Minkä kansallisuuden kanssa menisit mieluiten sotaan?

Huhta

Greatest Leader
Aihe ilmeneekin jo otsikossa. Pohjoismaalaisten, koska ovat kulttuurisesti lähellä? Amerikkalaisten, koska ovat maailman mahtavimpia? Venäläisten, koska niiden rinnalla suomalainen näyttää osaavalta?

Sana on vapaa ja aihe auki!

Lisämausteena Yhdysvaltain monet liittolaiset:


 
Suomalaisten. Sen verran eri kansallisuuksien kanssa touhunnut vuosien saatossa että kriisin hetkellä helpoin olla omiensa kesken.
 
Norjalaisten. Hyvin samankaltainen ajattelutapa ja turvallisuuskulttuuri kuin härmäläisillä. Kuitenkin erittäin ammattitaitoisen vaikutelman saanut heidän kanssa työskennellessä.
Hurrit hyvänä kakkosena, mut ne diskuteeraa liikaa.
Propleema on se että hurrit on hyvänä kakkosessa, ei jakoon :cool:
 
Minua paremmin asioista perillä olevat lähteet ovat kertoneet, että ainuat varteenotettavat hemmot (silloisessa) EU:ssa olivat britit ja (yllättäen) saksalaiset.
 
Aihe ilmeneekin jo otsikossa. Pohjoismaalaisten, koska ovat kulttuurisesti lähellä? Amerikkalaisten, koska ovat maailman mahtavimpia? Venäläisten, koska niiden rinnalla suomalainen näyttää osaavalta?

Sana on vapaa ja aihe auki!

Lisämausteena Yhdysvaltain monet liittolaiset:


Noin yleisesti ottaen parhaat kokemukset ihmisistä ovat akselilta Norja-Tanska-Ruotsi-Hollanti. Jos sotimaan pitäisi lähteä niin mielipiteen joutuu muodostamaan hiukan hämärässä. Lyhyelle listalle intuitiolla Norja ja näytöillä UK. Asenteen pohjalta voisi valita myös Puolan.
 
Norja ja Tanska omiin kokemuksiin perustuen.
Niillä on ihan oikeita sotilaita, varsinkin Tanskalaiset, vaikka niitä kovin vähän onkin. Norjalaisista pitää erikseen mainita Telemark pataljoona.
Bundeswehrin kanssa en lähde minnekkään.
Ruotsalaiset on ihan ok.
 
Tiedusteluun ehdottomasti israelilaisia. Jos vierelle tavallisia sotilaita pitäisi valita niin ottaisin pitkälle vastustajan mukaan; puolalaiset olisi siinä hyviä.
 
Nyt en kyllä ymmärrä tuota ihastusta puolalaisiin. Onko hyviä sotilaita työmiehinä eivät ainakaan.
 
Back
Top