Millaiseen sopimukseen Ukrainan sota päättyy?


Niin kuin tiedetään, ei se bunkkerivanhus ole mistään rauhasta kiinnostunut, vaan ihan muut jutut sillä on mielessä... Toivottavasti siellä jenkkien pöydässä olisi edes yksi aikuinen, joka ymmärtäisi millaista vedetystä nyt yritetään 🤬😤

"NYT:n mukaan Putinin tavoitteena on nimenomaan luoda paremmat suhteet Washingtoniin, mikä toisi Venäjälle geopoliittisia ja taloudellisia hyötyjä. Venäjä katsoo, että suhteita voi normalisoida vaikka sota jatkuisikin Ukrainassa.

NYT kirjoittaa Venäjän turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden haastattelujen pohjalta, että Putin ajaa rauhanneuvotteluissa kaksilla rattailla. Hän tavoittelee edelleen täydellistä voittoa Ukrainassa, mutta haluaa myös etuja Washingtonilta.

Asian sanoo suoraan myös Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Vjatšeslav Nikonov. Hänen mukaansa Donald Trump ja Putin kehittävät kahdenvälistä agendaa, joka ei liity Ukrainaan."

Ensin "varastetaan" lentokoneet ja nyt kysellään jo varaosia niihin... 🤬😤

"Venäjä toivoo NYT:n mukaan saavansa Yhdysvalloilta esimerkiksi varaosia Boeing-lentokoneisiin sekä Naton läsnäolon vähentämistä Euroopassa. Kansainvälisen politiikan asiantuntija Aleksandr A. Dynkin sanoo lehdelle, että Moskova on erityisen kiinnostunut juuri ilmailualasta, koska venäläisillä lentoyhtiöillä on sodan alusta asti ollut vaikeuksia huoltaa Yhdysvalloissa valmistettuja koneitaan.

Dynkinin mukaan Venäjä voisi myös poistaa Yhdysvallat epäystävällisten maiden listaltaan, mikä avaisi amerikkalaisyrityksille mahdollisuuden tehdä liiketoimintaa Venäjällä. Lisäksi Venäjä voisi antaa yhdysvaltalaisille lentoyhtiöille luvan lentää Siperian yli.

Myös The Moscow Times on kertonut aiemmin, että Venäjä yrittää ujuttaa Ukraina-neuvotteluihin muitakin tavoitteitaan ja ajaa laajempaa diiliä Yhdysvaltojen kanssa."
 
Ukrainan puolustusministeri Rustem Umerovin kommentti tulitaukoneuvotteluista
Ukraina ja Yhdysvallat kävivät Riadissa kahdenvälisiä teknisiä neuvotteluja, joissa keskityttiin energian ja kriittisen infrastruktuurin turvallisuuteen, turvalliseen merenkulkuun Mustallamerellä sekä vankien ja lasten vapauttamiseen ja palauttamiseen.

Täyttäessämme Ukrainan presidentin tehtävää jatkamme työtä oikeudenmukaisen rauhan tuomiseksi ja maamme turvallisuuden takaamiseksi. Tämä kokous on looginen jatko Yhdysvaltojen kanssa Jeddassa käydyille onnistuneille neuvotteluille. Kukaan ei halua oikeudenmukaista rauhaa enempää kuin ukrainalaiset, ja kantamme on rehellinen, avoin ja johdonmukainen.

Tärkeimmät lähdöt:
1. Kaikki osapuolet ovat sopineet varmistavansa turvallisen merenkulun, lopettavansa voimankäytön ja estävänsä kaupallisten alusten käytön sotilastarkoituksiin Mustallamerellä.
Tärkeää! Ukrainan osapuoli painottaa, että kaikki Venäjän sotilas-alusten liikkuminen Mustanmeren itäosan ulkopuolelle rikkoo tämän sopimuksen henkeä, se katsotaan Mustanmeren turvallisen merenkulun varmistamista koskevan sitoumuksen rikkomisena ja uhkana Ukrainan kansalliselle turvallisuudelle. Tässä tapauksessa Ukrainalla on täysi oikeus käyttää itsepuolustusta.

2. Kaikki osapuolet sopivat kehittävänsä toimenpiteitä, joilla pannaan täytäntöön presidenttien sopimus Ukrainan ja Venäjän energialaitoksiin kohdistuvien iskujen kieltämisestä.

