvä. Tarkastele kuitenkin asiaa niin, että Patrian liikevaihto oli viime vuonna 462,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 56,0 miljoonaa euroa. (Lähde Patria)

Ei yritys voi painaa hintaansa tuotantokustannus + 1 euro -luokkaan. Tavoitteena pitää aina olla suurempi voitto, koska muuten osakkeenomistajat vaihtavat yritysjohdon. Jos yrityksellä kuitenkin on tosiaan kaksi vaihtoehtoa, tehdä voittoa 0 euroa tai tehdä voittoa 1 euro, niin kumpikohan valitaan?
 
Ok, sanotaan, että Dassaultin alin hinta, millä se oikeasti suostuu Rafalet tekemään on 9 mrd, Saabin 5 mrd. ja LM:n 5.5 mrd. Huutokauppamallissa ne voisivat tosiaan toimia noin (tosin Dassault ei ryhtyisi nokittamaan alle 9 mrd:n hinnan alle meneviä tarjouksia). Oleellista on kuitenkin se, että LM tippuisi kelkasta siinä vaiheessa, kun Saab sanoisi 5.49 mrd. Tässä siis Saab saisi tarjouksen hinnalla 5.49 mrd., vaikka todellisuudessa se olisi suostunut kauppaan, vaikka sen hinta olisi ollut 5 mrd.

Kun touhu toteutetaan tarjouspyynnöillä, Saab tosiaan tietää, että alin, mihin se itse suostuu, on 5 mrd, mutta se ei tiedä, että LM:n raja on 5.5 mrd ja Dassaultin 9 mrd. Niinpä jos se ryhtyy uhkistelemaan ja tarjoaakin tuon 6 mrd. ja samaan aikaan LM oli tarjonnut 5.5 mrd., niin siltä jää kaupat saamatta. Tietenkin siellä Saabin pääkonttorissa tarjousta tehtäessä koitetaan arvailla sitä, mitä muut tarjoavat, mutta tämän arvaaminen on paljon vaikeampaa kuin se, että se huutokaupassa tuodaan avoimesti esiin.

Huutokauppa sopii tilanteeseen, jossa parhaan ja toiseksi parhaan välissä ei ole ilmaa. Näin on yleensä tilanne silloin, kun tarjoajia on hyvin paljon (=normaalit huutokaupat). Suihkuhävittäjien kohdalla tarjoajia on kuitenkin varsin rajattu määrä ja uhka siitä, että paras tarjoaja on selvästi edullisempi kuin toiseksi paras ja pystyy huutokaupassa ulosmittaamaan sen erotuksen itselleen puhtaana voittona, on minusta suurempi kuin sen uhka, että tarjoajat koittaisivat "pelata" systeemiä ja olla tekemättä parasta tarjousta kuin se, mihin oikeasti olisivat valmiita.

Ongelmaan voitaisiin vastata määrittämällä huutokauppaan osallistuville negatiivinen minimikorotus. Tarjousta ei voisi alentaa esimerkiksi alle 200 miljoonaa euroa kerralla. Tarjouksen pitäisi siis alentua vähintään 0,2 miljardia edellisestä esitetystä tarjouksesta. Toki Saabin voittomarginaali olisi tässäkin tapauksessa 0,3 miljardia euroa, mutta se voitaneen hyväksyä. On selvää, että edellisessä viestissä esittämästäni syystä (maksimaalisen voiton tavoittelu) yritysten hinnoissa on ilmaa, aina. Yhdistettynä negatiiviseen minimikorotukseen voisi avoin huutokauppa olla ihan toimiva ratkaisu.
 
En tiedä, kysymyksesi on hyvä. Tarkastele kuitenkin asiaa niin, että Patrian liikevaihto oli viime vuonna 462,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 56,0 miljoonaa euroa. (Lähde Patria)

Ei yritys voi painaa hintaansa tuotantokustannus + 1 euro -luokkaan. Tavoitteena pitää aina olla suurempi voitto, koska muuten osakkeenomistajat vaihtavat yritysjohdon. Jos yrityksellä kuitenkin on tosiaan kaksi vaihtoehtoa, tehdä voittoa 0 euroa tai tehdä voittoa 1 euro, niin kumpikohan valitaan?
Niin, siis kun sanoin "alin hinta" en luonnollisestikaan tarkoita hintaa "tuotantokustannus + 1 euro", koska tuollaisella bisnesmallilla ei mikään yritys pyöri vaan "tuotantokustannus + kohtuullinen voitto". Tuossa Patrian tapauksessa se vaikuttaisi olevan suunnilleen 1.1 kertaa tuotantokustannukset. Minusta tuo mainitsemasi liikevaihto ei ole erityisen muhkea, enkä tältä osin usko puolustusteollisuuden voittojen olevan mitenkään yleisestä linjasta poikkeavia. En siis usko, että tarjouskilpailusta johtuen puolustusteollisuuden voitot olisivat mitenkään erityisen ylimitoitettuja. Tarjouskilpailumallia käytetään muillakin aloilla.

