Kuten tuossa edellä jo hieman tuotiin esiin, kannattaa huomioida myös sotakaluston osalla ihan taloustieteen perusteisiin kuuluva alenevan rajahyödyn laki. Rajahyötyhän tarkoittaa taloustieteessä yhden yksittäisen lisäyksikön suuruisen tuontantopanoksen lisäämistä tuotannon tehokkuuden kasvattamiseksi. Näitä lisäyksiköitä voivat olla esimerkiksi yksi työntekijä, tuotannossa käytettävä kone, työtunti, konetunti jne...
Mitä enemmän näitä tuotantopanoksia lisätään, sitä vähemmän tuotannon tehokkuus kasvaa tuotantopanosten lisäyksen seurauksena. Jos yhden ihmisen tuotantolinjalle esimerkiksi lisätään toinen työntekijä, tuontantopanos todennäköisesti lähes kaksinkertaistuu, mutta kolmannen työntekijän lisääminen ei enää aiheuta vastaavaa tuotannon tehokkuuden kasvua, ja niin edelleen...
Kustannus yhden tuotantopanoksen lisäämisestä voidaan ajatella olevan vakio, mutta lisätuotantopanostuksista saatava tuotantomäärän lisäys laskee jatkuvasti tuotantopanoksia lisättäessä, kunnes on saavutettu tuotannon kannattavuusoptimi, jolloin tuotantopanoksia lisäämällä ei enää voida kasvattaa tuotantoyksikön kannattavuutta...
Mitä tämä kaikki sitten liittyy sodankäyntiin?
Siten, että panostettaessa yhä laadukkaampaan ja kalliimpaan sotakalustoon, laadullisesta lisäpanostuksesta saatava taistelutehon lisäys pienenee jatkuvasti sen raja-arvon lähestyessä nollaa. Tietyssä ääritilanteessa voidaan päätyä esimerkiksi tilanteeseen, että kymmenkertaisella taloudellisella lisäpanostuksella voidaan saavuttaa vain 1.000001-kertainen taistelutehon lisäys.
Tämä kehitys on selkeästi havaittavissa sotamateriaalin yleistä hintakehitystä selkeästi vahvempana kallistumisena. Kehitettäessä yhä monimutkaisempaa huipputeknologista sotakalustoa sotateknisen edun säilyttämiseksi vastustajiin, on edes merkittävillä rahallisilla lisäsatsauksilla vaikeaa saada aikaan ratkaisevasti kilpailijoita parempaa suorituskykyä.
Alenevan rajahyödyn laki tulee myös tässä eteen siten, että mikäli taloudellisten panostusten lähtötaso on alhainen, jo pienelläkin lisäpanostuksella saadaan aikaan merkittävää lisäsuorituskykyä, kun taas sotateknologiaan tehtyjen investointien ollessa jo valmiiksi korkealla tasolla, on merkittävää lisäsuorituskykyä vaikea saada luotua huomattavillakin lisäsatsauksilla. Esimerkiksi sijoittamalla 1000 euron sijaan 2000 euroa rynnäkkökivääriin, saadaan todennäköisesti taistelijan käyttöön merkittävästi parempi ja taistelutehoa nostava rynnäkkökivääri. Sen sijaan, jos 100 miljoonaa euroa maksavan hävittäjän sijaan investoidaan 200 miljoonaa euroa maksavaan hävittäjään, ei merkittävä lisäsuorituskyky ole mitenkään taattua...
Teoreettisesti olisi siis löydettävissä optimipiste, jossa eri sotakalustoon sijoitetuilla eri suuruisilla panostuksilla saataisiin aikaan käytettävissä olevalla rahamäärällä maksimaalinen suorituskyvyn ja taistelutehokkuuden kasvu. Käytännössä tällaista optimipistettä on mahdotonta löytää, ja eri sijoitettujen panosten yhdistelmät tuottavat parhaan tuloksen eri olosuhteissa...
Toivottavasti tajusin edes itse mitä kirjoitin, tällaista pohdintaa siis kauppatieteiden yliopisto-opiskelijalta...