3. Kaikki osapuolet suhtautuvat myönteisesti kolmansien maiden toimiin energia- ja merisopimusten täytäntöönpanon tukemiseksi.

4. Kaikki osapuolet jatkavat työtään kestävän ja kestävän rauhan saavuttamiseksi.

5. Ukrainan kanssa Yhdysvallat toisti tukevansa sotavankien vaihtoa, siviilivankien vapauttamista ja väkisin siirrettyjen ukrainalaisten lasten palauttamista.

Järjestelyjen tehokkaan täytäntöönpanon kannalta on tärkeää järjestää mahdollisimman pian teknisiä lisäneuvotteluja, jotta voidaan sopia kaikista järjestelyjen täytäntöönpanon, seurannan ja valvonnan yksityiskohdista ja teknisistä näkökohdista.
 

Todellakin, ei ole aikaan saatu kuin sekasotkua🤬... Itkeäkö vai nauraa🤣

"Ukrainan tulitauosta on neuvoteltu vakavissaan pari viikkoa. Sotaa käyvät isot, varsin tasaväkiset armeijat. Venäjän ylivoimaa tasoittaa yhä lännen aseapu Ukrainalle.

Kun on näin, rauhanhankkeet vievät aikaa. Vanhemmat ihmiset muistavat vielä vuodet, joina Vietnamin rauhaa hierottiin.

Ukrainassa ratkaisuun pääsyssä on kuitenkin tavallista enemmän paineita. Onnistuminen muuttaisi Trumpin kuvaa maailmalla. Myös Yhdysvaltain muut kansainväliset hankkeet helpottuisivat.

Isossa kuvassa sota on Venäjälle virhe, josta sen on pakko päästä eroon. Ukrainaa piinaavat jatkuvat Venäjän tekemät tuhot.

Kaikilla on tarvetta rauhankyyhkylle. Vuonna 2025 se on kuitenkin edelleen uhanalainen laji."
 
Mineraalidiilin uusi versio on huono vitsi. mm takaisinmaksu 4% korolla jo vastikkeetta annetusta avusta. Siivu kaikesta maaperätuotosta. Ukraina ei voi vetäytyä ikuisesta sopimuksesta. Ei turvatakuita, eikä ilmeisesti muutakaan porkkanaa.

Ei Ukraina tällaiseen voi suostua. Olisiko tavoitteena maga-narratiivissa tehdä Ukrainsta sopimuksesta kieltäytyvä pahis.

The “new version” of the U.S.-Ukraine agreement on mineral resources effectively turns Ukraine into an American colony.​
Ukraine must repay — at 4% interest — the assistance the U.S. previously provided for free.​
Ukraine is required to contribute royalties and interest from all natural resources, including oil, gas, and minerals. This rent will be collected from both state-owned and private companies.​
The U.S. holds majority control over the fund. The board consists of five members: three from the U.S. and two from Ukraine.​
The U.S. can freely withdraw profits from the fund; Ukraine cannot.​
The U.S. also holds the preferential right to purchase extracted resources.​
Only the U.S. can terminate the agreement. The agreement includes no U.S. security guarantees.​

 
The “new version” of the U.S.-Ukraine agreement on mineral resources effectively turns Ukraine into an American colony.
Ukraine must repay — at 4% interest — the assistance the U.S. previously provided for free.​
Ukraine is required to contribute royalties and interest from all natural resources, including oil, gas, and minerals. This rent will be collected from both state-owned and private companies.​
The U.S. holds majority control over the fund. The board consists of five members: three from the U.S. and two from Ukraine.​
The U.S. can freely withdraw profits from the fund; Ukraine cannot.​
The U.S. also holds the preferential right to purchase extracted resources.​
Only the U.S. can terminate the agreement. The agreement includes no U.S. security guarantees.​
Jos aitoa tavaraa niin sanattomaksi vie.
 
No, toisaalta, mitään sieltä maaperästä ei jenkeille nouse jos ryssää ei nyt lyödä vaan päästetään tavalla tai toisella hallitsemaan Ukrainaa.

Ja sopimuksesta pääsee kyllä eroon kunhan joskus jenkkeihin valitaan joku tolkun presidentti. Voihan siihen mennä 10 vuotta mutta siihen mennessä kaivokset ei ole vielä käynnissä ja tuottamassa mitään.

Eli nimi alle vaan, siirretään paine ryssälle!
 