Jos siis tätä mallia sovellettaisiin siihen hävittäjävalintaan, niin tarjouskilpailussa Saab tarjoaisi 5.5 mrd ja LM 6.05 mrd. Huutokaupassa hinnan painuessa alle 6 mrd:n LM lopettaisi huutamisen. Saab saisi tilauksen hinnalla 6 mrd, vaikka olisi suostunut hintaan 5.5 mrd.

Se miniväli tarjousten välillä ei oleellisesti muuta tilannetta. Se voi jopa nostaa viimeisen tarjouksen hintaa. Sanotaan, että on 200 milj. minimnä tarjousten välillä. Sitten Saab tekee tarjouksen 6.1 mrd. LM ei voi nyt tarjota sitä omaa minimiään, eli 6.05 mrd:a ja siten pakottaa Saabia vielä alemmas, vaan Saab saa tilauksen tuolla 6.1 mrd:lla.

Puolustusteollisuuden ylisuuret voitot liittyvät minusta ihan muihin asioihin kuin siihen, että käytetään tarjouskilpailua. Yksi ongelmista on se, että kotimaisuutta arvostetaan puolustusteollisuudesta puhuttaessa ihan eri tavoin kuin monella muulla alalla. Tähän on tietenkin perusteet liittyen sodan ajan huoltovarmuuteen, mutta se johtaa sitten siihen, että tarjouskilpailuissa "yllättäen" kotimainen tuottaja valitaan, vaikkei olisikaan kilpailukykyisin tarjous puhtaasti hinta/laatu -kriteerillä. Amerikassa tähän tulee vielä lisänä mukaan eriosavaltioiden tarpeet, minkä vuoksi puolustusfirmat koittavat levitellä tuotantoaan mahdollisimman monen osavaltion alueelle, jotta sitten mahdollisimman monen poliitikon kannassa painaisi se, että mitä käy heidän ääänestäjiensä työpaikoille kyseisen firman palveluksessa.

Toinen tekijä on sitten korruptio, jota käsittääkseni sillä alalla tapahtuu paljonkin. Puolustushankinnat ovat aikamoisen iso blokki siitä, että julkisella rahalla ostetaan yksityisiltä firmoilta jotain. Siksi se on hyvin kannattava paikka korruptiolle firmojen kannalta. Tähän mallistasi voisi tosiaan ottaa sen, että tarjousten tultua ne kaikki levitellään PLM:n nettisivuille kaikkinen yksityiskohtineen. Tässä tilanteessa korruption piilottaminen olisi paljon vaikeampaa kuin se, että tiedotetaan vain, että "Suomi valitsi hävittäjän X, koska se vastasi laadultaan ja hinnaltaan parhaiten Suomen tarpeita".
 
Huutokauppa toimii paremmin sellaisesta tuotteesta, jonka ominaisuudet ovat vakiot ja vain hinta muuttuu.

Omassa mallissasi pisteytyksestä tulisi ällistyttävän lobbauksen kohde.

Joskus pitää ostaa parasta, johon on varaa eikä edullisinta. Esim. hävittäjien osalta ei välttämättä naurattaisi jos saataisiin huonoin mutta "kokonaisedullisimpaan hintaan". Näiden hankintojen vaikutukset kun viime kädessä punnitaan verellä ei euroilla.
 
Viimeksi muokattu:
Huutokauppaa ei järjestetä senkään takia, että yritykset eivät lähtökohtaisesti halua paljastaa hinnoitteluaan muille. Nyt tarjousten sisällössä yms. on niin paljon eroa, että vaikka lopullinen kauppahinta paljastetaan, täydellistä kuvaa on vaikea saada. Muilta osinhan tarjouskilpailu muistuttaa läheisesti huutokauppaa.
 
Back
Top