Topikin avauskysymykseen vielä: kun arvioidaan esim. Suomen Armeijan suorituskykyä, sitä on verrattava johonkin muuhun. On turha verrata suorituskykyä itsensä kanssa....siinä käy helposti niin, että kaverit karkaa valovuoden eteenpäin. Siinäkin mielessä silkkoihin lukumääriin tuijottaminen lienee melko turhaa tai ainakin kuva vääristyy suuntaan tai toiseen.
Tämä on vähän kuin jos pelataan jääkiekkoa vain Suomen sisäisesti ja lämmitellään mieltään kuinka sitä meillä osataan pelata niin hiton hyvin, oijjoi miten hyvin me osataankaan. Tätä jatketaan vuosia ja sitten päätetään lähteä kv-turneelle ja hops. kuinkas kävikään...turpaan tuli että tukka pölisee. Samoin sotakaan ei ole mikään sisäinen juttu, jota käydään vain omilla ehdoilla, siinä on pelikaverin tahto ja suorituskyky vastassa. Tällä huonolla esimerkillä tarkoitan sitä, että meillä on oltava suht hyvä näkemys ns. lähialueiden suorituskyvyistä ja siitä suunnasta, mihin asevoimaa kehitetään ja millä volyymilla ja aikataululla.
Olen taipuvainen uskomaan Kapiaisen väitteen Suomen asevoiman tämänhetkisestä suorituskyvystä nimenomaan luottaen siihen, että tämä näkemys pohjautuu vähintään hyvään tietoon siitä, missä muualla mennään. Toisaalta on varmaan myös niin, että haasteet tulevaisessa eivät ole vaatimattomia. Näiden haasteiden voittamiseksi olisi todella hyvä, että Puolustuslaitos saisi ruhjoa haluamansa uudistukset ilman kyläpolitikointia, niin paskalta kuin mahdolliset leikkaukset paikallisesti tuntuisivatkin. Kokonaissuorituskyky on tärkeämpi kuin paikalliset edut, ei siitä mihin pääse. Tähän pointtiin viittasi voimakkaasti myös Tulevaisuustyöryhmä ja hyvin perustellen. On todella surkeaa, jos poliittinen ohjaus käsitetään vain varuskuntarakennetta yms. "vahtivana" toimintana. Poliittisen ohjauksen pitäisi kaiketi olla muutakin kuin sitä, että nimipoliitikko petaa äänensä alueella taistelemalla varuskunnan puolesta?