Nykyisin ei oikein enää innosta lukea uutisia näistä yleisimmistä medioista, liittyen keskusteluun mahdollisesta tulitauosta tai rauhasta.

Ensin lööpeissä on perus jargonit dumpin ja ryssän suunnalta ja sitten perään vähän pienemmällä fontilla "munattomien koalition" lauseet tyyöiin "ensimmäistä kertaa näemme päättäväisen euroopan". Kyllä Stubb voisi olla jo välillä hiljaa kun ei kerran mitään konkreettista aiota kuitenkaan tehdä.
 
Putin ehdotti väliaikaishallintoa Kiovaan. Rubio on kommentoinu asiaa sanomalla, että Putinin ja Trumpin tapaaminen on kaukana vielä, koska ei ole oikein riittävää konkreettista edistystä rauhanneuvotteluissa niin korkean tason tapaamiseen.
Ryssän röyhkeydellä ei ole rajaa. Vastaavasti, koska Moskovassa nähdään vapaat vaalit?
Neuvotteluja nyt sitten tarvitaan Trumpin dream teamin kouluttamiseen. Ehdotan kokouspaikaksi Strömsötä.
 
Nykyisin ei oikein enää innosta lukea uutisia näistä yleisimmistä medioista, liittyen keskusteluun mahdollisesta tulitauosta tai rauhasta.

Ensin lööpeissä on perus jargonit dumpin ja ryssän suunnalta ja sitten perään vähän pienemmällä fontilla "munattomien koalition" lauseet tyyöiin "ensimmäistä kertaa näemme päättäväisen euroopan". Kyllä Stubb voisi olla jo välillä hiljaa kun ei kerran mitään konkreettista aiota kuitenkaan tehdä.
Eli sinusta oikea ratkaisu olisi, ettei edes Stubb herättelisi Eurooppaa toimimaan? Kuulostaa tosi upealta, ei muuta kuin pää pensaaseen! Minusta on ollut todella hienoa, että Suomen tasavallan presidentti on ottanut erittäin aktiivisen roolin Euroopan herättämisessä ja häntä myös kuunnellaan.
 
Nykyisin ei oikein enää innosta lukea uutisia näistä yleisimmistä medioista, liittyen keskusteluun mahdollisesta tulitauosta tai rauhasta.

Ensin lööpeissä on perus jargonit dumpin ja ryssän suunnalta ja sitten perään vähän pienemmällä fontilla "munattomien koalition" lauseet tyyöiin "ensimmäistä kertaa näemme päättäväisen euroopan". Kyllä Stubb voisi olla jo välillä hiljaa kun ei kerran mitään konkreettista aiota kuitenkaan tehdä.


Engelsmannit on kohta jo menossa!



P.S. Ei virallinen ilmoitus 🤣
 
Uskon munattomien koalitioon heti kun näen muutakin kuin vain puhuvat päät ja vakavat ilmeet. Ja ymmärrän että toimiminen tarkoittaa uhrauksia, sekä taloudellisia että inhimillisiä, ja uhraukset pitää punnita ennen kuin toimii. Sitten jos puntaroinnin jälkeen huomataankin että ei uskalleta sittenkään toimia niin olisi ollut parempi olla hiljaa. Jotenkin minun suomalaiseen mentaliteettiin sopii paremmin osoittaa päättäväisyys teoilla.

Jotenkin tuntuu että idässä ja lännessä ei kummassakaan paljon anneta painoarvoa noille puheille.
 
Venäjän strateginen kulttuuri ei muutu. Sitä on turha toivoa.

Ylipäänsä suurvalloilla on oma ekspansiivinen logiikkansa taloudellispoliittisten intressiensä myötä. Yhdysvallat myöskään ei ole missään hyvän hyvyyttään. Jos se jossain on, se on siellä siksi, että se on suurvalta.

Näitä lainalaisuuksia pääsemme juuri nyt aitiopaikalta seuraamaan.
Tätähän se puttelin propaganda mielellään yrittää sanoa. Mutta kannattaa muistaa ketkä tässä neuvottelee:

- kremlin gangsterit, sodan hyökkääjäosapuoli, jonka ainoa todellinen intressi on oma lompsa
- toisella puolella lapsen tasolla oleva aivokääpiö, joka saa joka toinen päivä itkupotkuraivarit

Ei siinä sen kummempia lainalaisuuksia ole.
 
Back
Top