Miksi armeija lähettää likapyykit 1 000 kilometrin päähän?

Vääpeli

Greatest Leader
Keskustan Eeva-Maria Maijala kysyy hallitukselta puolustusvoimien vaatehuollon keskittämisestä.
Keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijala on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen puolustusvoimien vaatehuollon keskittämisestä. Puolustusvoimat on päättänyt lopettaa vaatehuoltopalveluiden ostamisen Comforta Oy:n Sodankylän toimipisteeltä. Jääkäriprikaatin vaatehuolto ulkoistettiin jo 2007. Comforta on vastannut Jääkäriprikaatin lisäksi myös Rovaniemellä sijaitsevan Ilmatorjuntarykmentin sekä Lapin Rajavartioston ja Kainuun Prikaatin vaatehuollosta.

Maijalan mukaan puolustusvoimien pyykki on kattanut suunnilleen puolet Comfortan Sodankylän toimipisteen työmäärästä. Irtisanomisuhan alaisena on nyt puolet vakituisesta henkilöstöstä, jos armeija päättää lähettää pyykkinsä etelään. Yrityksen antamien tietojen mukaan tilanne koskee 14 työntekijää ja kahta toimihenkilöä.

– Comforta on ollut hyvä esimerkki siitä, miten valtion ja yksityisten tarvitsemia palveluita pystyttiin hoitamaan yhdessä ja lähellä palvelun tarvitsijoita. Yritys luotti valtioon ja Puolustusvoimien kumppanuusstrategiaan kirjattuun tahtotilaan hankkia tekstiilihuolto yksityissektorilta. Onko tällainen valtion toimintapolitiikka luotettavaa, Maijala kysyy.

Jääkäriprikaatin toimintaa tulisi kansanedustajan mielestä kehittää, sillä sen merkitys Pohjois-Suomen turvaajana on jatkuvasti kasvanut. Kehittyvän varuskunnan ympärille olisi tullut luoda entistä voimakkaampi tuki- ja palveluverkosto. Comfortan vaatehuolto oli hyvä esimerkki siitä, miten varuskunta palvelee omalta osaltaan myös lähiseudun muita palveluntarvitsijoita.

– Comfortan toiminnasta ei tullut moitteita, eikä toiminnan lopettamista ole perusteltu sillä, että palvelussa olisi ollut puutteita. Päinvastoin yritykselle on kertynyt vuosien aikana mittava kokemus vaativankin pyykin pesemisestä, eikä kielteistä palautetta ole kuulunut.

Maijalan mukaan tuntuu vaikealta uskoa, että likapyykin kuljettaminen lähes tuhannen kilometrin päähän toisi pitkällä tähtäimellä todellisia säästöjä. Hän epäilee, että todellisena motiivina asiassa saattaa olla keskittämispolitiikka ja sen mukainen ideologia.

– Onko huoltovarmuuden ja maanpuolustuksen kannalta järkevää, että vaatehuolto hoidetaan vain Etelä-Suomessa? Jos vaatehuolto ajetaan pohjoisessa alas, ei sitä voi kriisitilanteessakaan rakentaa tyhjästä, hän korostaa.

Ehkä erästä firmaa rupesi kiinnostamaan hotellien yms pyykin pesu enmmän kuin PV:n paskasten kalsareiden peseminen, joka aiheutti viivästyksiä yms PV:lle. Ja jos hinnat nousee vuosi vuodelta korkeammiksi, kuin rahti 1000km päähän, niin onko vika PV:ssä vai yrityksessä.
Ja onhan se nähty minkälaisia säästöjä PV:n ulkoistaminen on tuonut.... Ja nyt kerrankin tehtiin oikea päätös, jossa säästy rahaa. Kun Mikkeli ja Säkylä säästy eikä ulkoistettu, niin johan itketään prkle...
 
Keskustalainen poliitikko valittaa siitä että hänen kotiseudullaan oleva yritys ei pärjää. Big surprise.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top